Sikstuksen kappeli & Vatikaanin museot
Sikstuksen kappeli on jälleen keväällä 2025 uuden paavin valinnan näyttämö. Konklaavi, joukko kardinaaleja, kokoontuu valitsemaan katoliselle maailmalle uuden johtajan, paavin, paavi Franciscuksen kuoltua toisena pääsiäispäivänä 2025. Vain alle 80-vuotiaista kardinaaleista koostuva konklaavi kokoontuu ensimmäisen kerran 7.5.2025, ja Pietarinkirkon aukiolle on pakkautunut katolisia ympäri maailmaa odottamaan merkkiä, savua, päivän päätteeksi kappelin piipusta. Jos savu on mustaa, uutta paavia ei ole vielä valittu, jos se on valkoista, vähintään 2/3 kardinaaleista on yhden nimen takana ja siten uusi paavi on valittu.
Sikstuksen kappelin rakennutti paavi Sixtus IV vuosina 1475–1483. Sen lisäksi, että kappelissa valitaan aina uusi paavi, on se yksi Rooman-matkan tärkeimpiä ja hienoimpia nähtävyyksiä, erityisesti Michelangelon uskomattoman hienojen ja suurten freskojen, Aataminen luominen (1512) kattoholvissa ja Viimeinen tuomio (1541) alttarin takana kappelin päätyseinällä, ansiosta. Freskojen toteuttamisen on täytynyt olla aikanaan aivan valtaisa fyysinen ponnistus, ja sen ymmärtää, kun seisoo kappelissa ja aistii niiden mittakaavan, tarkat yksityiskohdat, värit ja väkevän tunnelman.
Vaikka jonot Vatikaanin museoihin ovat pitkiä ja perillä Sikstuksen kappelissa niskat niksahtavat nurin, tämä täytyy vain kerta kaikkiaan nähdä omin silmin! Samalla lipulla pääsee tutustumaan sekä Vatikaanin museoiden hengästyttäviin kokelmiin että henkeäsalpaavaan Sikstuksen kappeliin.
Jos aikaa ei ole paljon, paras strategia on kävellä Vatikaanin museot läpi suhteellisen rivakasti, ja pysähtyä katsomaan tarkemmin vain sellaista, mikä todella kiinnostaa (esim. Raffaellon maalauksia tai keskiaikaisia karttoja). Muuten et jaksa enää seistä jaloillasi Sikstuksen kappelissa, joka kuitenkin on kierroksen huippukohta, ja ansaitsee siten täyden huomiosi.
Osoite: Via Vaticano Auki: ma - la klo 9 - 18 (lippujen myynti loppuu klo 16) Huom! Joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina Vatikaanin museoihin ja Sikstuksen kappeliin on vapaa pääsy!
Vatikaanin museoihin on aina uuvuttavan pitkät jonot. Jos haluaa välttyä turhalta jonottamiselta, kannattaa liput ostaa etukäteen:
Varaa täältä liput jonojen ohi Vatikaanin museoihin ja Sikstuksen kappeliin!
© Anu Rinkinen
