Le Train Bleu: aikamatkalle asemaravintolaan

[su_carousel source=”media: 6868,6869,6870,6871,6872″ limit=”8″ link=”lightbox”]

Gare de Lyon, kello 21.00. Viikonlopun tuskaista tungosta yhdellä Pariisin pääjuna-asemista. Kymmenet luotijunat lähtövalmiina. Keskusaulan uuvuttavaa melua. Jyhkeä valurautaportaikko. Pyöröovet. Ja sitten: aikamatka vuoden 1901 maailmannäyttelyn loisteliaisiin puitteisiin alkaa. Hillittyä puheensorinaa, lasienkilistelyä, viimeisilleen suittuja garçoneita perinteisissä asuissaan.

Kullanhohto himmertää silmissä, Le Train Bleu kylpee jättimäisistä kattokruunuista heijastuvien tuhansien kristallien loisteessa. Eläväiset kattomaalaukset ja taidokkaat puuhun veistetyt seinäreliefit täydentävät tätä uusbarokin huikentelevaista tyylikukkasta. Ravintola suunniteltiin aikoinaan häikäisemään Pariisin suuren maailmannäyttelyyn tulleita ulkomaisia vieraita, kuten sen aikalaiset Pont d’Alexandre III, Petit Palais sekä Grand Palais. Ja niin, kyllä ravintola häikäisee vieläkin karun pohjolan asukkia.

Käynti tässä maailman kauneimmaksi tituleeratussa asemaravintolassa kannattaa, vaikka ei ihan mahdoton gourmet-sielu olekaan. Vastaavissa puitteissa ateriointi kun on jo sinänsä elämys. Olo on kuin Versailles’n peilisalissa konsanaan, eikä pikavisiitti Ranskan loistokkaaseen menneisyyteen käy yhtä paljon voimille kuin päivän ramppaaminen aurinkokuninkaan jalanjäljillä.

Le Train Bleun yksityiskohtia pursuileva pääsali on 11 metrin korkuinen ja pituutta sille kertyy 26 metriä. Pääsalin jatkona on nimensä veroinen “kullattu sali” (salle dorée). Jättikokoiset freskot edustavat rehentelevän naiivia Pompier-tyyliä puhtaimmillaan. Salien koristeluun valittiin aikakauden akateemisten taiteentekijöiden parhaimmistoa kuten Guillaume Dubuffe ja Gaston Casimir Saint-Pierre.
[su_pullquote align=”right”][su_quote]Le Train Bleu tarjoaa siis silmänruokaa, mutta kuinka on kulinarististen nautintojen laita?[/su_quote][/su_pullquote]

Holvikattoja syleilevät värikylläiset maalaukset kuvaavat “hempeän ranskanmaan” vaihtelevia maisemia; la douce France -käsite oli juurtunut ranskalaisten kollektiivisen tajuntaan, ja sitä haluttiin esitellä vieraille. Nizza, Antibes… raharikkaiden ulkomaanelävien suosima Transalpin-junareitti Pariisista Vintimilleen pujotteli aikoinaan juuri näiden hulppeiden turistikohteiden kautta kohti Välimeren aurinkorantoja.

Le Train Bleu tarjoaa siis silmänruokaa, mutta kuinka on kulinarististen nautintojen laita?

“Alkää luulkokaan, että meillä voisi olla jatkuvasti 500-600 ruokailijaa päivässä ainoastaan historiallisesti arvokkaan ympäristön takia”, huomauttaa le Train Bleun pääkokki Jean-Pierre Hocquet. “Panostamme ruuanvalmistuksessa perusraaka-aineiden laatuun. Annokset eivät ole pelkästään hyvännäköisiä. Haluamme tarjota myös parhaita mahdollisia makunautintoja”, hän sanoo.

Hockuet on pesunkestävä pariisilainen, ja keittiötaiteen, “art de cuisine”, mestari isästä poikaan, kuten hän kertoo hienoista ylpeyttä äänessään. Aiemmin hän toimi viiden tähden loistohotelli Plaza Athénes’in keittiön kapellimestarina ja kouliutui tässä halutussa tehtävässä palvelemaan vaateliaita asiakkaita.

“Ruokalistalta löytyy perinteisen ranskalaisen ruuan lisäksi myös uuden keittiön luomuksia, joissa yhdistelemme usein yllättäviäkin aineksia makuhermoja hiveleväksi kokonaisuudeksi”, keittiötaiteilija maalailee. Le Train Bleu ei ehkä ole kulinaristinen temppeli vailla vertaa mutta se pärjää hyvin nuivien ruokakriitikkojen asteikolla Ranskankin mittakaavassa.

Ruokalista vaihtuu kaksi kertaa vuodessa, jotta ravintolan lukuisat kanta-asiakkaat saisivat toivomaansa vaihtelua annoksiinsa. Ja yllätys, yllätys: ruokalistalle on nyt eksynyt jopa yksi kasvisruokavaihtoehto, tosin hieman tyyris sellainen (29 euroa).

Pariisin koreimman kanttiinin menneitä henkivä ilmapiiri on houkutellut puoleensa myös lukuisia elokuvantekijöitä. Esimerkiksi Luc Bessonin ohjaamassa “Nikitassa” (1990) illastetaan Le Train Bleussa. Paikka missä Nikita (Anne Parillaud) kuherteli rakastettunsa Bobin (Tcheky Karyon) kanssa on jatkuvasti varattu. Coco Chanel, Jean Cocteau ja Brigitte Bardot kuuluivat aikoinaan myös ravintolan kanta-asiakkaisiin.

© Anneli Airaksinen

Lue lisää:
Pariisin historialliset ravintolat
Pariisin nähtävyydet
Pariisi – ravintolat ja kahvilat
Pariisin kulttibrasseriat

Anneli Airaksinen

Anneli Airaksinen on Pariisissa pitkään asunut toimittaja ja valokuvaaja, tieteen yleistajuistaja. Osa-aikaluova.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *