Lasten kanssa San Franciscossa

San Franciscossa on helppo matkustaa lasten kanssa. Varaudu vain siihen, että perheen pienimmät saavat jatkuvasti positiivista huomiota osakseen. Vaikka San Francisco onkin turvallinen kaupunki, erityisesti päivisin, lapset kannattaa pitää kadulla lähellä. Amerikkalaiset eivät ole tottuneet itsenäisesti taivaltaviin lapsiin.

Useimpiin ravintoloihin lapset toivotetaan tervetulleiksi, mutta joihinkin baarikahviloihin ei päivälläkään voi tuoda alle 21-vuotiaita baarin ollessa auki. Toisaalta useimmille terasseille ja panimoravintoloihin lapset voi ottaa mukaan. Syöttötuoleja löytyy ravintoloista, mutta vaipanvaihtotilat vaihtelevat etenkin rakennuksen iän mukaan. Keskustan Westfield-kauppakeskuksen pohjakerroksessa, ravintola-alueen yhteydessä, sijaitsee perhevessa, jossa on myös leikkialue, imetyskopit ja vaipanvaihtopisteet. Julki-imettäminen on laissakin vahvistettu oikeus. Moni paikallinen käyttää tosin huivia suojanaan.

Lastenrattaiden kanssa julkisilla liikkuminen on helpointa Muni-metrossa ja Bart-junassa etenkin ruuhka-ajan ulkopuolella. Busseissa rattaat pitää sääntöjen mukaan taittaa ja bussit ovat ruuhka-aikaan melko täysiä. Matalalattiabussit ovat kaupungissa yleistyneet, mutta tilaa rattaille ei juurikaan ole. Alle 19-vuotiaat matkustavat Muni-metroissa ja -busseissa toistaiseksi ilmaiseksi.

Takseissa lapsen pitää virallisesti matkustaa turvaistuimessa, mutta käytännössä ilman matkustaminen usein onnistuu, jos uskaltaa ottaa riskin. Uberissa ilman istuinta matkustaminen ei välttämättä onnistu. Joiltakin etukäteen varattavilta shuttle-palveluilta voi varata turvaistuimen esimerkiksi lentokentältä tuloa varten, jos istuimia on saatavilla.

San Franciscossa on lapsiperheille sopivasti tekemistä. Näiden vinkkien lisäksi myös monet niin sanotut aikuisten museot ja orkesterit järjestävät taaperoille ja vanhemmille lapsille räätälöityä ohjelmaa ja kierroksia. Museoihin kannattaa viikonloppuisin mennä joko aikaisin aamulla tai myöhemmin iltapäivällä, sillä etenkin loma-aikaan ne ovat täynnä vierailijoita. Lisäksi jokaisesta kaupunginosasta löytyy lapsille leikkipuistoja.

Exploratorium

Tiedemuseo tarjoaa nähtävää erityisesti kouluikäisille, mutta taaperotkin viihtyvät.

Sijainti: Pier 15 (Embarcadero ja Green Street), www.exploratorium.edu

Osta kännykkälippu ennakkoon:

California Academy of Sciences

Vauvoille ja taaperoikäisille on tiedemuseossa leikkihuone. Sademetsäsimulaatio perhosineen ja papukaijoineen, planetaario, täytetyt eläimet ja akvaariot viihdyttävät koko perhettä.

Sijainti: 55 Music Councourse Drive (Golden Gate Park), www.calacademy.org

Osta kännykkälippu ennakkoon:

Children’s Creativity Museum

Children's Creativity Museum
Children’s Creativity Museum

USAssa lapsille suunnatut museot eivät aina tarkoita museota, vaikka sana nimeen kuuluisikin. Pienimmille taaperoille Creativity Museum tarjoaa leluja ja askartelutarvikkeita. Isommat lapset voivat kokeilla muun muassa animointia.

Sijainti: 221 4th Streetcreativity.org

Karusellit

Creativity Museumin pihalla, Golden Gate Parkissa ja Pier 39:lla sijaitsevat nostalgisen vanhat karusellit, joissa tivolimusiikki tahdittaa ratsastushetkeä. Sopii vauvoillekin, sillä vanhempi voi seistä rinnalla pitämässä kiinni. Pier 39 -karuselli on näyttävä mutta myös turistihintainen.

Merileijonat Pier 39:llä

Laitureillaan loikoilevat merileijonat löytää, kun seuraa Pier 39:n vasemmanpuolista reunaa kaupungin suunnasta tultaessa. Ilmainen, mutta sitäkin viihdyttävämpi kokemus kaikenikäisille. Pier 39:llä sijaitsee myös Aquarium of the Bay.

Sijainti: Pier 39

Clancy’s Christmas Trees and Pumpkins

Jos vierailet San Franciscossa loppuvuodesta, tämä eläintarhan kupeessa sijaitseva farmimyymälä on tutustumisen arvoinen. Lokakuussa ennen Halloweeniä Pumpkin Patchillä voi kokea amerikkalaisen elämyksen kurpitsakujineen, linnunpelätinnukkeineen ja heinäpaalitunneleineen.

Sijainti: 2101 Sloat Blvdwww.clancystrees.com

©Reetta Kemppi

Reetta Kemppi

Toimittaja ja valtiotieteilijä, joka etsii ihannekaupungin aineksia tällä hetkellä San Franciscossa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *