Zürichin kaupunginosat ja alueet

Zürichin ja sen nähtävyydet ovat suurelta osin vanhankaupungin ja keskustan alueella, mutta kannattaa käydä katselemassa myös muita kaupunginosia. Raitovaunulla pääsee joka suuntaan, pysäkkejä on muutaman sadan metrin välein ja matkalla voi katsella rauhalliseen tahtiin maisemia. Kun keskiaikaiset korttelit on nähty, löytyy urbaania uutta heti keskusaseman vierestä Europaalleelta tai muutaman raitiovaunupysäkin päästä Zürich Westin alueelta.

Vanhakaupunki ja keskusta

Suurin osa turisteista liikkuu Zürichin historiallisilla kujilla ja keskustan pääkaduilla. Vanhaankaupunkiin kuuluu alue, joka muodosti kaupungin ennen vuotta 1893. Sieltä löytyvät kirkot, Kirche St. Peter ja sen Euroopan suurin kellotaulu sekä Fraumünster, jossa on Chagallin ja Giacomettin lasimaalaukset. Toisella puolen jokea historiallista osaa kutsutaan Niederdofiksi ja sen tunnistaa yhdestä Zürichin tärkeimmistä maamerkeistä, Grossmünster-kirkosta kaksoistorneineen. Toiseen näistä voi kiivetä katselemaan vanhaakaupunkia yläilmoista.

Keskustassa on myös ostoskatu Bahnhofstrasse, taidemuseo, useita muita museoita, eri kiltojen rakennuksia, yliopistoja ja Zürichin ooppera. Näihin voi tutustua opastetuilla kävelykierroksilla tai muilla kaupunkikierroksilla.

Altstadt ja St. Peterskirche © Liisa Helve Sibaja

Vasen järvensivu

Zürichissä puhutaan ”vasemmasta” ja ”oikeasta” järven puolesta. Vasemmalla on uimapaikkoja sekä puistoja. Raitiovaunulla pääsee kätevästi Engen rantauimalaan tai Rietbergin museoalueen puistoon. Rote Fabrik on myös tällä puolella Zürichinjärveä. Vanhassa teollisuuskompleksissa järjestetään keikkoja ja muita kulttuuritapahtumia.

Oikea järvensivu, Seefeld

Siisti Seefeld on aivan keskeisellä paikalla ja rannan tuntumassa, joten ei ihme, että se on asuinalueena suosittu ja siksi kallis. Oopperan takana avautuvissa kortteleissa on ravintoloita, kampaamoja ja myymälöitä. Rannasta löytyy Tiefenbrunnenin uimala, sekä Seebad Utoquai. Zürichhornin puistoalue on rantapromenadin jatkeena olevassa niemessä. Siellä zürichiläiset viettävät aurinkoisia päiviä, käyvät uimassa, pelaavat, grillaavat ja lapsille on iso leikkipuisto. Sen vieressä on Chinagarten, kiinalaistyyppinen puisto ja lähellä on myös Pavillon Le Corbusier. Seefeldissä on myös kasvitieteellinen puutarha, joka on yksi lämpimien päiviensuosituista retkipaikoista ja sopii myös sadesään kohteeksi. Puiston kolmessa trooppisen kasvihuoneen rykelmässä trooppiset kasvihuoneet voi käydä katsomassa vaikkapa kuinka banaani, kaakao tai kaktukset kasvavat.

Seepromenade © Liisa Helve Sibaja

Wiedikon

Wiedikon on yksi nousevista trendialueista, joka ulottuu aina Uetlibergin rinteille asti. Majatalo Zum Guten Glück, lapsiystävällinen Kafi für Dich sekä Kafi Dihei löytyvät tästä kaupunginosasta, samoin Brockiland, Sveitsin suurin vanhan tavaran liike. Aivan ydinkeskustassa yöpyvälle matkailijalle Wiedikon on ehkä vähän sivussa, mutta jos kuuluisuuksien haudat kiinnostavat, kannattaa vierailla kaupungin suurimmalla Sihlfeldin hautausmaalla. Täällä lepäävät mm.  James Joyce, Thomas Mann perheineen, Pikku-Heidin kirjoittanut Johann Spyri ja Sveitsin kansalliskirjailija Gottfried Keller. Aluella on penkkejä ja ruohokenttiä myös vapaa-ajan viettoon, vaikka pallopelejä ei välttämättä aivan hyvällä silmällä katsotakaan. Täällä näkyy kuitenkin zürichiläisiä istuskelemassa eväiden kanssa ruokatauolla.

Wiedikon Kafi Dihei © Liisa Helve Sibaja

Langstrasse ja Europaallee

Koillisen suuntaan Zürichin keskusasemasta sijaitsee Langstrasse, entinen punaisten lyhtyjen alue. Maineeltaan se on yhä värikäs ja eläväinen, mikä tarkoittaa, että kadulla on bordelleja, käydään huumekauppaa ja rikosten määrä keskimääräistä korkeampi. Toisaalta Langstrasse on yksi iltaelämän keskuksista baareineen ja etnisine ravintoloineen. Kadun toisessa päässä on Helvetiaplatz, jolla on lauantaisin kirpputori ja tavallinen tori tiistaisin ja perjantaisin. Langstrassen tuntumassa on myös Bäckeranlage, kaupunkipuisto, jossa on kesällä konsertteja.

Hauptbahnhofin sivulta alkava Europaallee vie suoraan Langstrasselle. Europaalleella ja sen ympäristössä avautuu jatkuvasti uusia ravintoloita ja liikkeitä. Kasvisravintola Hiltl on sen keskusaseman päässä ja toisella puolen korttelia Zürichin suurin ulkoilutarvikeliike Transa, jossa voi kokeilla kiipeilyseinää, ostaa kaikki tarvikkeet retkelle ja vieläpä buukata matkan.

Zürich West

Entinen teollisuusalue on yksi Zürichin uusimmista trendipaikoista Hardbrücken aseman lähettyvillä. Zürich Westiin pääset minuuteissa keskusasemalta junalla, raitiovaunulla vähän hitaammin. Alueen tunnistaa Zürichin korkeimmasta rakennuksesta, Prime Towerista, jonka Clouds-ravintolasta on upea panoraama-näkymä yli koko kaupungin. Toinen maamerkki on vanha jugurttitehdas teiden risteyksessä; siellä toimii nykyisin taidekorkeakoulu. Hardbrücken aseman vieressä on kesäravintoloita, kirppareita, klubeja, toimistoja ja Viaduktin ostoskatu, joka on asettunut rautatiesillan kaarien katveeseen. Viaduktin toiselta puolen löytyy vihreää; Josefwiese on puistoalue leikkikenttineen ja kahvioineen. Josefwiesellä voi nauttia auringosta tai tulla piknikille. Evästä saa vaikkapa Viaduktin kauppahallista.

Zürich West © Liisa Helve Sibaja

Zürichberg

Zürichberg on jugendvillojen aluetta, eikä mitään halpaa asumisen kannalta. Myös eläintarha on Zürichbergillä, samoin luksushotelli Dolder Grand ja jalkapalloliitto FIFA:n keskuspaikka. Alue nousee keskustasta muutama sata metri korkeammalle. Viimeiseltä raitiovaunupysäkiltä, Zoo, lähtee moneen suuntaan kävelyreittejä, jotka vievät lähiseutujen metsiin. Zürichbergille pääsee raitiovaunun lisäksi Dolderin vuoristojunalla, jolloin matka kestää kuusi minuuttia tai Rigiblickin funikulaarilla viisi minuuttia. Jos kaipaat kahvipaikkaa näköalalla, hotelli Zürichbergin terassilta sellainen avautuu, Alpeille asti.

Liisa Helve-Sibaja

Liisa Helve-Sibaja on Sveitsissä vuosikausia asunut toimittaja, Hausfrau – kotona Sveitsissä -kirjan kirjoittaja, suomen opettaja ja bloggaaja. www.palasuklaata.com

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *