Prahan sää ja ilmasto

Kuva: Praha talvella. Brad Hammonds, Flickr CC

Prahaan voi ja kannattaa matkustaa ympäri vuoden. Jokainen vuodenaika on erilainen ja niillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Tshekeissä on mannerilmasto: kesällä on lämmintä ja talvella kaupunki voi saada kauniin lumipeitteen.

Paras aika matkustaa Prahaan?

Vilkkaimpia turistisesonkeja ovat kesä- ja elokuu ja juhlapyhät joulu, uusi vuosi ja pääsiäinen. Tällöin kaupungissa ja ympäri Tshekkejä on monenlaisia tapahtumia ja festivaaleja, mutta myös majoitusten hinta on kalleimmillaan.

Edullisinta aikaa matkustaa Prahaan ovat tammi- ja helmikuu.

Prahan kevät

Kevään kohokohtia on pääsiäinen, jolloin kaupunki koristellaan kauniisti.

Vappuaattona tšekit viettävät juhlaa, joka muistuttaa suomalaista juhannusta. Ihmiset menevät maalle polttamaan suuria kokkoja, joiden yli pojat hyppivät. Tarkoituksena on karkottaa noitia.

Vappupäivä on hyvää aikaa saada suukko tshekkitytöltä. Tyttöjen kun pitäisi suudella kukkivan kirsikkapuun alla, jotta heidän kukkeutensa säilyisi seuraavaan vappuun asti.

Toukokuussa Prahassa järjestetään myös Prahan merkittävin klassisen musiikin tapahtuma eli Prahan kevät. Festivaali alkaa kansallissäveltäjä Smetanan kuolinpäivänä 12. toukokuuta ja kestää kesäkuun alkuun.

Prahan kesä

Kesä on Tshekeissä yleensä lämmin – jopa kuuma – ja Prahan lähiseuduilla on edullisia rokkifestivaaleja ja muita tapahtumia.

Monet prahalaiset suuntaavat lomien viettoon pääkaupungin ulkopuolelle kesämökeilleen ja kaupunki täyttyy matkailijoista. Mutta ei huolta – kyllä Prahasta silti löytyy edelleen myös aitoa tshekkitunnelmaa ja kauniita, rauhallisia nurkkauksia vilkkaimpien turistinähtävyyksien ulkopuolelta.

Prahan syksy

Syyskuu on yksi parhaita aikoja matkustaa Prahaan: ilma on vielä lämmin, mutta turistisesonki on hiljennyt. Lämpimät ilmat jatkuvat lokakuulle asti.

Prahan talvi

Turistisesonki yltyy uudestaan joulua kohden. Aukioilla pystytetään joulutoreja ja ympäri kaupunkia järjestetään ilmaiskonsertteja. Vanhankaupungin aukiolle pystytetään jättimäinen joulukuusi.

Joulupöytään kuuluvat karpit, inkiväärileipä ja monen sorttiset joulukeksit. Illallisen jälkeen valetaan tinaa. Joulupäivänä herkutellaan hanhella.

Paras mahdollisuus nähdä Praha lumipeiton alla on helmikuussa, joka on kuukausista kylmin.

Antti Helin

Matkailutoimittaja, joka tunnetaan parhaiten Suomen epävirallisena Thaimaan-matkailun maskottina. Mutta aivan ensimmäisen opaskirjansa hän kirjoitti Prahasta, ja nyt Antin ja Euroopan maagisimman kaupungin yhteinen taival jatkuu Tripsterin kautta.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *