Prahan parhaat oluttuvat

Prahan parhaat oluttuvat ovat usein myös kaikkein perinteisimpiä oluttupia. Vanhojen pubien holvikaaret ja historian havina antavat oman silauksensa oluen makuun. Toki Prahassa on myös runsaasti modernien tuulien artesaaniolut-panimobaareja.

Vaikka moni perinteinen oluttuoa ovat turistien mieleen ja täynnä uteliaita kolpakoihin kurkkijoita, viihtyvät legendapaikoissa myös itse prahalaiset – jopa enemmistönä. Prahan parhaat oluttuvat kutsuvat puoleensa kaikkia yhtä lailla.

Prahan parhaat oluttuvat tapaavat olla samalla myös ravintoloita, sillä melkein kaikista kapakoista saa oluen lisäksi tuhtia paikallista ruokaa, ja nykyään saattaa kasvisruokiakin eksyä listoille.

Suosituiksi ovat tulleet myös gastropubit, joissa on perinteisen oluttuvan tunnelma, mutta ruoka on hieman traditionaalista tšekkiruokaa sofistikoituneempaa.

Ja tietenkin Prahassa on myös mainioita pienpanimoita ja artesaaniolutkuppiloita.

Perinteiset Prahan parhaat oluttuvat

Prahan legendaarisin oluttupa: U zlateho tygra

U zlateho tygra eli Kultainen tiikeri on Prahan legendaarisin oluttupa: prahalainen instituutio ja ylpeyden aihe, muuttumaton pala vanhaa Prahaa.

U zlateho tygra oli kirjailija Bohumil Hrabalin kantakuppila, ja juuri tässä oluttuvassa toisinajattelijasta presidentiksi noussut Václav Havel käytti valtiovieraita esitelläkseen heille perinteistä tšekkiläistä olutkulttuuria.

Kultainen tiikeri ei ole antanut tuumaakaan periksi modernin maailman metkuille – ovella ei vilku edes olutfirmojen valomainosta. Pilsner Urquellin sanotaan maistuvan täällä paremmalta kuin missään muualla, kiitos ikivanhan kellarin, jossa sitä säilytetään.

Husova 17, Staré Město

Pilsner Urquell maistuu aidossa oluttuvassa parhaimmalta.
Pilsner Urquell maistuu aidossa oluttuvassa parhaimmalta.

Pilsner Urquellin koti Prahassa: U Pinkasů

Jos kuuluu Pilsner Urquellin ystäviin, on aika pinkaista U Pinkasů -kapakkaan. U Pinkasů oli Prahan ensimmäinen oluttupa, joka alkoi tarjoilla plzeniläistä Pilsner Urquellia.

Oli vuosi 1843, ja valtakunnassa oli vihdoin kumottu “peninkulman sääntö”, jonka mukaan kaupunkiin oli saanut tuoda olutta vain peninkulman päästä. Plzenin olueen ihastunut Räätälimestari Pinkasu otti tilanteesta vaarin ja ryhtyi saman tien kapakoitsijaksi.

Pilsner Urquell tarjoillaan U Pinkasussa edelleen uskomattoman tuoreena ja herkullisena. Oluen lisäksi tarjolla on myös tuhtia kapakkaruokaa.

Jungmannovo námesti 15–16, Uusikaupunki

U cerneho vola

U cerneho vola eli ”Mustan härän luona” sijaitsee Loreton luostarin vieressä Hradcanyn kaupunginosassa. Päivisin pitkien puupöytien ääreen istuu turisteja, mutta iltaisin oluttupa täyttyy kulmakunnan ukoista.

Katto on korkealla, ja seiniä koristavat vanhat vaakunat. Oluena on Velkopopovicky Kozel. Syötäväksi on vain yksinkertaisia olutherkkuja ja makkaraa.

Lorétanské námêstí 1, Hradčany

Kuva: Jani Kesänen
Kuva: Jani Kesänen

Prahan parhaat oluttuvat: panimopubit

Prahan parhaat oluttuvat tarjoavat omien panimoiden herkullisimpia antimia.

Luostariolutta: Klasterni pivovar Strahov

Strahovin luostaripanimon portterityylinen Sv. Norbert -olut rankataan Prahan parhaisiin. Olutta saa sekä vaaleana, tummana että meripihkanvärisenä, ja IPAakin löytyy, jopa pikimustana. Tarjolla on myös ruokaa pubihenkeen, tai nappaa oheen prezel-rinkeli.

Olutta kannattaa käydä maistelemassa jo senkin takia, että Strahovin luostari on Prahan kiehtovimpia nähtävyyksiä. Huomioi, että luostariolut on hyvin suosittua ja jonoa saattaa olla. Usein kaikkein kaukaisimmalla sisäänkäynnillä on vähiten väkeä. Paikalla on erikseen myös ulkoterassiravintola.

Strahovin luostari, Hradčany

Karhunpoikien kanssa kaljalla: Pivovar U medvidků

U medvidků eli ”Karhunpennut” on Prahan historiallisimpia oluttupia: kapakka on toiminut vuodesta 1466. Perinteisessä oluttuvassa viihtyvät niin turistit kuin prahalaisetkin.

Tarjolla on oman pikkupanimon tummaa olutta Old Gottia ja eteläböömiläistä Budvaria. Suodattamaton Budvar on täällä kuin sulaa kultaa.

U medvidkůssa voi myös syödä konstailematonta tšekkiruokaa (pääruuat alkaen 120 CZK). Erikoisuutena jälkiruuaksi tarjoiltavaa olutjäätelöä.

Na Perštynê 7, Staré Město

Maailman vanhin ravintolapanimo: U Fleků

Myönnetään: U Fleků on turistiryhmien valtaama. Mutta se on myös maailman vanhin ravintolapanimo. U Fleků aloitti toimintansa jo 1300-luvulla (!), ja ravintolakin on vuodelta 1499. Samana vuonna portugalilainen Vasco da Gama palasi Lissaboniin legendaariselta merimatkaltaan Afrikan ympäri.

U Flekůssa on useita saleja, tupia, olutpuutarha ja kabareeteatteri. Olut on tummaa ja ruoka tuhtia.

Pakkohan täällä on käydä ainakin kerran elämässä!

Křemencova 9–11, Uusikaupunki

Moderni suosikki: Vinohradský Pivovar

Puuhenkisen skandimodernisti sisustetun panimobaarin vetonaulat ovat suuret ikkunat, joista voi vahtia olutpönttöjen pulinaa. Kehuttu ruoka on läskisoosipainotteista, mutta myös muutama vegetaarinen annos tarjoillaan. Oman panimon raikkaat oluet maksavat pari euroa kolpakollinen. Paikallistunnelmaa ja iltaisin täysiä pöytiä.

Korunní 106, Vinohrady, vinohradskypivovar.cz

Prahan parhaat oluttuvat: gastropubit ja artesaaniolut

Prahalaiset ovat innostuneet gastropubeista, joissa olut on halpaa, kuten kuuluukin, mutta ruokatarjonta tavallisia oluttupia monipuolisempaa. Uuden aallon pienpanimobaarit ja artesaaniolutta tarjoilevat modernit Prahan oluttuvat on huippusuosittuja.

Prahan pisin gastropubi: Lokál Dlouhááá

Prahan ja kenties koko maailman pisin pubi ulottuu kokonaisen korttelin läpi – luultavasti siksi se kirjoitetaan pitkillä vokaaleilla. Lokál-ketjun tämä kohde on niin suosittu prahalaisten keskuudessa, että pubin valtavasta koosta huolimatta usein on vaikea löytää vapaata pöytää. Tarjolla on keitettyä niskaa ja muita suosikkiannoksia. Trendimesta, mutta hauska paikka.

Dlouhá 33, Staré Město

BeerGeek Bar & Pivotéka BeerGeek Karlín

BeerGeek-ketjun baariversio sijaitsee Vinohradyssa suositun Jírího z Podebradin aukion laidalla. Olutmekan hanasta valuu peräti 32 olutmakua Tšekinmaalta ja muualta. BeerGeekin erikoisoluiden puoteja on Prahassa useampi – esimerkiksi Karlínissa.

Vinohradská 62 & Křižíkova 97

Bad Flash Bar

Bad Flash on toinen käsityöläisolutketju, jolla on baarit Vinohradyssa ja Karlínissa. Varsin hyvän olutvalikoiman lisäksi tarjolla myös viskejä. Kikkailemattoman rouheassa olutpubissa on parikymmentä hanaa, joista muutama on varattu oman panimon tuotteille. Useamman sadan pullo-oluen valikoima kylmäkaapeissa, myös vaikeammin saatavia harvinaisuuksia. Viikonloppuiltaisin meno varsin eläväistä.

Krymská 2 & Březinova 21

Basecamp

Letnán legendaarinen olutmyymälä on pakattu pulloilla lattiasta kattoon. Voit nauttia myös paikan päällä maistiaisen varmistuaksesi ostosten laadusta. Täältä löytyvät liki kaikki kuviteltavat tšekkimerkit sekä maailman makuja.

Muchova 4

Craft House Prague

Mitäänsanomattomasti nimetty paikka voi olla räiskyvä makumatka: Asiantunteva ja ystävällinen henkilökunta tuntee oluensa, ja liki 30 hanan valikoimasta löytyy juoma moneen janoon. Ilahduttavaa tarjonnassa on useille vahvoille imperial-oluille omistetut hanat sekä mielenkiintoiset panimovalinnat.

Navrátilova 11

Beer gardenit ja yhteisöllisten keitaiden olutkiskat

Riegrovy Sady

Suuren puiston kesäinen vetonaula on huippusuosittu olutpuutarha, jonne etenkin futismatsien ystävät suuntaavat. Riehakasta yhteishenkeä valelevat virkistävät oluthanat. Täällä ei ole pakko litkiä peruspilsneriä, vaan hanassa on esimerkiksi Zemský Pivovar -pienpanimoherkkua. Väkeä mahtuu tuhatpäinen joukkio, ja myös grilli kuumenee. Kukkulalla sijaitseva puistokaunokainen on sata vuotta vanha ja tarjoilee upean näkymän kaupungin yli. Myös iso leikkipuisto ja talvella mäenlaskua. Aiemmin kukkula oli rehevää viininviljelysaluetta.

Riegrovy sady 28, Vinohdary restauraceriegrovysady.cz

Kasárna Karlín

Yksi Prahan vaihtoehtokulttuurin uusista helmistä. Entiselle kasarmialueelle on luotu aktiivinen ja eläväinen keikka-, baari-, galleria- ja ulkoilmaelokuvakeskus. Iltaisin aukiolle sytytetään nuotio ja käristetään yhdessä makkaraa. Myynnissä muun muassa Karlínin omaa Křižík-olutta. Pieni sisäbaari, mutta suurin osa Kasárnan hengailusta tapahtuu ulkona. Kasárna Karlín oli ennen armeijaparakki, jonka pihalla sotilaat treenasivat. Huomioi, että tämä ihastuttavan uniikki hub joutuu luultavasti ennen pitkää väistymään, sillä Puolustusministeriö on kaavoittanut alueen uudelleen.

Prvního pluku 2, Karlín, kasarnakarlin.cz/en

Letnan puisto ja Metronome

Kun kaupungin hulina uuvuttaa, kiipeä Letnán lempeille rinteille ihailemaan näkymiä, luontoa ja muurien graffiteja. Suosituin vetonaula lienee beer garden, jonka yhteydessä on pieni kiipeilyalue lapsille. Äideille ja isille olut kouraan, koirille makuluu ja lapset värikkäillä eläimillä ratsastamaan! Nuoremman väen hupia on hieman kauempana sijaitseva Stalin eli Metronome, jonka muurille kesäiltaisin kerääntyy hengailijoita, skeittareita, olutmyyjiä ja dj. Nimi Stalin juontuu siitä, että paikalla sijaitsi lyhyen aikaa 17 000 tonnin painoinen Stalin-monumentti, kunnes se räjäytettiin vauhdilla nurin vuonna 1962. Kaupungin upein näkymä alas Prahan silloille löytyy läheiseltä näköalatasanteelta.

Letenské sady, Letná (lähin ratikkapysäkki Čechův most)

PŘÍSTAV 18600

Soijanakit mukaan ja joenrantaan grillailemaan ja ostamaan raikkaita tuopillisia. Kesä-Praha on parhaimmillaan tällaisissa kaupunkiaktiivien luomissa keitaissa, jotka muodostuvat simppelisti siitä, että ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan. Älä menetä luottamusta, jos tuntuu, ettei pöpelikössä ole mitään. On siellä, tosin vain kesällä! Koirat rellestävät vapaina, lapsille on mahdollisimman epämääräinen leikkipaikka, ja herkkuburgereita myydään hieman tyyriiseen hintaan. Annetaan se anteeksi – tuskin on helppo kuskata aineksia tällaiseen puskaan! Viereltä kulkee nykyään kätevä silta Holešovicéen.

Rohanský ostrov 8, Karlín

Lue lisää Prahan ravintoloista tai siirry Praha-oppaan pääsivulle.

@ Siru Valleala

@ Antti Helin

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittajan fyysinen koti on Espoossa, henkinen Tokiossa ja tuleva Tallinnassa. Juuret ovat Jyväskylässä, mökki Saimaalla ja suku Kouvolasta. Nuoruus kului Prahassa ja maailmanympärysmatkoilla.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *