SUOMIPOP FESTIVAALI OULU 2026: SINIVALKOISTA SIELUNHOITOA SUVITAIVAAN ALLA

Pääkuva. Kuva Camilla Hanhirova.

Niin saapui jälleen se heinäkuinen hetki, kun suomipopin suloinen poljento täytti jo kahdeksatta kertaa Oulun idyllisimmän kulttuurin kehdon Kuusisaaren, joka kylpi kolme päivää auringon kesäisessä lämmössä ja sai ihmiset ravistamaan kolean alkukesän jähmeyden harteiltaan. Tänä vuonna Suomipop Festivaalia juhlittiin 9.–11.7.2026 perinteitä noudattaen sekä Oulussa että Jyväskylässä. Huikeat 22 000 festarinnälkäistä kävijää saapui nauttimaan musiikista ja aidosti riemukkaasta tunnelmasta, jotkut kukkaseppeleet kutreillaan, toiset ihan vaan oikein mukavissa jalkineissa. Ja jälleen kerran tämä sinivalkoisen sympaattinen kesäjuhla käänsi kuin ihmeen kaupalla sään haltijat puolelleen, sillä ennusteiden povaama sade katosi kartalta ja jätti suojavarusteet uinumaan narikan puolelle. Sukella rohkeasti mukaan tunnelmaan!

RIIPPUMATOSSA MAKOILLEN, MUSIIKISTA NAUTTIEN

Festivaalialue oli se sama selkeä ja vaivattomasti päästä toiseen luovittava kokonaisuus, jonka toimivuuteen luotettiin myös edellisenä vuonna. Jälleen löytyi mahdollisuus tehdä lähempää tuttavuutta nurmikentän kanssa ja asettautua piknikille ihan oman fiiliksen mukaan, yksin tai yhdessä. Mikäli jalat alkoivat kapinoida pitkästä rupeamasta, saattoi niitä armahtaa hetken monella eri tyylillä. Tällä kertaa tarjolla oli myös muutama lokoisa riippumatto. Jos halusi laittaa vielä hieman vaativamman vaihteen silmään, saattoi istahtaa mukavaan riippukeinuun. Ja koska niitäkin oli enemmän kuin yksi, ei tarvinnut tuhlata kesäisiä hetkiä vuoroista kinaamiseen. Ihanan tunnelmalliselta hiekkarannalta löytyi jälleen käytännöllisistä puulavoista koottuja istuimia, ja osa niistä oli takaliston suureksi iloksi pehmustettu tyylikkään harmailla patjoilla. Siellä saattoi murkinoida, maistella juomia tai ihan vaan hoitaa sosiaalisia suhteita. Eräältä pääesiintyjältäkin hyväntahtoista noottia saanut vedenpäällinen yleisö oli myös saapunut taas paikalle. Tuskin kuitenkaan ihan Ruotsista asti.

Lavojen suhteen pidettiin yhtälailla kiinni perinteistä. Kaksi areenaa, Suomipop -lava ja Aamulypsy -lava, tarjosivat onnistuneet ja sykähdyttävät puitteet artistien luovuudelle. Kun ammatikseen musisoivat olivat tauolla jälkimmäisen lauteilta, pääsivät rohkeimmat ääneen Vain Elämää -karaoken hieman hämärän puoleisissa baaritunnelmissa. Viritettiin äänijänteet sitten yksin tai porukalla, jokainen sai oman hetkensä parrasvaloissa. Ehkä joku lähetti vielä mielessään terveiset sillä välin  päälavalla keikaroiville kultakurkuille: keskittykää te ihan vaan siihen, että ette sotkeudu omiin sanoihinne. 

VATSALIHASTEN KURITUSTA JA PIHAPELEJÄ

Vaikka vain kahden vastakkaisissa päissä sijaitsevan lavan välillä kulkeminen tekee elämästä helppoa ja kepeää, saattaa se jossakin vaiheessa alkaa muistuttaa liikkuvaa pingisottelua. Jos siinä vaeltaessa juolahti mieleen, että saattaisi kaivata pientä taukoa jonkin mielenkiintoisen aktiviteetin parissa, ei joutunut pettymään. Piti vain päättää, minne suunnata ja missä järjestyksessä. Finanssi Beer Pong tarjosi mahdollisuuden testata silmän ja käden koordinaatiota – ennen ja jälkeen kurkun kostutuksen – jopa turnaustasolle asti. Toisaalta, jos mieli teki vääntää kroppansa vänkyräksi ja saada samalla ehkä myös fyysistä kontaktia kanssaihmisiin, nurmikolle houkuttelevasti levitetty Twister-alusta tarjosi siihen oivan tilaisuuden. Rennon hengailun vastapainoksi löytyi hiekkarannan kulmasta Motivaatiomonttu, jonka haasteisiin tarttuva saattoi saada myös palkinnon vaivoistaan. Jos  oli vailla festariheilaa, saattoi ensin käydä tuunaamassa purukalustonsa uuteen loistoon Glow Jobs-pisteen hammaskoruilla, minkä jälkeen ei tarvinnut kuin ladata sovellus ja löytää kulta kainaloon.

Sehän on tietenkin selvä, että vatsa alkaa aina jossakin vaiheessa vaatia täytettä. Se ei muodostunut minkään sortin ongelmaksi, sillä kulinaariset nautinnot olivat levittäytyneet laajalti palvelemaan juhlakansan vaihtelevia tarpeita. Viime vuoden tapaan tarjolla oli Petoburgereita ja perinteistä grillimättöä, mutta myös Kot Spotin kanaherkkuja, Pioneeri-pitsaa ja luonteikkaan tulista meksikolaista murkinaa. Jälkiruoaksi saattoi jyrsiä jäätelön tai mallailla metrilakua kielen päälle. Palan painikkeeksi löytyi ihanan kylmän hanaveden lisäksi mm. lonkeroa, drinkkejä sekä limuja, ja olipa kansan suosikille, hard seltzerille, jopa pystytetty ihan oma koju. VIP-alueella oli tietysti vehrein oksin viihtyisästi koristeltu ravintola maukkaine menuineen, jonka antimia saattoi nautiskella vaikka leppoisasti aurinkotuolissa rentoutuen. Ja jos Bajamajassa pistäytyminen sai syystä tai toisesta kampauksen repsottamaan ikävästi, tai sitten herkuttelu verotti huulipunan määrää ratkaisevasti, löytyi apu jälleen läheltä stailauspisteen muodossa. 

SÄ TOIT MUT TÄNNE REIVILUOLAAN

Nämä kolme vehreimmän kesän päivää tarjosivat jälleen tähtiloistoa suomipopin saralla ansioituneiden upeiden artistien myötä. Valitsen heidän joukostaan kuitenkin vain muutaman edustamaan musiikin ilosanomaa. Ensimmäinen festivaalipäivä, torstai, käynnistyi iltapäivällä huikaisevan sinisen taivaan ja upean auringonpaisteen saattelemana. Pieni viileys sai viluisemman kuitenkin varautumaan pitkin housuin ja ottamaan neuletakin varmemmaksi vakuudeksi käden ulottuville. Juhlakansa oli saapunut jo hyvissä ajoin paikalle aina niin persoonallisen tyylikkäänä. Tunnelma oli alusta asti kesäisen kupliva. Päivän juontourakasta vastasi tällä kertaa radion ja television puolelta tuttu Juho Keskitalo, joka viihdytti yleisöä myös perjantaina.

Tänäkin vuonna show käynnistyi Aamulypsy-lavalta käsin, kun hyvin niukasti punaisiin pukeutunut, mutta viehkeän lempeä Nelli Matula otti yleisönsä taatulla tyylillä. Tässä setissä oli jotakin iloista ja kepeää, mieltä kohottavaa tunnelmaa. Sensuelli ja rytmikäs koreografia, esiintymisasujen punaisen ja valkoisen upea kontrasti sekä latinorytmeistä herkempiin balladeihin vaihtelevat kappaleet tekivät kokonaisuudesta kauniin. Myöhemmin, kesäillan jo hiljalleen syventyessä, astui samalle estradille syvimpien suomitunteiden armoitettu tulkki Arttu Wiskari. Tuunatussa farkkuliivissään hän tarjosi monipuolisen kattauksen elämänmakuisia, kaunistelemattoman rehellisiä ja koskettavia kappaleita, joiden sanoitukset synnyttivät epäilemättä samaistumisen tunteita kuulijoiden mielissä. On todellakin ihme, jos sellaiset poppikansan selkäytimessä jo taatusti majailevat hitit kuin Tuntematon potilas, Suomen muotoisen pilven alla ja Suomi Finland Perkele eivät nosta kansallistunnetta uudelle tasolle.

Seuraavaksi päälavalla saatiin nähdä vaikuttava comeback, kun Vesala saapui runsaslukuisen yleisön eteen tarjoamaan kaivattua sielunhoitoa valkoisessa nunnan kaavussaan. Älykästä voimaa ja sisäistä vahvuutta henkivien kappaleiden ohella esiintymisestä välittyi paluun ilo ja aito rakkaus yleisöä kohtaan. Juuri tällaista on musiikkielämys parhaimmillaan. Ensimmäinen juhlapäivä huipentui ansaitsemallaan tavalla, kun Haloo Helsinki nousi lauteille auringon jo matkattua lähelle taivaanrantaa. Tämä kokoonpano tarjosi jälleen parastaan, ja sai pienen iltaviileyden katoamaan kehosta vahvoilla ja tarttuvan rytmikkäillä kappaleillaan. Karismaattinen solisti Elli kannusti auringon lämpimän hehkun muistoa ihollaan kantavat kuulijat tanssimaan ja fiilistelemään ilon kautta. Upea ja positiivista energiaa huokuva päätös kesäiselle festaripäivälle.

YÖ PIMENEE, MUTTA MEITÄ EI NUKUTA

Myös toisena festivaalipäivänä, perjantaina, aurinko tarjoili anteliaasti lämpöään. Ehkä jakaus oli hieman kärvähtänyt edellisenä päivänä, joten hattu tuntui viisaalta valinnalta. Säärtäkin uskalsi jo vilauttaa. Vaikka nurmella olikin vielä tilaa vaeltaa, kesäfiiliksen valtaamat kansalaiset olivat jälleen lähteneet nauttimaan tunnelmasta koko rahan edestä. Ja mikäpä oli nauttiessa, sillä päivän artistikattaus oli mitä parhain.

Päälavan korkkasi haitaripoljennolla ryyditettyä iskelmämusiikkia tarjoileva Komiat. Oijoijoi, miten ihana olikaan solisti Aleksi Yli-Sissalan valloittava hymy ja pehmeä ääni! Tämä mukaansatempaava, sekä kesäisen kepeä että haikean tunnelmallinen setti vei yleisön keskelle tuoksuvien koivujen ympäröimää tanssilavaa Suomifilmeistäkin tuttuun idylliin. Päättipä eräs pariskunta jopa pyörähdellä hetken ihan perinteiseen tyyliin lavan edustalla. Ja kun tuo salskea solisti viimein riisui huolettomasti huivin kaulastaan, moni epäilemättä toivoi, että olisi saanut sen itselleen kotiin vietäväksi. Eräs reportterin virkaa toimittava naishenkilö saattoi ehkä vähän jopa rakastua. 

Illan joutuessa Aamulypsy-lavalle nousi aina niin sympaattisen persoonallinen Samuli Putro, joka valloitti yleisön syväluotaavilla, herkillä ja koskettavilla kappaleillaan. On vaikea kuvitella, ettei tämä mielen sopukoita kouraiseva, ne ihmiselon salatuimmatkin toiveet ja pelot sanoittava setti olisi tavoittanut jokaisen kuulijan sydäntä. Tämä ei ollut pelkästään festarikeikka, se oli elämys, jonka jälkeen sielu liikahti kohti kauniimpaa todellisuutta. Myöhemmin päälavalla koettiin tämän festivaalin toinen comeback. Nylon Beat tarjoili innokkaalle juhlakansalle ilahduttavan kattauksen nostalgisen pirskahtelevia hittejä, kuten Seksi vie ja taksi tuo, Rakastuin mä luuseriin ja Satasen laina. Visuaalisesti kokonaisuudesta tulivat ihanasti mieleen barbinuket ja vaaleanpunaiset hattarat. Koko show oli kuin hyvän mielen antava, aurinkoinen matka nuoruusvuosien tunnelmiin.

Toisen aurinkoisen festaripäivän kruunasi aina niin valloittava KUUMAA. Tyylikkään mustavalkoinen, lopulta punaisen sävyihin leimahtava lavastus loi intensiivisen taustan tarttuville ja mieleenpainuville biiseille, joita yleisö lauloi antaumuksella mukana. Olipa meininki jopa niin tulista, että sinä iltana lähetettiin savumerkkejä ehkä kuuhun asti, ja tästä uutisoitiin keltaisessa lehdistössä vielä seuraavanakin päivänä. On sanomatta selvää, että päätös toiselle kesätuokiolle saaren sylissä oli kaikin tavoin näyttävä spektaakkeli, jota sopi muistella kotiin kulkiessa.

PIDÄN KAKSIN KÄSIN KIINNI JUOMISTA NIINKU

Ja niin saapui lauantai, kolmas ja samalla viimeinen festivaalipäivä. Mikä olisikaan juhlallisempi päätös tälle tuhansia työtunteja vaatineelle tapahtumalle kuin se, että tämä päivä oli loppuunmyyty. Väkeä oli vallan runsaasti, mutta kaikki löysivät paikkansa. Nyt saikin jo kuivailla aurinkolasien alta karkailevia hikinoroja kasvoiltaan ja kaveerata tuon tuosta vesipullon kanssa. Jos tähän mennessä oli tehtykin kaksi näyttävää paluuta, illan saapuessa vuorossa olivat yhdet nostalgisen haikeat jäähyväiset. Juontajan pesti oli tällä kertaa uskottu Radio Suomipopin aalloilla melko hiljattain työnsä aloittaneen Satu Kotosen haltuun.

Päälavan valloitti ensimmäisenä rennossa farkkuasussaan hurmaava Olli Halonen, jonka maalaisromantiikkaa ja herkkää tunnetta huokuvat, kantrivaikutteiset laulut sopivat täydellisesti auringon hellimään iltapäivään. Tuntui, kuin koko suomen lyhyt, mutta valoisa kesä olisi tiivistynyt tähän hetkeen. Oli helppo nähdä mielessään mökkilaiturit, iltaruskot ja heilimöivät viljapellot. Tästä oli hyvä jatkaa eteenpäin, vaikka pieni viimeisen päivän haikeus saattoikin kaihertaa juhlakansan mieltä.

Varjojen pidentyessä nurmen yllä oli tullut aika jättää jäähyväiset yhdelle kaikkien aikojen legendaarisimmista suomalaisista yhtyeistä, kun Eppu Normaali nousi vielä kerran lauteille, viimeistä kertaa Oulun kamaralla. Tämä valloittavan omaperäinen, huumoria ja rentoa elämänasennetta tihkuva setti ei taatusti jättänyt ketään kylmäksi. Yleisö lauloi sielunsa ulos tuttuakin tutumpien hittikappaleiden mukana, ja ainakin yhdelle kuulijalle nousi kyyneleet silmiin, kun Pimeyden tango lähti soimaan haitarivetoisin sävelin. Mutta kaikki päättyy aikanaan. Niin koitti se hetki, kun nämä sympaattiset herrat poistuivat lavalta lopullisesti vilkuttaen hyvästiksi uskollisille faneilleen. Ja niin oli yksi aikakausi tullut liikuttavaan päätökseensä tänä kesäisenä iltana.

Kevyen hämärän laskeutuessa jätettiin hyvästit myös tälle suomalaisen popmusiikin juhlalle. Ja millaiset hyvästit ne olivatkaan, kun Euroviisuissakin mainetta niittänyt Käärijä räjäytti tunnelman täyteen roihuun. Konemusiikkia, hiphop-rytmejä, näyttäviä pyroja ja nauruhermoja kutkuttavia välispiikkejä: sitä kaikkea sisälsi tämä energinen show, eikä minkäänlainen väsymys tuntunut painavan yleisön jaloissa. Pitti pyöri ja pelti oli paljaana, kun bileet senkuin paranivat. Chachachaa, mikä meno! Sen antamalla voimalla jaksoi kauniissa kesäyössä vaeltaa sinne, minne itse kunkin polku sitten johtikaan.

Kiitos Suomipop Festivaali! Olipahan taas viikonloppu, joka laittoi soittolistat uusiksi ja käänsi sydämen ympäri. Vaikka ensi vuonna olenkin kiltti tyttö ja pidän kengät jalassa, haluan silti olla mukana, kun suomalaisia sydänjuuria ravistellaan jälleen heinäkuisen taivaan alla.

Teksti: © Anni Malo