Hotellit ja yöpyminen Berliinissä

Berliinissä hotellin sijainnin kanssa on vaikeaa osua täysin hutiin, sillä kaikista keskeisistä kaupunginosista löytyy näkemistä ja tekemistä. Hotellivalinnassa muutamat seikat on kuitenkin hyvä ottaa huomioon.

Miltä alueelta kannattaa Berliinissä varata hotelli?

Mieti hotellia varatessasi ennen kaikkea, mitä haluat Berliinissä tehdä ja nähdä? Berliinin yöelämästä innostuva pyörii Kreuzbergissä tai Neuköllnissä. Shoppailija taas haluaa viettää aikaa erityisesti Mittessä tai Charlottenburgissa. Vegaanisesta tarjonnasta kiinnostunut viihtyy erinomaisesti esimerkiksi Friedrichshainissa.

Ensikertalaiselle tai aktiiviselle matkaajalle keskellä kaupunkia oleva Mitte-kaupunginosa on nähtävyyksineen sekä loistavine kulkuyhteyksineen hyvä valinta.

Hotellin tärkeimpiä ominaisuuksia on hyvät kulkuyhteydet: metro-, paikallisjuna- tai ratikkapysäkki saisi löytyä läheltä. Jos arvostaa unta kannattaa myös yrittää selvittää onko sijainti meluisa – tai onko hotellissa hyvä äänieristys?

Pakettimatkojen tarjoushotellit ovat usein pieniä tai keskikokoisia ja syvemmällä kaupungin länsiosissa. Niistä saattaa olla pitkä matka esimerkiksi Berliinin kirpputoreille tai klubeille.

Hotellien hintataso ja tyyli

Tässä oppaassa hotellivinkit on eritelty hinnan mukaan edullisiin, keskihintaisiin, design- sekä luksushotelleihin. Valinnat on tehty laadun lisäksi paikallisia yrittäjiä sekä ekologisia valintoja suosien.

Hinnat vaihtelevat sesonkien myötä. Ne ilmoitetaan per huone, per yö.

Hostellin yhteismajoituksessa vuodepaikan hinta alkaa nykyään usein yli 20 eurosta, yksityishuone hostellissa voi maksaa yli satasen per yö. Edullisia hostelleja sekä retro-henkisiä pensionaatteja löytyy hyviltäkin sijainneilta. Suositusten seassa on myös trendikkäitä “poshtel”-hostelleja.

Keskihintaisten hotellien hinnat alkavat tänä päivänä noin 100 eurosta. Tässä hintaryhmässä löytyy myös boutique-tunnelmaa sekä ekologisia majoituksia. Hotellihuoneen tunnelmallisesta designhotellista saa alkaen 120–130 euroa per yö.

Berliinissä on myös maineikkaita luksushotelleja, kuten legendaarinen Hotel Adlon Kempinski, jossa Charlie Chaplin oli menettää housunsa fanilaumalle ja jonka parvekkeelta Michael Jackson kuuluisasti roikotti vauvaansa!

Etsi hotelleja Berliinistä

Booking.com

Hyvä tietää hotellia varatessa!

Aamupalaa ei kuulu huoneen hintaan automaattisesti – eikä sitä välttämättä kannata tilatakaan, sillä Berliinin lukuisista kahviloista tai pikkuleipomoista aamiaisen saa huomattavan paljon edullisemmin!

Ole ajoissa hotellivarauksen kanssa, sillä Berliinissä käy niin paljon vierailijoita, että majoituksesta on hetkittäin jopa pulaa.

Berliinin hotellit eivät aina tarjoa vierailleen ilmaista wifi-verkkoa, joten asia kannattaa tarkistaa etukäteen. Ota myös huomioon että Berliinin hotelleissa ei usein ole ilmastointia, mikä on toki ekologista, mutta voi kesähelteillä olla ikävää.

Berliinin Airbnb -sivustolla on tietenkin valikoima loma-asuntoja sekä vierashuoneita. Paikallisen asuntopulan takia huoneistojen lomakäyttöä yritetään aktiivisesti rajoittaa. Vastuun lakien noudattamisesta kantaa kuitenkin vuokranantaja, ei vieras.

Lhbtiq-matkailijoita varten luotu Pink Pillow -sertifikaatti pyrkii takaamaan asiakkaille tasa-arvoisen kohtelun. Berliinissä voi valita myös useasta varsinaisesta gay-hotellista!

Berliinin hotellivero

Vuodesta 2014 lähtien Berliinin kaupunki perii majoituksen hinnasta viiden prosentin lisäveron kaupungissa yöpyviltä turisteilta. Hotellit lisäävät veron laskuun paikan päällä – jotkut harvat hotellit maksavat sen puolestasi. Todistettavasti liikematkalla oleva välttyy verolta, jos firma on varannut tai maksaa yöpymisen, tai jos työnantaja on kirjoittanut kirjeen, joka kertoo kyseessä olevan työmatkan.

© Erica Löfman

Hotellisuositukset Berliinissä

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *