Berliinin kevät: Parsa-aika

Parsakausi on Berliinissä erittäin *big deal*! Tuoretta, rapsakkaa, miedon makeaa valkoista parsaa on tarjolla vain parin kuukauden ajan.

Yksi syy saksalaisten ja etenkin berliiniläisten suureen parsainnostukseen on varmasti se, että parsan tulo on talven loppu. Parsakauden alku on uutisaihe, jota seurataan ja odotetaan. Virallinen parsakausi eli Spargelzeit alkaa ensimmäisestä sadosta, yleensä huhtikuun puolivälissä tai lopussa ja päättyy perinteisesti heti juhannuksen jälkeen. Eniten parsaa syödään toukokuussa.

Himoittu raaka-aine kasvaa jopa Pohjois-Saksassa. Tuorein, laadukkain valkoparsa saadaan Berliiniin läheisestä Beelitzistä. Parsa pitäisi syödä kahden päivän sisällä sen nostamisesta.

Ravintoloilla on sesongin aikaan listoillaan parsa-annoksia ja -menuita. Parsaa saa myös ostaa niputtain katukojuista tai ruokamarkkinoilta.

Parsaa saksalaisittain

Berliiniläisille ainoa oikea parsa on hennon valkoinen ja paksuvartinen. Se on klassinen herkku, jota mieluiten syödään isoäidin reseptin mukaan.

Ravintoloiden ruokalistoilta löytyy yleensä simppeli suosikki: keitetty parsa perunoiden ja ruskistetun voin tai hollandaise-kastikkeen kanssa. Lisukkeeksi on usein tarjolla viipaloitua keittokinkkua, paistettua kananmunaa, kylmäsavulohta tai kurkkusalaattia. Myös kermainen parsakeitto sekä parsa-mansikkasalaatti ovat suosittuja. Maut ovat yksinkertaisia, jotta mieto parsa pääsee loistamaan.

Mistä Berliinissä saa parsaa?

Lähes jokainen ravintola, joka tarjoaa saksalaista ruokaa, tarjoaa keväisin parsaa. Tarjouksia on vaikea ohittaa, sillä ravintolat mainostavat parsa-menyitään kaduilla. “Beelitzer Spargel” on paikallisittain laadun tae.

Jos ei luota löytöretkeilijän vaistoihinsa, voi suunnata esimerkiksi yhteen näistä:

Schwarzwaldstuben tai Brechts Mittessä, Café am Neuen See Tiergarten-puistossa, Renger-Patzsch Schönebergissä, Schwarzes Café Charlottenburgissa, Weltrestaurant Markthalle tai Max und Moritz Kreuzbergissä, Kurhaus Kursakow Friedrichshainissa.

© Erica Löfman

 

[the_grid name=”Berliini”]

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *