Prahan paras aamiainen

Mistä löytyy Prahan paras aamiainen? Prahaan ei ole ehkä syntynyt samanlaista vireää aamiaiskulttuuria kuin vaikkapa Berliiniin, jossa viikonloput aloitetaan pitkällä ja nautinnollisella brunssilla. Aamiaisia on kuitenkin alettu Prahassa arvostaa yhä enemmän, ja aamiaisajat ovat pidentyneet.

Prahassa pääsee herkuttelemaan hyvillä aamiaisilla muuallakin kuin hotelleissa. Prahan paras aamiainen voi löytyä jostakin kaupungin upeista, legendaarisista klassikkokahviloista tai oman majoitusalueen nurkan takaa paikalliskuppilasta. Paikallinen nauttii aamiaista suomalaiseen tapaan: leipää ja jotakin päälle, mutta lomalla tietenkin nautitaan olan takaa.

Klassikkokahvila Louvre – Prahan elegantein aamiainen

Aamiainen Prahassa
Louvre-ravintolan suurista toisen kerroksen ikkunoista on kiva katsella Prahan aamuvilinää. Kuva: Louvre.

Leppoisa ja yllättävän kohtuuhintainen palatsikahvila on täydellinen paikka aloittaa päivä Prahassa. Vanhaa aikaa henkivässä kahvilassa kaupungin sydämessä voi valita aamiaiseksi tšekkiläisen, ranskalaisen tai vaikkapa krapulaversion.

Kahvia siemaillessa voi lukea paikalliseen tapaan päivän sanomalehtiä (myös englanniksi) tai seurata suurista toisen kerroksen ikkunoista aamuun heräävän kaupungin katuvilinää. Aamiaista tarjoillaan aamukahdeksasta alkaen. Kirjailija Kafkakin tapasi istuskella täällä.

Národní 20, cafelouvre.cz/en

Toinen klassikko: Café Slavia

Tässä Vltava-maisemin varustetussa klassikossa aamiaista on tarjolla klo 14 saakka. Vaihtoehtoja on useita, ja tarjoilijat suosittelevat alkuun raikasta mimosaa. Valitse suolainen tai makea aamiainen – erityisesti pannukakut ovat kielen vieviä. Lue lisää Café Slaviasta Prahan parhaiden kahviloiden luvusta.

Kolmas klassikko: Cafe Savoy

Cafe Savoyn sisustus on jugendia, vai meneeköhän tämä jo art decon puolelle? Kuva: Savoy
Cafe Savoyn sisustus on jugendia, vai meneeköhän tämä jo art decon puolelle? Kuva: Savoy

Prahan jugendtunnelmista pääsee nauttimaan ihastuttavassa Cafe Savoyssa, joka sijaitsee Malá Stranan puolella 1800-luvun lopun rakennuksessa, Most Legii -sillan kupeessa.

Ympäristön lisäksi aamiainen kuuluvat Prahan fiineimpiin. Kansainväliset vaihtoehdot ovat erinomaisia ja pieteetillä valmistettuja. Croissantit, leikkeleet, juustot ja french toastit ovat viimeisen päälle. Unohtamatta loistavaa aprikoosihilloa!

Varsinkin viikonloppuaamuisin kannattaa pöytä varata etukäteen. Prahan aamiainen ei tästä parane.

Vítězná 5

Kirjakahvila Globen aamiainen

Globe-kirjakaupan takaa löytyy viihtyisä kahvila.
Globe-kirjakaupan takaa löytyy viihtyisä kahvila.

Joskus muinaisella 1990-luvulla Praha oli nuorten amerikkalaisten kirjailijanalkujen suosikkikohde, jonne saavuttiin kirjoittamaan esikoisromaania. ”Kirjailijat” tosin taisivat jättää Prahaan näkyvämmän jäljen kuin kirjallisuuden historiaan.

Amerikkalaiskirjailijoiden näkyvin perintö on viehättävä ja viihdyttävä, vuonna 1993 perustettu kirjakahvila Globe.

Laiskanlinnoilla kalustetun, englanninkieliseen kirjallisuuteen erikoistuneen kirjakaupan takaa löytyy palatsimainen kahvilabaari, joka panostaa luomuruokaan.

Kansainvälisiä tunnelmia voi henkiä Globen viikonloppubrunssilla, joka on Prahassa asuvien ekspattien suosiossa. Amerikkalaishenkistä aamiaista on toki saatavilla myös arkena. Voit valita makeita vohveleita, tervehenkisemmän mysli- ja avokadoaamiaisen tai munakaspainotteisen vaihtoehdon.

Pštrossova 6, www.globebookstore.cz

Uutta aaltoa: MŮJ ŠÁLEK KÁVY

Karlínin parhaimpia ja rakastetuimpia hengailukahvioita, jossa tarjolla on laatukahveja, omia limuja ja kakkuja. Moni aloittaa aamunsa kunnon espressolla ja namilla aamiaisella. Lokoisa sisutus. Vastuullista kahvintuotantoa painottava Doubleshot paahtaa kahvinsa hartaudella. Voit valita englantilaisen aamiaisen, aamiaisburriton, munakkaan, hummus-focaccian – tai vaikkapa kaurapuuron mustikkahillolla ja siirapilla! Paikan juurileipä saapuu omasta leipomosta, ja munien ja lihan alkuperä kerrotaan tarkasti.

Křižíkova 105, mujsalekkavy.cz

Takaisin Praha-oppaan pääsivulle.

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittajan fyysinen koti on Espoossa, henkinen Tokiossa ja tuleva Tallinnassa. Juuret ovat Jyväskylässä, mökki Saimaalla ja suku Kouvolasta. Nuoruus kului Prahassa ja maailmanympärysmatkoilla.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *