Tokion yöelämä

Iltabailaajalle Tokio on yksi maailman kuumimmista kohteista – kunhan ei ole uusi vuosi! Silloin kaikki sukuloivat neljän seinän sisällä, mutta miltei aina muulloin kaupunki elää, hengittää ja huohottaa biletystä, tanssia, musiikkia ja meininkiä.

Muista, että junat kulkevat vain noin puoleenyöhön, Yamanote-juna noin puoli yhteen. Sen jälkeen yöliikenne lakkaa ja alkaa vasta aamuviideltä. Onneksi suurin osa baareista ja klubeista on auki viiteen saakka. Yötaksi maksaa melko paljon etenkin kolmea kilometriä pidemmillä matkoilla.

Tokion baarit

Tokiossa on baareja niin moneen lähtöön, että ellei ole kovin kriittinen, on kaikkein hauskinta vain lähteä etsimään uusia paikkoja summamutikassa.

Baarikulttuuri on simppeliä. Jos paikkaan on sisäänpääsymaksu, se on yleensä ilmoitettu ovella. Korkeaan sisäänpääsymaksuun sisältyy usein yksi juoma, mutta tavallisimmin kyseessä on ns. cover charge, parin euron lisämaksu. Kyytipojaksi saa kipollisen suolanaksuja.

Monet Tokion baareista ovat pieniä, jopa minikokoisia. Vaikkapa Shibuyassa on hauskoja baareja monessa kerroksessa. Katutasossa kuppiloita on vähän ja kalliit, tylsät ketjupaikat hallitsevat, mutta kurkistelepa kakkoskerroksiin ja siitä ylemmäs, niin saatat löytää kiinnostavia koloja.

Baareissa poiketaan siitä säännöstä, että aina syödään, kun juodaan. Baareihin mennään yleensä myöhään, sen jälkeen, kun on ensin illastettu muualla. Jos asiakas juo liikaa, saattaa baarimikko peitellä asiakkaan penkille nukkumaan.

Etenkin pienissä kantisbaareissa baarimikot kippistävät itsekin. Paras ja hauskin pikkubaarialue on labyrinttimainen Golden-gai Shinjukussa.

Olutkulttuuri kukoistaa, ja olutpubiketjuja on paljon. Matkailijalle käymisen arvoisia ovat esimerkiksi ketjut HUB ja Hobgoblin. HUBissa on tarjolla happy hour edullisine drinkkeineen kello 17-19 sekä paljon ruoka-annoksia. Hobgoblinissa on töissä usein ulkomaalaisiakin baarimikkoja.

Pienpanimokulttuuri kukoistaa muun maailman lailla myös Tokiossa. Testaa esimerkiksi Good Beer Faucets Shibuyan ytimessä.

Keikalle Tokiossa

Hauska illanviete on käydä tutustumassa japanilaiseen bänditarjontaan. Tokion musiikkirintamalla tapahtuu joka päivä jotakin. Pikkubaarin keikkalipulla näkee 3-6 bändiä, jotka yleensä ovat suunnilleen samaa genreä – tai sitten eivät.

Musiikkiklubin lippuluukulla tavallisesti kysytään, mitä yhtyettä on tullut katsomaan. Tämä johtuu siitä, että bändit itse maksavat esiintymisestään, ja lipputulot ohjataan heille sen mukaan, montako fania paikalla on.

Turistin on helpoin ostaa keikkalippu paikan päältä. Jos osaa hieman japania ja omaa hyvän arvailu- tai päättelykyvyn, voi isompiin konsertteihin ostaa lipun Lawson-konbinin lippuautomaatista. (Katso myös video-ohje.) Joissakin musiikkiliikkeissä, kuten Shibuyan Tower Recordsissa myydään keikkalippuja, ja konserttipaikalta voi mahdollisesti ostaa lipun aiemmin päivällä.

Yleensä keikkalipun hintaan kuuluu poletti tai lipuke, jolla voi noutaa yhden juoman baarista. Keikkakulttuuri on Suomen kaltaista, ja bändit voivat olla todella mainioita ja taitavia.

Isoissa konserteissa on musabaareista poiketen normaalisti vain istumapaikat, mutta harvoin kukaan silti aloillaan istuu. Japanilaiset riehaantuvat iloisesti konserteissa, joissa sivun mennen sanoen voi katsomoon viedä oluttuoppeja ja ruokatarjottimia – tuopille saattaa olla istuimessa jopa oma pidike!

Jos menet suuremman luokan konserttiin, noudatetaan sisäänpääsyssä numeroperiaatetta. Lipun ostohetken numerointi määrittää, missä vaiheessa pääset sisälle. Ellet ymmärrä numeroiden huutelusta mitään, kysäise kanssaodottajilta neuvoa.

Yökerhot

Tokiossa on lukuisa määrä yökerhoja, joissa biletetään kuumasti aamuun saakka. Muista, että sisäänpääsymaksut ja juomat eivät ole halvimmasta päästä. Roppongi on länsimaalaishenkisten yökerhojen ydinaluetta. Lue lisää alueen yökerhoista Roppongi-luvusta.

Muiden alueiden yökerhojen Top 3:

KUULUISIN

Babel-elokuvassakin vilahtava Womb on nuortenmielisten ja hipahtavien hippaajien lempiklubi. Kreisiä bailausta valtavalla tanssilattialla jättimäisen discopallon monivärisessä kimmellyksessä. Kuuluisia dj-soittajia.

Womb

1F 2-16 Maruyamatyo (Shibuyan asemalta 15min kävely)

SUURIN

Tokion suurin klubi ageHa on myös monipuolisin, sillä ihmisiä ja meininkiä riittää aina laidasta laitaan. Paikkaan mahtuu jopa 5000 henkeä. Ulkoilmauima-allas ja lukematon määrä erilaisia alueita, baareja ja tanssilattioita takaa yöviihtymisen. Sijainti on hieman kaukainen, mutta Shinkibaan kulkee junan ja metron lisäksi myös ilmainen shuttle-bussi (Roppongi-dorilta). Henkkarit mukaan (ikäraja 20v)!

ageHa

2-2-10 Shinkiba

TUNNELMALLISIN

Eri tunnelmiin keskittyvä värikäs ja mielikuvituksellinen Sound Museum Vision on klubi, jossa on esimerkiksi GAIA-tanssitila, vaihtoehtoisempi DEEP SPACE -tila ja seksikkääksi itseään mainostava WHITE-lounge. Puhuminen yleensä mahdotonta.

SOUND MUSEUM VISION

Shintaiso Bldg. B1.krs., Dogenzaka (Shibuyan asemalta 5min kävely)

Muista myös suosittu klubi AIR, joka on tuttu elokuvasta Lost in Translation.

Hostess-kulttuuri

Japanissa, geishojen maassa, on viihdytysperinteillä pitkä historia. Hostess-baarit ovat suosittuja japanilaisten miesten keskuudessa. Baareissa hostess-emännät, ulkomaalaiset tai japanilaiset, keskustelevat asiakkaidensa kanssa, tarjoilevat juomia, flirttailevat ja sytyttävät savukkeita.

Länsimaalaisia hostess-klubeille harvoin huolitaan. Kyseessä ei ole turistibisnes, vaan asiakassuhteet ovat usein pitkiä ja pysyviä.

Sama koskee host-baareja. Nuoret miehet isännöivät naisten iltaa.

Gay Tokio

Homoystävällisin alue sijaitsee Shinjuku Ni-Chomella, joka on tunnettu runsaasta määrästään gaykuppiloita. Lue lisää gaybaareista ja tanssiklubeista, kenties saunoistakin.

Karaoke

Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä: karaoke! Monen Japanin-kävijän ykköshuveihin kuuluvaan karaoken laulamiseen on kynnys hyvin matala. Suomessa kenties kauhistuttaa laulaminen kaiken kansan edessä, mutta Japanissa vuokraat oman karaokehuoneen vain sinulle ja kumppanillesi tai yhdessä kaverijengillä.

Laitteita on helppo käyttää, ja länsimaisia viisuja riittää. Puhelimella voi kätevästi tilata biiruja ja drinkkejä. Karaokekokemukseen voi lisätä myös nomihoodain eli all-you-can-drink-tilauksen.

Karaokeketjuista kallein on Karaoke Kan, muita ketjuja ovat Big Echo ja huokea Karaoke Room Utahiroba, jonka tunnistaa pyöreästä, keltaisesta hymynaamasta. Kaikissa on erihintaisia diilejä riippuen kellonajasta. Lomaileva turisti voi tietenkin hyvin lähteä hoilaamaan vaikka keskellä päivää, jolloin touhu on edullisinta.

Lue lisää:

Karaokeboksissa riehaantuu väkisin

© Siru Valleala

Tokion hotellitarjouksia:

Katso parhaat tarjoukset ja tee varaus tästä.

Tokion lentotarjouksia:

Etsi parhaat ja edullisimmat lennot Helsingistä Tokioon.

 

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittajan fyysinen koti on Espoossa, henkinen Tokiossa ja tuleva Tallinnassa. Juuret ovat Jyväskylässä, mökki Saimaalla ja suku Kouvolasta. Nuoruus kului Prahassa ja maailmanympärysmatkoilla.

Kommentit (1):

Mika 17.04.2016 19:40

Onkohan mitään osoitetta mistä vois katsoa tokion bändien keikka tarjontaa ollaan toukokuussa 2vk japanissa ja Tokiossa 1vk ajasta tietää vähän ennalta mitä menis katsomaan

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Siru Valleala 17.04.2016 21:02

Tervehdys! Itse käytän usein monen eri saitin yhdistelmää, kaikki eivät listaa kaikkia kiinnostavia.

Tokyo Gig Guide on yksi suosituimmista:
http://www.tokyogigguide.com/en/

Bands In Town on yksi:
http://www.bandsintown.com/cities/tokyo-japan

Metropolis listaa suosituimpia ja välillä alternativempaa:
http://metropolisjapan.com/events/#concerts

Ja tämä myös:
http://www.timeout.com/tokyo/music

Musiikkityylistä riippuen voi olla hyvä idis etsiä lista klubeista (tännekin tulossa vähän myöhemmin) ja katsoa suoraan sivuilta bändilistaus. Näistä linkeistäkin löytyy klubien nimiä.

Käytännön asioissa Menot-kohdassa on myös linkit. https://tripsteri.fi/tokio/kaytannon-asioita/ Lisään myös tähän lukuun, eli kiitos paljon kysymyksestä! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *