Lontoo – julkinen liikenne

Lontoon julkiset kulkuneuvot ovat käteviä, mutta matkustaminen voi viedä aikaa. Ei voi luottaa siihen, että matkaan menee se aika, mikä siihen tulisi kaiken järjen mukaan mennä. Usein metrot hidastelevat esimerkiksi signaaliongelmien vuoksi ja bussit juuttuvat ruuhkaan. Kun lontoolainen myöhästyy tapaamisesta, hän syyttää lähes aina julkista liikennettä. Se on pätevä syy, jonka kaikki ymmärtävät.

Lontoon reittiopas eli Journey Planner löytyy Transport for Londonin nettisivuilta. Sivulta voi etsiä miten päästä paikasta toiseen ja kauanko matkan tulisi yleensä kestää. Älypuhelimeen ole saatavilla useita sovelluksia, joilla voi hakea reittejä ja julkisen liikenteen ongelmat.

Lontoon julkisessa liikenteessä ei kannata ostaa yksittäisiä lippuja vaan maksaa matkat matkakortilla. Lisää matkakorteista kerrotaan sivulla Lontoon matkaliput ja matkakortit.

Lontoon metro

Lontoossa metroa kutsutaan undergroundiksi. Tosin paikalliset tuntevat sen myös lempinimellä tube, eli putkilo. Ovathan Lontoon metrot kuin tunneleissa sukkuloivia putkiloita. Metrokartan tekee selkeäksi se, että eri linjat on merkitty omilla väreillään. Metron päätepysäkkejä ei tarvitse painaa mieleensä, sillä metrotunneleissa opasteet kertovat onko juna menossa itään vai länteen, pohjoiseen vain etelään. Laitureille tultaessa isot metrolinjakartat näyttävät mille asemille junat menevät.

Lontoossa on maailman vanhin metro, ja siksi jotkut sen asemista ovat nähtävyyksiä itsessään. Esimerkiksi Baker Streetin asemalla district ja circle line -linjojen käyttämä laituri on pidetty komeassa 1800-luvun asussaan.

Lontoon bussit

Lontoon bussit ovat kuin tehtyjä nähtävyyksien katselua varten. Suurin osa Lontoon linja-autoista on edelleenkin kaksikerroksisia. On hauska kivuta bussin yläkertaan, josta voi hyvällä onnella napata itselleen sen parhaan näköalapaikan: istuimen suuren etuikkunan äärestä. Busseja ei muutenkaan pidä väheksyä Lontoossa. Ne liikkuvat rivakasti keskustassa, sillä autoliikennettä on rajoitettu congestion charge -ruuhkamaksujärjestelmän avulla. Lyhyillä matkoilla bussit voivat olla nopeampi vaihtoehto kuin metrot, sillä metroissa käytäviä ja rappusia riittää. Lisäksi bussissa näkee ihan eri tavalla sen, miten kaupunginosat yhdistyvät toisiinsa.

Etenkin lyhyillä matkoilla kaksikerroksinen nähtävyysbussi eli hop-on hop-off -bussi on kätevä ja nopea tapa katsastaa kaikki Lontoon tärkeimmät nähtävyydet. Varaa ja osta nähtävyysbussin liput netin kautta.

Miten Lontoossa voi tietää, mikä bussi kannattaa ottaa paikasta toiseen? Keskustan bussikatoksissa on aakkosjärjestyksellinen luettelo Lontoon tärkeimmistä kohteista tai pysäkeistä, joiden joukosta voi etsiä omansa. Samalla rivillä lukee perille vievien bussien numerot sekä bussipysäkkien kirjaintunnisteet. Pysäkkien tunnisteet koostuvat yleensä kahdesta kirjaimesta (esimerkiksi AB), jotka lukevat pysäkkitolpan päässä. Pysäkeillä on yleensä kartta lähialueen pysäkeistä. Sieltä voi etsiä juuri sen pysäkin, mistä oma bussi menee, jos ei ole jo valmiiksi oikealla pysäkillä.

Metron ja bussien yöliikenne

Viimeiset metrot jättävät keskustan klo 00.20–00.35 aikoihin (sunnuntaisin 22.30–23.55). Viimeisissä metroissa on yleensä ruuhkaa. Bussiliikenne on vilkasta läpi yön ja viikonloppuisin monet yöbussit pakkautuvat täyteen. Viikolla, kun yöbusseissa on vähemmän väkeä, jotkut paikalliset pitävät turvallisempana istua bussin alakerrassa. Yöbussit tunnistaa siitä, että bussin numeron perässä on N-kirjain.

Aamulla ensimmäiset metrot lähtevät keskustasta klo 5.30 jälkeen (sunnuntaisin 7 jälkeen).

Päivitys huhtikuu 2017: Nykyisin metro kulkee myös yöaikaan perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Lue lisää yömetrosta Transport for Londonin sivuilta.

Vesibussit tai Thamesin risteilyt

Thamesin turistiristeilyt ovat suosittuja, sillä monet Lontoon nähtävyydet ovat kaupungin läpi virtaavan joen rannalla. Jos matkasuunnitelmissasi on opastettu Thamesin risteily, sellainen kuuluu Toot Bus hop-on hop-off -bussikierroksen hintaan. Thamesin risteilyn voi varata myös erikseen.

Harvemmat matkalaiset tietävät, että Lontoossa on myös edullisempi vesibussivaihtoehto, Thames Clipper. Sen vesibussilla numero RB1 voi tehdä Thamesin omatoimiristeilyn vaikkapa London Eye -maailmanpyörältä Greenwichin kaupunginosaan. Yhdensuuntainen lippu maksaa 6,80 puntaa (noin 8 euroa). Hinta on vähän edullisempi elektronisella Oyster-matkakortilla, mutta hinta ei sisälly päivittäiseen hintakattoon. Alle viisivuotiaat matkustavat aina ilmaiseksi Thames Clippereissä. Myös rattaat saa mukaan.

Paikallisjunat ja Docklands Light Railway (DLR)

Lontoossa kulkee myös paikallisjunia, mutta niitä tarvitsee vain, jos matkustaa kauemmas keskustasta. Itä- ja Kaakkois-Lontoossa on käytössä DLR-junat, jotka ovat paikallisjunan ja raitiovaunun välimuoto. DLR-junilla pääsee esimerkiksi Tower Gatewayn asemalta Greenwichin kaupunginosaan tai Stratfordista West Hamin jalkapallostadionille. Paikallisjunissa ja DLR-junissa voi maksaa Oyster Card -matkakortilla tai lähimaksukortilla.

Lue myös:

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 14 vuotta asunut toimittaja ja videotuottaja. Suomessa asuessaan Milla työskenteli toimittajana Ylen radio- ja televisio-ohjelmia.

Kommentit (18):

Jukka 30.09.2019 09:02

Moi! Toiimiikohan Nordea/mastercard lähimaksulla Lontoon metrossa ja busseissa?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 30.09.2019 09:55

Hei Jukka, kaikkien suomalaisten lähimaksukorttien pitäisi nykyisin toimia Lontoossa, jollei niissä ole varta vasten estetty kortin käyttöä ulkomailla.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Päivi 27.09.2018 16:04

Hei! Olemme tulossa Lontooseen pääsiäisen aikaan keskiviikosta sunnuntaihin. Olen yrittänyt löytää tietoa julkisesta liikenteestä pääsiäisen aikaan, mutta en ole löytänyt. Asialla ei muuten ole kiire, mutta aiomme käydä Harry Potter film studiolla, jonne mennään junalla Eustonista Watford Junctioniin. Kulkeekohan junat sinne esim. Pitkäperjantaina? Liput pitäisi studiolle kuitenkin varata jo hyvissä ajoin.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 23.10.2018 11:25

Hei Päivi, kyllä Eustonista näyttää menevän junia Watfordiin 19.4. Katso (ja varaa halutessasi) aikatauluja Trainline-sivuston kautta. Yleensä pitkäperjantaisin on täällä Englannissa sunnuntaiaikataulut. Liput studiolle kannattaa tosiaankin varata hyvissä ajoin etukäteen.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Matti Laaksonen 16.08.2018 21:54

Terve ! Olemme sunnuntaina lähdössä Lontooseen Norwegianilla. Eli Gatwickin lentoasemalle. Hotellimme sijaitsee Waterloon aseman lähellä ( Ibis London Blackfriar ). Millä olisi parasta mennä lentoasemalta hotellille ( lue halvinta ) ? Olemme Lontoossa 4 vrk, minkälainen matkalippu olisi paras nähtävyyksiin tutustumiseen ja iltaisin matkustamiseen ? Olemme kiitollisia vastauksestasi? !

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tiina 23.07.2018 20:18

Hei Milla!
Meillä on lentokentän vaihto Lontoon Gatwickin lentokentältä Lontoon Stanstedin lentokentälle. Olemme Gatwick Arpt:ssä kello 18 ja lentomme lähtee seuraavana aamuna Stansted Arpt:stä. Mikä olisi helpoin/halvin tapa vaihtaa lentokenttää? Ja kuinka helposti se onnistuu matkalaukkujen kanssa?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 24.07.2018 21:53

Lentokenttien välillä kulkee suoria busseja ja matkaan menee kolmisen tuntia. Linja-auto on helpoin vaihtoehto. Aikataulut ja hinnat näet täältä: https://www.nationalexpress.com/en/airports

Sitä kautta voit varata myös liput valmiiksi halutessasi. Katso tarkasti missä bussissa on vaihto ja mikä on suora.

Toivottavasti matka sujuu hyvin!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ensikertalainen Lontoossa 02.07.2018 11:56

Hei Milla,

Kiitos mainiosta sivustosta!

Lähdemme Lontooseen muutaman viikon päästä ja saavumme Heathrown lentokentälle keskiviikkona klo 15 aikaan. Jatkoyhteys meillä on samana iltana junalla klo 18.30 Wolverhamptoniin London Eustonin asemalta. Olemme matkassa rattailla 9 kk ikäisen vauvan kanssa. Millä suosittelisit meidän matkustavan Heathrow-London Euston aseman välin? Onko metro kentältä saakka täysin poissuljettu keino? Entä onko Eustonin asemalla selkeät opasteet Wolverhamptonin junan löytämiseksi?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kimmo 17.05.2018 18:31

Hei Milla!
Kesäkuun alussa Lontooseen 2 aikuista ja 2 lasta, 8v ja 11v. Heathrow lentokenttä. Ajattelin josko käyttäisimme connect-junaa. Tekstissäsi mainitaan Express-junan kohdalla että alle 16v lapset aikuisen seurassa ilmaiseksi, koskeeko sama connect-junaa? Tähän liput kentän automaatista. Aikuisilla op-lähimaksukortit ja pankilta tarkastettuna pitäisi toimia Lontoon julkisessa liikenteessä maksuvälineenä. Mutta miten tämänikäisten lasten matkat maksaisimme Lontoon julkisissa (metro ja bussi)? 8 vuotias päässee ilmaiseksi jos oikein ymmärsin, mutta 11 vuotiaalle lienee kätevin oyster card lapsialennuksella, vai kuinka? Sain kollegalta heidän pari vuotta vanhat oyster cardit lainaan. Voiko näitä käyttää? Pystyykö automaatilla näkemään, minkä verran niissä on talletuksia jäljellä ja näenkö automaatilla sisältääkö joku niistä ”lapsialennuksen”? Kiitos jo etukäteen!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 29.05.2018 10:30

Hei Kimmo, tarkistin asiaa ja selvisi että Heathrow Connect -juna on muuttunut 20.5.2018 tfl-junaksi, joka on osa Lontoon joukkoliikennettä. Kannattaa maksaa siis aikuisten matkat lähimaksukortilla, jolloin kortilta veloitetaan 6-vyöhykkeen matka. Heathrown juna kuitenkin poikkeaa monista julkisista liikenteen kulkuneuvoista siinä, että lapsista joutuu maksamaan. Selvittäkää kentältä mikä se hinta on (ja kerro toki täällä, jos jaksat matkat jälkeen) ja maksakaa vaikka erikseen pankkikortilla tai rahalla se matka 8-vuotiaan osalta. 11-vuotiaalle tosiaan kannattaa ottaa se oyster, jossa on ”Young Visitor discount”.

Voit käyttää kollegan vanhaa oyster-korttia ja ladata siihen arvoa tai aikaa sekä lapsialennuksen. Automaatin pitäisi näyttää onko siinä lapsialennus, ja näet myös paljonko arvoa kortilla on. Jos ei ole lapsialennusta, sinun täytyy pyytää aseman henkilökuntaa laittamaan se siihen (sitä ei voi itse laittaa).

Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Krisse 29.03.2018 11:44

Hei Milla, ensiksi suuret kiitokset blogistasi ! Todella loistava !
Paljon tietoa ja selkeästi kerrottuna. Ensimmäinen matka Lontooseen suunniteilla ja blogisi ansioista olen
nyt hurjasti viisaampi. Thanks .

Kiertoajelubusseista kysysin, jos sinne on myynnissä esim. 24 h lippuja, joilla pääsee myös Thamesin
risteilylle. Eikö noihin hop on ja off -busseihin pääse myös lähimaksu-kortilla kyytiin vai vaatiiko
kiertoajelun bussi tuon 24h -lipun ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 02.04.2018 18:04

Hei Krisse,
kiva kuulla että tykkäät sivuista. Hop on hop off -busseihin voi ostaa lippuja myös Lontoosta joko kuskilta tai joillakin pysäkeillä olevilta myyjiltä. Hinnat ovat tällöin kalliimpia kuin netistä ostettuna. Kuskit hyväksyvät vain käteisen, kun taas pysäkeillä olevilla myyjillä on myös kortinlukulaitteet. Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi. Mukavaa matkan suunnittelua. T. Milla

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 02.04.2018 18:06

Lisäys: sinulla tulee joka tapauksessa olla voimassa oleva 24 tai 48 tunnin lippu. Hop on hop off -bussit eivät kuulu julkiseen liikenteeseen, joten niihin pitää olla erillinen lippu.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jaana 22.11.2017 12:30

Hei, Olemme menossa jouluksi Lontooseen. Paluu 27.12.2017. Kone lähtee Heathrowsta klo 7.30. Katsoin netistä että Express juna ei kulje ja metro lähtee vasta klo 5.30. Miten pääsemme kentälle ? Bussilla ? mitähän taksi arviolta maksaa ? Yövymme lähellä Hyde Parkia.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Marjukka 22.11.2017 12:29

Hei, Olemme menossa jouluksi Lontooseen. Paluu 27.12.2017. Kone lähtee Heathrowsta klo 7.30. Katsoin netistä että Express juna ei kulje ja metro lähtee vasta klo 5.30. Miten pääsemme kentälle ? Bussilla ? mitähän taksi arviolta maksaa ? Yövymme lähellä Hyde Parkia.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla 17.09.2017 21:29

Hei Milla,
Olemme menossa neljäksi päiväksi Lontooseen. Pääsääntöisesti pyörimme 1-2 vyöhykkeillä, mutta lentokenttämatkojen (Heathrow) lisäksi käväisemme päivien aikana myös vyöhykkeellä kahdeksan ja vyöhykkeellä neljä (molemmissa yksi edestakainen matka). Miten tämä toimii Oystercardilla? Pitääkö korttia ostaessa määritellä, mille vyöhykkeille kortin ottaa ja tämän jälkeen kortilla ei voi matkustaa muille vyöhykkeille? Vai toimiiko kortti kaikilla vyöhykkeillä, eli sille vain ladataan rahaa ja päivän hintakatto määräytyy kyseisen päivän pisimmän matkan (eli kaukaisimman vyöhykkeen) mukaan? Toivottavasti osasin selittä kysymykseni ymmärrettävästi. Osaatko sanoa, mistä löytäisin taulukon, josta näkee matkojen hinnat ja hintakatot eri vyöhykkeillä Oystercardilla maksettaessa? Näin osaisimme hieman arvioida paljonko kortille kannattaa ladata arvoa.
Iso kiitos mahtavasta tietopaketistasi!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 28.09.2017 10:35

Hei,
Korttia ostaessa ei tarvitse määritellä vyöhykkeitä. Kun kortilla koskettaa kortinlukijaa matkan alussa ja lopussa, kortilta lähtee automaattisesti oikea summa. Täältä löydät hintakattojen hinnat: http://content.tfl.gov.uk/adult-fares.pdf
Ja täältä voit etsiä yksittäisten metromatkojen hintoja: https://tfl.gov.uk/fares-and-payments/fares/single-fare-finder
Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Extempore London! 25.06.2017 20:47

Ja vielä lisäys edelliseen, paljonkohan Oysterille kannattaisi ladata arvoa? Kuljemme tosiaan perjantaina kentältä majoitukseen, lauantaina emme todennäköisesti käytä julkisia lainkaan ja sunnuntaina ajelemme enemmänkin, lopulta Gatwickille.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 28.06.2017 10:29

Eli tarkennuksena edelliseen vastaukseeni: 15 puntaa riittäisi kortille. Sinne luultavasti jää kuitenkin ainakin pari puntaa rahaa, joten lähikortti olisi helpompi jos sellainen löytyy.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Extempore London! 25.06.2017 20:43

Hei ja kiitos erinomaisista vinkeistä tähän saakka! Olemme menossa ystävän kanssa viikonloppumatkalle Lontooseen. Matkaamme Gatwickista Wembleylle ja parin yön päästä Wembleyltä Lontoon keskustan kautta Gatwickille. Onko Oyster meille kätevin valinta, kun emme kuitenkaan hyödy Gatwick Expressin meno-paluu lipusta? Majoitumme Wembleyssä niin, että meidän olisi hyvä saapua Wembley Centralin asemalle. Matkamme on kesä-heinäkuun -17 vaihteessa, eli vajaan viikon kuluttua.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 28.06.2017 10:27

Hei, onko teillä lähimaksukortteja? Käyttäisin niitä lyhyellä matkalla. Silloin ei tarvitse miettiä miten paljon kortille lataa. Jos teillä ei ole niitä, ostakaa oysterit. Matka Victorialta Wembley Centraliin maksaa 2,80 puntaa ja päivän hintakatto vyöhykkeillä 1-4 (Wembley Central on 4. vyöhykkeellä, engl. zone) on 9,50 puntaa. Eli vajaalla kympillä voitte matkustaa alueella niin paljon kuin haluatte. Jos matkustattekin esim vain 3 metromatkaa, hinta on halvempi. Hinnat ovat samoja lähimaksukortilla, mitta silloin ei tarvitse maksaa oysterista. Jos tulette ja poistutte Gatwickiltä, voitte ostaa meno-paluut Gatwickiltä Lontoon Victorialle. Saatte ne Gatwickin juna-asemalta tai netistä ennen matkaa. Hyvää matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Minna Virtanen 08.06.2017 12:37

Hei ja kiitos vastauksestasi, apusi on kullanarvoista!
Vaivaisin vielä yhdellä asialla jota nyt murehdin. Lentomme on 17.7 ma aamuna klo 9 jälkeen Gatwickilla. Paluulento lähtee klo 18 jälkeen torstaina. Havahduin vasta muutama päivä sitten että hotelliin voi kirjautua sisään vasta klo 14 ja ulos jo klo 10. Miten olenkin niin hullusti varannut lennot.. Olisi pitänyt saapua myöhemmin ja lähteä aikaisemmin.
Olisiko sinulla mitään vinkkejä missä voisi viettää aikaa laukkujen kanssa sekä tullessa että lähdössä? Ei niitä hirveän kiva ole mukana raahata koko päivää mutta ei taida olla vaihtoehtoa. Hotellimme on New Linden Bayswaterissa, laitoin heille jo viestiä että onko mahdollista saada kirjautua myöhemmin ulos mutta en tiedä ymmärsinkö vastausta oikein vaikka kielitaidossani ei ole juurikaan vikaa. He siis vastasivat näin "Hello, it is OK to leave your luggage with us if you arrive earlier and check out the latest 12.00 noon."
Viimeisenä päivänäkin meillä siis olisi aikaa vielä pyörähtää jossain jos hotellista pitää lähteä aamulla mutta painavien laukkujen kanssa ehkä hieman hankalaa? :(

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 08.06.2017 21:00

Hei Minna,
Monissa hotelleissa on erillinen säilytyshuone, jonne voi viedä matkatavarat jo ennen sisäänkirjautumisaikaa ja lähtöpäivänä aamulla uloskirjautuessaan. Hotellin vastauksen mukaan voitte tehdä näin tässäkin hotellissa. Joskus hotellit tarjoavat myöhempää uloskirjautumista, ja teidän hotellinne tarjoaa sitä teille (kello 12). Se ei välttämättä kannata, jos poistutte hotellilta kaupungille jo ennen kymmentä. Voitte kuitenkin säilyttää tavaranne hotellissa maksutta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Minna Virtanen 19.04.2017 18:44

Hei Milla!
Näin alkuun suurkiitos sivustosta, olen suorastaan riemuissani että löysin tämän.
Voisitkohan hieman neuvoa kokematonta matkustajaa?
Olen lähdössä heinäkuussa Lontooseen 16v poikani kanssa kahdestaan. Emme ole juurikaan matkustelleet, hieman jännittää miten sujuu. Lähinnä paikasta toiseen siirtyminen arvelluttaa, en ole koskaan esimerkiksi kulkenut metrolla ?
Saavumme aamulla Gatwickin kentälle, hotellimme sijaitsee Bayswaterissa Leinster squarella. Olenko ymmärtänyt oikein että pitäisi lähteä kentältä junalla Victorian asemalle ja sieltä jatkaa metrolla Bayswateriin josta kävellen hotellille? Nämä lippuasiat hermostuttavat.. Mitä lippuja pitäisi jo kentältä ostaa, juna ja metro? Olen ajatellut Oysterkorttia, mistä sen saisi hankittua ja voimmeko käyttää kortteja jo Victorian asemalta lähtiessä?
Matkaan on vielä aikaa mutta silti jo jännitän ettemme osaa kulkea kaupungissa..
Vielä kysyisin mielipidettäsi siihen kannattaako paikan päällä käyttää käteistä vai pärjääkö kortilla?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Minna Virtanen 19.04.2017 20:18

Hei vielä, jäinkin selaamaan sivustoa tarkemmin ja huomasin että Oyster cardin sijaan matkoja voisi maksaa lähimaksulla? Meillä on pojan kanssa molemmilla s-pankin debitkortit lähimaksuominaisuudella. Riittäisikö että käyttää niitä eikä hankkisikaan Oysteria? Onnistuuko sillä maksaa junassa kentältä Victoriaan vai ostetaanko kentältä erikseen lippu?
Nähtävyyksistä kiinnostaa eniten London eye, sen tahtoisimme kokea. Ymmärsin että siihen voisi hankkia liput etukäteen, jos näin niin voisitko vielä vinkata mistä ne voisi hankkia? Ja kiitos kovasti etukäteen, sekä anteeksi tämä kysymysten tulva ? Nimim. Hermoileva äiti ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 26.04.2017 23:55

Hei Minna,

Kiva kun otit yhteyttä. Hienoa että olet selvittänyt jo näin hyvissä ajoin matkojanne Gatwickiltä hotellille. Tosiaan, kannattaa ottaa juna Gatwickin kentältä Victorian asemalle. Voitte maksaa matkat lähimaksukorteilla, jos haluatte, mutta se ei ole edullisin vaihtoehto. Kannattaa kysyä vielä ennen matkaa pankistanne, että lähimaksuominaisuus toimii myös ulkomailla. Edullisin vaihtoehto on ostaa meno-paluulippu lentokentän juna-asemalta, joko lippuluukulta tai automaatilta. Katso myös vastaukseni edelliselle kysyjälle.

Victorian juna-asemalta voitte siirtyä sen alla sijaitsevaan metroon. Jos lähimaksukorttinne toimivat, voitte koskettaa niillä porttien pyöreää kortinlukijaa (katsotte paikallisista mallia ja seuraatte perästä). Siellä on myös leveämpi portti, jos teillä on matkatavaroita, ja siellä saattaa hyvinkin olla henkilökuntaa. Victorian asema on aika vilkas, mutta selkeä. Sitten seuraatte keltaisella merkittyjä circle line -linjan opasteita ja valitsette westbound tai northbound -laiturin (en muista kumpi se on), ettette mene vahingossa väärään suuntaan). Laiturin yläpuolella on näyttöjä, josta näette, mihin seuraavat junat menevät ja milloin ne saapuvat. Samalta laiturilta menee muistaakseni myös vihreän linjan eli district linen junia, joihin ei kannata hypätä. Junissa sinällään ei ole värimerkintöjä ulkopuolella. Ottakaa juna, joka on menossa Edgware Roadille. Bayswaterin asema on siinä matkalla. Bayswaterin asemalla tulette ylös metrosta ja ulos porteista koskettamalla portin kortinlukijaa taas lähimaksukortteillanne. Asemien seinillä on kartat, joista voitte katsoa minne suuntaan menette, jollette käytä muuta karttaa. Lontoon metro on yksi maailman selkeimmistä, joten sinällään se on ihan hyvä paikka aloittaa metroihin tutustuminen :).

Jos teille tulee kuitenkin tunne, ettette halua metroon vielä hotellimatkalla matkatavaroiden kanssa, niin Victorian juna-aseman edessä on takseja. Ne ovat niitä hauskoja Lontoon mustia takseja, jolla matkustaminen on ihan hauska kokemus. Takseissa on mittarit, jonka mukaan määräytyy matkan hinta. Matkaa on arviolta viisi kilometriä. Hinnat ovat vähän Suomen takseja edullisempia ja voitte maksaa matkanne näissä perinteisissä black cab -takseissa turvallisesti pankki- tai luottokortilla.

Hyvä vaihtoehto julkiselle liikenteelle on, että ostatte yhdeksi tai kahdeksi päiväksi itsellenne liput hop on hop off -bussikierrokselle. Kävin itse nähtävyysbussireitit läpi viime kesänä ja oli jännää nähdä bussin toisesta kerroksesta käsin Lontoon nähtävyyksiä. Original Tourin bussikierroksilla on useita reittejä, eikä silloin tarvitse ainakaan miettiä miten jonkun nähtävyyden luo pääsee julkisilla. Bussikierrokset ovat erityisen käteviä Bayswaterin alueella asuville, koska nuo bussit kulkevat sieltä Hyde Parkin pohjoisreunaa Lontoon keskustaan. Lue lisää Lontoon bussikierroksista täältä Tripsteristä: https://tripsteri.fi/lontoo/usein-kysyttya/kiertoajelut-bussit/

Tuolla sivulla olevan linkin kautta voit myös ostaa liput bussikierrokselle (hintaan kuuluu myös mm. Thames-joen vesibussiajelu). Etukäteen netin kautta ostetut liput ovat halvempia kuin paikan päältä ostetut liput ja voit ostaa samaan pakettiin nähtävyyksien lippuja alennettuun hintaan. Esimerkiksi London Eyen liput ovat tätä kautta 23% halvempia kuin jos ne ostaisi suoraan London Eyen nettisivujen kauttaa (mikä on toinen vaihtoehto, jos ette halua bussikierrokselle). London Eyehin kannattaa ostaa liput etukäteen, jos haluaa välttää pitkät lippujonot paikan päällä.

Lontoossa pärjää tosi hyvin pankkikortilla ja monet paikat hyväksyvät luottokortit. Kannattaa kuitenkin ottaa/nostaa myös jonkin verran käteistä etenkin pieniä ostoksia varten. Jotkut pikkukaupat tai kahvilat eivät hyväksy pankkikorttia maksuvälineenä, jos ostosten hinta on vaikkapa alle viisi euroa. Tai jos kävelette esimerkiksi Bayswaterista viereisen Notting Hillin Portobello Roadille ja haluatte ostaa jotain katutorin kojuista, tarvitsette myös käteistä.

Toivottavasti näistä ohjeista on apua! Lue toki lisää vinkkejä täältä Tripsteristä. Tosi mukavaa matkan suunnittelua ja itse matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Olli Tuderman 18.04.2017 11:09

Hei Milla! Olisin kysynyt myös näistä julkisista. Kannattaako ostaa siis Gatvick express liput erikseen ja
muuhun liikkumiseen kaupungilla Oyster Card? reissu tulossa toukokuussa ke-su. Kuuluuko Notting Hill
ykkösvyöhykkeeseen?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 26.04.2017 22:33

Hei Olli,

Juuri näin suosittelisin tekemään. Periaatteessa Gatwick Expressin junamatkan voi maksaa oysterilla, jos siihen on ladattu niin paljon rahaa. Silloin voi tosin ostaa vain yhdensuuntaisen lipun ja kahden sellaisen ostaminen on kalliimpaa kuin meno-paluu-lipun ostaminen. Edestakaisen lipun ostamalla säästät siis rahaa. Voit hommata sen joko etukäteen netin kautta tai lentokentän juna-asemalta. Oyster on hyvä Lontoossa liikkumiseen. Vaihtoehtoisesti voit käyttää pankin lähimaksukorttia, jos sinulla on sellainen ja haluat sitä käyttää.

Jos et ole sitä vielä tehnyt, lue lisää näistä aiheista Tripsterin Lontoon sivuilta "Lontoon lentokentältä keskustaan ja takaisin" ja "Lontoon matkaliput ja matkakortit". Löydät linkit niihin tämän sivun oikealla reunalla sijaitsevasta valikosta.

Notting Hill on ykkös- ja kakkosvyöhykkeellä. Jos matkustat vyöhykkeeltä yksi sinne, se katsotaan ykkösvyöhykkeeksi. Jos matkustat sinne muilta vyöhykkeiltä, se katsotaan kakkosvyöhykkeeksi ja matkan hinta määräytyy sen mukaan.

Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Mervi 15.03.2017 17:10

Hei Milla!
Onko Lontoon metroissa lipuntarkistajia? Miten voin todentaa ostaneeni matkan, jos olen käyttänyt pankkikorttini lähimaksamista? Miten Oyster-card-automaatti toimii jos siitä ostaa lisää arvoa, vai onko lataaminen helpompaa tiskiltä?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 21.03.2017 15:33

Hei Mervi,
Metroissa on harvoin tarkastajia niillä reiteillä, joissa mennään porteista sisään ja ulos. Lontoossa on kuitenkin muutamia reittejä, joissa portteja ei ole ja siellä tarkastajia voi ollakin. Myös busseissa voi tulla tarkastajia. Itselleni on käynyt näin oysterilla ja lähimaksukortilla liikkuessa. Tarkastajat skannaavat omalla laitteellaan oysterin ja lähimaksukortin ihan samalla tavalla ja näkevät sillä tavoin että matka on maksettu – teknologian ihmeitä!

Kysyit myös oysterin lataamisesta. Laitteet ovat tosi selkeitä. Siinä on sellainen värillinen kosketusruutu, jossa voi painaa ruudussa näkyviä "nappuloita". Eli ensin valitaan arvo (pay-as-you-go), joka halutaan ladata kortille. Sitten se maksetaan joko käteisellä tai syöttämällä pankki- tai luottokortti ja sen numero. Lopuksi oyster-kortilla pitää koskettaa pyöreää latauskohtaa näytön lähellä (näet sen kyllä), jotta maksettu arvo latautuu korttiin. Laite neuvoo kyllä tässäkin.

Jos haluat tarkistaa paljonko kortillasi on arvoa, kosketa sillä sitä pyöreää kohtaa ja ruutuun ilmestyy kortilla oleva arvo.

Kaikilla asemilla ei ole enää tiskejä, joten kortin lataaminen siellä ei ole aina vaihtoehto.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Miia 01.03.2017 20:33

Hei Milla! Minunkin kysymykseni liittyy Gatwick - Victoria väliin. Ymmärsin, että Oyster-korttia tai lähimaksua voi käyttää myös, kun matkustaa junalla Gatwickistä Victoriaan. Onko tällöin käytössä myös näitä hintakattoja tai joku kiinteä hinta vai minkä mukaan hinta määräytyy tuolle junamatkalle, jos käytän oyster-korttia tai lähimaksuominaisuutta?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 21.03.2017 15:46

Hei Miia,

Kyllä, voit käyttää nykyisin oysteria tai lähimaksukorttia Gatwick Expressin junissa Gatwickin ja Lontoon Victorian aseman välillä kulkiessasi. Tässä lisätietoa Gatwick Expressin sivulta esimerkiksi hinnoista: http://www.gatwickexpress.com/en/tickets-and-fares/buy-online-and-save/gatwick-payg/

Gatwickiltä menee myös paikallisjunia Lontooseen. Oysterilla ja lähimaksukortilla voi maksaa matkansa myös näissä:
http://www.thameslinkrailway.com/tickets-and-fares/oyster/gatwick-payg/

Lentokenttäjuna ei sisälly hintakattoihin vaan on erillinen maksu. Huomio myös, että tällä tavoin et voi ostaa menoo-paluulippuja, jotka ovat kahta yksittäistä lippua aika paljon edullisempia.

Mukavaa matkaa Lontooseen!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Merja Korhonen 19.02.2017 15:56

Hei Milla ja suurkiitos hyvistä neuvoista ja ideoista Lontoon matkoille! Meitä on kaksi aikuista matkustamassa Lontooseen ma 27.2- to 2.3.17 Gatwickin kentältä. Hotelli on aivan Victorian aseman lähettyvillä. Pyytäsin sinun mielipidettäsi siitä, että mikä kokonaisuus olisi järkevin siirtymisien kannalta? Metroa käytämme paljon, s-pankin ja Nordean lähimaksuominaisuudet on.. vai olisiko oysterit ja erikseen expressin liput? Paluulento lähtee torstaina klo 9.40, eli moneltako tulisi aloittaa matkanteko? Mukanamme on ainoastaan käsimatkatavarat. Kuinka tarkka Norwegian on painorajoituksista tms.? Etukäteen paljon kiitoksia vastauksestasi :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 21.03.2017 15:59

Hei,

Mukava kuulla että hotellinne on Victorian aseman lähellä. Gatwickiltä Lontooseen menevät junat saapuvat nimenomaan Victorian asemalle. Suosittelen ostamaan meno-paluuliput Gatwick express -junaan. Yksittäiset liput ovat kalliimpia. Ostakaa ne erikseen ja käyttäkää vaikka niitä lähimaksukorttejanne, koska matkanne on vain muutaman päivän mittainen.

Sanotaan, että Gatwickin kentällä tulisi olla kolme tuntia ennen lentoa, ja lasten kanssa matkatessani se onkin ihan hyvä aika. Aikuisten matkalla riittää, että olette kentällä vähän myöhemmin, ehkä 2–2,5 tuntia ennen. Siis ehkä noin kello 7.30 voisi olla teille hyvä. Katsopa noita Gatwick Expressin juna-aikatauluja sillä silmällä. Tältä sivulta voit ladata linkin kautta aikataulut: http://www.gatwickexpress.com/en/your-journey/timetable

Olen matkustanut paljon Norwegianilla, eivätkä he ole koskaan tarkastaneet käsimatkatavaroideni painoa. Eikä teidän tarvitse edes mennä minkään punnituspaikan ohi, jos käytätte Helsingin ja Lontoon kentiltä löytyviä check-in laitteita.

Nauttikaa Lontoon matkastanne!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *