Rooman nähtävyydet

Keskeisimmät Rooman nähtävyydet sijaitsevat historiallisessa keskustassa, johon tutustuu parhaiten jalkaisin.

Jos kuitenkin olet Roomassa uuvuttavan kuumalla kesähelteellä, tai jalkasi eivät kanna pitkiä kävelyjä, tai mukanasi on pikkulapsia, on Hop on Hop off -kiertoajelu aivan loistava vaihtoehto. Bussi kiertää kaikki keskeiset nähtävyydet, jalkasi säästyvät ja voit palata takaisin seuraavana päivänä, sillä lippu on voimassa jopa kolme päivää. Bussin kyydissä saat hyvän yleiskäsityksen kaupungista, ja voit jäädä millä tahansa pysäkillä pois tutustumaan nähtävyyteen kaikessa rauhassa, ja hypätä sitten takaisin kyytiin kohti seuraava kohdetta. Varaa Hope on Hope off -kiertoajelu edullisesti täältä. 

Rooman nähtävyydet kävellen

Paras taktiikka on vetää jalkaan hyvät kävelykengät, ottaa pullollinen vettä ja Tripsteri mukaan, ja lähteä liikkeelle. Rooman historialliseen keskustaan tutustuu parhaiten jalkaisin.

Kävelyretken voi aloittaa Colosseumilta, jonka välittömässä läheisyydessä ovat muut tärkeät antiikin ajan muistomerkit: Konstantinuksen riemukaari, Forum Romanum, Domus Aurea ja Palatinuskukkula. Nämä riittävät jo hyvin yhden päivän antimiksi.

Seuraavana päivänä voit jatkaa kävelyä Via dei Fori Imperialia pitkin, jolloin näet oikealla puolella keisari Trajanuksen muinaisen torin ja forumin (Mercato di Traiano e foro di Traiano) ja Trajanuksen pylvään. Tästä jatkat Piazza Venezialle, jossa voit ihailla tai kauhistella “kirjoituskonetta”, Il Monumento Nazionale a Vittorio Emanuele II -monumenttia, kermakakuksikin haukuttua. Piazza Venezialla sijaitsee myös Palazzo Venezia, josta Mussolini piti puheitaan väkijoukoille. Kirjoituskone-monumentin takaa nousevat portaat Capitoliumille, jonne kiipeät tässä vaiheessa tutustuaksesi Michelangelon suunnittelemaan piazzaan ja Capitoliumin museoiden aarteisiin.

Kolmantena päivänä voit suunnata Piazza Venezialta Via del Corsoa pitkin Piazza del Popololle, ja sieltä Piazza della Rotondalle ja Pantheoniin, minkä jälkeen päädyt Piazza Navonalle, jossa voit teettää itsestäsi muotokuvan jollakin lukuisista katutaiteilijoista. Piazza Navonalta voit myös ostaa lapsille tuliaisia kuuluisasta lelukaupasta Al Sognosta. Ehkä päädyt vielä shoppailemaan Via del Corsolle ennen illallista.

Neljäntenä päivänä kannattaa tutustua Espanjalaisiin portaisiin Piazza di Spagnalla ja tuhlata ylimääräiset rahat piazzalta lähtevän Via dei Condottin luksusliikkeissä. Villa Borghesen puisto houkuttelee lepuuttamaan jalkoja vaikka piknikin muodossa. Puistossa on myös upeita taideaarteita esittelevät museo Villa Borghese ja Villa Giulia, joissa voi ihailla mm. Caravaggion ja Tizianon töitä.

Viides päivä pyhitetään Vatikaanin museoille ja Pietarinkirkolle. Ja illalla käyt vielä Fontana di Trevillä, muuten ei ole Roomaan takaisin tulemista!

Muistithan harjoittaa roomalaisten hyvin hallitsemaa suloista joutenoloa, dolce far nienteä: nauti ateria siellä, espresso täällä, jäätelö tuolla ja tarkasta silloin tällöin jokin kiinnostava nähtävyys. Pääasia Roomassa on nauttiminen, ei suorittaminen!

Iltaisin kannattaa lähteä aperitiiville vaikka johonkin Campo de’ Fiorin baareista, ja jatkaa sieltä Trastevereen syömään illallista. Täältä voit valita kullekin illalle sopivan ravintolan: Rooman parhaat ravintolat ja Rooman maukkaimmat pizzat.

Muita herkuttelupaikkoja:

Rooman parhaat aamiais- ja brunssipaikat

Rooman parhaat jäätelöbaarit

Historiallisen keskustan parhaat kahvilat

Pikanälkään: Rooman parhaat paninot

Jo pyhä Ambrosius kirjoitti: ”Si fueris Romae, Romano vivito more” eli ”Kun olet Roomassa, sinun tulee tehdä kuten roomalaiset!

© Anu Rinkinen

Osta ennakkoliput suoraan kännykkään yhteistyökumppanimme Tiqetsin kautta

Anu Rinkinen

Anu on runoilija, joka työskentelee kirjallisuuden, kielen ja kirjoittamisen parissa myös opettajana, vapaana toimittajana ja suomentajana. Anu on elänyt jo yli parikymmentä vuotta Italian ja Suomen kulttuurien sekoitteessa. Perheen toinen koti on Sisilian etelärannikolla Gelassa.

Kommentit (1):

Leena Knuuttila 09.04.2016 21:48

Jos kuitenkin haluaisit tietää enemmän ja ymmärtää Roomaa ja sen historiaa pintaa syvemmältä, voit ottaa itsellesi yksityisopaan esimerkiksi aamupäiväksi Vatikaanimuseoon. Mestarityöt löytyvät helpommin ja niiden taustat ja renessanssin mestareiden sekä paavien tarinat tekevät kaiken eläväksi ja mielenkiintoiseksi. Oppaan kanssa näkee ja kokee enemmän. Voimme tutkia antiikin Roomaa, tai tehdä keskustan kierroksia vaikkapa Caravaggion jalanjäljillä tai keskittyen Rooman barokkiin, suihkulähteisiin ja veistoksiin.... Roomalaiset itse sanovat ettei Roomalle riitä yksi elämä, uutta nähtävää olisi aina. Voimme keksiä muutakin kuin monumentteja vaikkapa vierailla pastatehtaalla, tai viettää päivä Rooman ulkopuolella. Ota yhteyttä, romeguide.org tai fb "rooman opas" ja tavataan ikuisessa kaupungissa! Leena Knuuttila

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *