Lontoon hostellit

Lontoo on kallis kaupunki, mutta sieltä löytyy hyviä hostelleja, joista voi saada sängyn alle 20 eurolla per yö. Majapaikan valinta vaikuttaa ratkaisevasti Lontoon matkan hintaan. Yöpyminen Lontoossa on kalliimpaa kuin monissa muissa Euroopan pääkaupungeissa. Vaatimattomistakin hotellihuoneista joutuu helposti pulittamaan ainakin 120 puntaa eli noin 140 euroa. Kannattaa miettiä miksi pitäisi valita hintava hotelli, jos siellä käy vain nukkumassa, suihkussa ja vaihtamassa vaatteita. Joskus edullinen hostelli voi riittää.

Jaettujen huoneiden lisäksi monet Lontoon hostellit tarjoavat yhden ja kahden hengen huoneita, mikä on hyvä valinta jos pelkää yöuniensa kärsivän tuntemattomien kuorsauksen tai yöllisen hiipparoinnin johdosta. Tämän vuoksi Lontoon hostellit soveltuvat myös niille, jotka eivät yleensä hostelleissa yöpyisi. Jos haaveenasi on majoitus Lontoon keskustasta, muttet halua maksaa keskustan hotellien järjestään kovia hintoja, hostellit ovat ainoa vaihtoehto. Oman kokemukseni mukaan ne voivat ovat hyvä valinta myös vähän turhan myöhään majoitusta varaavalle. Kaikki turistit eivät älyä tai uskalla varata edullista ja siistiä huonetta hostellista. Siksi niissä voi olla vielä tilaa silloin, kun kelvolliset, edulliset hotellit ovat täynnä.

Useimmissa Lontoon hostelleissa on keittiöt, joissa voi säästää lisää kokkaamalla itse ruokansa. Mutta hostellit tarjoavat muitakin etuja kuin rahan säästöä. Itse tykkään välillä majoittua hostellissa yksin matkustaessani. Olen tottunut siihen, että kotona minulla on aina perhettä ympärilläni. Siksi en tarvitse välttämättä yksityistä tilaa matkoillakaan. Makuusalissa on tunnelmallista, kun ajattelee että ympärillä nukkuu ihmisiä maailman eri kolkista ja jokaisella on oma tarinansa siitä, miten he ovat päätyneet samaan huoneeseen.

Hostellit ovat yleensä sosiaalisempia paikkoja kuin hotellit. Monissa niistä on keittiön lisäksi muitakin yhteisiä tiloja, esimerkiksi olohuone, tietokonetila, elokuvahuone ja baari. Yleisissä tiloissa hetken luuraamalla löytyy rupatteluseuraa, jonka kanssa voi vaihtaa Lontoon kokemuksia ja suosituksia. Jotkut löytävät hostelleista seuraa myös päivän ja illan retkille.

Hostellit sopivat myös ryhmässä matkustaville. Monissa hostelleissa on esimerkiksi neljän tai kuuden hengen huoneita. Ryhmämatkalla kannattaa varaus tehdä jo useampi kuukausi etukäteen, jotta kaikki pääsevät samaan huoneeseen.

Lontoon hostelleissa yöpyy kaiken ikäisiä ihmisiä. Osa hostelleista tarjoaa enemmän ilta- ja yöohjelmaa. Luonnollisesti niissä on nuorempi asiakaskunta ja yöllä saattaa olla rauhattomampaa. Valinta kannattaa tehdä sen mukaan, suosiiko enemmän nukkumisrauhaa vai biletunnelmaa.

Hostelleissa on järjestään ilmainen wifi, mutta aamiainen ei kuulu automaattisesti hintaan.

Tämän sivun kautta voit myös tehdä varaukset suositeltuihin hostelleihin. Linkit vievät Hotels Combinen sivuille, jota kautta varaaminen on turvallista, luotettavaa ja kätevää. Palvelu löytää sinulle hotellien – ja hostellien – edullisimmat hinnat eri hotellinvarauspalveluiden sivuilta.

Wombats City Hostel

Euroopassa viime vuosina levinnyt tyylikäs hostelliketju Wombats saapui Lontooseen joulukuussa 2014. Entinen merimiesten hostelli on muutettu turvalliseksi, siistiksi ja valoisaksi hostelliksi, joka sijaitsee kätevästi vain vähän keskustan itäpuolella lähellä Thames-jokea, Tower Bridgeä ja Shoreditchin kaupunginosaa. Huoneisiin kuuluu oma kylpyhuone ja vessa toisin kuin monissa hosteleissa, joissa ne ovat käytävillä. Sängyissä on pistorasiat ja USB-liitännät. Henkilökohtaiset säilytyslokerot avautuvat kätevästi avainkortilla, joten mukaan ei tarvitse ottaa omaa lukkoa.

Olen yöpynyt Wombatsin kahden hengen huoneessa, joka oli siisti, tilava ja hiljainen. Sänky vaikutti uudelta ja lakanat olivat puhtaat. Kylpyhuoneessa oli sadesuihku ja paljon tilaa. Hostelli tuntui myös turvalliselta: vaatekaapista löytyi talletuslokero, ja hotellin käytäville ja huoneisiin pääsi ainoastaan avainkortilla. Kahden hengen huone oli hostellien kalliimmasta päästä (120 puntaa), mutta olin niin tyytyväinen kokemukseen, että menen Wombatsiin varmasti vielä uudestaankin. Kahden hengen huoneita on sekä parisängyllä (double room) että erillisillä sängyillä (twin room).

Wombatista löytyy myös yleisiä oleskelutiloja, keittiö, terassi ja iso tunnelmallinen kellaribaari, jonne annetaan drinkkilippu. Pienenä triviana: hostellin tammilattiat on valmistettu 500 vuotta vanhasta kierrätyspuusta, joka on haalittu muun muassa laivoista ja kirkoista.

Osoite: 7 Dock Street, E1
Metro: Tower Hill
Hinta: Jaetussa huoneessa alkaen £22. Yhden tai kahden hengen huone
alkaen noin £100 per henki. Aamiainen lisämaksusta.
Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus Wombats Cityyn tästä

Generator London

Urbaanilla tavalla tyylikäs Generator-ketju on avannut hostelleja ympäri Eurooppaa. Generator London valittiin marraskuussa 2015 Gold Key Award for Excellence in Hospitality Design -kisassa sisustukseltaan maailman parhaaksi budjettimajoitukseksi. Lontoon keskustassa sijaitsevassa hostellissa panostetaan sisustukseen, jossa yhdistyy nykydesign ja teollisuusestetiikka. Sieltä löytyy nuorten lontoolaisten taiteilijoiden graffiteja, taideinstallaatioita ja muita sisustusyksityiskohtia. Baarin nurkassa on hauskasti pala vanhaa Lontoon bussia. Olohuoneen valkeaan pianoon on maalattu Lontoon tärkeimpiä nähtävyyksiä. Makuusalien seiniä ja kattoa kiertävät iloisen värikkäät geometriset kuviot.

Generatorin huoneet ovat moderneja, valoisia ja siistejä. Palvelu on ystävällistä. Hostelli soveltuu etenkin niille, jotka pitävät yöelämästä. Hostellissa itsessään on suosittu baari, jonka ohjelmaan kuuluu DJ:tä, akustisia keikkoja sekä lautapeli- ja open mic -iltoja. Siellä voi myös pelata biljardia tai pöytäjalkapalloa hörppien paikallista ale-olutta ja syöden joko pizzaa tai fish and chipsejä.  Majoituksen hintaan kuuluu kävelykierros Lontoossa.

Osoite: 37 Tavistock Place, WC1H
Metro: Russell Square
Hinta: Jaetussa huoneessa alkaen £11. Kahden hengen huoneet alkaen £52.
Aamiainen £4,50.
Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus Generator Londoniin tästä

Palmers Lodge

Palmers Lodge omistaa Lontoossa kaksi hostellia, joissa on kohtuullisen hyvät varustelut ja kelvollinen palvelu. Mukaan kannattaa ottaa lukko säilytyslokeroa varten sekä oma pyyhe. Alla tarkemmin Palmers Lodgen Lontoon hostelleista.

PALMERS LODGE SWISS COTTAGE

Palmers Lodge Swiss Cottage sijaitsee historiallisessa arvorakennuksessa, jossa on korkeat huoneet, kokolattiamatot, tummia puupintoja ja keskellä massiiviset puurappuset. Paikka sopii niille, jotka pitävät vanhojen rakennusten tunnelmasta. Suuresta hostellista löytyy lähes kaiken kokoisia huoneita kahden hengen huoneista 21 hengen makuusaleihin. Osa on vain naisille. Aulan oleskeluhuoneessa voi keittää itselleen kahvia tai teetä. Pienessä keittiössä luonnistuu vaikkapa valmisruokien lämmitys. Pohjakerroksessa on pieni kaksiosainen baari, joka muuttuu aamuisin aamiaistilaksi.  Hyvällä säällä voi istuskella tai grillata baarin ulkoterassilla. Swiss Cottage on turvallinen kaupunginosa luoteeseen Lontoon keskustasta. Sieltä kävelee helposti äveriääseen ja komeaan Hamsteadin kaupunginosaan tai ihailemaan auringonnousua Lontoon yllä Primrose Hillin puiston mäeltä.

Itse yövyin kaksi yötä Palmers Lodge Swiss Cottagen kuuden hengen naisten huoneessa lokakuussa 2015. Pidin siitä, että kerrossänkyjen jokaisen sängyn ympärillä oli pimennysverhot, joten nukkumatila tuntui yksityiseltä. Patja ja tyyny olivat miellyttävät ja lakanat olivat puhtaat. Jokaiseen sänkyyn kuului lamppu ja pistorasia, joka oli kätevää kännykän lataamiseksi yöllä. Yhteiset kylpyhuoneet olivat riittävät, vaikka lavuaareille oli ruuhkaa aamulla ja omille tavaroille oli vain vähän tilaa. Hostelli oli rauhallinen myös viikonloppuna, vaikka siellä on oma baari. Aamiainen ei sisälly hintaan, mutta siitä kannatti maksaa noin 6 euron lisähinta. Sillä sai kylmien ja kuumien juomien lisäksi muroja, hedelmiä, kananmunia, croissantteja, pain au chocolateja ja paahtoleipiä päällisineen. Olin tyytyväinen hostelliin sen hintaan nähden.

Osoite: 40 College Crescent, NW3
Metro: Swiss Cottage / Fincley Road
Hinta: Sänky jaetussa huoneessa alkaen £16. Kahden hengen huone
alkaen £50. Aamiainen £4,5.
Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus Palmers Lodge Swiss Cottageen tästä

PALMERS LODGE HILLSPRING

Turvallisessa Willesden Greenin kaupunginosassa Louteis-Lontoossa sijaitseva Palmers Lodge Hillspring on neljä metropysäkkiä kauempana keskustasta kuin Swiss Cottagen hostelli, mutta rakennus ja sisustus ovat modernimpia ja hinnat ovat edullisemmat. Hostellista löytyy hyvä keittiö ja pyykkitupa, joten se soveltuu hyvin myös pidempään majoittuville. Oleskelutiloihin kuuluvat ravintola ja baari biljardipöytineen. Aivan kuten Palmers Lodge Swiss Cottagessa, myös täällä kerrossängyissä on kätevät yksityisyyttä suojaavat verhot. Peribrittiläiset kokolattiamatot on sen sijaan korvattu laminaatti- ja kaakelilattiolla. Sijainti on erityisen kätevä, jos on menossa Wembley Arenalle katsomaan jalkapalloa.

Osoite: 233 Willesden Lane, NW3
Metro: Willesden Green
Hinta: Sänky jaetussa huoneessa alkaen £17. Kahden hengen huone
alkaen £50. Aamiainen kuuluu hintaan.
Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus Palmers Lodge Hillspringiin tästä

The Dictionary

Jos haluaa tutustua trendikkääseen Itä-Lontooseen olematta liian kaukana keskustan nähtävyyksistä, niin sijainniltaan “Sanakirja” Shoreditchin kaupunginosassa lyö laudalta muut Lontoon hostellit. Lähellä ovat Hoxtonin ja Dalstonin baarit sekä Shoreditchin kaupat, ravintolat ja yömenot. Kulman takana pidetään sunnuntaisin trendejä  ja työläismeininkiä jännästi yhdistelevät Columbia Road Flower Market -katumarkkinat. Vähän kauempana ovat muun muassa kiinnostavat Stoke Newingtonin, Homertonin, Claptonin ja Walthamstown kaupunginosat. Silti keskustaan ja lentokentälle pääsee helposti. Mutta hyvää The Dictionaryssä ei ole vain sijainti. Vuosimalia 2012 oleva hostelli on siistissä kunnossa, se on sisustettu sopivan nuorekkaaseen tyyliin ja siellä on hyvä palvelu. Hostellissa on 4–16 hengen huoneita, joissa nukutaan metallisissa kerrossängyissä. Lisäksi löytyy itsepalvelukeittiö, pesutupa, kattoterassi, baari ja kahvila. Hostelli järjestää tapahtumia, kuten leffa- ja pizzailtoja sekä baarikierroksia.

Osoite: 10–20 Kigsland Road, E2
Metro: Old Street
Hinta: Sänky jaetussa huoneessa alkaen £15. Yhden tai kahden hengen
huoneet alkaen £40 per henki.
Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus The Dictionaryyn tästä

Clink Hostels

Myös Clinkillä on Lontoossa kaksi hostellia. Molemmat sijaitsevat King’s Crossin alueella kätevästi keskustan laidalla. Niissä on 1-4 hengen huoneita sekä valikoima erikokoisia makuusaleja, joista osa on varattu vain naisille.

Clink261

Clink261:n yleisiin tiloihin kuuluvat iso keittiö, pyykkitupa ja olohuone, jossa voi pelata Wii-pelejä ja katsoa televisiota tai elokuvia. Hostellissa ei ole omaa baaria, mutta sen asukkailla on vapaa pääsy läheisen Clink78:n baariin (katso alla).

Osoite: 261–265 Gray's Inn Road, WC1
Metro: King's Cross
Hinta: Sänky jaetussa huoneessa alkaen £13. Kahden hengen huone
(myös yhdelle) alkaen £60. Aamiainen kuuluu hintaan.
Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus Clink 261 -hostelliin tästä

Clink78

Clink78 on kahdesta Clinkin hostellista persoonallisempi ja historiallisempi: se oli 200 vuoden ajan oikeustalona. Aikoinaan Charles Dickens työskenteli rakennuksessa kirjurina, ja vuonna 1978 The Clash oli siellä oikeuden edessä. Vuonna 2008 oikeustalo muutettiin nuorekkaaksi hostelliksi, jossa on riittävän hyvä palvelu ja vilkas tunnelma.

Sängyissä on väliseinät, lamput ja pienet kaapit. Vaihtoehtona jaetulle huoneelle on yöpyminen kahden hengen vankisellissä. Yhteisiin tiloihin kuuluvat iso keittiö ja oikeussaleihin rakennetut elokuva- ja tietokonehuoneet. Myöhään auki olevassa suositussa kellaribaarissa soittaa live-bändejä ja DJ:tä. Siellä voi myös pelata biljardia.

Osoite: 78 King's Cross Road, WC1
Metro: King's Cross
Hinta: Jaetussa huoneessa alkaen £13. Kahden hengen huone tai selli
(myös yhdelle) alkaen £60, osassa oma vessa. Aamiainen kuuluu hintaan.
Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus Clink 78 -hostelliin tästä

© Milla Kontkanen

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 14 vuotta asunut toimittaja ja videotuottaja. Suomessa asuessaan Milla työskenteli toimittajana Ylen radio- ja televisio-ohjelmia.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *