Lontoo matkaliput ja matkakortit

HUOM! TÄTÄ SIVUA EI OLE PÄIVITETTY PARIIN VUOTEEN.

Lontoon julkisissa pärjää, kun on lähimaksamiseen soveltuva pankkikortti. Vaihtoehtona on ostaa ladattava elektroninen matkakortti, oyster card.

Yksittäisiä lippuja ei Lontoossa kannata ostaa. Busseissa ei myydä enää lainkaan lippuja, eikä kaikilta pysäkeiltä löydy lippuautomaatteja. Metroissa yksittäisten lippujen ostamisesta on tehty tarkoituksella hullun kallista, jotta ihmiset suosisivat muita maksutapoja. Jos vaikka päättäisi matkustaa metrolla Lontoon keskustan Leicester Squareltä viereiselle Piccadilly Squarelle, yksittäisestä lipusta saisi pulittaa 4,90 puntaa eli reilut kuusi euroa.

Lontoo julkisissa kulkuneuvoissa liikkuvalle elektroninen matkakortti, oyster card, on ollut viime aikoihin asti edullisin ja helpoin tapa maksaa matkat. Nyt lähimaksaminen on kuitenkin laajentunut niin paljon, että se voi olla kätevämpi maksutapa Lontoossa muutaman päivän vierailevalle. Jos ei kuitenkaan omista lähimaksamisominaisuudella varustettua debit-korttia, oma kortti ei toimikaan tai haluaa käyttää lähinnä vain edullisia busseja, oyster card on yhä se ykkönen. Oyster-kortti voi olla kätevämpi ja edullisempi 5 päivää pidemmillä matkoilla, siihen kun voi ladata seitsemän päivän matkakortin.

Hyvänä vaihtoehtona julkiselle liikenteelle ovat Lontoon hop-on hop-off -bussit eli sightseeing-bussit, etenkin niinä päivinä jolloin haluaa kierrellä nimenomaan vain nähtävyyksiä. Nähtävyyskierroksien hintaan kuuluu myös Thames-joen risteily ja kävelykierroksia.

Tämän sivun tiedot on päivitetty maaliskuun lopussa 2016.

Lontoon Oyster card -matkakortti

Oyster card toimii melko samalla periaatteella kuin Helsingissä käytössä oleva elektroninen matkakortti.  Sille voi ladata joko aikaa (travelcard) tai arvoa (pay as you go), ja se käy metrossa, busseissa ja useimmissa paikallisjunissa. Osassa Thamesin jokilaivoja saa matkat alennettuun hintaan maksamalla oysterin arvolla. Toisin kuin Helsingissä käytössä oleva kortti, oyster card on henkilökohtainen eli sillä ei voi maksaa esimerkiksi kaverin matkoja.

Oyster-kortin saa helpoiten metron lippuautomaatilta, jolloin maksetaan 5 punnan pantti. Pantin ja enintään 10 punnan käyttämättömän arvon voi hakea palautuksena Lontoon matkansa päätteeksi lippuautomaatilta tai lipputoimistosta (katso yhteystiedot sivun lopusta). Jos tietää palaavansa Lontooseen uudestaan lähivuosina, kannattaa kortti pitää, sillä arvo ei vanhene. Matkakortin voi antaa Suomessa myös kaverille, joka on menossa Lontooseen.

Aikaa: viikon travelcard -matkakortti tai bus pass -bussikortti

Lyhyin kortille ladattava aika eli travelcard on seitsemän päivää. Useimmiten riittää, että ostaa travelcardin vain keskustaan eli vyöhykkeille 1 ja 2. Matkakorttia ei voi edes ostaa pelkästään ykkösvyöhykkeelle. Keskusta-alueella viikon lippu maksaa 33 puntaa eli noin 38 euroa ja sillä saa matkustaa julkisissa niin paljon kuin lystää. Jos aikoo olla Lontoossa pidempään kuin neljä päivää ja käyttää metroa enemmän kuin pari kertaa päivässä, tämä on todennäköisesti edullisempi vaihtoehto kuin arvon lataaminen.

Busseilla on monesti nopeampi ja edullisempi liikkua Lontoon keskustassa kuin metrolla. Silloin näkee myös miten kaupunginosat yhdistyvät toisiinsa. Travelcardin sijasta oysteriin voi ostaa halutessaan viikon bussikortin (bus pass). Kaikki vyöhykkeet kattava bussipassi maksaa noin 22 puntaa.

Arvoa: pay as you go

Alle viiden päivän matkoilla matkakortille kannattaa ladata vain arvoa. Se voi olla edullisin vaihtoehto myös vähän pidemmillä matkoilla, jos aikoo käyttää julkisia vain kerran tai kaksi päivässä tai joinain päivinä ei ollenkaan.

Kun kortilla on arvoa, yksittäisistä metromatkoista veloitetaan keskusta-alueella 2,40 puntaa. Kun on maksanut vuorokauden aikana (klo 4.30 aamulla – 4.29 seuraavana aamuyönä) matkoistaan 6,60 puntaa, tulee kortin hintakatto vastaan. Sen jälkeen kortilta ei veloiteta enempää, vaikka matkustaisi miten paljon tahansa saman vuorokauden aikana. Kannattaa huomata, että jos kuitenkin matkustaa kauemmille vyöhykkeille, yksittäiset matkat ovat kalliimpia ja hintakatto siirtyy ylöspäin.

Budjettimatkailijan kannattaa suosia busseja. Kaikki Lontoon yksittäiset bussiliput maksavat oyster-kortilla 1,50 puntaa huolimatta matkan pituudesta ja vyöhykkeistä. Jos jonain päivänä kulkee ainoastaan busseilla, hintakatto on 4,50 puntaa. Sen maksettuaan bussimatkoista ei veloiteta matkakortilta enempää. Jos kuitenkin käyttää vaikkapa vain kerran metroa tai paikallisjunaa, hintakatto on kalliimpi.

Kun kortilla oleva arvo lähenee loppuaan, voi sitä ostaa lisää metroasemien automaateilta tai monista lehtiä ja peruselintarvikkeita myyvistä lähikaupoista. Pienin kortille ladattava arvo on 5 puntaa.

Aikaa ja arvoa

Monet paikalliset ostavat oyster-kortille sekä aikaa että arvoa. Jos esimerkiksi lataa keskusta-alueen seitsemän päivän travelcardin lisäksi vähän arvoa, saa maksettua arvolla muutamat matkat keskustan ulkopuolelle tai vaikka metromatkan Heathrow’n lentokentälle. Yksittäinen metromatka keskustasta Heathrow’lle (vyöhyke 6) maksaa 5,70 puntaa.

Jos tykkää liikkua busseilla, voi olla edullisinta ladata oysterille viikon bussikortti ja arvoa muutamia metromatkoja varten.

Miten oyster-matkakorttia käytetään?

Metro- tai juna-alueelle mentäessä oyster-kortti asetetaan portilla olevaa pyöreää kortinlukijaa vasten, jolloin portti avautuu. Mitään nappuloita ei tarvitse painaa. Kortilla on kosketettava lukijaa myös matkan päätteeksi, sillä arvo lähtee kortilta vasta pääteasemalla. Jos oysteria ei käytä matkan lopuksi kortinlukijalla niissä harvinaisissa tapauksissa, jolloin portti on auki, veloitetaan kortilta suurin mahdollinen matkalipun hinta, joka on 9 punnan luokkaa.

Busseissa lipunlukulaite on kuskin ja/tai keskiovien luona. Oyster-kortilla kosketetaan kortinlukulaitetta vain kerran, bussiin tultaessa.

Oyster-kortti kotiin ennen matkaa

Haluatko Oyster-kortin itsellesi jo ennen Lontoon matkaa ja suunnitteletko kiertäväsi monia Lontoon nähtävyyksiä? Voit ostaa ja tilata netin kautta London Pass -nähtävyyskortin 1,2,3,6 tai 10 päivälle ja liittää tilaukseen Oyster-kortin, jolle on ladattu valmiiksi arvoa. Posti tuo molemmat kortit kotiisi 15 arkipäivän sisällä.

Lontoon nähtävyyskortti on kätevä, sillä sitä näyttämällä pääset jonojen ohi  yli 80 Lontoon tärkeimpään nähtävyyteen ilman lisämaksua. Mukana tuleva Oyster-kortti toimii aivan normaalisti tällä sivulla kerrotulla tavalla. Siihen on ladattu arvoa joko 10, 15, 25, 40 tai 50 puntaa riippuen siitä monenko päivän London Pass -kortin tilaat. Oysterille voit tarvittaessa ladata lisää arvoa tai aikaa Lontoossa.

London Pass -kortti kannattaa hintansa puolesta vain jos käyt ainakin kolmessa isommassa nähtävyydessä per päivä. Jos haluat mukaan Oyster-kortin, valitse tilatessasi London Pass & Oyster Card -vaihtoehto pelkän London Pass -nähtävyyskortin sijasta. Jos matkasi on alle kolmen viikon päässä, voit hakea kortit Lontoon keskussa sijaitsevasta kioskista.

Voit ostaa London Pass -kortin myös kännykkään, mutta silloin et voi liittää mukaan Oysteria. Lue lisää Lontoon nähtävyyskortista englanniksi London Passin kotisivuilta.

Lähimaksaminen

Lontoon metroissa voi maksaa matkansa kätevästi useilla suomalaisilla Visa, MasterCard ja American Express debit-korteilla, joissa on lähimaksamisominaisuus. En ole kuullut, että suomalaiset pankit olisivat veloittaneet tästä erillistä lisämaksua. Tätä on testattu ja havaittu toimivaksi Danske Bankin ja S-pankin korteilla, ja mutta olen kuullut että ainakin osan muistakin debit-korteista pitäisi nyt toimia. Joilakin Osuuspankin kortti on toiminut, toisilla ei. Voi olla hyvä varmistaa omasta pankista ennen matkaa toimiiko lähimaksaminen myös ulkomailla ja jos ei toimi, niin pyytää saisiko sen toimimaan. Tai sitten voi vain kokeilla omaa lähimaksamiskorttia Lontoon julkisissa – ja tarvittaessa hankkia oyster. Jos käytät lähimaksamista Lontoon julkisissa, niin kommentoisitko oman korttisi toimimista alla! Näin saamme sivusta yhdessä entistäkin kattavamman.

Yksittäisten matkojen hinnoissa ei ole eroa ostipa ne debit-kortilla tai oyster card -matkakortilla. Myös päivittäiset hintakatot ovat samat. Debit-kortilla matkustaessa ei kuitenkaan tarvitse nähdä pientä vaivaa oyster-kortin hankkimiseksi ja lataamiseksi. Silloin ei tarvitse maksaa elektronisen matkakortin 5 punnan panttia tai hakea palautusta matkan lopuksi. Ei myöskään tarvitse miettiä paljonko aikaa tai arvoa kortille lataisi.

Aluksi debit-kortilta veloitetaan yksittäisistä matkoista. Vuorokauden aikana (klo 4.30–4.29) keskusta-alueella liikkumisesta ei kuitenkaan veloiteta enempää kuin 6,50 puntaa, eikä viikon sisällä (ajanjaksolla ma-su) enempää kuin viikon travelcardin hinta eli 32,40 puntaa, jos pysyy keskustan alueella. Jos kuitenkin lähtee sen ulkopuolelle, esimerkiksi metrolla Heathrow’n lentokentälle, debit-kortilta veloitetaan enemmän. Huomaa että 6-7 päivän matkalla oyster voi joskus olla parempi vaihtoehto. Jos olet matkalla vaikkapa perjantaista seuraavaan torstaihin,  voit ostaa oysterille viikon matkakortin heti perjantaista alkaen. Lähimaksukortilla travelcardia vastaava hintakatto toimii vain maanantaista sunnuntaihin, eli ei esimerkiksi jos matkustat torstaista seuraavan viikon keskiviikkoon.

Jos Lontoossa on enemmän kuin viisi päivää ja haluaa suosia busseja, oyster-kortti bussipassilla ja pienellä arvosummalla paria metromatkaa varten voi olla lähimaksamista edullisempi vaihtoehto.

Miten lähimaksamista käytetään?

Lähimaksaminen Lontoon metrossa ja paikallisjunissa on helppoa. Debit-kortilla kosketetaan porttien ulkopuolella olevaa kortinlukulaitetta, jolloin portti metroalueelle aukeaa. Korttia tulee näyttää porttien kortinlukulaitteelle myös metrosta poistuttaessa, jotta kortilta veloitettaisiin oikea summa, eikä kalleinta mahdollista matkaa. Jos kukkarossa on useita debit-kortteja, kannattaa käyttää vain yhtä, jotta hintakatot toteutuvat.

Busseissa debit-kortilla kosketetaan lukulaitetta vain matkan alkaessa.

Lontoon kartonkinen yhden päivän matkakortti

Lontoon julkisiin voi ostaa lippuautomaatilta myös kartonkisen yhden päivän travelcard-matkakortin, mutta sen ostaminen ei kannata. Halvin kortti kattaa vyöhykkeet 1–4  ja maksaa reilut 12,10 puntaa. Se on siis lähes kaksi kertaa kalliimpi kuin debit-kortin tai oysterin päivän hintakatto vyöhykkeillä 1 ja 2. Heathrow’n ja keskustan kattavasta 1–6 vyöhykkeen travelcard-läpyskästä veloitetaan 17,20 puntaa.

Tarjolla on myös yhden päivän kartonkisia bussilippuja. Viiden punnan lipuilla voi matkustaa kaikilla vyöhykkeillä.

Kartonkisia matkakortteja ei voi ostaa etukäteen seuraaville päiville. Yhden päivän travelcardit syötetään metroasemalla metroportin lippuaukosta sisään, jolloin portti aukeaa ja kortti tulee ulos toisesta aukosta. Bussissa kortti näytetään kuskille sisään tultaessa.

Lastenliput ja muut alennusliput

Alle kymmenvuotiaat lapset saavat matkustaa aikuisten kanssa ilmaiseksi Lontoon julkisissa kulkuneuvoissa. Metroissa aseman henkilökunta päästää lapset porteista. Lasten kanssa on helpointa mennä sisälle pyörätuoleille tarkoitetuista leveämmistä porteista. Monesti lasten kanssa on kätevämpää matkustaa busseilla.

Jos lapsi on 11–15-vuotias ja matka kestää alle kaksi viikkoa, kannattaa ostaa oyster card -matkakortti, johon ladataan Young Visitor Discount -ominaisuus. Sen avulla matkat saa puoleen hintaan. Myös päivittäinen hintakatto on puolet aikuisten vastaavasta eli 3,30 puntaa. Lasten matkakortteja ei voi itse ostaa metrojen lippuautomaateilta, mutta metroasemilla on yleensä henkilökuntaa, joka auttaa.  Alennuksen sisältävän oyster-kortin voi hankkia myös Transport for Londonin lipputoimistoista (yhteystiedot alla). Poikkeuksena on Gatwickin lipputoimisto, josta ei saa oysteriin Young Visitor Discount -ominaisuutta.

Iän todistamiseksi ei yleensä kysytä passia tai henkilöllisyystodistusta, mutta se kannattaa ottaa mukaan kaiken varalta etenkin jos lapsi näyttää yli 15-vuotiaalta. Kannattaa myös huomata, että aikuiset eivät saa maksaa lastensa lippuja omilla oyster-korteillaan tai lähimaksukorteillaan. Jokaisella julkisissa kulkijalla tulee olla omat henkilökohtaiset kulkukorttinsa.

16-vuotiaiden ja sitä vanhempien lasten tulee maksaa aikuisten hinnat.

Suomalaiset eläkeläiset tai muut aikuiset eivät saa alennuksia Lontoon julkisissa matkustaessa, paitsi jos asuvat pysyvästi Lontoossa.

Julkisen liikenteen lipputoimistot

Useimmilla Lontoon metro- ja juna-asemilla ei ole enää lipputoimistoja. Ongelmatilanteissa sellaiset löytää kuitenkin seuraavilta asemilta: King’s Cross St. Pancras, Liverpool Street, Victoria, Euston, Paddington, Gatwick ja Heathrow Terminals 1, 2, 3.

Lontoon metron kartta

Jos haluat suunnitella Lontoon sisäisiä matkojasi, voit ladata Transport for Londonin kotisivuilta Lontoon metron (tube) kartan sekä muita julkisen liikenteen karttoja.

Lontoon bussikierrokset

Hop on hop off -bussi eli sightseeing-bussi on hyvä vaihtoehto julkiselle liikenteelle, etenkin jos olet Lontoossa vain päivän tai pari ja tahdot pakata matkaasi mahdollisimman monta Lontoon nähtävyyttä ilman suurempaa vaivaa. Toot Bus -nähtävyysbussi kiertää Lontoon keskustan alueella. Kierroksella näet Lontoon tärkeimmät nähtävyydet ja kuulet jänniä tarinoita myös vähemmän tunnetuista paikoista. Bussit ovat kaksikerroksisia ja ylempi kerros on osittain avokattoinen. Toot Bus järjestää myös erikseen lapsiperheille suunnattuja kierroksia.

Liput kannattaa ostaa etukäteen netin kautta, jolloin ne on halvempia. Samalla voit katsoa jo etukäteen reitit ja suunnitella missä päin Lontoota seikkailet. Toot Busin kierrokset maksavat luonnollisesti enemmän kuin omatoiminen kulkeminen jalan, oysterilla tai lähimaksukortilla, mutta nähtävyyskierroksilla säästää vaivaa ja aikaa. Rahaa voit kuitenkin säästää ostamalla samalla the Toot Busin muita alehintaisia  pääsylippuja Lontoon tärkeimpiin nähtävyyksiin ja musikaaleihin.

Bussit kulkevat kattavasti ympäri keskustaa ja ajavat myös Bayswaterin ja Paddingtonin hotellialueelle. Huomaa kuitenkin, että kiertoajelut eivät kulje aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jolloin saatat tarvita julkisia kulkuneuvoja. Osta liput kiertoajelulle tästä.

Lue myös aiheista:

© Milla Kontkanen

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 14 vuotta asunut toimittaja ja videotuottaja. Suomessa asuessaan Milla työskenteli toimittajana Ylen radio- ja televisio-ohjelmia.

Kommentit (89):

MK 20.06.2019 00:07

Hei!
Vieläkö tämä sivusto toiminnassa??

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 03.04.2020 11:06

Kyllä vain! Kirjoittaja ei ole huomannut vain vastailla kaikille viime aikoina. Kysymyksiä tulee ajoittain paljon tähän Lontoo-oppaaseen.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
jr 30.05.2019 13:09

matkustaako 10 vuotias metrossa ilmaiseksi aikuisen kanssa jolla oyster card?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eine 29.12.2018 20:14

Hei! Olimme prheen kera joulun 2018 Lontoossa. Sama automaatti sylkäisi (valinnan jälkeen) ensin tyhjän kortin ja sen jälkeen latasimme sille arvoa 50 £. Maksu meni kerralla koko toimituksen jälkeen, mutta nyt en varmuudella sano, menikö lopuksi 50 £ + kortin arvo 5£ (mikä tietenkin on järkevin vaihtoehto) vaiko 50£ miinus kortin arvo; tyttäreni nimittäin osti ko. korttia.
Vaan olisi pari kysymystä:
kun kortin lataus halutaan palautuksena takaisin, voiko (automaatilla / tiskillä) valita, että kortti pantilla jää itselle ja vain kortilla jäljellä oleva ladattu arvo palautetaan? Me saimme sekä arvon että kortin pantin takaisin automaatista, kun kortilla oli rahaa alle 10 £.

Itselläni arvoa oli yli 10 £, ja jouduin hakemaan palautuksen tiskiltä. En huomannut kysyä voisiko kortti pantti maksettuna jäädä käyttööni mahd. myöhempää tarvetta varten; sain myös pantin summan palautuksena, ja kortti otettiin pois.

Automaatista tehdyn palautuksen jälkeen tyhjä kortti jää itselle. Voiko korttia käyttää enää konkreettisesti uudestaan (maksamalla tietenkin pantin summan), vai onko kortti mitätöity kokonaan?? TFL: sivustolla lukee, että kortti on ”cancelled”. Oli nimittäin työkaverin lainakortti, ja hän nimenomaan painotti, että et sitten lunasta korttia pois ...

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eeva 09.12.2018 20:02

Hei, tiedätkö saako viiden punnan pantin Oyster cardista takaisin? Maksoin sen lasten visitor cardista, mutta automaatilta olisi saanut takaisin vain käyttämättömän saldon. Toimistot eivät ole auki, kun lähdetään..

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Teuvo Nuutinen 10.11.2018 15:00

Tervehdys.

Olimme 24-27.10.2018 Lontoossa, matkustimme Heathrowlta Kings Crossin asemalle metrolla, OP:n lähimaksu toimi molemmilla. Tililtä oli veloitus mennyt parin päivän päästä, huikea 3,59€ :)
Lauantaina aamulla menimme taksilla Heathrowlle (ilmeisesti Uber taksi) hotellin respa tilasi sen, hinta oli 52€ Cartwright Gardensilta. Black cab olisi maksanut n. 70€.

-Teppo

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 11.12.2018 14:23

Kiitos kommentistasi, Teuvo. Hienoa että lähimaksu toimi mutkitta ja että saitte kätevästi lentokenttätaksin hotellin avulla.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 29.11.2018 10:15

Kiitos Teuvo, että jaoit kokemuksesi! Hienoa että lähimaksu toimi, ja Uber on tosiaan halpa taksin vaihtoehto. Monesti hotellin henkilökunta auttaa ja varaa kulkuneuvon myös mielellään.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Niina 03.11.2018 12:38

Hei! Olemme lähdössä keväällä Lontooseen ja matkaamme Heathrowlta Kings crossin aseman läheisyyteen hotelliin. Muutoin pyörimme Lontoossa zone 1-2 mutta käymme Harry Potter studiolla.
Nyt mietinkin kannattaisiko ostaa tuo 7 päivän Tracel card zonelle 1-6 ja se sitten kattaisi menopaluun Heathrowlle ja osan matkasta Harry Potter studiolle vai kannattaako ottaa vain zone 1-2 ja ostaa sitten liput erikseen lentokentälle sekä harry Potter studiolle?
Lapsia meillä on mukana 2 alla 11-vuotiasta eli matkaavat kai Oysterin mukana ilmaiseksi?
Ja jos ostamme tuon zone 1-6 lipun niin kuinka sitten se zone 6-9 maksetaan kun se Oyster ei sitä zone aluetta katakkaan enää?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 09.11.2018 20:36

Hei Niina, edullisin ja kätevin vaihtoehto on ostaa 7 päivän lippu zonelle 1-2 Oyster-kortille ja sitten erikseen laittaa kortille arvoa (pay-as-you-go). Tällöin kortilta veloitetaan pidemmiltä matkoilta arvoa zonelta 2 eteenpäin. Tänä vuonna hinta Heatrow-vyöhyke 2 on 1,50-2,80 puntaa riippuen siitä matkustatko ruuhka-aikaan vai et. Käytät vain korttia lukijalla matkan alussa ja lopussa. Potter-studioille pääsette junalla Eustonista. Junamatkan jatko-osuudesta veloitetaan arvoa 2,90-4,70 per matka riippuen kellonajasta. Sama pätee täällä kuin lentokenttämatkoilla: muistakaa käyttää kortti kortinlukijalla matkan alussa ja lopussa.

11-vuotiaat lapset eivät pääse valitettavasti ilmaiseksi. Heille voi ladata arvoa oystereille, joihin kannattaa pyytää Young Visitor Discount -ominaisuus heti matkan aluksi. Tämä oikeuttaa matkoihin, jotka ovat puolet aikuisten lippujen hinnoista. Viikon lippua sillä ei valitettavasti saa. Toivottavasti saat selvää tästä aika sekavasta lippuviidakosta!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Pentti Kekäläinen 21.10.2018 19:11

Moi
Olemme ekaa kertaa matkustamassa Lontooseen pe 26.10. Lennämme Heathrowlle ja hotellimme on Premier Inn Kings Cross York Waylla. Ilmeisesti metro ja Piccadilly line on oikea kulkuneuvo valinta? Paluumme on sitten tiistaina 30.10. Gatwickin lentokentältä. lento lähtee klo 9:50. Tuo paluumatka Gatwickiin hieman askarruttaa. Onko Thameslinkin junan käyttäminen St. Pancrasin kansainväliseltä asemalta oikea valinta? Jos tulkitsen oikein,sieltä pääsee suoraan kentälle? Asemia on lähtöpäässä enemmän kuin tarpeeksi: 1) Kings Cross (juna-asema?) 2) kings Cross & St. Pancras (metroasema?) 3) St. Pancars (juna-asema? onko tämä sama kuin "International"? ja täältä on suora junayhteys Gatwickiin Thameslinkin junalla? Tämä asemien runsaus saa aikaan epävarmuutta. Kannattaako etukäteen ostaa liput (anyday) netinkautta? Saako lipun tulostettua kotona vai pitääkö se lunastaa jostain paikanpäältä? Gatwick express lienee eri asia kuin tämä Thameslink? Mihin aikaan suosittelisit lähtemään junalla St. Pancrasista että ehdimme ajoissa kentälle? Jos nettiä olen oikein tulkinnut niin junia lähtee n. vartin välein. Lippujen hinnoissa on suuria eroja, mistä tietää valita paikanpäällä oikean junan jos on ostanut edullisimman lipun.. sehän ei varmaan käy niihin kalliimpihintaisiin juniin.. vai käykö? Paljon kysymyksiä Lontoota tuntemattoimilta. Toivottavasti ehdit vastata.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 23.10.2018 11:09

Hei Pentti,
metro kuulostaa hyvältä menovaihtoehdolta. Paluulennolle Gatwickille pääsette tosiaan junalla St Pancras Internationalilta. King’s Cross ja St. Pancras ovat vierekkäisiä asemia ja niillä on siksi yhteinen metroasemakin. Nimeen lisättiin International silloin, kun sieltä aloitettiin junayhteys Pariisiin. Ei teidän tarvitse ostaa lippua etukäteen netin kautta mutta jos asutte lähellä, voitte toki käydä ostamassa lipun ja katsastaa samalla aseman pari päivää aiemmin. Katsoin Trainlinen kautta junia ja linkki on tässä perässä. Itse ottaisin viimeistään 6.15-7.19 junan, vähän aiemman jos olisin liikkeellä lasten kanssa. Lontoon kentillä menee aikaa. Jos haluat varata lipun jo netin kautta, yleensä liput saa aseman lippuautomaatilta, mutta mukana pitää olla kortti jolla liput maksoi netissä. Liput ovat yleensä brittijunissa halvemmat mitä aiemmin ne ostaa, mutta eri junayhtiöiden hinnoittelusysteemit vaihtelevat.

Gatwick Express lähtee Victorian asemalta, joten ei teidän kannata sinne mennä, kun pääsette suorallakin junalla.

Tässä aikatauluja ja hintoja:
https://www.thetrainline.com/m/results/outbound?from=urn%3Atrainline%3Ageneric%3Aloc%3Astp1555gb&isSGP=false&journeyType=single&outbound=before&outboundTime=2018-10-30T07%3A45%3A00&passengers=%5B%7B%22age%22%3A27%7D%5D&to=urn%3Atrainline%3Ageneric%3Aloc%3Agtw5416gb

Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Pentti 23.10.2018 14:41

Kiitos paljon nopeasta vastauksestasi Milla!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Juhana 16.10.2018 10:55

Hei, hyvin on asiaa, mutta vielä hiukka epselvää onko 16-17 vuotiaalle mahdollista saada oyster card Young Person’s Discount -ominaisuudella. Jostain luin että tarvii kuvakortin jota en enää ehdi tilata.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 23.10.2018 11:13

Hei, kuvakortteja saavat vain Britanniassa asuvat. Siksi en mainitse niitä tällä sivulla vaan kerronkin, että 16-vuotiaiden ja sitä vanhempien tulee ostaa aikuisten liput.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Annika 20.09.2018 19:05

Hei, matkustan 11-vuotiaan lapsen kanssa Gatwickistä keskustaan. Viivymme 4 päivää ja käymme Harry Potter studiolla. Mikä olisi paras keino hoitaa kulkemiset? Matkustamme mielellämme busseilla (11-vuotias pääse ilmaiseksi).

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Anna 17.09.2018 08:59

Moi!

Kiitos neuvoista! käytin lähimaksua onnistuneesti kiireisellä työmatkalla viime viikolla ja päivän lippuostot näkyvät kiitettävän selkeästi debit tilillä. Oli ihanaa kun ei tarvinnut kiireessä miettiä mikä lippu kannattaisi ostaa tai millä alueilla joudun liikkumaan ym. ym. Ihanan helppoa!

Löysin äsken myös linkin jossa kerrotaan vähän noista hinnoista jotka jäävät lähimaksuostoissa pimentoon käyttövaiheessa. Näin jälkikäteen törmäsin myös linkkiin jossa näytetään nuo maksimiveloitukset https://tfl.gov.uk/fares-and-payments/maximum-fares#on-this-page-1
Ehkä tästä olisi jollekin hyötyä jos fiksusti haluaa tietää jo etukäteen.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jonna 02.09.2018 21:53

Hei! Tulemme muutaman päivän lomalle Lontooseen ja meillä on tarkoitus 6.9. torstaina käydä Wembleyn stadionilla osallistumassa opastettuun kierrokseen. Majoittaudumme Earl's Courtin metroaseman lähistöllä. Mikä olisi kätevin tapa matkustaa stadionille, metrolla vai bussilla? Kiitokset jo etukäteen, jos vain kerkeät vastata ennen matkaamme.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 02.09.2018 23:11

Hei Jonna, matkaa on sen verran että teidän kannattaa hypätä metroon. Pääsette Wembleylle yhdellä metron vaihdolla Earl’s Courtin asemalta. Vaihtoehtoina on joko Wembley Central tai Wembley Park, jotka ovat suurinpiirteiden yhtä kaukana stadionilta (1,5-2 km). Wembley Central on teille kätevämpi. Vaihtakaa Paddingtonin asemalla. Muistaakseni teidän tulee nousta ylös asemalle (porttien kautta) ja kävellä sen läpi päästäksenne toiselle linjalle. Siksi pitää maksaa erikseen molemmat matkat esim koskettamalla lähimaksukorttia portin lukijaan. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Pasi Mäkinen 15.08.2018 12:24

Hei, miten toimia kun samalla lähimaksulla (kortilla) pitäisi maksaa 1 aikuinen ja kaksi lasta (molemmat 13v) Lontoon metrossa? Onnistuuko?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Pasi 15.08.2018 13:11

...näkyi olevan aiemmissa Q/A jo aihe. Eli jokaisella oma kortti?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jarmo 31.07.2018 23:30

Iso kiitos. Aivan kertakaikkisen kiitettävää, että joku osaa neuvoa ja viitsii sen tehdä. 12/12 points.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Markku 23.07.2018 11:31

Terve, onko myös suomalaisten kännyköiden lähimaksuominaisuus todettu toimivaksi Lontoon paikallisliikenteessä?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 24.07.2018 21:59

Käsittääkseni vain Google Pay, Apple Pay ja Barclay card käyvät kännykällä tapahtuvaan lähimaksuun julkisissa. Kännykkään liitetty lähimaksu on vielä todella harvinainen ominaisuus täällä Englannissa. Mutta ainahan voit kokeilla toimiiko kännykällä maksu ja kertoa sitten täällä - se auttaisi varmasti monia! Seuraavalla sivulla kerrotaan lisää (englanniksi) kännykällä maksamisesta: https://tfl.gov.uk/fares-and-payments/contactless/other-methods-of-contactless-payment

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Heikki 30.06.2018 17:19

Hei,
Kiitos hyvästä ohjesivustosta.
Viikkositten tuli oltua Lontoossa, Nordean ja S-pankin lähimaksu todettiin toimivaksi. Tosin kortin maantieteellistä rajausta en muistanut ennen matkaa muuttaa mutta heti ensimmäisen käytön jälkeen pankki muistutti asiasta textarilla.
Voineeko ajella pummilla jos jättää rajauksen muuttamatta. Ainakin metroportti vihreää näytti myös ensimmäisen kortin käytön kohdalla.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 30.06.2018 18:04

En tiedä johtuisiko tällaisesta. Muistan että käyttäessäni suomalaista lähimaksukorttiani matkat veloitettiin tililtäni vasta yksi tai kaksi kuukautta myöhemmin. Olisi mukava kuulla muilta, miten heillä käy!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Matkapummi tietämättään 27.06.2018 23:42

Kävin about kk sitten Lontoossa ja matkustelin sujuvasti OP:n lähimaksulla.. kunnes tajusin nyt, että kortiltahan ei ole veloitettu mitään näistä matkoista.. mitenhän tämä on mahdollista?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 30.06.2018 18:01

Hei, et ehkä ollutkaan pummi tietämättäsi, vaikka se voisi olla hauska ajatus. Kun itse käytin suomalaista lähimaksukorttiani, maksu otettiin tililtä yli kuukausi matkustamisesta. Saattoi mennä jopa pari kuukautta. Tarkkailepa tiliäsi siis vielä jonkin aikaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Riikka 13.06.2018 15:04

Hei!
Olemme lähdössä perheen kanssa vajaan parin viikon päästä Lontooseen. Saavumme Lontooseen maanantaina iltapäivästä ja paluulento Suomeen lähtee perjantaina illasta n. klo 19. Matkassa mukana on kaksi aikuista sekä 11- ja 8-vuotiaat lapset. Hotellimme sijaitsee lähellä Paddingtonin asemaa.

Meillä on valmiiksi ostettuna edestakaiset liput Heathrow express junaan, eli sillä matkustamme lentokentältä hotellille ja takaisin. Haluaisin vinkin, millä tavalla muun matkustamisen kanssa kannattaa toimia. Yhtenä päivänä käymme Warner Bros Harry Potter -studiolla, muina päivinä liikkuminen tapahtuu vyöhykkeiden 1 ja 2 alueilla (Oxford Street, British museum, Luonnonhistorian museo, Piccadilly Circus, London bridge yms.). Mikä olisi kätevin ja edullisin tapa tällöin, ja mikäli oyster card niin että ladataan arvoa, paljon sitä kannattaa ladata (eli paljon tällä hetkellä yhden päivän hintakatto ja miten huomioida tuo studiolla käynti kortin arvon lataamisessa)? Kannattaako mielestäsi studiolle matkustaa Eustonin asemalta junaa käyttäen Watford Junctioniin vai onko jokin muu tapa parempi?

Olisi hienoa jos ehdit vastata ennen matkaamme, tarvitsisi hieman vähemmän jännittää jo muutenkin jännittävää matkaa ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 20.06.2018 10:29

Hei, tosiaankin ladatkaa arvoa oystereille, jos ette osa käytä lähimaksukortteja. On todella vaikea sanoa paljonko sitä kannattaa ladata. Jos pysytte yhdellä alueella päivän aikana, matkustatte vain pari kertaa julkisilla hotellilta ja takaisin. Esim British Museumissa ja Luonnonhistoriallisessa museossa voi mennä helposti koko päivä. Luonnonhistoriallisesta museosta voitte jopa kävellä takaisin Paddingtonin Hyde Parkin/Kensington Gardensin kautta, jos teillä ja etenkin lapsilla on energiaa. Jos ette matkusta sen enempää, hintakatto ei tule täyteen.

On myös halvempaa käyttää jonain päivinä ainoastaan busseja, sillä sen hintakatto on matalampi. Hintakatto on myös eri, jos matkustatte metrolla aamun ja illan ruuhka-aikoina. Tällä sivulla voit katsella hintakattoja. Olette lähinnä vyöhykkeellä 1.

Jos laitatte aikuisten korteille vaikka parikymmentä puntaa, niille voi aina ladata arvoa lisää metroasemilla matkan loppupuolella.

Harry Potter -studiolle kannattaa tosiaan mennä Eustonista junalla. Toisessa päässä on sitten bussiyhteys. En ole itse päässyt vielä sinne, joten en tiedä siitä enempää mutta muistan että studioiden nettisivuilla kerrotaan hyvin matkasta. Muistaakseni toinen vaihtoehto on bussi keskustasta, mutta arvelen että junayhteys on varmempi vaihtoehto mahdollisten tieruuhkien vuoksi.

Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
iinu 06.06.2018 10:42

Moikka!

Saako sen ihan konkreettisen kortin (Oyster) niistä lippuautomaateista, kun siis sitä menee ostamaan vai pitääkö itse kortti hankkia jostain lippuluukulta? :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 06.06.2018 15:03

Hei, oyster pitää hakea lippuluukulta. Lataus onnistuu automaatilla.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Minna 28.10.2018 14:38

Olimme syyslomalla Lontoossa. S-pankin korteissa lähimaksu toimi moitteettomasti, mutta Nordean lähimaksu ei toiminut, joten hankimme yhden oysterin. Sen sai kätevästi aseman lippuautomaatilta. Monella asemalla oli pieniä ja isoja automaatteja ja siitä isosta sai oysterin. Isoon automaattiin pystyi lopuksi myös palauttmaan kortin ja sai kaikki ladatut rahat takaisin. Tosi helppoa ja kätevää :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jonna 03.06.2018 21:01

Moikka,

Loistava kirjoitus, kiitos! Mennään porukalla lontooseen lähipäivinä ja käytetään kyllä ehdottomasti pankkikortin lähimaksua. Luin koko tekstin ja kaikki kommentit, mutta miten mulla jäi kokonaan ymmärtämättä, että jos maksamme metroon ja bussiin samana päivänä samalla kortilla, niin onhan sama 6,70 katto silti voimassa? Eli kulkuneuvolla ei ole väliä, vaan se määräytyy kalliimman vyöhykkeen mukaan? Jos siis liikumme keskusta-alueella pääosin eli juuri 1 ja 2 vyöhykkeellä. Mietin, että voiko välillä hypätä metron sijaan myös bussiin vai kannattaako selkeästi ottaa bussipäivät ja metropäivät? :)

Kiitos tuhannesti kirjotuksesta ja kommenteista! Upeeta, että vapaaehtoisesti jaat noin henkilökohtaisia neuvoja ja ohjeita.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 05.06.2018 16:49

Moi Jonna,
Kyllä olit ymmärtänyt ihan oikein että samat hintakatot ovat voimassa, jos käytät samana päivänä metroa ja busseja (ja paikallisjunia). Ja päivän hintakatto määräytyy kalleimman metrovyöhykkeen mukaan. Mutta jos jonain päivänä käytätte vain bussia, niin hintakatto on tuona päivänä matalampi. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Juhani 24.05.2018 16:56

Hei ja kiitos todella hyödyllisestä sivustosta!

Toimiviin lähimaksukortteihin lisää myös Handesbanken Mastercard debit kortti jos ei ollut vielä mainittuna kommenteissa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 29.05.2018 10:14

Kiitos!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eija 23.04.2018 10:15

Hei,
voiko oyster cardia käyttää halvempaan junaan Heartrowin kentältä Padingtonin asemalle?
Jos ei, niin mistä voisi ostaa liput ko. Junaan?
kiitos paljon vastauksesta.
Eija

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eija 24.04.2018 16:04

Kiitos. Hyvä tietopaketti :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 25.04.2018 09:59

Kiitos, ja mukavaa että tykkäät.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 23.04.2018 18:45

Hei Eija, kävitkö jo sivulla Lontoon lentokentältä keskustaan ja takaisin? Kerron siellä Lontoon lentokenttämatkoista ja vastaan myös tällä sivulla esittämiisi kysymyksiin Heathrow Connect -otsikon alla. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eija 14.04.2018 14:40

Hei,
tulemme Lontooseen toukokuun alussa. Meillä on oystercardit. Tiedätkö voiko sillä maksaa jokiristeilyn? Emme osaa juurikaan englantia, tämänvuoksi etukäteisinfo olisi avuksi. Mistä on lähtö ja tiedätkö jokiristeilyn hintoja? Emme tarvitse meno-paluuta, yhteen suuntaan seilailu riittää.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 23.04.2018 18:59

Hei Eija, voitte maksaa oysterilla jokiristeilyn kun menette Thames Clipper-laivaan. Joella kulkee myös muita, yksityisten firmojen laivoja, joissa oyster ei käy. Kuljin itse pari viikkoa sitten Enbankmentin vesibussiasemalta Greenwichiin Thames Clipper -laivalla ja matkustaminen oysterin kanssa oli helppoa. Piti vain odottaa laivaa kymmenisen minuuttia katetulla alueella jonossa. Muistakaa koskettaa kortilla lukijaa juuri ennen laivaan astumista JA heti laivasta poistuttuanne (ettei veloiteta liikaa). Greenwichin matkasta veloitetaan oysterilta 8-9 puntaa per suunta. Teille suosittelen matkaa Westminsterin tai London Eye:n (toisella puolen jokea) pysäkiltä aina Greenwichiin tai ainakin Towerin pysäkille asti.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Mikko 06.02.2018 20:21

Laiskana tiedon etsijänä heitän suoraan kysymyksen, eli 2 aik. + 2 lasta Gatwickistä Paddingtoniin pariksi päiväksi ja takaisin. Millaisilla junalipuilla kannattaisi mennä ? "Open return"-lippua ajattelin, mutta paluuaika on se joka on tiedossa, menoa taas voisi olla avoimena, eli toimiiko se myös näin ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 15.02.2018 14:43

Moi Mikko, Todennäköisesti avoin meno-paluu eli tuo open return on edullisempi vaihtoehto kuin kaksi yhdensuuntaisesti lippua.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 15.02.2018 14:45

Riippuu tosin mistä junasta on kyse ja mihin aikaan haluaa matkustaa. Katso vaihtoehtoja esim trainline.com:sta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Maria 30.01.2018 12:41

Moi! Kiitos tästä sivusta, ihan mahtava tietopaketti! Kysyisin, että onko Lontoossa olemassa ns kuukausikortteja julkiseen liikenteeseen? tulemme sinne kahdeksi kuukaudeksi, ja edullisin julkisen liikenteen käyttömahdollisuus luonnollisesti kiinnostaa. Lennämme Gatwickiin ja asumme Dalstonissa. Kiitos vastauksesta!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 31.01.2018 12:15

Moi Maria! Kyllä, oyster-kortille saa ladattua myös kuukausilipun, mikä on kätevintä tuollaisella pidemmällä matkalla. Sitten kuukauden jälkeen lataatte oystereille uudestaan kuukausikortin toista kuukautta varten.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hannu Pekuri 18.01.2018 13:16

Heips,
Voinko maksaa lähimaksulla koko perheen vai pitääkö jokaisella olaa oma kortti?
T: Hannu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hannu Pekuri 18.01.2018 14:11

Niin ja tätä kun vähän jopa ajattelee niin eipä tietenkään voi ;o)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 07.02.2018 16:38

Juuri näin: kaikilla tulee olla omat kortit. Nuoremmat lapset voivat matkustaa ilman korttia eli ilmaiseksi, kuten kerron sivulla.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Monna Kärki 14.01.2018 12:30

Hei, en tiedä tuliko asiaan jossain vaiheessa jo vastausta mutta olen matkustamassa lontooseen 5 päiväksi joten kannattaisi siis valita oyster kortti mihin lataisi arvoa? (Itselläni visa electron joka ei vissiin sitten toimisi tuohon kulkemis tarkoitukseen...?) Toimiiko se oyster niin että etukäteen pitää ladata kortille jokin tietty summa vai veloittaako se sitten käytön mukaan? Ja pitääkö lippua ostaessa tietää millä alueilla liikuskekee? Mietin vain kun en vielä tiedä miten paljon tulemme julkisia käyttämään aina päivittäin ja minne keksimme mennä :D. Ja vielä sellasta että kumpaa suosittelet Gatwicin lentokentältä kesustaan pääsyksi Gatwick expressiä vai Gatwick thameslink lentokenttäjunaa?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 07.02.2018 17:06

Hei Monna,

pahoittelut hitaasta vastauksestani. Vastailen viesteihin muiden töideni ohella vapaa-ajalla ja joskus jää huomaamatta muutamat viestit. Toivottavasti asia on yhä ajankohtainen.

Todellakin, oyster on sinulle paras vaihtoehto, sillä Electronilla ei voi vielä maksaa. Voit ladata sille viikon travelcardin, mutta se kannattaa lähinnä jos käytät korttia useamman kerran kaikkina viitenä päivänä, etkä esim vain kerran meno- ja paluupäivinä ja enemmän kolmena päivänä. Viikon korttia ostaessa tulee määritellä metron vyöhykkeet ja hinta maksetaan etukäteen. Yleensä 1-2 zone (keskustan alue, halvin vaihtoehto) riittää. Toinen vaihtoehto on ladata arvoa, jolloin et määrittele alueita. Tämä on edullisempi vaihtoehto silloin, kun varsinaisia julkisen kulkuneuvon käytön päiviä on vaikka kolme tai neljä. Arvolla matkustamisessa on se hyvä puoli, että sillä pääsee myös kauemmille vyöhykkeille.

Lentokenttäjunista Gatwick Express on nopeampi ja luotettavampi, Thameslink taas halvempi ja pysähtyy useamman kerran eli se kestää vähän pidempään - mutta siellä näkee paikallista elämää. Lue lisää lentokenttämatkoista Lontoon lentokentistä kertovalta sivulta.

Mukavaa matkan suunnittelua ja matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hannele Mettovaara 05.01.2018 18:51

Kiitos kaikista vinkeistä koskien matkustamista Lontoossa. Aiemmilla kerroilla olemme ostaneet päivälippuja ja se on tullut melko kalliiksi. Tulimme eilen Lontoosta ja käytimme Nordean depit-korttia matkustamiseen. Tililtä on veloitettu 7-9e/pvä riippuen missä asti metrolla kävimme. Metroa käytimme kuutena päivänä ja todella montaa kertaa päivässä joten matkustaminen oli mielestäni halpaa verrattuna Helsingin ja Vantaan joukkoliikenteen lippuihin. Pojallemme 17v, jolla ei ole lähimaksukorttia otimme Oysterin. Latasin kortille 45 puntaa ja lähtiessä sain kortilta vielä reilu 12 puntaa takaisin. Nordean kortti toimi siis hyvin :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 09.01.2018 19:09

Kiitos kommentistasi ja palautteesta. On aina hyödyllistä kuulla mitä julkisilla kulkeminen maksaa erilaisissa tilanteissa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Lea Kilpiö 05.01.2018 13:31

Hello!
Olen matkustamassa Lontooseen ensi viikolla. Mietityttää lähimaksukortin käyttö metrossa: korttia käytettäessä välillä kun - turvallisuussyistä - maksutapahtuma onnistuukin vain pin-koodin avulla.. Jos tämä satunnaisuus osuu juuri metrossa, silloinhan metroon meno tyssää siihen...vai kuinka? Vai onko siellä porteilla myös jokin kortin syöttöaukko ja näppäimistö?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 09.01.2018 19:14

Hmm, tuo ei ole tullut vastaan. Luulisin että Lontoon julkisten lukulaitteissa olisi joku ohjelmoituna joku algoritmi, että tätä ei voi tapahtua. Tai ehkä summat ovat sen verran pieniä, ettei näin voi käydä. Porteilla ei ole syöttöaukkoa, näyttöä tai näppäimistöä, kuten sivun kuvista näet. En ole kuullut että näin olisi ikinä käynyt kenellekään, joten eiköhän matkustus onnistu.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Lea Kilpiö 20.01.2018 10:54

Hello, Lontoon reissu takana ja aivan hienosti toimi Danskebankin lähimaksukortti metrossa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 31.01.2018 12:22

Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla että kortti toimi.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Bertta 04.01.2018 22:59

Hei!
Voiko metrossa maksaa lipun Visa electrolla, jossa on lähimaksu?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 09.01.2018 19:29

Hei Bertta,
Ainakaan aikaisemmin Visa Electron ei ole kelvannut. Lontoon julkisten nettisivuilla sanotaan: ”Some Visa and V PAY contactless payment cards from countries issued outside the UK are not accepted.” Eli paras tapa taitaa olla kokeilla. Jos et pääse kortilla portista, voit ostaa Oysterin. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sanna 04.01.2018 22:38

Hei!

Lontooseen lähdössä la 6.9 ja tuli mieleen. Lennetään Gatwickin kentälle ja aattelin ostaa junaliput netistä Southern- junaan. Lento on 13.25 Lontoossa, niin riittääköhän junalle siirtymiseen tunti? Mitä jos ostan johonkin junaan liput, mutta en ehdikään siihen junaan? Pääsenkö samalla lipulla myöhempiin juniin?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 10.01.2018 10:12

Hei Sanna, Pahoittelen että vastaus tulee myöhään. En voi yleensä reagoida näihin kysymyksiin ihan heti, kun vastailen vapaa-ajallani. Junaan voi ostaa avoimen meno-paluulipun (open return), jolloin voit matkustaa mihin tahansa aikaa valittuina päivinä. Yleensä kentän läpi pääsee tunnissa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
S.V. 27.12.2017 13:19

Moi, pieni laskutehtävä;) Yöpyminen tapahtuu lentokenttähotellissa Gatwickissä, tarkoitus yhtenä tai kahtena päivänä matkustaa GAT LON ja Lontoossa jokunen matka julkisilla, 4 henkilöä, kaikilla ei ole lähimaksukorttia.
Mikä olisi halvin/fiksuin tapa maksaa liikkuminen?
Kaikki matkat Oysterillä vai
GAT LON erikseen ja Lontoon keskustassa Oysterillä?
Mitä vyöhykkeitä ostettava?
Kiittäen jo etukäteen;)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 01.01.2018 17:21

Hei,
Kannattaa ostaa erilliset meno-paluuliput junaan joko etukäteen netin kautta (halvin vaihtoehto) tai sitten paikan päältä Gatwickiltä. Kuten kerron lentokenttämatkoja käsittelevällä sivulla, meno-paluut ovat edullisempia kuin kaksi yhden suunnan lippua. Oysterilla voi periaatteessa maksaa junassa kulkemiset, mutta silloin voi ostaa vain yhdensuuntaisia lippuja, mikä ei ole kannattavaa. Junat menevät Lontoon ykkösvyöhykkeelle, joten voitte sitten käyttää oysterejanne tai (kellä on) lähimaksukorttejanne siellä. Hyvää matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
simo 04.01.2018 15:56

Ok, kiitos neuvoista.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Anna 13.12.2017 14:38

Palattiin juuri Lontoon reissulta :) Metrossa käytin Nordean depit-korttia, hyvin toimi. Neljän päivän reissulla meni matkoihin yht. n. 35e, matkoja zoneilla 1-4. Oli kyllä todella kätevää käyttää pankkikorttia! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 01.01.2018 17:23

Kiitos että kävit kommentoimassa! Kortin käyttö on tosiaan helppoa ja kätevää.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Anna 13.12.2017 14:40

Zonet olikin 1-6 :D

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
helppoa 18.11.2017 18:39

koko lontoon matkan käytin op-korttia.Hyvin toimi,eikä käteistä tarvinnut.Paljon kuljettiin metrolla ,syötiim ja juotiin ulkona,käytettiin taksia jne.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jyrtsä 29.10.2017 10:32

Terve,
Matka Lontooseen tehty ja aikaisemmin pohdituttanut Säästöpankin kortti toimi mainiosti.
Itse "kuittaisin" kortilla metron automaattiin mennen ja tullen. Visa-laskusta katsottuani ei ollut kallista ja toimi oikein hyvin. Itse asiassa pojalleni (lapsi) ostamani päiväkortit olivat kalliimpia.
Lisäksi etukäteen ostetut liput Stansted-Lontoo oli hyvä juttu ja Lontoo Gatwick -lipun sai kätevästi Tower Bridge -aseman automaatista
Kiitos blogista again!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Mira Eskelinen 15.10.2017 11:46

Hei,

Huomenna aloitetaan Lontoon "valloitus". Meillä on kaikki kunnossa ja tiedossa metrolla tai bussilla kulkemista varten. Liput ostettu junaan ja teatteriin. Yksi kysymys kuitenkin, varsinkin nuoren miehen mieltä askarruttava. Onko Lontoossa mahdollista tai edes järkevää ostaa jonkin sorttinen prepaid liittymä, että voisi 3 päivää kestävän matkamme aikana pelata Pokemon Go'ta?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 15.10.2017 23:52

Hei Mira,
Tuo onkin visainen kysymys. Osittain se riippuu suomalaisesta liittymästä ja siitä miten paljon Pokemoneja haluaa metsästää (eli miten paljon dataa haluaa käyttää). Roaming-maksuthan halpenivat huomattavasti tänä vuonna. Kun saavutte Englantiin, saatte varmastikin automaattisen tekstiviestin, jossa kerrotaan datan käytön hinta. Tässä artikkelissa kerrotaan suomalaisten liittymien välisistä eroista: https://www.mikrobitti.fi/2017/06/roaming-liittyma-hinnat/
Jos oman suomalaisen kännykän maksut epäilyttävät mieltä, prepaid-kortin (joka on tällä muuten nimeltään Pay As You Go!) voi ostaa liittymäliikkeiden lisäksi useimmista ruokakaupoista (kassalta) ja vähän kioskinomaisista kulmakaupoista. Carphone Warehouse -kännykkämyymälöiden ketju myy kaikkia liittymiä ja siellä osataan ehkä parhaiten neuvoa mikä voisi olla hyvä prepaid-liittymä matkalaiselle nimeomaan datakäyttöä varten. Toivottavasti tämä auttaa.
Hyvää matkaa ja toivottavasti löytyy hyviä Pokemoneja (omakin poikani rakastaa Pokemon Go:ta ja Pokemoneja yleensäkin:D )!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ernie 14.10.2017 10:12

Hei,
vielä kysyisin uudelleen tuota, että voiko Heathrown kentältä ostettuun oyster cardiin lisätä nuoren matkustajan alennuksen päästyämme kaupunkiin? Jos vielä tietäisit Piccadilly circusta lähimmän transportoitiin for Londonin pisteen?
Huomenna lähdössä..

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 15.10.2017 23:37

Hei Ernie,
Luulisin että tämä onnistuu, mutta minulla ei ole siitä kokemusta. Kuitenkin lähtökohtaisesti oyster-kortti on aikuisen kortti, kunnes siihen lisätään tuo nuoren matkustajan alennus. Pahoittelen, eten osaa selventää asiaa tämän paremmin. Olisi ihan mahtavaa, jos kommentoisit täällä jälkikäteen miten homma onnistui. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tanja 08.10.2017 19:01

Hei Milla! Ensiksi suuret kiitokset erinomaisesta sivustostasi! Tästä on ollut paljon apua jo nyt ennen Lontoon matkaa!
Olen tulossa Lontooseen kummityttöni kanssa 13.10 - 18.10. Kysymykseni koskee Oyster -kortin lähimaksuominaisuudella toimivan Osuuspankin Debit-/Credit -kortin käyttöä. Onko siis niin, että en voi maksaa omalla lähimaksukortillani sekä omaa matkaani että lapsen matkaa (14 v.) metroissa ja busseissa? Eli jokainen maksaa omat matkansa henkilökohtaisella kortilla, oli sitten aikuinen tai nuori? Siinä tapauksessa hänelle kannattaa ostaa Oyster -kortti lapsialennuksella?

Meillä on jo etukäteen ostettuna Express-junaliput Heathrowsta Paddington asemalle tulopäivän illalle sekä lähtöpäivän aamulle takaisin lentokentälle. Oyster -kortin voinee ostaa Paddigtonin juna-asemalta /metroasemalta?
Miten käytännössä lähimaksukortilla maksu toimii asemilla ja busseissa?

Kiitos paljon sekä vastauksistasi että sivustostasi!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 13.10.2017 23:10

Hei, huomasin vasta nyt kysymyksesi. Ehkä tämä tulee liian myöhään ja olette itsekin jo huomenneet tämän: näin todella on että et voi maksaa sekä omaa että kummitytön (tai kenenkään muun) matkaa samalta kortilta. Jokaisella tulee tosiaan olla oma kortti. Se skannataan porteilla matkan alussa ja lopussa, jolloin kortilta veloitetaan oikea hinta. Korttia ei voi skannata siis vaikkapa kaksi kertaa alussa ja kaksi kertaa lopussa (portti aukeaa vain kerran). Busseissa kortti skannataan vain matkan alussa, koska matkat ovat saman hintaisia kaikkialla Lontoossa matkan pituudesta huolimatta. Oysterin saa tosiaan vaikka Paddingtonin metroasemalta, joka on siinä Paddingtonin juna-aseman yhteydessä. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jyrtsä 05.10.2017 19:12

OMG mikä sivusto! Olet Milla aivan LOISTAVA!!!
Minulla oli kysymyksiä, mutta kun kävin nämä läpi - ei ole enää kuin yksi :-). Mahtaako lähimaksuun käydä normaali Säästöpankin Visa Credit/Debit -kortti (jossa on lähimaksumahdollisuus)?
Uskoisin, että pääsemme pojan kanssa näillä eväillä mukavasti matkustamaan runsaan vuorokauden aikana reitillä Stansted-Lontoo-Gatwick.
KIITOS näistä selvennyksistäsi ja oapstuksistasi meille matkalijoille!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 06.10.2017 17:00

Kiitos! Hauska kuulla että tykkäät sivustostamme! Uskoisin että korttisi käy, mutta vain kokeilemalla selviää. Kaikkien kommenttien ja kokemusten perusteella ei voi sanoa että jonkun pankin lähimaksukortit toimisivat - tai eivät toimisi - systemaattisesti. Yksittäisissä korteissa voi olla esim estoja, että sillä ei voi maksaa verkkokaupoissa tai että lähimaksu ei toimi ulkomailla, mutta käsittääkseni oletusasetuksena on että nämä toimivat, etenkin jos kortissasi on myös luotto-ominaisuus. Oikein mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ernie 26.09.2017 15:09

Hei,
mahtavaa, kun jaksat vastailla! Hyvä sivusto! Olin ymmärtävinäni ylläolevasta, että oyster cardiin voi jälkikäteen lisätä lapsialennuksen? Eli kun saavun Heatrown lentokentälle 14 v. lapsen kanssa, voin ostaa hänelle sieltä tuon aikuisten oyster cardin ja lisätä lapsialennuksen siihen päästyämme Lontooseen? Itse ajattelin käyttää pankkikorttini lähimaksuominaisuutta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ensikertalainen 13.08.2017 15:46

Hei, olen menossa käymään Lontoossa to-su reissun. En omista luottokorttia, tällä hetkellä visa Electron vain käytössä. Pystynkö sillä tai käteisellä ostamaan lippuautomaatista juna/metrolippuja?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 13.08.2017 16:13

Hei,
Muistaakseni Visa Electron ei käy, mutta käteinen käy toki juna- ja metrolippujen ostoon automaateilla.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Raija 21.07.2017 14:50

Hei Milla!

Kiitos tästä palstastasi - loistavaa infoa!
Olemme menossa 16-vuotiaan kanssa elokuun alussa Lontooseen. Tulemme pe illalla Heathrow:n kentälle ja ajattelimme silloin selvitä metrolla keskustaan lähimaksamisen avulla.
Takaisin päin haasteena on se, että lento lähtee 8.8. tiistaina aamulla 7:30 ja näin ollen pitäisi kentällä olla jo 5:30.
Mitä suosittelisit siirtymävälineeksi keskustasta (asumme Victoria Stationin lähellä) - aamuyöstä on vähänlaisesti tarjontaa? Olisiko Minicab järkevä - voisiko sen varata hotellista paikanpäältä?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jalmari 13.07.2017 20:48

Korttien hyväksymisessä tuntuu olevan eroja, sillä itselläni ei S-Pankin debit/credit kortti toiminut lähimaksamiseen maanalaisessa. Kaupoissa ja ravintoloissa lähimaksu samalla kortilla toimi ongelmitta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 14.07.2017 18:10

Kiitos kommentistasi! Todellakin, samankin pankin korteissa voi olla eroja. Käsittääkseni niissä voi olla eri asetukset liittyen siihen missä korttia voi käyttää ja missä ei, mutta pankissakaan ei aina osata neuvoa näistä asetuksista.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 14.07.2017 18:32

Lisäyksenä vastaukseeni: Mastercard-kortit toimivat lähes aina. Visa-kortit eivät aivan yhtä yleisesti.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erika 11.07.2017 22:53

Hei

Kiitos hienoista sivuistasi! Täältä usein tulen lukeneeksi vinkkejä. Itselläni on sekä Op:n että S-pankin lähimaksukortit. Matkustan tyttäreni kanssa Lontooseen lokakuussa ja mietin, että kuinka suuren rikoksen teen, jos hän käyttää julkisissa kulkuneuvoissa maksamiseen minun S-pankin korttiani? Hänellä itsellään on Visa Electron -kortti, joka ei taida kelvata lähimaksamiseen metrossa ym.?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 14.07.2017 20:26

Hei Erika, et maininnut kommentissasi minkä ikäinen lapsesi on. Oletettavasti vähän vanhempi? Alle 11-vuotiaat matkustavat Lontoon julkisissa ilmaiseksi ja alle 16-vuotiaat saavat matkustaa puoleen hintaan, kuten kerron tällä sivulla. Hän on varmaan jo tätä vanhempi.

Ette voi käyttää matkoihin Visa Electronia. Periaatteessa lähimaksukorttien tulisi olla henkilökohtaiset, mutta olisiko asia eri silloin kun kyseessä on alle 18-vuotias ja matkustatte yhdessä. Jos kuljette keskustan alueella, tarkastajia ei tule vastaan juuri koskaan, paitsi oranssilla East London -linjalla, jossa ei ole aina portteja. Ja silloinkin tarkastajat skannaavat kortit eivätkä katso kortteja erikseen. Eli ei ole varmaan kauhea rikos, varsinkin kun lapsellasi on selvästi suostumuksesi ja sinä olet maksaja joka tapauksessa. Hätätapauksessa voisi sanoa, että (ulkomaalaisena) ei tiennyt ;) Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Aino 11.07.2017 01:47

Moikka! 8.-10.7.2017 OPn (Visa gold) ja S-Pankin (Visa debit/credit) lähimaksu metrossa ja busseissa toimi moitteettomasti.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 14.07.2017 20:14

Kiitos, hyvä tietää!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erja Uusitalo 26.06.2017 20:12

Hei, kiitokset sivuistasi, niistä on saanut paljon hyödyllistä tietoa.? Olisi kuitenkin vielä muutama kysymys jos joutaisit vastaamaan.
Lähdemne viikonpäästä kuudeksi päiväksi Lontooseen. Olen ajatellut meille viikon travelcardia. Poikamme on 15 vuotias, saako tätä myös lasten korttina? Meillä ei ole vielä mitään kortteja, joten mistä nämä voi ostaa Catwickin lentokentältä?

Olemme menossa Catwick expressillä Vicktorian asemalle. Onko meno-paluu liput järkevä ostaa ennakkoon netistä vai vasta lentokentältä? Jos ostaa kentältä missä niitä myydään?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 30.06.2017 19:03

Hei Erja, voitte ostaa oysterit ja Gatwick Expressin meno-paluuliput juna-asemalta. Jos haluatte säästää, saatte Gatwick Expressin liput netin kautta 10% halvemmalla.

On tosiaan hyvä idea hommata aikuisille oysteriin viikon matkakortit. Pyytäkää nuoren korttiin Young Visitor Discount -ominaisuus. Valitettavasti tämän ominaisuuden kanssa kortille ei voi laittaa aikaa, joten ladatkaa sinne arvoa. Tämä on silti edullinen vaihtoehto, sillä nuoren kortilta veloitetaan puolet aikuisten lippujen hinnoista. Päivittäiset hintakatot ovat myös puolet aikuisten vastaavista. Siinä pitää sitten tietysti valitettavasti matkan aikana tarkastella paljonko kortilla on arvoa jäljellä. Toivottavasti tästä on apua. Mukavaa matkaa koko sakille!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Henna 24.06.2017 13:25

Osaisitkohan auttaa tällaisen ongelman kanssa.. Olemme miehen kanssa lähdössä viikoksi Lontooseen heinä-elokuun vaihteessa. Hotelli on keskustassa ja lennot saapuu ja lähtee Heathrowilta. Minä olen käynyt Lontoossa nuorempana kielikurssilla kolmen viikon reissun, mies ei koskaan. Kurssilla ostin aina Oysterin viikoksi kerrallaan ja matkustin sillä. Omasta mielestäni ostin kuitenkin sen normaalin 1-2 vyöhykkeiden kortin, mutta ilmeisesti en, koska isäntäperheen luokse piti matkustaa metrolla Harrow&Wealdstoneen asti, jonka äsken huomasin sijaitsevan vyöhykkeellä 5. Vai voiko olla mahdollista, että sillä on silti päässyt matkustamaan sinne asti?
Nyt kuitenkin mietimme, mikä olisi fiksuin tapa tulla kentältä pois ja takaisin kentälle. 1-2 vyöhykkeiden Oysterilla kun ei pääse kentälle asti, niin pitäisikö siihen ensin ladata sen kentän matkan verran rahaa ja sitten maksaa se viikoksi, vai voiko metroon ostaa asemalta yhden kertalipun? En enää yhtään muista näistä, ja toki käytännöt ovat voineet muuttuakin tässä vuosien aikana.
Eli siis lyhyesti: jos haluaa tulla metrolla Heathrowlta pois ja sinne takaisin, ja viikon ajaksi ostaa viikko-Oysterin, miten olisi fiksuin menetellä?
Suuri kiitos, jos ennätät auttaa :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 24.06.2017 13:38

Hei, ostakaa oystereille ne viikon travelcard-kortit vuöhykkeille 1-2 ja sen lisäksi ladatkaa sinne arvoa lentokenttämatkoja varten. On kätevää että korteilla voi olla ladattuna molempia (arvoa ja aikaa) samanaikaisesti. Yhdensuuntainen Heathrown ja keskustan välinen lippu maksaa joko £3.10 tai £5.10 riippuen matkustatteko ruuhka-aikaan vai ette. Ruuhka-aika on arkisin 6.30-9.30. Teidän ei kannata ostaa yksittäislippuja, sillä ne maksavat £6. Kortille voi ladata 5 jaollisia summia, eli esim £10. Jos teillä on lähimaksukortit, voi olla selvempää maksaa nuo lentokenttämatkat niillä, niin että oystereille ei jää turhaan ylimääräistä arvoa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Henna 25.06.2017 02:14

Kiitos paljon, näin voisimme tehdä :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Johanna 21.06.2017 12:02

Hei! Voiko lähimaksukortilla maksaa myös junissa eli Eastonista Watford Junctioniin ollaan menossa. Kiitos ja hyvää kesää!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 22.06.2017 16:20

Hei, lähijunissa voi myös maksaa lähimaksukortilla (tai oysterilla). Watford Junction on Lontoon matkavyöhykkeellä 9. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Outi 21.06.2017 09:31

Hei!
Tämä sivusto on upea! Kiitos tästä!

Miten suosittelisit meidän, 4 aikuista, kulkevan Gatwickistä Lontooseen ja Lontoosta Stanstediin?
Lentomme on su 25.6. Gatwickiin ti 27.6. Stanstedistä. Lontoossa matkaamme jonkin verran 1 ja 2 alueilla busseilla ja varmaankin myös metrolla. Oyster Cardit meillä on jo itsellämme.
Voiko Gatwickissä ladata kortteja?
Kiitos jo etukäteen!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 22.06.2017 16:14

Hei Outi, Gatwickiltä ja Stanstediltä on matkaa keskustaan ja matkanne on vain kolme päivää. Suosittelen nopeinta vaihtoehtoa: junia. Gatwickiltä yhdensuuntaiset liput Victorialle (nopein juna Gatwick Express, yhdensuuntainen lippu noin 20 puntaa) ja Liverpool Streetiltä yhdensuuntaiset liput Stanstedille (nopein juna Stansted Express, 17 puntaa). Voitte ladata oysterit Gatwickillä ja maksaa halutessanne niillä myös Gatwick Expressin matkat. Stanstedin junaan on ostettava erikseen lippu. Lue lisää aiheesta Trispterin lentokenttämatkoja käsittelevältä sivulta: https://tripsteri.fi/lontoo/usein-kysyttya/lentokentat/
Hauskaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Outi 23.06.2017 18:04

Kiitos kovasti Milla!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Mirkka 14.06.2017 15:15

Hei!

Voiko omalla lähimaksuun sopivalla pankkikortilla maksaa myös samaan aikaan matkustavan lapsen (11 v.) matkat? Oyster card on henkilökohtainen, mutta päteekö se pankkikortilla maksamiseen myös?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 20.06.2017 13:15

Hei, valitettavasti lähimaksukortilla voi maksaa vain yhden henkilön matkat. Hommaa lapselle oyster-kortti ja pyydä siihen Young Visitor Discount -ominaisuus, jolloin lapsen matkoista veloitetaan oysterilta puolet aikuisten hinnoista.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sanna M 08.06.2017 22:01

Hei!
Olen lähdössä tyttäreni 14v. kanssa 11.6 Lontooseen. Ollaan menossa maanantaina Harry Potterin Studiolle ja palaamme vasta illalla Eustonin asemalle junalla. Millaista Lontoossa on liikkua illalla? Ajattelin että otamme asemalta taksin hotellille, joka sijaitsee Paddingtonin aseman lähellä... Onko musta taksi se luotettavin?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 08.06.2017 22:13

Hei Sanna,
Keskustan alueella, jossa liikutte, on turvallista kulkea ja siellä on paljon muutakin väkeä. En tiedä mihin aikaan matkustatte, mutta ette varmaan kauhean myohään? Musta taksi on luotettavin takseista ja voi olla ihan mukava kokea. Toisaalta on ihan turvallista kulkea myos julkisella liikenteellä. Eustonin aseman edessä olevalta kadulta kulkee hyvin busseja joka suuntaan, esim 205 Paddingtonin asemalle. Bussi vie puolisen tuntia. Aseman alla on myos Eustonin metroasema, mutta joutuisitte vaihtamaan linjaa. Taksi on varmaankin illalla nopein mutta kallein vaihtoehto.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sanna M 09.06.2017 17:10

hei!

Kiitos paljon :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Paavo Salo 04.06.2017 15:17

Olimme Lontoossa helatorstai-viikolla muutaman päivän lomareissulla. Ennen matkaamme kävin Suomessa pankista tiedustelemassa, toimiiko lähimaksuominaisuus korteillamme ulkomailla. Tylyn oloinen virkailija totesi, että sen näkee sitten, kun kokeilette sitä ulkomailla. Oystercard minulla oli jo ennestään ja tuon pankkivirkailijan vastauksen innoittamina ostimme Oysterin myös puolisolleni. Matkamme aikana havaitsimme, että lähimaksuominaisuus toimi julkisissa loistavasti. "Kortin kulmassa on merkki OP". Todella käyttökelpoinen ominaisuus!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 08.06.2017 21:32

No kumma juttu, että pankin virkailija ei tiennyt ja vastasi noin asiaa enempää selvittämättä. Mukava kuulla kuitenkin, että lähimaksu toimi lontoon julkisissa. Yleensä sen pitäisikin toimia, enkä ole vielä kuullut että jollain suomalaisella ei olisi toiminut. On tosiaan kätevä ominaisuus :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Julia 01.06.2017 14:44

Hei,

Jos ostaa netistä etukäteen meno-paluulipun Gatwick Expresseniin, niin silloin on ilmeisesti oikeutettu 2FOR1-tarjouksiin? Miten käytännössä noita 2FOR1 koodisivuja voi etukäteen tulostaa netistä matkalle mukaan? Jostain kommentista löysin linkin sivustolle, mutta en onnistunut sieltä tulostamaan yhtään tarjousta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 08.06.2017 21:58

Hei,
Voit tulostaa vouchereita daysoutguide.co.uk sivun kautta. Sinun tulee ensin rekisteröityä käyttäjäksi sekä kertoa milloin ja mistä matkustat (Gatwickiltä). Sitten voit valita niitä lippuja ja ladata koneellesi download-nappulasta.
Helpompi tapa taitaisi kuitenkin olla ottaa voucher-vihkonen asemalta, Gatwickiltä tai Victorialta. Siinä kerrotaan nähtävyyksistä, joissa tarjoukset ovat voimassa ja siellä on paikkojen voucherit. Tällä sivulla kerrotaan lisää:
https://www.daysoutguide.co.uk/media/426466/national-rail-2for1-offers-when-you-go-by-train-regional-training-doc-updated-january-2015.pdf
Mistä sitten löydät vihkoset asemilta? Itse poimin tuollaisen viime viikonloppuna (toisen) aseman lipunmyyntitoimistosta, jossa ne olivat telineessä.
Toivottavasti tämä auttaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tero 24.05.2017 14:02

Hei, todella hyviä vastauksia yllä.

Ymmärsin, että Oyster Cardille voi ostaa/ladata aikaa ja myös arvoa yksittäisten matkojen tekemiseen. Jos ostan kortille pari vyöhykettä pariksi päiväksi (eli aikaa), ja lisäksi arvoa yhtä pidempää matkaa varten, niin onko bussiin/metroon mennessa/poistuessa leimausten suhteen huomattava jotain erityistä?
Siis tunnistaako laitteet automaattisesti, että nyt liikutaan vain niillä vyöhykkeillä joille on ostettu kahden päivän aika? Siis ettei laitteet käytä näihin matkoihin kortille ostettua arvoa?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 29.05.2017 10:55

Hei Tero,
Voit ladata sekä arvoa että aikaa, mutta lyhin aika on 7 päivää. Kuutta päivää lyhemmällä matkalla snun kannattaa ladata vain arvoa, jollet käytä lähimaksukorttia. Päivän hintakatot ovat korkeammat niinä päivinä, jolloin matkustat kakkosvyöhykettä kauemmas.

Jos olet Lontoossa kuusi päivää tai enemmän, ajan ja arvon yhdistelmä toimii hyvin. Laitteet määrittävät minkä matkan teit vasta matkan määränpäässä ja osaavat siten tunnistaa voitko matkustaa Travelcard-ominaisuudella (ajalla) vai pitääkö kortilta ottaa arvoa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
KP 22.05.2017 16:37

Osuuspankin visakortin lähimaksulla mentiin hienosti maaliskuun lopulla kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla, hyvin toimi. Heathrow:lta lähdettiin metrolla hatton cross:iin, sieltä bussilla Felthamiin, josta junalla Putney:hun, Busseilla ja metroilla kuljettiin sitten paikasta toiseen "keskustassa". Vähän jännitti paljon on kortilta veloitettu mutta juuri sen verran oli lähtenyt kuin pitikin. Meiltä jäi 2 hengen 24h sightseeingki liput käyttämättä, jos jollain tarvetta voin myydä alennuksella :) Maaliskuun lopulla ostettu ja ne on 6kk voimassa ostopäivästä. yht. otot [email protected]

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Heidi 15.05.2017 21:44

Hei! Olen menossa kesällä Lontoon keskustasta Potter studiolle ja luinkin jo yhden vastauksistasi kommenteissa matkaan liittyen. Jäin pohtimaan että mikäli matkaan junalla Watford Junctionin asemalle, onko junassa paikkaliput, eli voiko riskinä olla ettei junaan mahdukaan?

Kiitos loistavasta kirjoituksesta, josta oli suuresti apua!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 19.05.2017 22:51

Hei Heidi,
Mukava kuulla, että sivusta on ollut apua. Watford Junctioniin pääsee paikallisjunilla, joista osa jatkaa kauemmaskin. Niihin saa osettua etukäteen paikkalippuja, jos haluaa, mutta paikkalippu ei ole pakollinen. Junan varattujen istuinten päällä on lappu, josta näkee onko paikka on varattu. Suuri osa paikoista on kuitenkin varaamattomia, jotta myös ilman varausta matkustavat voivat istua. Ruuhka-aikoina loput matkustajat seisovat eli pääsevät kyllä sisälle. Viikonloppuisin sekä arkisin kello 9.30 ja 16 välillä tai kello 19.30 jälkeen on yleensä rauhallisinta. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Heidi 23.05.2017 21:09

Kiitos tuhannesti vastauksestasi! :) Aurinkoista kesää!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hanna Malinen 09.05.2017 21:19

Hei, Nordean lähimaksukortti testattu tuoreeltaan metrossa, toimii! Kirjoittelin reissusta blogiini: http://www.parastamatkalla.fi/katumarkkinoiden-lontoo/

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 19.05.2017 23:05

Hei Hanna! Mukava kuulla että Nordean lähimaksukorttisi toimi. Luin kirjoituksesi ja matkasi kuulosti hyvältä. Ihania kuvia myös. Itsekin pidän kovasti Lontoon katumarkkinoista ja niitähän Lontoossa riittää! Kiitos myös, että linkitit jutustasi tälle Tripsterin sivulle.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuula Haapala 09.05.2017 17:45

Hei! Olemme menossa Lontooseen 29.06.-13.07.2017. Asumme Bayswaterissa ja tarkoituksemme on liikkua bussilla
mahdollisimman paljon ja käytämme myös metroa. Liikumme etupäässä vyöhykkeellä 1-2,mutta kolmena päivänä olemme menossa Wimbledoniin 03.07.-05.07. Minkälaisen matkakortin kannattaisi hankkia?
KIITOS JA HYVÄÄ KESÄÄ

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 20.05.2017 00:03

Hei Tuula,
Olette Lontoossa reilut kaksi viikkoa. Tämä vaatii pieniä laskutoimituksia!
Suosittelen että hommaatte Oyster Cardit ja ostatte niihin ensimmäiselle matkaviikolle seitsemän päivän matkaliput vyöhykkeille 1–3 (7 Day Travelcard zones 1–3) hintaan 38,70 puntaa. Tällä voitte kulkea kaikissa kulkuneuvoissa, ja pääsette myös metrolla Wimbledoniin. En suosittele kulkemaan arvolla. Arvolla ostettavat yksittäiset liput Wimbledoniin maksaisivat 2,80 puntaa (tai 3,30 ruuhka-aikoina), joten arvoa edestakaisiin matkoihin kuluisi vähintään 16,80 puntaa.
Jos toisella viikolla kuljette todellakin lähinnä vain busseilla, voitte ostaa oystereille viikon bussikortit (7 Day Bus Pass), jotka makasavat 21,20 puntaa eli 3,02 puntaa per päivä. Taaskaan, teidän ei kannata kulkea oysterille ladatulla arvolla. Yksittäiset bussimatkat oysterin arvolla maksettaessa maksavat 1,50 vyöhykkeistä huolimatta. Vaikka bussia saakin nykyisin vaihtaa samalla lipulla kerran tunnin sisällä, kuljette todennäköisesti julkisilla monena päivänä enemmän kuin kaksi kertaa.
Voitte ottaa samoille korteille myös jonkin verran arvoa, jos haluatte tehdä muutamia metromatkoja. Vaihtoehtoisesti voitte maksaa metromatkat lähimaksukorteilla, jos teiltä löytyy sellaiset. Yksi metromatka ykkösvyöhykkeellä maksaa 2,40 puntaa. Jos teette viikon aikana vaikka vain neljä metromatkaa, ladatkaa oystereille kymmenen puntaa arvoa (minimi on 5 puntaa). Jos matkustatte metrolla tätä enemmän, kannattaa ostaa oystereille 7 päivän Travelcardit vyöhykkeille 1–2 (matkakortteja ei ole saatavilla vain ykkösvyöhykkeelle). Hinta on 33 puntaa. Ensimmäinen viikkonne Lontoossa selkiyttää varmasti sitä, miten paljon metroissa kuljette.
Toivottavasti tästä on apua. Hauskaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Susanna 08.02.2017 21:03

Hei Milla, olemme lähdössä Lontooseen hiihtolomalla 2 aikuista ja 2 13-vuotiasta. lippujen ostoa minäkin mietin. Olemme perillä 6pv Gatwick lentokenttä ja hotelli Acton North aseman lähellä Holiday inn. Kysymys kuuluu kannattaako ottaa 7pv lippu suoraan koska laskin että 6pv tulisi päivä taksalla kalliimmaksi? Kyseessä taitaa olla vyöhyke 3 tämä meidän hotellin lähin asema? Paikallisjunalla lentoasemalta kai sama ostaako erikseen liput ja oyster vasta myöhemmin.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 11.02.2017 14:49

Hei Susanna

Teidän kannattaa ostaa aikuisille saman tien 7 päivän liput Oyster-korteille, kuten arvelitkin. Pyytäkää lapsille oyster-kortit, joihin liitetään "Young Visitor Discount" -ominaisuus. Lasten kortteihin ei valitettavasti voi liittää viikon travelcard -ominaisuutta. Siksi teidän tulee ostaa siihen arvoa. Kun korteissa on tuo "Young Visitor Discount", matkat ovat kuitenkin vain puolet aikuisten vastaavista matkoista. Ykkös-ja kakkosvyöhykkeillä nuorten päivittäinen hintakatto (jonka jälkeen ei enää makseta enempää) on 3,30 puntaa. Kuuden päivän matkalla yhdeltä nuorten kortilta veloitetaan siis maksimissaan 19.80 puntaa, mutta summa von pienempi jos hintakatto ei tule jonain päivänä täyteen. Itse lataisin varmaan aluksi lasten korteille 15 puntaa ja lisäisin 5 puntaa lisää loppumatkasta, jos tarvittaisiin lisää.

Riittää että ostatte viikon kortit vyöhykkeille 1 ja 2, jos aiotte matkustaa hotelliltanne vain keskustaan päin. North Actonin asema on vyöhykkeillä 2 ja 3. Tämä tarkoittaa sitä, että jos matkaatte North Actoniin vyöhykkeeltä yksi tai kaksi, matkaatte vain kakkosvyöhykkeelle. Jos taas lähdette kotipysäkiltänne toiseen suuntaan, vaikka vyöhykkeelle viisi, matkustatte vyöhykkeeltä kolme. Tämä on vähän hassu systeemi, mutta yleinen monilla Lontoon asemilla.

Voitte ostaa junaliput lentoasemalta. Sekä Gatwickillä että Victorialla (jonne Gatwickin junat teidät vievät Lontoossa) on Transport For Londonin lipputoimistot. Molemmista saa oyster-kortteja mutta käsittääkseni Gatwick on ainoa lipputoimisto, jossa ei voi lisätä oystereihin Young Visitor Discount -ominaisuutta. Oysterit ja nuorten kortit saatte myös Victorian juna-aseman alla sijaitsevalta metroasemalta. Kortteja on helppo ladata millä tahansa metroaseman lippuautomaatilla.

Hauskaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jake 23.11.2016 21:27

Hei. Olen veljieni kanssa menossa Lontooseen huhtikuun alussa 1.4-3.4 (2aikuista ja yksi 16v) ja haluaisin kysyä mikä on halvin tapa liikkua Gatwickin lentoasemalta lontoon keskustaan? Ja paljon maksaa esim. sunnuntaina matka hop on hop off bussilla?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 24.01.2017 12:12

Hei Jake,

Pahoittelut että ehdin vastata vasta nyt. Toivottavasti tästä on vielä apua:

Halvin tapa liikkua Gatwickiltä Lontoon keskustaan on varata paikat EasyBus-yhtiön minibussiin (samaa ketjua kuin EasyJet). Vaihtoehtoisesti voitte ottaa bussin keskustaan. Matka kestää pidempään kuin bussilla ja voi joskus jäädä ruuhkiin kiinni, joten pienen lapsen kanssa matkustaessa suosisin itse junaa. Siellä on helpompaa myös, jos teillä sattuu olemaan rattaat mukana. Paikallisjunat ovat halvin vaihtoehto. Katso tarkemmat junavaihtoehdot Tripsterin lentokenttäsivulta: https://tripsteri.fi/lontoo/usein-kysyttya/lentokentat/

Matka hop on hop off -bussilla on samanhintainen jokaisena viikon päivänä. Jos ostat lipun etukäteen Original Tourin nettisivujen kautta, perheenne liput maksavat yhteensä 81 puntaa. Jos ostat ne paikan päältä, hinta on 90 puntaa. Nettivuilla on aikuisten ja lasten lippuja sekä perhelippuja. Lasten liput ovat 5-15-vuotiaille. joten nuorempi lapsenne matkustaa ilmaiseksi. Saatte ottaa rattaat mukaan bussiin, mutta ne pitää laittaa kasaan ja jättää alakertaan. Yläkerrasta onkin paremmat näkymät. Yläkerran etupuoliskolla on katto (ja siis myös seinät pienemmän turvallisuutta ajatellen). Soitin äsken Origina Tourille ja kysyin voisitteko ostaa vähän halvemman perhelipun. Valitettavasti ette ole oikeutettuja siihen, koska 16-vuotias katsotaan aikuiseksi. Yllä olevan artikkelin lopussa on linkki Original Tourin varaussivulle. Saatte sitä kautta alennettuja lippuja myös nähtävyyksiin, jos tarvitsette niitä.

Mukavaa matkaa Lontooseen!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Outi 17.11.2016 13:45

Erittäin hyvä artikkeli, kiitos! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Mariannne 16.11.2016 12:23

Hei!

Olen lähdössä Lontooseen maaliskuussa 2017 työssäoppimaan kahdeksi kuukaudeksi ja haluaisin saada käytännön tietoa Lontoosta. Eli onko vinkkejä mistä löytäisin mahdollisimman halvan majoituksen ja miten Lontoossa kannattaa liikkua? Mikä on halvin tapa ensinnäkin liikkua Lontoossa ja naapurikaupungeissa?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 21.01.2017 18:59

Hei Marianne,

Lontoosta halvan majoituksen löytäminen voi olla hankalaa, ja monesti halpa voi tarkoittaa esimerkiksi homeista pientä huonetta. Yksiöt (studio flats) ovat aika hintavia kauempanakin keskustasta, ja yleensä niitä vuokrataan vähintään puoleksi vuodeksi. Paras vaihtoehtosi lienee huone jossain kommuunissa (shared flat), joka on todella yleinen asumismuoto Lontoossa. Sillä tavalla asuvat niin opiskelijat kuin työssä käyvät perheettömät ihmiset. Tässä kirjoituksessa on hyviä vinkkejä siihen, mistä löytää pidempiaikaista majoitus Lontoosta: http://www.thefirstpint.co.uk/2010/10/09/flat-hunting-useful-tips-advice/

Joskus huoneita voi löytyä myös suomalaisten tai pohjoismaalaisten kämpistä. Joskus Finn-Guildin sivuilla olevassa foorumissa (https://www.finn-guild.org/forum) on haettu kämppiksiä suomalaisille. Sinne voi jättää myös oman ilmoituksen. Facebookin ryhmien kautta voi myös etsiä.

Olet varmaan selvittänytkin jo onko työnantajallasi kämppiä tarjolla. Niitä ei aina mainosteta, mutta ainakin isommilla firmoilla saattaa olla sellaisia.

Halvin tapa liikkua julkisilla Lontoossa on käyttää lähimaksukorttia tai Oyster-korttia vain ja ainoastaan busseissa. Silloin päivän hintakatto on alhainen. Voit lukea tästä lisää yllä olevasta artikkelista.

Halvin tapa liikkua naapurikaupungeissa riippuu siitä mistä kaupungista on kyse ja miten ajoissa varaa matkat. Esim. Oxfordiin (jossa itse asun) tulee säännöllisin väliajoin linja-autoja (couches, esim Oxford Tube) ja edestakainen lippu maksaa 18 puntaa. Moneen muuhunkin paikkaan linja-autolla matkustaminen on halvin vaihtoehto, ja edullisinta on yleensä kun ostaa liput hyvissä ajoin etukäteen. Megabus on täällä paikallinen halpabussiyhtiö. Sen matkassa voi päästä muutamalla punnalla vaikka Bristoliin saakka, jos varaa liput ainakin viikkoa aiemmin heidän nettisivujensa kautta.

Toisaalta myös junalippuja saattaa saada hyvinkin halvalla, jos varaa kuukauden tai pari etukäteen. Mitä aiemmin varaa, sitä paremmat ovat tarjoukset junissa ja linja-autoissa. Junissa hinnat vaihtelevat paljon myös matkustusajan suhteen. Kalleinta on matkustaa ruuhka-aikaan eli peak-aikana, joka on muistaakseni yleensä ennen kello 10 aamulla ja sitten klo 16-19 välillä.

Toivottavasti tästä on apua. Mukavaa työssäoppimisjaksoa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Marjo 05.11.2016 23:48

Hei!
Todella hyviä neuvoja ketjussa, kiitos niistä.

Olen lähdössä tammikuussa Lontooseen kahden teinin kanssa ja pari kysymystä olisi. Eli jos hommaamme kaikille op lähimaksukortit ja eka kertaa kun menemme metroon niin jostain syystä viimeisen kortti ei toimikaan niin pääseekö laiturilta takaisinpäin?

Toinen kysymys koskisi takseja. Majoitumme Kensingtonissa ja kentältä hotellille menemme junalla tai bussilla ja metrolla. Olen katsonut netistä paluumatkaksi kuitenkin taksia, mikä maksaisi alle 60£. Mielestäni tuo olisi järkevin vaihtoehto aamulla kello kuusi kun kone lähtee 9.40.
Onko tuossa taksin käytössä aamulla kuitenkon jotain sellaista mikä pitäisi ottaa huomioon kun kaikki näyttäisi suosivan junaa. Hinnaltaan se tulee maksamaan hivenen enemmän per henkilö kun express juna, mutta lähtö olisi vaivaton suoraan ulko-ovelta eikä tarvitsisi vaihtaa kulkuneuvoa välillä.
Kiitos jos saan näihin kysymyksiin vastaukset :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 21.01.2017 14:37

Hei Marjo,

Jos tänä on vielä ajankohtaista, niin tässä vastaus: laiturilta pääsee kyllä myös takaisin päin ihan samalla tavalla kuin sisään: eli pitää koskettaa kortilla porttien lukulaitetta. Osasta porteista pääsee ulos ja toisista sisään.

Kyllä, etenkin useamman hengen seurueelle taksi voi olla kätevä eikä niin kalliskaan vaihtoehto. Aikaisin aamulla se on monesti helpoin vaihtoehto. Itse tilasin monesti taksin, kun asuin perheeni kanssa Lontoossa ja lento oli aikaisin aamulla. Silloin tosiaan pääsee myös kotiovelta kentälle. Jos taksilla pitää kulkea ruuhka-aikaan noin kello 7.30-10 välillä tai illemmalla noin kello 16-19 välillä, siinä on omat riskinsä. Lontoon liikenne voi ruuhkautua, joten taksin aikatauluja on vaikeampi ennakoida kuin metron tai junien.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Lelle 17.10.2016 01:02

Hei
Tulemme jo ensi keskiviikkona 19.10. Lontooseen 9-vuotiaan lapsen kanssa neljäksi päiväksi. Tarvitseeko hän Heathrow junaan lippua? Joko OP:n lähimaksu Lontoossa toimii niin ei tarvitse Oyster-cardia. Kiitos jo tähänastisista ´hyvistä vinkeistä!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 18.10.2016 23:03

Hei, Toivottavasti näet vielä tämän. En tiedä millä junalla kuljette, mutta alle 16-vuotiaat kulkevat ilmaiseksi aikuisen seurassa Heathrow Expressin junissa. Heathrow Connectin junissa vain alle 5-vuotiaat kulkevat ilmaiseksi ja 5–15-vuotiaille tulee ostaa lasten liput, mutta en näe näin nopeasti netistä katsoen minkä hintaisia ne ovat. Metrossa 9-vuotias kulkee myös ilmaiseksi aikuisen kanssa. Hauskaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Lelle 24.10.2016 15:19

Hei. Lähimaksaminen, myös OP:n kortilla, toimi loistavasti. Ei mitään tarvetta ostaa Oyster-cardia. Kiitos hyvistä vinkeistä!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hannele 12.10.2016 15:47

Hei!

Olemme lähdössä syyslomalla Lontooseen. Tämä on jo viides kerta meille, mutta nyt ovat nuo julkisetten liput muuttuneet viime käynnistä.

Mikä on edullisin tapa tulla Heatrowlta keskustaan, metro vai juna. Hotelli on aika lähellä Paddingtonin asemaa, mutta metroasema Edgware Road on aivan hotellin vieressä. Aiemmin on aina kuljettu metrolla. Osaatko sanoa, tuleeko Heatrowlta jokin metrolinja suoraan tuohon Edgware Roadille?
Kiitos etukäteen.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 18.10.2016 22:46

Hei Hannele, metro on halvin tapa mennä Heathrowlta keskustaan. Suoraa metrolinjaa ei valitettavasti ole, mutta jos vaihdatte linjaa Earl's Courtissa, siellä on muistaakseni vain yhdet rullaportaat ylös ja toiset pienet raput (ja hissi vaihtoehto). Ei tarvitse kävellä pitkiä matkoja. Matkaa voitte sieltä jatkaa District Linen tai Circle Linen junilla - pitää vain tarkistaa että menette oikeaan suuntaan :) Hauskaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hannele 22.10.2016 20:42

Kiitos tiedosta ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Saara 23.09.2016 06:04

Hei, mieleeni tuli sellainen kysymys noista lähimaksukorteista, kun kirjoitit että oysterilta ei saa maksaa kahden ihmisen matkoja jolloin luonnollisesti päivän hintakatto tulisi nopeasti täyteen ja ikäänkuin maksaisi vain yhdestä henkilöstä. Niin entä jos on puolison kanssa yhteinen tili ja molemmat käyttävät lähimaksukorttejaan esimerkiksi bussiin mentäessä? Veloitetaanko silloin tililtä kaksi henkilöä erikseen esim sen perusteella että korttien numerot ovat kuitenkin erit?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 23.09.2016 09:32

Teillä on kaksi erillistä korttia, joten ne käsitellään erillisinä. Voitte käyttää niitä. Veloitus tililtä tapahtuu todennäköisesti vasta muutamaa viikkoa myöhemmin (näin ainakin itselläni).

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Saara 24.09.2016 06:19

Kiitos vastauksesta!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Leena 19.09.2016 17:10

Kiitos paljon!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Leena 14.09.2016 22:18

Kiitos paljon edellisistä vastauksista! Lisää tulisi: Olemme seurueemme kanssa liikkumassa 22.9.Canada Water -asemalta edelleen Peckhamiin. Sinne näyttäisi pääsevän Overgroundilla pysäkille Peckham Rye. Onko se suora linja vai pitääkö vaihtaa? Ja käykö Oyster sielläkin? Toivottavasti ehdit vielä vastata. Olemme lähdössä Suomesta 21.9. aamulla varhain.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 19.09.2016 11:56

Hei,
Se on suora linja, kaksi pysäkkiä. Tästä osoitteesta löydät Lontoon metron linjakartan, jonka avulla voit suunnitella matkanne: https://tfl.gov.uk/maps/track/tube

Oyster käy tuollakin linjalla. Peckham on kiva alue, mutta en nyt muista onko siellä asemalla auki olevat portit vai ei. Jos portit ovat siellä aukinaiset (kuten monilla keskustan ulkopuolisilla asemilla on), niin on tosi tärkeää muistaa tämä: koskettakaa matkakortillanne pyöreää kortin lukijaa ennen kuin poistutte asemalta. Peckham Rye on vyöhykkeellä 2, mutta jos ette käytä korttia matkan lopuksi lukijalla, siltä veloitetaan automaattisesti kauimman vyöhykkeen veroinen hinta. Samoin tietysti myös toisin päin matkustaessanne.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kirsi S 10.09.2016 22:56

Hei!
Matkustan lokakuussa Lontooseen 13-vuotiaan poikani kanssa. Kätevää, jos busseissa, joita suunnittelemme käyttävämme, käy S-pankin lähimaksu. Mietin, että kuinka 13-vuotiaan maksu olisi helpointa hoitaa. Kävin sivustolla https://tfl.gov.uk/fares-and-payments/travel-for-under-18s, jossa neuvottiin, että 11-15-vuotias matkustaa ilmaiseksi busseissa, jos on neljä viikkoa etukäteen tilannut kuvallisen oyster-kortin, joka sitten jostain toimistosta pitää noutaa. Kuullostaa monimutkaiselta, joten voinko maksaa myös toisen henkilön omalla s-pankin visakortillani, jossa siis on lähimaksuominaisuus? Vilautanko korttia bussin lukulaitteelle kaksi kertaa, niin menee kaksi maksua? Ollaan vain kaksi päivää perillä, joten muutaman bussimatkan ja punnan takia en jaksa stressata. Mulla on olemassa myös itselleni kaksi vuotta sitten hankittu Oyster-card kotona, jossa ehkä vähän arvoa jäljellä. Sitähän voisi edelleenkin ilmeisesti käyttää lataamalla siihen lisää arvoa automaatilla. Voisiko siihen ladata Young Person´s Discount-arvoa 13-vuotiaalle? Kiitos jos osaat vastata :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 13.09.2016 13:28

Hei Kirsi,
Valitettavasti et voi maksaa lapsesi matkaa lähimaksukortilla. Myöskään oysterilta ei saa maksaa kahden ihmisen matkoja. Esimerkiksi Helsingissähän saa maksaa omalla matkakortilla toistenkin matkat, mutta tällä se ei onnistu. Silloin päivän hintakatto tulisi aika nopeasti täyteen ja ikäänkuin maksaisi vain yhdestä henkilöstä. Jos tarkastajat sattuisivat paikalle, saisi myös sakkoa.

Teidän ei kannata tilata kuvallista korttia, eikä sitä muistaakseni saakaan jos asuu Britannian ulkopuolella. Ota toki oyster-korttisi mukaan. Voit edelleen käyttää sitä. Voit käydä lisäämässä siihen metroasemalla tai Transport for Londonin lipputoimistossa Young Visitor Discount -ominaisuuden, jolloin lapsesi saa matkat puoleen hintaan aikuisten lippuihin verrattuna. Yleensä lapsen passia ei kysytä iän tarkistamiseksi, mutta se kannattaa ottaa kaiken varalta mukaan. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
M.K 04.09.2016 23:08

Ja se eroko vielä oysterilla ja lähimaksussa että oysterilla pääsee johonki veneeseen thamesilla? Ja onko sekin niin et jos päivältä on se reilu 6 e täynnä niin vene ei maksa mitään?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 13.09.2016 13:09

Hei, Kiitos tästäkin kysymyksestä. Vastasin tähän edellisessä vastauksessani. Molemmilla voi maksaa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
M.K 27.11.2016 13:27

Ja vielä kysymys... Pitääkö tuohon junaan ostaa netistä etukäteen lippu jos haluaa tuon 2 for 1 mahiksen? Jos siis ostamme meno-paluun gatwickexpressiin kentältä niin sisältyykö siihen tuo 2 for 1 mahdollisuus? ja voimmeko Lontoossa olo aikana käyttää tuon tarjouksen useaan eri kohteeseen vai voiko sen käyttää vain kerran valitsemaansa kohteeseen? Jos se onnistuu kentältä niin voiko vouchereita kohteisiin tulostaa jo etukäteen?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
M.K 04.09.2016 23:06

Hei. Hieno sivusto ja ihanaa kun viitsit vastailla. Joulukuussa lähdössä Lontooseen. Kaksi aikuista ja 9 v lapsi. Lento Gagwick kentälle pe iltana ja paluu ke aamuna. Hotelli keskustassa, National. Mietin kumpi juna parempi? Ehkä tuo nopeampi kulkee luotettavammin ymmärsin. Victorian asemalta metrolla hotellille. Sieltä ajattelin ostaa oyster kortit aikuisille tai käyttää s pankin lähimaksua. Onko siis niin että jos kulkee vain 1-2 vyöhykkeillä niin kortilta ei mene päivässä kuin maksimissaan tuo reilu 6 e? Vaikka kulkisi 20 kertaa. Ja katto sama oysterissa ja lähimaksussa? Tuosta oysterista aina ilmeisesti näkee paljonko jäljellä niin Mietein olisiko se kätevämpi niin,kun jännittää että jos lähimaksussa tuleekin joku isompi maksu.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 13.09.2016 13:07

Hei, matkasuunnitelmanne kuulostaa hyvältä. Itse pidän Gatwick Expressiä luotettavampana, etenkin kun nykyisin paikallisjunissa on ollut lakkoilua. Se on tosin hiukan kalliimpi. Kyllä, ymmärsit ihan oikein että Oysterilta tai lähimaksukortilta ei veloiteta enempää kuin 6,50 puntaa päivässä matkustitpa sitten vaikka 6 tai 20 kertaa. Jos jonain päivänä käytätte vain busseja, mikä on kätevää keskustassa, hintakatto on 4,50 puntaa. Thames-joen laivat eivät kartuta tätä hintakattoa. Jos siis olet jo matkustanut päivän aikana 6,50 punnan arvosta metroilla ja busseilla, niin joudut maksamaan lisää Thamesin veneestä. Voit kuitenkin maksaa sen oysterilla tai lähimaksukortillasi, mikä on kätevää. Se on makuasia kumman valitsette, oysterin vai lähimaksamisen. Totta, oysterista näkee paljonko arvoa on jäljellä ja sen avulla on helpompi hallita budjettejaan. Mutta toisaalta siihen pitää tietysti tarvittaessa lisästä arvoa, ja jos matkan lopussa kortille on jäänyt arvoa, se ja kortin pantti pitää käydä lunastamassa pois lippuautomaatilta (alle 10 puntaa) tai lipputoimistosta (yli 10 puntaa). Se on joskus hankalaa. Tietysti jos haluaa tulla takaisin Lontooseen tai antaa kortit kavereille, niin oystereita ei ole pakko palauttaa. Olen itse käyttänyt S-pankin lähimaksukorttiani, ja esimerkiksi viimeksi kun minulla tuli päivän hintakatto vastaan, tililtäni veloitettiin 6,50 puntaa (mikä oli vaihtokertoimen mukaan 7,72 euroa). Mitään ylimääräisiä maksuja kortilta ei veloitettu. Toivottavasti tämä auttaa, ja mukavaa matkan suunnittelua! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
M.K 15.09.2016 22:13

HEI. Kiitos vastauksista :) Nyt heräsi lisää kysymyksiä. Huomasin joltain uudelta Norweigianin yhteistyökumppanilta myynnissä lippuja nähtävyyksiin. Siinä oli mm London Pass hinta noin 67$ muistaakseni. Onko vinkkiä mistä kannattaa ennakkoon lippuja nähtävyyksiin ostaa? Ajatuksena käydä Tower ja maailmanpyörä ainakin. Ehkä Westminster ja sant PAulin katedraali. Ja onko lapsien lippu kaikkiin halvempi ( 9v)?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 19.09.2016 11:38

Hei,
Lippuja saa eri kautta ja moniin nähtävyyksiin kannattaa ostaa liput etukäteen, jotta välttää jonot. Olen laittanut nähtävyyksien sivuille linkit Visit Britainin nettikauppaan, jonka kautta hinnat ovat samat kuin nähtävyyksien kotisivuilla – ja joskus siellä on tarjouksia. Sitä kauttaa saa turvallisesti lähes kaikkien Lontoon nähtävyyksien liput. Visit Britain on brittien virallinen turisminedistyskeskus.

Jos ostatte the Original Tourin bussikierroksen, joka kattaa monia reittejä Lontoossa, voitte ostaa heidän sivujensa kauttaa myös alenettuja lippuja nähtävyyksiin ja musikaaleihin. Jos ostatte esimerkiksi 24 tuntia voimassa olevan bussikierroksen (hintaan sisältyy myös Thamesin risteily), niin voitte varata sisäänpääsylippuja muillekin päiville (mitä suosittelen). Sightseeing bussien liput saa helpoiten tälläkin sivulla olevan Oiginal Tourin linkin kautta.

London Pass on lähinnä kätevä, jos haluaa kiertää tosi monia nähtävyyksiä yhden tai kahden päivän aikana. Ehkä se ei ole paras vaihtoehto sinulle, koska olet Lontoossa useamman päivän ja lapsen kanssa. Silloin nähtävyydet voi olla järkevämpää ripotella eri päiville.

Lasten lippu on suurinpiirtein aina halvempi kuin aikuisten lippu. Monesti se on noin puolet aikuisten lipun hinnasta mutta se voi myös olla vähän kuin puolet. Yleensä alle 5-vuotiaat pääsevät nähtävyyksiin ilmaiseksi.

Jos ostaa Gatwick Expressiin meno-paluu-lipun, on oikutettu 2FOR1-tarjouksiin. Netistä kannattaa sitten tulostella jo ennen matkaa niitä 2FOR1-koodisivuja eli "vouchereita" haluamiinsa nähtävyyksiin. Nähtävyyksissä tulee näyttää se Gatwick Expressin menopaluulippu, jossa näkyy millä aikavälillä olette Lontoossa ja siis millä aikavälillä voucherit ovat voimassa. Tarjous oikeuttaa yhteen ilmaiseen aikuisten lippuun, kun ostaa toisen täysihintaisen aikuisten lipun. Sillä saa myös ilmaisen lipun lapselle, jos maksaa yhden aikuisten lipun. Katso myös linkki: http://www.gatwickexpress.com/en/london/2-for-1-london-attractions/

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
M.K 15.09.2016 22:32

Vielä.... Jostain aiemmasta viestistä kun tuosta 2 for 1 jutusta. Eli millaisesta junalipusta sen saa? Onko juuri jos ostaa tuohon Gatwickin expresiin meno paluulipun?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Leena 04.09.2016 12:07

Hei!
Onko tullut kommentteja Visa Electron -kortin toiminnasta lähimaksuvälineenä metrossa/bussissa? Mitähän vyöhykettä on Jubilee-linjan metroasema Canada Water?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 12.09.2016 23:22

Ja Canada Water on metron kakkosvyöhykkeellä.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 12.09.2016 23:18

Hei Leena, valitettavasti en ole kuullut enkä löydä helposti netistä tietoa siitä, voiko Visa Electronia käyttää lähimaksamiseen Lontoon julkisissa kulkuvälineissä. Täällä Britanniassa Visa Electronia ei hyväksytä kaikissa paikoissa, jotka hyväksyvät Visa debit -kortin. Visa Electronia ei mainita hyväksyttyjen korttien joukossa Transport for Londonin sivulla (https://tfl.gov.uk/fares-and-payments/contactless/what-are-contactless-payment-cards#outside), mutta kannattaahan sitä kokeilla. Jos kokeilet, niin olisi ihan mahtavaa jos kertoisit täällä toimiko se vai ei :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Marja 25.08.2016 15:48

Hei,

minulla on jo Oyster-kortti edellisiltä reissuilta. Voiko korttiin ladata saldoa jo täällä Suomessa rekisteröitymällä TFL:n sivuilla? Vai onko palvelu vain enkkulaisille?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 12.09.2016 22:58

Hei ja pahoittelut että vastaan vasta nyt lomien vuoksi. Valitettavasti saldon lataaminen Suomesta käsin ei onnistu. Kortti tulisi ensin rekisteröidä Transport for Londonin sivulla (https://oyster.tfl.gov.uk/oyster/link/sso/0001.do), mutta se ei onnistu jos korttia ei ole käytetty viimeisen 8 viikon aikana. Rekisteröitymiseen tarvittaisiin myös brittiläinen osoite.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Katja 11.08.2016 18:02

Hei,
Olemme menossa Lontooseen kolmeksi päivää. Lennot ovat Heatrowlta ja majoituksemme on Earls Courtin aseman lähellä. Mitähän Oyster cardille kannattaa ladata arvoa/aikaa, jos tarkoituksena on kierrellä ne keskustan nähtäväyydet ja meno-paluu kentälle. Heathrowlta onnistuu ostaa kortti, eikö?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 14.08.2016 14:57

Hei,
Voitte tosiaan ostaa Oyster-kortin Heathrown kentältä. On vaikea arvioida mitä Lontoossa kulkemisenne tulee maksamaan. Se riippuu siitä miten monta matkaa teette päivän aikana ja kuljetteko busseilla vai metroilla.

Jos kuljette keskimmäisenä päivänä tosiaan vain keskustassa, maksatte päivän aikana enimmillään 6,50 puntaa, joka on siis päivän hintakatto ykkös- ja kakkosvyöhykkeellä. Metromatka Heathrown lentokentän ja Earl's Courtin välillä maksaa joko 2,80 tai 1,50 riippuen siitä kuljetteko ruuhka-aikaan (peak time) vai ette. Yksittäiset metromatkat keskusta-alueella (mukaan lukien Earl's Courtin aseman) maksavat 2,40 mihin tahansa aikaan päivästä. Busseilla matkustaminen on helvempaa.

Tästä osoitteesta löytyvät Lontoon julkisen liikenteen hintataulukot: http://content.tfl.gov.uk/adult-fares.pdf

Toivottavasti tästä on apua. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eva 06.08.2016 11:23

Hei! Olen syyskuussa lähdössä ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa Lontooseen. Saavumme Gatwick kentälle. Hotellimme sijaitsee Oxford streetin pohjoispuolella. Kannattaako meidän mennä junalla vai metrolla keskustaan? Paluulento lähtee aikaisin aamulla, joten mikä olisi varmin tapa päästä ajoissa lentokentälle ja mistä? Löysin netistä sellaisen osoitteen kuin lontoonliput.fi. Onko sinulla tietoa onko kyseinen sivusto luotettava? Ja vielä kysyisin sellaista, että mistä voi ostaa taksiveneeseen lippuja vai käykö oyster card myös niihin?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
KatjaM 16.08.2016 14:43

Voisin kommentoida tuohon lontoonliput-sivustoon, että toimii hyvin. Tulimme viikko sitten 10v-pojan kanssa Lontoosta ja tuolta sivustolta varasin etukäteen liput London Eyehin ja London Dungeoniin. Voucherit tulivat sähköpostiin ja niitä vastaan sai liput paikkojen lippupisteistä.

Käytin reissussa S-pankin lähimaksua ja toimi ihan loistavasti. Kuljettiin metroihin aina sieltä kaikkein vasemmanpuoleisesta leveämmästä portista, eikä kukaan kysellyt pojan ikää. Näytti sieltä kulkevan perheitä paljon isompiekin mukuloiden kanssa...

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 14.08.2016 14:45

Hei Eva,

Gatwickistä ei mene metroja keskustaan, joten voitte valita joko Gatwick Expressin junan tai paikallisjunan. Niillä pääsette Lontoon Victorian asemalle, jonka alapuolella on Victorian metroasema. Sieltä voitte ottaa metron hotellinne lähipysäkille. Tarkempaa tietoa lentokentiltä keskustaan matkustamisesta saa Tripsterin Lontoon lentokenttien sivulta osoitteesta https://tripsteri.fi/lontoo/usein-kysyttya/lentokentat/

Jos haluatte luotettavimman vaihtoehtdon, niin suosittelen Gatwick Expressiä. Se on kalliimpi kuin paikallisjunat, mutta paikallisjunissa on ollut viime aikoina paljon työehtoihin liittyvää lakkoilua.

En osaa arvioida lontoonliput-sivun luotettavutta. Jos olet kiinnostunut kaverisi kanssa Lontoon hop-on hop-off -bussien kiertoajeluista, joihin kuuluu myös laiva-ajaelu Thamesillä, niin sellaisen voit varata turvallisesti Tripsterin sivulla olevan linkin kautta. Kävin itse tuolla ajelulla noin kuukausi sitten ja vesibussi/laiva-ajelu oli myös tosi kiva. Kirjoitin siitä jutun joka on osoitteessa: https://tripsteri.fi/lontoo/usein-kysyttya/kiertoajelut-bussit/

Siltä sivulta löytyy linkki suosittelemani bussifirman, London Original Sighseeing Tourin sivuille. Jos ostaa bussikierroksen (ja hintaan kuuluvan vesibussin) sitä kautta, saa oikeuden ostaa myös ale-hintaisia lippuja nähtävyyksiin ja musikaaleihin niiden sivujen kautta.

Jos bussikierrokset eivät kiinnosta teitä, vaan pelkästään Thamesin laiva-ajelu, niin senkin varaaminen onnistuu the Original Tourin kautta. Laivassa on opas, joka kertoo matkalla nähtävistä paikoista. Vaihtoehtoisesti voitte ottaa Thames Clipper-vesibussin, johon käy tosiaan Oyster-kortti. Myös lähimaksaminen (contactless) käy. Kerron vesibusseista lisää sivulla Lontoon julkinen liikenne: https://tripsteri.fi/lontoo/usein-kysyttya/julkinen-liikenne/

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Lontooseen jälleen lokakuussa 23.07.2016 13:51

Moi,

Onko kenelläkään kokemusta kännykän lähimaksuominaisuuden käyttämisestä Lontoon julkisissa liikennevälineissä? Itselläni on Nordean Pay -sovellus, joka mahdollistaa lähimaksamisen, ja ainakin Suomessa se on toiminut hyvin.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 14.08.2016 14:23

Moi,,
Periaatteessa mobiilimaksaminen käy ja sitä käytetään samalla tavoin kuin lähimaksuominaisuudella varustettua korttia. Mutta: Nordean Pay -sovellus ei käsittääkseni käy, sillä se ei ole hyväksyttyjen sovellusten listalla, joka löytyy Transport for Londonin osoitteesta: https://tfl.gov.uk/fares-and-payments/contactless/other-methods-of-contactless-payment

Sivulla kerrotaan lisää lähimaksamisesta sovelluksia käyttäen. Esim. Android pay ja Apple pay soveltuvat maksuvälineiksi sivun tietojen mukaan. Toivottavasti tästä on apua. Jos kokeilet sitä täällä Englannissa, niin olisi ihanaa jos kertoisit matkasi jälkeen kokemuksistasi tällä. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ville 29.08.2016 15:37

Kiitokset vastauksesta!

Android Pay löytyy myös, täytyy ladata sinne rahaa ja kokeilla miten toimii.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ville 29.08.2016 15:52

Paitsi että tarkemman tutkimuksen jälkeen sitä ei pystykään lataamaan. Maksuvaihtoehdoissa puhelin kyllä tarjoaa sitä. No, mennään Oyster Cardilla :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Matti 17.07.2016 14:48

Op:n lähimaksu toimi metroissa ja busseissa loistavasti, ei mitään ongelmaa. Bussien kanssa tuo ainainen ruuhka on hieman ongelma.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 18.07.2016 12:13

Kiitos Matti kommentistasi! Bussit saattavat tosiaan välillä jumittua liikenteeseen, mutta joskus ne kulkevat ihan kiitettävästi. Lontoon liikenne on aika arvaamatonta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Matkalle lasten kanssa 11.07.2016 21:47

Hei,
etsin tieto Oysterista ja Lontoon julkisen liikenteen matkoista ja hinnoista ja löysin tämän sun postauksen ja kysymys-vastaus-ketjun. Ihan mahtavaa. Kiitos paljon!
Huomasin Oysterin sivuilta, että kortin voisi tilata ennen matkaa ja siinä taisi olla että pantti tai mikä maksu onkaan on 3 puntaa + postimaksut. Sain sen kuvan että kortti pitäisi ostaa ennen matkaa, mutta senkö siis voi hankkia paikan päältä? Suunnitelmissa matka syyskuussa ja lennot Gatwickiin.

Tuli mieleen kun joku kertoi ettei lähimaksu ollut onnistunut niin voisiko olla kyse siitä samasta asetuksesta joka vaikuttaa myös nettiostamiseen eli kortille pitää sallia se? En tiedä.

Taidan valita keskustassa kulkemiseen jalat ja bussin. Bussissa on se kiva puoli että siitä näkee missä ollaan ja keskustan bussithan ovat vähän kuin nähtävyysajossa :) Oysterissa bussin päiväkohtainen maksukatto on aika mukavan edullinen ja lapset vielä pääsevät ilmaiseksi. 10-vuotias pääsee vielä ilmaiseksi, se on kiva. Ja sun mielestä ikää ei tarkasteta passeista, kun en haluaisi kujettaa passeja mukana kaupungilla joka päivä..

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 12.07.2016 14:32

Hei,

Transport for Londonin sivuilta tosiaankin voi tilata oyster-kortin itselleen jo etukäteen, mutta niitä lähetetään VAIN Britanniassa sijaitseviin osoitteisiin. Tämä on lähinnä siis kiva vaihtoehto Lontoon ulkopuolella asuville paikallisille. Mutta korttia ei tosiaankaan tarvitse tilata etukäteen, koska sen voi siis ostaa asemilta tai lipputoimistoista. Teille voi olla kätevintä ostaa lippu Gatwickillä sijaitsevasta Transport for Londonin lipputoimistosta.

Jos lähimaksaminen ei onnistu, voi tosiaankin olla kyse samasta estosta, joka estää nettimaksamisen. Kiitos kun mainitsit tästä! Voi olla hyvä idea kysyä omasta pankista etukäteen saako omalla lähimaksukortilla maksaa myös ulkomailla vai onko siinä joku esto, jonka voisi poistaa ennen matkaa.

Olen ihan samaa mieltä, että keskustassa on hyvä kulkea jalan ja busseilla metron sijasta. Varsinkin kun Lontoossa on niitä kivoja kaksikerroksisia busseja! Alle 10-vuotiaat lapset saavat tosiaan kulkea ilmaiseksi kaikissa kulkuneuvoissa. 11–15-vuotiaat saavat kulkea ilmaiseksi myös busseissa: https://tfl.gov.uk/fares-and-payments/travel-for-under-18s

Bussikuskit uskovat yleensä hyvin sen iän minkä itse sanoo, eikä heillä ole Lontoon liikenteessä aikaa tarkistaa passeja. Voihan passista ottaa vaikka kuvan, jos mukana on älypuhelin tai muu kamera. Saattaahan olla, että ikä täytyy todistaa vaikka joitain sisäänpääsylippuja ostaessa. Britit eivät ole yleensä kovinkaan jäykkäpipoisia näissä asioissa muutenkaan :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kiitollinen 10.07.2016 14:21

Heipä hei!

Hieno juttu, että tällaista palvelua on saatavilla!!!

Kysyisin seuraavaa:
Menen Lontooseen lokakuussa mieheni ja tyttäreni (yli 18v) kanssa. Viivymme Lontoossa 4-5 päivää. Lennot Gatwickissa ja majoitus on Croydonissa (lähellä rautatieasemaa). Nyt kysynkin miten kannattaa toimia Lontoon sisäisessä liikenteessä niin että se tulisi mahdollisimman edulliseksi :)
Käymme joka päivä useamassa paikassa.
Kiitos vastauksesta jo etukäteen!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 12.07.2016 12:40

Hei,
Ilmeisesti Croydonin asemanne on siis East Croydon? Croydonissa on myös West Croydonin asema. Pääsette East Croydoniin helposti paikallisjunalla Gatwickiltä. East Croydon (ja West Croydon) ovat Lontoon paikallisliikenteen vyöhykkeellä 5. Sieltä pääsee nopeiten Lontoon keskustaan paikallisjunilla. Niissä sekä paikallisissa raitiovaunuissa ja Itä-Lontooseen vievällä radalla käyvät sekä Oyster että lähimaksaminen. Suosittelen siis kokeilemaan lähimaksamista, jos teillä on kaikilla sellaiset kortit, tai hankkimaan oyster-kortit, joihin lataatte sitten aikaa tai arvoa. Yhden päivän katto vyöhykkeellä 1–5 on 11 puntaa. Oysteria käyttäen ette maksa siis sen enempää päivän aikana. Viikon matkat oysterilla (aikaa ≈ 7-day travelcard) maksaa vyöhykkeillä 1–5 55,20 puntaa. Tällä sivulla antamani ohjeet pätevät siis hyvin myös teidän matkaanne. Tarkemat hintataulukot löytyvät osoitteesta: http://content.tfl.gov.uk/adult-fares.pdf

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hellu 08.07.2016 22:33

Moikka! Kiitos kattavista ohjeista (: Täällä kesää viettämässä, tovin jo olleena olen tutultani saanutta Oyster Cardia käytellyt ja nyt ajattelin että voisin tuohon lähimaksamiseen siirtyä kun siinä tuo kätevä viikkokatto. Mulla OP:n kortti, joten lienee pitäisi toimia. Mutta onko tosiaan niin ettei lähimaksua varten tarvitse tehdä ollenkaan tunnuksia TfL:lään eikä rekisteröidä sinne korttia, numeroa jne? Voi vaan mennä suoraan ja vilautella korttia? Kiitos jo etukäteen!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hellu 14.07.2016 13:11

Mulla lähimaksu muuten toiminut normaalisti. Puolisoni käväisi täällä pikaisesti tällä viikolla ja se kokeili ensin Aktian kortilla, ei toiminut, mut sen OP:n kortti kyllä toimi... Ja mulla kaks OP:n korttia ja kumpikaan ei toimi, vaikka ovat ihan samanlaisia puolisoni kanssa. Eli ei jotenkin nyt löytynyt loogista selitystä tälle :D En osaa sanoa mistä kiikastaa..

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 10.07.2016 10:55

Hei Hellu, lähimaksua varten ei tarvitse erikseen rekisteröityä eli sitä varten ei tarvitse tehdä mitään tunnuksia TfL:lle (Transport for Londonille). Itse kokeilin viimeksi lähimaksamista S-pankin kortilla Lontoon metrossa ja busseissa kolmisen viikkoa sitten. Toimi ihan kuin Oyster, mutta maksu ei ole mennyt ainakaan vielä suomalaiselta tililtäni. Ryhdy siis vain vilauttelemaan korttiasi ja mukavaa Lontoon kesää!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hellu 10.07.2016 19:46

Tänään kokeilinkin lähimaksulla kulkemista metrossa, parillakin asemalla, mut aina näytti punaista valoa. Mulla OP:n kortti siis. Kysäisin virkailijalta ja sanoi et joskus ulkomaiset kortit tarvitsee pankilta erillisen "luvan". Mielenkiintoista, jos joku muu on saanut OP:n kortilla toimimaan...

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Maisa 06.11.2016 00:35

Eihän ollut eka lähiostos? Ekalla kerralla kun pitää syöttää PIN koodi ja sitten vasta toimii vain korttia näyttämällä.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 11.07.2016 15:08

Kiitos kommentistasi! No voi harmi, että OP:n lähimaksukortti ei toiminut. Minulla ei ole nyt valitettavasti kattavaa listaa siitä, minkä korttien kortit käyvät ja mitkä eivät käy ilman pankin lupaa. Mutta jos muutkin komentoivat täällä, niin toivottavasti saamme sellaisen tälle sivulle tulevaisuudessa. Oletko käyttänyt OP:n korttia muualla Lontoossa lähimaksamiseen? Eli onko se toiminut muita ostoksia tehdessäsi?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Niina 06.07.2016 14:22

Kiitos. Tästä on paljon apua :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Niina 01.07.2016 20:59

Moi Tiina,
Maanantaina 11.7. Gatwickissä klo 9.15. Tarkoituksena mennä Thameslinkin junalla Mill Hill Broadway Railway Stationille. Osaatko sanoa tarvitseeko junaa vaihtaa matkalla ja kuinka näppärää se on? Ilmeisesti ei käy Oyster Card? Viikon päästä sama matka toisin päin iltapäivällä, lento klo 18.45. Onko olemassa joku meno-paluu vai ostetaanko suosiolla lippu aina matkan alkaessa. Mistä lippu kannattaa ostaa?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 06.07.2016 12:20

Hei Niina,

Ottakaa Gatwickiltä Thameslinkin junan Lontooseen Blackfriarsin asemalle, jossa vaihdatte toiseen Thameslinkin junaan, jolla päsette Mill Hill Broadwaylle. Eli näin vaihtoja olisi vain yksi. Junia lähtee Gatwickiltä Blackfriarsiin puolen tunnin välein, ainakin klo 10:40 ja 11.10. Lentokentät ovat Lontoossa aika suuria, joten ulos pääsemiseen menee enemmän aikaa kuin Helsingin päässä. Ennen lentoa kannattaa varata ainakin kaksi tuntia, itse pyrin olemaan lentokentällä aina kolme tuntia ennen lentoa. Katso tarkemmat junien ajat Thameslinkin sivulta: http://www.thameslinkrailway.com/airport-travel/gatwick/

Voit ostaa liput jo sitä kautta tai sitten asemalta. Suosittelen että ostat meno-paluun, vaikka se ei ole paljoa edullisempi kuin kaksi yhdensuuntaista lippua. Junissa käyvät myös Oyster ja lähimaksaminen, joka on helpoin vaihtoehto. Se hyöty meno-paluusta on, että voit hyödyntää 2FOR1-tarjousta koko matkasi ajan. 2FOR1 tarkoittaa, että saat kaksi lippua yhden hinnalla moniin Lontoon tärkeimmistä nähtävyyksistä näyttämällä matkalippujasi lippukassoilla. Tätä ei voi yhdistää esim Oysteriin. En tiedä käytkö nähtävyyksissä yksin vai seuralaisen kanssa, mutta jos teitä on enemmän kuin yksi, tämä on hyvä keino säästää rahaa. Monet Lontoon nähtävyyksistä ovat aika kalliita. Tässä lisää 2FOR1-tarjouksesta:
http://www.thameslinkrailway.com/destinations/special-offers/

Jos ostat meno-paluun, valitse "open return" eli avoin paluu, niin et ole sidottu tiettyyn junaan paluumatkallasi.

Toivottavasti tästä on apua. Mukavaa matkaa :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tiina 28.05.2016 17:42

Viikko sitten matkustin Lontoon metrossa käyttäen S-pankin lähimaksuominaisuutta. Korttia näytetään portin lukjaan ja samoin poistuessa. Aivan loistavaa, maksut veloitettu tililtä ilman lisämaksua. Tämän helpompaa tapaa ei mielestäni löydy,jos metroa käyttää kerran tai pari päivässä.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 28.05.2016 23:47

Hei Tiina, Todella kiva että jätit kommentin. Mukava kuulla että S-pankin kortilla lähimaksaminen onnistui hienosti! Lähimaksaminen on todellakin helpoin vaihtoehto. Kuulen mielelläni muiltakin varmistuksia siitä, että heidän pankkiensa lähimaksukortit toimivat Lontoon julkisissa! Kiitos!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Anja 22.07.2016 21:22

Moi
Nyt heinäkuussa 2016 käytin Lontoossa sekä metrossa että bussissa S-pankin lähimaksukorttia. Toimi loistavasti ja maksoi max. 6,5 puntaa päivä. Bussien ovissa oli tarrat, että Oystercard ja tavallisimmat luottokortit lähimaksuominaisuudella käyvät maksamiseen.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuikku 17.05.2016 23:47

Hei, olen menossa 15-vuotiaan pojan kanssa ensimmäistä kertaa Lontooseen. Saavumme Gatwichin kentälle maanantaina 6.6 klo 9 ja Suomeen palaamme perjantaina 10.6 klo 10. Hotellimme on Bayswaterin alueella. Mielellämme kulkisimme nämä matkat junalla. Suositteletko Gatwick Expressiä vai paikallisjunia? Lähinnä tuo paluumatka arveluttaa, että kaikki varmasti sujuisi hyvin. Liikkeelle joudutaan kuitenkin lähtemään jo kuuden maissa. Muuhun kulkemiseen olen ajattelut hankkia Oyster Cardin ja pojalle Young Person's Discount-ominaisuudella. Joutuuko lasten kortit aina hankkimaan lipputoimistosta vai saako automaatilta?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 28.05.2016 23:44

Hei Tuikku, Lontoon julkisen liikenteen reittiopas löytyy netistä osoitteesta
https://tfl.gov.uk/plan-a-journey
Se on todella hyvä tällaisissa tilanteissa. Katsoin nyt sen avulla paluumatkaanne Gatwickille ja näyttää siltä, että teidän kannattaisi ottaa Gatwick Express. Reittihaku tuo vaihtoehdoiksi paikallisjunat vasta noin tunnin myöhemmin, joten ilmeisesti paikallisjuna kulkee tuohon aikaan aamusta selvästi harvemmin kuin Gatwick Express, joka kulkee noin 15 minuutin välein.
Reittihaun mukaan seuraava reitti voisi toimia: Metrojuna Bayswaterista circle-lineä Victorian asemalle klo 6.04 tai 6.14 (matka kestää noin 12 min.), Gatwick Express Victorian juna-asemalta (metroaseman päällä) klo 6.30 tai 6.45 (matka-aika lentokentälle 30 min). Jos teillä on jo meno-paluu Gatwick Expressiin, niin se olisi kätevintä. Silloin ei tarvitse käyttää lippujen ostoon aikaa. Mitä tulee Young Person's Discount -ominaisuudella varustettuun oysteriin, voitte ostaa sen Victorialta saavuttuanne sinne Gatwick Expressillä. Transport for Londonin eli TFL:n lipputoimisto on juna-aseman puolella. Periaatteessa metroasemaltakin nuoren kortin oston pitäisi onnistua. Victoria on Lontoon vilkkain metroasema, joten siellä on varmasti paikalla henkilökuntaa, joka voisi sen teille lippuautomaatilta antaa. Kerro toki matkasi jälkeen kommentteja ja huom! tsekkaapa vielä matkasi tuolta Lontoon reittioppaasta vaikka päivä tai pari ennen matkaa. Joskus voi olla, että tuleekin jotain häiriöitä/korjaustöitä lähinnä metrolinjoille. Tosin näin käy yleensä viikonloppuisin. Gatwick Express kulkee kyllä yleensä luotettavasti. Hyvää matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Annika 13.05.2016 14:55

moikka! Toivottavasti ehtisit vielä vastata kysymykseeni, sillä olen lähdössä ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille sunnuntaina, ja kovasti jännittää. Lennän siis sunnuntai-iltana Heathrowin kentälle, ja takaisin kotiin palaan torstaina illalla. Oyster card on varmaan kaikkein järkevin valinta, mutta miten paljon arvoa minun kannattaa kortilleni ladata? Olen tiistaina menossa myös Harry Potter-studiolle, sekä tietysti menopaluun Heathrowille. (Jotka ovat siis 1 ja 2 vyöhykkeiden ulkopuolella) Muuten liikun 1 ja 2 vyöhykkeiden sisällä ja uskoisin, että tulen käyttämään julkisia päivittäin 6,50 punnan edestä. Se siis meni minulta vähän ohi, että jos matkustankin 1 ja 2 vyöhykkeiden ulkopuolelle, niin miten hinta silloin määräytyy? Osaatko myöskään sanoa siitä Potter-studiolle menosta, kun junia on kuulemani mukaan kahdenlaisia: hitaita ja nopeita. Mistä tiedän mikä on nopea ja mikä hidas? Ihanaa jos ehdit vastata minulle!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 13.05.2016 23:33

Hei Annika,
Suosittelen tosiaan Oysterin käyttämistä tuohon matkaan sen helppouden vuoksi. Tässä kuitenkin tarkempi erittely vaihtoehdoista ja hinnoista:

Jos lataat kortille arvoa, niin voit käyttää sitä kaikilla vyöhykeillä. Mitä kauemmille vyöhykkeille matkustat, sitä enemmän kortilta veloitetaan arvoa (ja sitä enemmän siellä pitää siis olla arvoa). Harry Potter studiolle pääsee studion bussilla Watford Junctionin asemalta. Katsoin juuri, että Watford Junction on Lontoon julkisen liikenteen vyöhykkeellä numero 9. Se on kaikkein kaukaisin vyöhyke. Paikallisjunat menevät kuitenkin sinne suht nopeasti (olen itse mennyt läpi monta kertaa), eli 35-45 minuutissa.

Joko ostat erillisen junaliput vaikkapa trainline.co.uk -nettisivun kautta, jolloin yhden päivän voimassa oleva paluulippu maksaa 17 puntaa. Valitse sivulta ”Anytime Day Return”, jolloin sinun ei tarvitse valita mihin junaan menet. Lipun voit varata vaikka jo Suomesta käsin debit- tai luottokortilla. Lunastat lipun/liput sitten Lontoon Euston aseman lippuautomaatilta, josta saat ne tulostettuna syöttämällä saman pankkikortin lippuautomaattiin ja antamalla PIN-koodisi. Jos ostat erilliset junaliput, ei sinun tarvitse käyttää lainkaan Oysterille ladattua arvoa noihin matkoihin. Junalipun hinnan pitäisi olla sama myös Eustonin asemalta ostettuna.

Tai sitten menet sillä Oysterilla Watford Junctioniin. Matkan hinta riippuu siitä mihin aikaan olet menossa Watford Junctioniin ja mihin aikaan olet tulossa takaisin Lontooseen. Jos olet julkisissa kulkuneuvoissa (siis tässä tapauksessa junassa) matkalla vyöhykkeeltä 1 vyöhykkeelle 9 kello 6.30–9.30 tai kello 16–19 välisenä aikana, matkasta veloitetaan 9,30 puntaa per suunta. Eli jos vaikka lähdet Lontoosta matkaan kello 9.15 ja palaat kello 16.10, niin matkoistasi veloitetaan Oysterilta 18,60 puntaa.

Jos taas kuljet muina vuorokauden aikoina (tai jos joku muu lukija kulkee viikonloppuna), niin silloin kuljet ns. off-peak aikaan, jolloin matkasta veloitetaan 6,40 puntaa per suunta. Siis menopaluu esim kello 9.34 alkavalle matkalle ja kello 15.45 Lontooseen takaisin saapuvalle matkalle maksaisi 12,80 puntaa Oysterin pay-as-you-go -arvolla. Jos toinen matkoistasi on peak-time- ja toinen off-peak -aikaan, niin matkakortilta menee arvoa 9,30 + 6,40 = 15,70 puntaa.

Eihän näissä kauheasti ole eroa, mutta voit laskea tästä mikä on sinulle rahallisesti ja kannattavinta. Oyster on ainakin varmaan helpompi vaihtoehto kuin erillisten junalippujen ostaminen.

Oletan, että et liiku tuona päivänä muuten kauhean paljoa julkisilla Lontoon keskustassa, koska studiokierros vie aikaa, joten hintakatosta sinun tuskin kannattaa huolestua.

Watford Junctionista pääset studiolle 2,50 puntaa maksavalla bussilla näyttämällä studion lippuasi (lippu kannattaa varata etukäteen). Watfordin asemalla kannattaa olla 45 minuuttia ennen kierroksesi alkamista.

Periaatteessa olisi kolmaskin vaihtoehto: keskustasta menee suoria Harry Potter -busseja studioille, mutta bussit ne vaikuttavat kalliilta (yli 30 puntaa menopaluu). Täältä saat lisää infoa: https://www.wbstudiotour.co.uk/plan-your-visit/getting-here

Toivottavasti tästä on apua. Lontoo on tosi kiva paikka yksinkin matkustavalle. Pidä hauskaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Karoliina 26.04.2016 13:36

Moi! Käykö lähimaksaminen siis Gatwickiltä Victorialle kulkevaan junaan (ei express) vai tuleeko lippu ostaa automaatista? Kiitos jos ehdit vastata, lähtö huomenna...

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 26.04.2016 23:28

Hei Karoliina, sekä Gatwickiltä Lontooseen meneviin lähijuniin että Gatwick Expressiin käy maksuvälineeksi nykyisin lähimaksaminen. Suosittelen kuitenkin sinua ostamaan huomenna avoimet meno-paluu-liput Gatwick Expressin junaan, sillä tuon linjan lähijunissa on tänään 26.4. ja huomenna 27.4. lakkoilua. Käytännössä junat kulkevat tavallista harvemmin ja ovat hyvin täysiä. Lähimaksaminenkin käy, jos et halua jonottaa lippuja, mutta silloin ostat käytännössä kaksi yhdensuuntaista lippua (yhden Lontooseen ja toisen palatessasi kentälle). Gatwick Expressiin on aika paljon edullisempaa ostaa meno-paluulippu. Jos haluat päästä halvemmalla Victorian suuntaan, niin vaihtoehtona on hypätä National Expressin bussiin. Palata voit sitten lähijunalla. Seuraavat lakkopäivät tuolla linjalla ovat 10.-13.5.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tiina 04.05.2016 19:51

Hei Milla! Me lennetään Gatwickiin juuri 10.5. ja takaisin Suomeen 13.5. Majoitumme Ebury House Hotellissa Victoria-aseman vierellä. Ymmärsinkö oikein, että kätevintä olisi ostaa tuolle matkalle meno-paluu-liput Gatwick Expressin junaan. Kuinkahan paljon aikaa junalla menee ja kuinkahan paljon aiemmin ennen lennon lähtöä Victorialta tulisi kentälle lähteä? Eräs tuttava oli kerran myöhästynyt lennoltaan, joten me tahdomme ottaa varman päälle mutta tietenki viettää aikaa mahollisimman pitkään kaupungilla ;)
Kiitos!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 09.05.2016 23:05

Lisäyksenä vielä: Paikallisjuna Gatwickin lentokentältä Lontoon Victorialle vie 35 minuuttia, eli vain 5 minuuttia Gatwick Expressiä kauemmin.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 09.05.2016 23:00

Hei Tiina, toivottavasti saat vielä vastaukseni ennen matkaanne. Katsoin juuri Gatwick Expressin sivua ja siellä kerrottiin ajalle 10.-13.5. suunnitellun lakon siirtyneen. Uusi päivämäärä on 20.5. Muuten olisin nimenomaan suositellut ostamaan meno-paluulipun Gatwick Expressiin, joka vie Lontooseen 30 minuutissa. Nyt voitte ottaa halutessanne halvemman paikallisjunan. Itse pyrin olemaan Lontoon lentokentillä kolmisen tuntia ennen lennon lähtöä, tosin menen yleensä autolla, jolloin ruuhkiin teillä pitää varata aikaa. Lontoon kentät ovat isoja ja niissä joutuu yleensä jonottamaan aika pitkään esimerkiksi turvatarkastukseen. Jos sitten matkalla Lontoo–lentokenttä tulee vaikkapa puolen tunnin tai tunnin viivästys, niin vielä ehtii kentän läpi kahdessa tunnissa, kun kulkee nopeasti. Jos taas jää aikaa, voi kierrellä kauppoja, joita Lontoon kentillä on paljon. Koska te menette junalla, pyrkisin olemaan lentokentällä ainakin 2,5 tuntia ennen lentoa. Gatwickin junat ovat säännöllisiä ja hyviä, mutta aina voi olla junien myöhästelyä. (Jos menee Gatwickin sijasta Heathrow'lle metrolla, matkaan kannattaa varata ylimääräistä aikaa. Lontoon metro on maailman vanhin ja sen vuoksi siellä on säännöllisesti junien hidastelua ja seisomista.) Gatwick Expressin junat kulkevat 15 minuutin välein ja saattavat olla lyhyillä matkoilla helpoin ja turvallisin vaihtoehto. Hyvää matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eliisa 25.04.2016 19:54

Olemme koko perheen voimin menossa ensimmäistä kertaa Lontooseen. Ajatuksena oli ostaa Oyster Cardit, joiden avulla teemme helposti paikanvaihdot nähtävyyksien välillä.
Yksi perheenjäsen on alle 11 -vuotta, joten hän ei siis tarvitse mitään matkalippuja metrossa tai busseissa. Aikuisille ja yhdelle lapselle täytyy ostaa liput. Lastenlipun takia täytyy käyttää lipputoimistoa. Olisiko järkevää ostaa Cardit Heathrown lentokentältä vai Paddingtonin asemalta? Käytämme lentokenttä-Lontoo matkaan Heathrow express -junaa. Olemme Lontoossa iltapäivällä ja hotellimme sijaitsee Kensingtonissa, muutaman metropysäkin päässä Paddingtonilta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 26.04.2016 23:48

Suosittelen että otatte ensin Heathrow Expressin Paddingtonin juna-asemalle. Siellä kävelette aseman lipputoimistoon, jossa on todennäköisesti vähemmän jonoja kuin Heathrown lipputoimistossa. Ja sitten metrolla hotellille.

Jos Paddingtonin lipputoimistossakin on kovat jonot, niin periaatteessa teidän tulisi saada liput myös metroasemalta. Silloin pitää vain vetäistä hihasta paikalla olevaa viralliseen pukuun pukeutunutta virkailijaa, joka voi auttaa teitä ostamaan oysterin Young Person's Discount -ominaisuudella. Uskoisin sellaisen löytyvät Paddingtonin asemaltakin. Paddingtonissa haluatte ilmeisesti kelta-vihreällä merkatun linjan eli district ja circle linen Kensingtonin suuntaan. Muistaakseni Paddingtonilla on metroasema on jaettu kahteen paikkaan linjojen mukaan ja siellä joutuu ramppaamaan aika matkan, jos menee väärän metrolinjan puolelle. Hauskaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eliisa 27.04.2016 14:44

Kiitos vastauksestasi! Suuntamme on district line kohti Earl's courtin metropysäkkiä. Onko Paddingtonilla helppo löytää linja, kun tietää minne menee? En oikein ole ymmärtänyt metrokartan kohdalla olevaa kolmen ympyrän merkitystä. Osaatko valaista minua tästä merkinnästä?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 27.04.2016 14:55

Hei, yleensä metrokartan erilliset pallot tarkoittavat, että eri linjoilla on erilliset laiturit. Paddingtonissa on muistaakseni kaksi metrosisäänkäyntiä juna-asemalta. Mutta en ole ollut Paddingtonissa pariin vuoteen. Löydätte varmasti omanne, kun seuraatte opasteita. Yleensä opasteet ovat Lontoon metrossa tosi selkeitä ja linjat on merkattu mukavasti myös väreillä. Sitten pitään vain katsoa, että menee oikeaan suuntaan. Laitureille tullessa on kartat asemista, joille siltä laiturilta menevät junat suuntaavat. Eli kun näette siinä kartassa Earl's Courtin, niin olette oikeassa. Sitten pitää vain katsoa että hyppäätte Earl's Courtiin menevään vihreän district-linjan junaan ettekä circle-linjan junaan, joka menee samalta laiturilta. Tämäkin on helppoa, kun vain katsoo katosta roikkuvista elektronisista näytöistä, että juna on menossa sinne suuntaan (yleensä lukee vielä että via Earl's Court, kun se on sellainen tärkeä asema). Pärjäätte varmasti - Lontoon metro on selkeä (vaikka onkin muuten maailman vanhin metro).

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sirkka 24.04.2016 11:07

Viime viikolla olimme Lontoossa ja maksoimme Oyster cardin pantista 2 puntaa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 25.04.2016 12:55

Sirkka, saitte sitten kortit hyvällä hinnalla, sillä yleensä pantti on 5 puntaa :). Olikohan kyseessä tavallinen Oyster card ja ostitteko sen lipputoimistosta vai automaatilta?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Lontooseen ekan kerran 11.04.2016 13:47

Tekstissä on ristiriitaista tietoa lähimaksamisesta. Pitääkö korttia käyttää myös pois lähtiessä vai ei?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 11.04.2016 14:09

Kiitos ”Lontooseen ekan kerran” tarkkaavaisuudestasi. Tekstin lähimaksamista käsittelevästä kohdasta oli jäänyt pois sana "busseissa". Eli kortti laitetaan metron porttien lukulaitetta vasten matkan alussa ja lopussa. Busseissa kortti laitetaan lukijalle vain matkan alkaessa. :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Irma Kuusisto 14.04.2016 22:43

Hei, olen menossa viikon päästä Lontooseen ekaa kertaa. Haluaisin tietoa pähkinänkuoressa:
- Heathrown kentältä Paddingtonin asemalle, hotellini on siellä lähellä
- jos menen Heathrow Connect junalla, ja palaan myös, millaisen lipun kannattaa ostaa, käykö siihen Oyster Card

- paikalliseen liikkumiseen Oyster Card?
- entä hop on hop off - kannattaako se ?
Matka-aika la- ma

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 19.04.2016 23:57

Hei Irma,
Koska olet Lontoossa vain kaksi yötä ja olet kiinnostunut hop on hop off -busseista (ilmeisesti sunnuntaiksi?), niin saatat hyvinkin pärjätä ilman oyster-korttia. Se riippuu siitä paljonko matkustat julkisilla lauantaina, jolloin saavut Lontooseen, ja maanantaina, jolloin palaat Suomeen.
Ehdotan, että ostat Heathrow'n lentokentältä avoimen meno-paluulipun (open return) Heathrow Connectin junaan. Tällä lippuvaihtoehdolla voit palata maanantaina kentälle mihin tahansa aikaan kulkevalla saman yhtiön junalla. Vaihtoehtona Paddingtonille kulkee myös nopeampi mutta kalliimpi Heathrow Express -juna. Heathrow Connect hyväksyy oysterin maksuvaihtoehtona, mutta lipun hinta on sama, maksatpa sen oysterilla, käteisellä tai kortilla. Tätä matkaa varten oysteria on siis turha ostaa.
En tiedä saavutko Lontooseen aamulla vai illalla ja haluatko tehdä lauantaina vielä muita Lontoon sisäisiä matkoja. Hop on hop off -bussit ovat yleensä voimassa 24 tuntia, mutta niitä saa myös 48 tunnin versioina. En ole itse kokeillut vielä näitä busseja, mutta ne ovat varmasti hyvä vaihtoehto silloin, kun on Lontoossa lyhyen aikaa ja haluaa nähdä mahdollisimman monta Lontoon nähtävyyksistä. Yhden päivän liput ovat 25 punnan luokkaa, kahden päivän liput reilut 30 puntaa. En tiedä, miten lähelle hotelliasi bussit tulevat, mutta jos asut Paddington-Bayswaterin hotellialueella, ei sinun tarvitse kävellä kauas löytääksesi pysäkki. Tuolta alueelta pääsee helposti kävellen myös esimerkiksi Notting Hilliin (jossa on lauantaina Portobello Road Market) tai Hyde Parkiin ja sen viereiseen Kensington Gardensiin. Keskustaankaan ei ole mahdoton kävelymatka, jos tykkää reippailla.
Hop on hop off -bussit eivät vie kaikkialle, vaikka kattavatkin hyvin keskustan nähtävyysalueet. Jos tarvitset lisämatkoja ja sinulla on lähimaksamiseen soveltuva debit-kortti, suosittelen käyttämään korttiasi oysterin sijasta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
maijjaa 08.04.2016 16:24

Yritettiin palauttaa oyster korttia gatwikin lentokentällä, mutta se ei onnistunut, koska kortilla oli vähän arvoa ja se oli hankittu lippuautomaatilta. Pantin olisi saanut jos kortti olisi ostettu lentokentän lippuautomaatilta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 11.04.2016 14:16

Pahoittelut että ette saaneet oysterin panttia takaisin Gatwickin lentokentältä. En tiedä mistä tämä johtui. Otaksun, että sillä saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, että nimestään huolimatta London Gatwick -lentokenttä ei ole enää suur-Lontoota eikä siis Lontoon julkisen liikenteen piirissä. Kiitos paljon kommentistasi – tämä kannattaa ottaa muidenkin siis huomioon!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *