Lontoon kiertoajelut: “hop-on hop-off” -bussit eli sightseeing-bussit

Helpoin ja nopein tapa kiertää Lontoon nähtävyyksiä on ottaa hop-on hop-off -bussi eli sightseeing-bussi tai nähtävyysbussi. Opastetut bussikierrokset ovat erityisen käteviä, jos olet Lontoossa vain muutaman päivän ja haluat nähdä kerralla kaikki Lontoon tärkeimmät nähtävyydet. Kiertoajelut säästävät aikaa ja vaivaa, kun ei tarvitse erikseen miettiä reittejä – esimerkiksi millä bussilla ja miltä pysäkiltä pääseekään parhaiten Tower Bridgelle tai Parlamenttitalolle.

Hop on hop off -bussit säästävät myös jalkoja, sillä ne ajavat aivan nähtävyyksien kupeeseen. Esimerkiksi Buckinghamin palatsi tai Tate Modern sijaitsevat vähän kauempana metroasemilta. Lontoo on valtava kaupunki, jossa on muutenkin pitkät välimatkat. Siksi kävely on hyvä vaihtoehto lähinnä vain kunkin alueen tai kaupunginosan sisällä.

Lontoossa on kolme pääasiallista bussikierroksia tarjoavaa yritystä. Itse olen kokeillut ja suosittelen the Original London Sightseeing Touria (päivitys 2023: nyt Toot Bus). Sillä on keskustan hyvin kattavat reitit ja ilmaisina lisinä tulevat Thamesin risteily, kolme ilmaista kävelykierrosta ja aktiviteettipakkaukset lapsille. Bussikierroksien varaajat saavat ostaa myös alennettuja lippuja nähtävyyksiin ja musikaaleihin.

Original Tourilla (nykyisin Toot Bus) on vaikuttava historia. Se aloitti toimintansa jo vuonna 1951, jolloin se oli Lontoon ensimmäinen sightseeing-bussifirma ja maailman ensimmäinen yritys, joka kuljetti turisteja avokattoisilla kaksikerroksisilla busseilla. Sittemmin avokattoisista busseista on tullut synonyymi nähtävyysbusseille kaikkialla maailmassa.

Mitä Lontoon nähtävyyskierroksilla voi nähdä ja kuulla?

The Original London Sightseeing Tourilla (Toot Bus) on kuusi reittiä Lontoossa, joista kukin on merkattu eri värein. Reitit kattavat hyvin koko Lontoon keskustan, sillä pysäkkejä on yli 80. Kullakin reitillä bussit kulkevat yleensä 10–20 minuutin välein.

Keltainen reitti

Suosittelen ajamaan ainakin keltaisella reitillä. Se kulkee Trafalgar Squareltä Buckinghamin palasin, Parlamenttitalon ja London Eye -maailmanpyörän kautta Cityyn, jossa sijaitsevat muun muassa St Paulin katedraali, Tower of London -linnoitus sekä Lontoon näyttävin silta, Tower Bridge.

Tämä on reiteistä ainut, jolla on live-opas. Muilla reiteillä opastusta voi kuunnella omilla tai kuskilta saatavilla kuulokkeilla. Oppaat ovat puheliaita persoonia, joilla riittää hauskoja tarinoita nyky-Lontoosta ja kaupungin historiasta. Matkalla oppii paljon ilman, että mennään turhan tarkkoihin yksityiskohtiin jokaisesta paikasta. Perinteisten nähtävyyksien lisäksi oppaat osoittavat vähemmän perinteisiä nähtävyyksiä, esimerkiksi Burberryn päämajan sekä kadun, jolta alkoi Lontoon suurpalo vuonna 1666. He myös kertovat jänniä yksityiskohtia kaupunginosista, kaduista ja rakennuksista: Esimerkiksi että Belgravian kaupunginosan Buckinghamin palatsin takana omistaa suurimmaksi osaksi Britannian rikkain mies, joka on kuningattaren serkku ja Westminsterin herttua. Tai että Horseferry Road on saanut nimensä siitä, että tien päässä oli satoja vuosia sitten Thames-joen yli vievä hevosvetoinen lautta.

Keltainen reitti kattaa muun muassa seuraavat nähtävyydet:

Viikonloppuisin keltainen reitti ajaa lisäksi Tower Bridgen yli, Lontoon korkeimman rakennuksen – The Shardin – läheltä ja Borough Marketin ruokatorin vierestä. Keltaisen reitin ajaa ympäri yleensä 2–2,5 tunnissa.

Punainen reitti

On suurimmaksi osaksi sama kuin keltainen reitti. Se koukkaa kuitenkin keskustasta pohjoiseen Baker Streetille, Madame Tussaudin vahakabinetille ja Regent’s Parkin reunalle. Sieltä se palaa Piccadilly Circusille Oxford Streetin pysäkin kautta.

Punainen reitti ajaa viikon jokaisena päivänä Tower Bridgen ja London Bridgen yli, Borough Marketin ruokatorin ohi ja the Shardin läheltä. Sillä pääsee myös Shakespearen Globe -teatterin ja Tate Modernin kulmille.

Reitillä on kuulokeopastus 11 eri kielellä, mutta ei nyt sentään suomeksi tai ruotsiksi. Punainen kierros kestää normaalisti 2–2,5 tuntia.

Sininen reitti

Jos haluat kiertää Lontoon museoita tai katsastaa Harrodsin tavaratalon, valitse sininen reitti. Sen pysäkkeihin kuuluvat seuraavat museot ja nähtävyydet:

Myös sinisellä reitillä saa kuulokkeisiin opastuksen 11 kielellä. Kierros kestää noin 1,5 tuntia.

Vihreä reitti

Ainoastaan ydinkeskustan kattava kiertoajelu. Reitillä näkee samoja paikkoja kuin punaisella ja keltaisella reitillä.

Violetti reitti

Yhdistää Lontoon ydinkeskustan Hyde Parkin pohjoispuolella sijaitsevaan Paddingtonin ja Basewaterin hotellialueeseen. Sillä pääsee myös Portobello Roadille, joka sijaitsee Notting Hillin pastellinsävyisessä kaupunginosassa, ja shoppailemaan Westfieldin suureen ostoskeskukseen.

Musta reitti

Tämä keskustan pohjoispuolella kulkeva reitti on kätevä lähinnä, jos asuu King’s Crossin tai Paddingtonin alueella tai haluaa lähteä pois Lontoosta junalla Paddingtonin, King’s Crossin, Eustonin tai Marylebonin asemilta. Esimerkiksi Heathrow’n lentokentän junia lähtee Paddingtonilta.

Varaa ja osta lippusi netin kautta tästä.

Thames-joen jokilaiva

Jokaisen 24-tunnin lipun hintaan sisältyy Thames-joen englantia puhuvan oppaan vetämä risteily jokilaivalla Parlamenttitalon luota Tower of Londonille ja takaisin. Yleensä riittää jos risteilyn tekee yhteen suuntaan.

Jos valitset 48-tunnin lipun, voit halutessasi jatkaa Thamesin matkaa Tower of Londonin linnoitukselta Tower Bridgen ali aina Greenwichin kylämäiseen kaupunginosaan asti. Greenwichissä voit käydä vaikkapa syömässä, katsomassa nollameridiaania ja ihailemassa komeaa maisemaa Lontoon yli.

Koska joella ei tarvitse välittää ruuhkista, risteily on järkevää ajoittaa erityisiin ruuhka-aikoihin. Lontoossa ruuhkaisin aika on yleensä lounasaika noin klo 11.30–13 välillä. Toinen hyvä aika mennä joelle on illalla viiden jälkeen.

Risteilyt lähtevät 40 minuutin välein. Päivän ensimmäiset risteilyt lähtevät Westmister Pierin ja Tower Pierin laitureista kello 10 aamulla, Greenwichin suuntaan kello 10.40. Illan viimeinen laiva poistuu Tower Pieriltä kello 18.40 ja Westmister Pieriltä kello 19.20. Viimeinen laiva Greenwitchistä lähtee kello 18.40.

Matka-aika Westmisteristä Towerille on 30–40 minuuttia. Tower Pieriltä jatkomatka Greenwichiiin kestää 45 minuuttia.

Risteilyaluksella voi olla säästä riippuen kokonaan avonaisella yläkannella tai sisällä alakerrassa. Baari tarjoilee virvokkeita ja olutta tuopeissa.

Lontoon kävelykierrokset

Lippuihin kuuluu ekstrana myös kolme opastettua kävelykierrosta. Kello 10.30 lähdetään katsomaan vahdinvaihtoa Buckinghamin palatsille. Opas kertoo yleisemminkin maan kuninkaallisista. Kello 13 opitaan Lontoon rock ‘n’ roll -historiasta ja etenkin swingin’ 60-luvusta Sohossa. Molemmat kävelykierrokset lähtevät the Original Tourin toimistolta Trafalgar Squaren läheltä (17–19 Cockspur Street). Kello 15.30 alkaa Tower of Londonin bussipysäkiltä Jack the Ripper -kierros, jolla Viiltäjä-Jackin aikainen Itä-Lontoo herää eloon brutaalien tarinoiden kautta.

Lasten kanssa hop-on hop-off busseissa

Lapsille kannattaa hakea the Original Bus Tourin toimistosta värikäs aktiviteettipakkaus. Se sisältää paljon tehtäviä ja hauskoja lapsille suunnattuja faktoja (joista aikuinenkin oppii). Mukana on myös taitettua korttia muistuttava Lontoon passi, johon voi kirjoittaa nimensä ja piirtää tai liimata oman kuvansa. Halutessaan voi pyytää toimistosta oikeaan passiinsa Lontoon leiman.

The Original Tourin (Toot Bus) bussit on Lontoon ainoita nähtävyysbusseja, joissa on lapsille omat äänitetyt opasteet. Lapset voivat kuunnella niitä kuulokkeistaan sinisellä ja punaisella reitillä, jos englannin kielitaito ja into riittää.

Busseihin voi ottaa mukaan myös rattaat, mutta ne pitää laittaa kasaan ennen bussiin astumista ja jättää alakertaan niille varattulle paikalle.

(Päivitys 2023: Toot Bus järjestää nyt nimenomaan lapsille ja lapsiperheille suunnattuja opettavaisia Lontoon kierroksia. Kierros kestää 45 minuuttia. Huomaa, että lasten kierroksia ajetaan usein vain viikonloppuisin. Vain brittikoulujen loma-aikoina kierroksille pääsee myös arkipäivinä.)

Milloin bussikierroksille kannattaa mennä?

Hop-on hop-off -bussikierrokset tehdään puoliksi avokattoisilla busseilla, joiden yläkerran etuosa on katettu ja taka-osa on avokattoinen. Niinpä niihin voi mennä satoi tai paistoi. Tosin poutaisella ja kauniilla säällä nähtävyyskierros on luonnollisesti mukavampi kokemus. Koleammalla säällä kannattaa ottaa mukaan lisäkerroksia. Busseissa voi istua halutessaan myös alakerrassa.

Yhdessä päivässä ei ehdi näkemään kaikkea, varsinkin jos haluaa välillä myös jaloitella tai katsastaa nähtävyydet samalla myös sisältä. Lontoon liikenne on arvaamatonta ja välillä bussit jumittuvat ruuhkaan. Jos voi, bussiin kannattaa hypätä jo kello 8.30 aamulla – tai pian sen jälkeen. Tällöin ehtii tekemään ensimmäisen kierroksen jo ennen lounasajan ruuhkia.

Liikenne on rauhallisinta sunnuntaisin, jolloin kierrokset sujuvat mukavalla vauhdilla. Etenkin Cityn kaupunginosa on silloin lähes tyhjä. Silloin busseihin on tosin useampia menijöitä. Eniten tilaa busseissa on tiistaisin ja keskiviikkoisin.

Bussien aikataulut vaihtelevat vuodenaikojen ja reittien mukaan. Vuonna 2016 kesäaikataulut ovat voimassa 28.5.–10.9.; kevät ja syysaikataulut 1.3.–27.5. 11.9.–30.10. ja talviaikataulut 31.10 alkaen. Keltaisella pääreitillä ensimmäisten ja viimeisten bussien lähtöajat keskustasta Trafalgar Squaren nurkalta ovat seuraavat:
Kesä: 8.30 ja 20
Kevät ja syksy: 8.30 ja 18
Talvi: 8.30 ja ma–to 16.30, pe–su 17
Tarkemmat aikataulut löytyvät the Original London Sightseeing Tourin nettisivuilta.

Bussikierroksen voi aloittaa halutessaan keskellä päivää. Esimerkiksi jos sen aloittaa kello 14, se on voimassa seuraavana päivänä kello 14 saakka.

Lippujen varaaminen ja hinnat

Aikuisten 24-tunnin liput maksavat netin kautta etukäteen varattuina 26 puntaa (30 puntaa paikan päältä) ja 48-tunnin liput 36 puntaa (40 puntaa). Aikuiseksi katsotaan kaikki yli 16-vuotiaat. Jos lipun ostaa netin kautta etukäteen, ei tarvitse valita minä päivänä aloittaa nähtävyyskieroksen.

Lippuihin kannattaa yhdistää netin kautta varattaessa nähtävyyksien alehintaisia sisäänpääsylippuja, jos tietää jo ennen matkaa minne haluaa mennä. Tällöin säästyy myös aikaa, sillä e-lipuilla pääsee lippujonojen ohi. The Original Tourin (nyt Toot Bus) nettisivujen kautta voi varata myös lippuja musikaaleihin alennetuin hinnoin. Pääsylippuja ja musikaalilippuja ei tarvitse käyttää samoina päivinä, jolloin käy the Original Tourin kierroksilla. Alennettuja lippuja ei myydä bussifirman toimistosta.

Lasten 24-tunnin lippu maksaa 12,50 (paikan päältä 15 puntaa) ja 48-tunnin lippu 16,50 puntaa (19 puntaa). Lapsiksi luetaan kaikki 5–15-vuotiaat. Perhelipulla matkustaa kaksi lasta ja kaksi aikuista 24-tunnin sisällä hintaan 75 puntaa (90 puntaa) tai 48-tunnin sisällä hintaan 98 puntaa (100 puntaa). Alle viisivuotiaat kulkevat ilmaiseksi, mutta jos on matkassa kovin kiipeilyintoisen taaperon kanssa, kannattaa miettiä onko avokattoinen bussi turvallinen lapselle.

Varaa ja osta lippusi netin kautta tästä.

Bussilippujen ja pääsylippujen käyttö

Jos ostat lipun netin kautta, sinun tulee mennä tulostetun e-lipun kanssa joko Original Tourin toimistolle (17–19 Cockspur Street) tai sellaiselle pysäkille, jolla on yhtiön henkilökuntaa. Henkilökuntaa on seuraavilla pysäkeillä: Piccadilly Circus (Coventry Street), Victoria (Grosvenor Gardens), Kensington Palace Gate, Russell Square (Woburn Place), Westminster Bridge, Queen’s Gallery, Charing Cross Road, Bayswater Road, Parliament Street, Aldwych ja York Road.

Toimistolle tai henkilökunnan luo pääset myös Original Tourin busseilla e-lippua näyttämällä. Eli bussiin voit nousta miltä tahansa pysäkiltä ja kuski vie sinut henkilökunnan luo.

Bussifirman henkilökunta tulostaa toimistossa tai pysäkillä sinulle lipun, joka on voimassa 24 tai 48 tuntia siitä hetkestä alkaen. He antavat myös Thamesin jokilaivan lipun sekä kätevän reittikartan, jossa näkyvät pysäkit. Saat myös nähtävyyksien pääsyliput, jos olet ostanut niitä. Mukana tulee olla henkilöllisyyden todistamiseksi sama pankki- tai luottokortti, jolla e-lippu ostettiin. Jos olet varannut lipun lahjaksi etkä ole itse mukana, lahjansaaja tarvitsee mukaansa passin.

Jos sinulla ei ole e-lippua, voit näyttää kännykältä vahvistussähköpostin linkin, mutta silloin on oltava toimiva 3G-, 4G- tai Wifi-yhteys.

Nähtävyyksien sisäänpääsyliput ovat voimassa 7–30 päivää bussikierroslippujen alkamisesta. Voimassaoloajat vaihtelevat nähtävyyksien mukaan.

Varaa ja osta liput kiertoajelulle tästä.

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 14 vuotta asunut toimittaja ja videotuottaja. Suomessa asuessaan Milla työskenteli toimittajana Ylen radio- ja televisio-ohjelmia.

Kommentit (5):

Jenni 18.07.2017 17:05

Moikka! Olemme lähdössä loppukesästä Lontooseen ja haluaisimme käyttää kahtena päivänä Hop-on hop-off-busseja eli ostaa 48h lipun. Bussilippujen lisäksi haluaisimme ostaa liput esim. Madame Tussaudsin museoon, mutta meille jäi Original Tourin sivuilta epäselväksi muutama asia. Jos ostamme tarjouslipun, jossa on kiertoajelu sekä jokin nähtävyys, niin onko se 24h vai 48h lippu?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 13.08.2017 12:24

Hei, pahoittelut että pääsen vastaamaan vasta nyt. Voitte valita joko tosiaan 24 tai 48 tunnin lipun, mutta nähtävyyslippuja ei tarvitse käyttää noiden 24/48 tunnin sisällä, mikä on kätevää. Yleensä nähtävyysliput tulee käyttää 7-30 päivän sisällä hop-on-hop-off bussikortin aktivoinnista (matkojen aloituksesta). Madame Tussaudin lippu on voimassa 30 päivää bussikierroksen alusta. Toivottavasti tämä auttaa ja mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Marjo 09.06.2017 02:03

Moi Johanna
Minun oma luottokortti hukkui juurikin ennen matkaa , lähden tyttäreni kanssa sunnuntaina ja joudun lähtemään mieheni kortilla liikkeelle. Se ei ongelma kun nostaa seinästä rahaa mutta miten esim jos ostetaan london eyeen netistä lippu ja ohjeissa sanotaan että samaa luottokorttia näyttämällä saa sit lipun siellä millä maksanut ... en ole kortin haltija virallisesti , apua mitä teen ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 09.06.2017 23:31

Moi Marjo,
Etsin tietoa tällaista tilannetta varten London Eyen kotisivuilta ja löysin tämän sivun:
https://support.londoneye.com/hc/en-us/articles/115000154889-What-if-I-need-to-collect-my-tickets-but-I-do-not-have-the-card-used-to-purchase-

Eli jos voit laittaa oman nimesi tilakseen, saat lipun vaikkapa omalla passillasi. Kannattaa myös kopsata tuolta sivulta kirjekaavan, johon voitte laittaa miehesi nimen ja allekirjoituksen. Vähän hankalaa, mutta näin se on mahdollista.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Minna Virtanen 08.06.2017 12:21

Hei! Olemme lähdössä heinäkuussa Lontooseen ja mietityttää nämä nähtävyydet. Meille tärkein on London Eye, se on koettava. Olemme paikanpäällä ma-to ja haluaisimme katsella paikkoja sekä tehdä ostoksia. Mikä olisi paras tapa liikkua? Original Tour kuulostaa hyvältä. Kannattaisikohan ottaa nuo 48h liput? Kävin myös katsomassa heidän tarjouksia, jos liittäisi liput London Eyhin mukaan. Vähän vaan jäi arveluttamaan että ymmärsinkö oikein. Eli jos ostan heidän sivuiltaan kierroksen+london eye liput, onko siis silloin kyseessä 24h lippu? Tällä siis voisimme kulkea 24h? Entä jos tahtoo vielä muitakin nähtävyyksiä, kannattaako ottaa taas kimppatarjous ja käydä seuraavana päivänä? Osaisitko vielä kertoa tuosta Harry Potter museosta, mistä kannattaa ostaa liput ja mahtaako se olla jonkun hop on reitin varrella?
Kiitos jo etukäteen! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 08.06.2017 21:28

Hei Minna,
Jos omistatte lähimaksukortit, suosittelen käyttämään niitä. Vaihtoehtona on oyster, jos teillä ei ole lähimaksua. Lontoon keskustassa pääsee hyvin liikkumaan busseilla, mutta Original Tourin busseissa on se etu, että ne vievät kätevästi nähtävyydeltv toiselle ilman sen suurempia mietintojä että millä bussilla pääsee minnekin. Oman kokemukseni mukaan 24 tunnin lipulla ei ehdi kiertämään kaikkia reittejä, varsinkin jos hyppää pois ja käy myos itse nähtävyyksissä. Siihen 24 tuntiin yrittää sitten tupata helposti liikaakin. Siinä mielessä 48 tunnin lippu on kätevä. Saat molempia noiden nettisivujen kautta, kun valitset valikosta jomman kumman.
Bussiyhtion sivuilla sanotaan: "From the time of validation with our staff, your London Eye tickets are valid for use within 30 days." Eli teidän ei tarvitse mennä London Eyehin samana päivänä, jolloin käytte kiertoajelulla, mutta kiertoajelulla on käytävä ensin, jolloin lippunne aktivoidaan :) Lippujen voimassaolot näkee kunkin kohteen tarjouksen sivulta, kun painaa sieltä löytyvän "Description"-kentän "Tickets" täbiä. Esim Towerin liput ovat voimassa 7 päivää.
En ole itse käynyt vielä Harry Potter studioilla, mutta se on Lontoon ulkopuolella Watfordissa, jonne voi ottaa paikallisjunan ja bussilinkin. Tällä sivulla kerrotaan matkustusvaihtoehdot:
https://www.wbstudiotour.co.uk/plan-your-visit/getting-here#ID-2e65f2f2fdaf6c699b223c61b1b5ab89
En suosittele matkustamaan bussilla Lontoosta sinne ainakaan ruuhka-aikoina.
Mukavaa matkaa! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Paavo Salo 04.06.2017 14:59

Kiitoksia! Näiden sivujen annista oli paljon hyötyä Lontoon vierailumme aikana. Ostimme etukäteen kahden päivän lipun The Original Tourin linjoille. Miinuksena voi todeta, että kovin montaa siirtymää keskustan alueella ei ehdi yhden päivän aikana suorittaa, koska bussit seisovat suurimman osan aikaa ruuhkassa. Kyydissä saa istua, mutta matka ei etene. Ensimmäisen päivän päätteeksi odottelimme Piccadillyllä T5-linjan pysäkillä bussia, kun se kääntyikin edellisestä risteyksestä T2-linjalle. Ja uutta bussia ei kuulunut. Myös pysäkkien paikkojen merkinnät yhtiön antamassa kartassa ovat varsin suurpiirteiset. Pysäkki parlamenttitalon ja Westminster Abbeyn välissä oli poistettu käytöstä ja ohjeena oli, että koita etsiä joku toinen pysäkki. Parlamenttitalon läheisyydessä laivalaiturin kohdalla olleelle pysäkille yksi bussi hajosi ja seuraavaa saatiin odotella todella kauan.

Onneksi useimmilla pysäkeillä on yhtiön henkilökuntaa opastamassa. Lipun hintaan kuulunut risteily Thamesilla oli mukava lisä ja matkan aikana aluksen hyväntuulinen kapteeni toimi huumorilla varustettuna matkaoppaana.

Ongelma näiden hop on-off-bussien kanssa on siis sama kuin muissakin suurkaupungeissa. Suhteellisen kalliin lipun hinnan lisäksi nähtävyyksiltä toiseen siirtymistä rajoittaa niiden hidas liikkuminen. Itse käytän jatkossa julkisia!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 08.06.2017 21:44

Hei Paavo,
Mukava kuulla että sivuista oli hyotyä matkalla! Kurjaa että bussinne jumittivat ruuhkissa ja teillä oli muita ongelmia. Valitettavasti Lontoon liikenne voi tosiaan olla aika takkuileva, etenkin ruuhka-aikoina. Hitain aika matkustaa on noin klo 11.30–13 välillä, jolloin kannattaa mennä jokiristeilylle tai lounaalle. Viikonloppuna, etenkin sunnuntaina liikenne kulkee nopeiten. Monesti tosiaan julkisten käyttäminen voi olla helpompaa, etenkin jos on tottunut liikkumaan julkisilla suurissa kaupungeissa ja on ottanut selvää minne haluaa mennä. Kiitos palautteestasi.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Johanna 19.05.2017 08:16

Hei! Jos ostaa Original Tourilta myös lipun Madame Tussaudsiin, pääseekö lipulla varmasti nopeampaa jonoa museoon sisälle? Ihmettelen vain, kun hinta on niin paljon edullisempi kuin museon omilla sivuilla, joilla myös varataan vartin tarkkuudella aika, jos haluaa ostaa nopeamman sisäänpääsyn. Tämä asia oli Original Tourin sivuilla vähän epäselvästi sanottu enkä ole saanut sieltä tiedusteluuni vastausta. Meillä on sen verran vähän aikaa Lontoossa, että emme haluaisi käyttää aikaa hirvittävän pitkään jonottamiseen. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 19.05.2017 22:31

Hei Johanna,
Soitin tänään Original Tourin toimistoon ja selvitin asian. Original Tourin lipulla voi mennä Madame Tussaudsiin mihin aikaan tahansa eli vartin slottia ei tarvitse tai voi varata. Silloin ei mennä samaan jonoon vaan "travel trade entrance" -jonoon. Tussauds on luvannut Original Tourille, että sen asiakkaat pääsevät jonosta sisälle 40 minuutin kuluessa. Nopeamminkin voi päästä, jos voi mennä ei-ruuhka-aikaan. Ruhhkaisimpia aikoja ovat viikonloput ja koulujen lomaviikot. Jos pääsee vain silloin, kannattaa mennä paikalle heti aamusta paikan avautuessa tai jopa vähän sitä ennen. Toivottavasti tämä auttaa. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Johanna 21.06.2017 09:26

Kiitos paljon Milla! Huomenna Tussaudsiin Original Tourin kautta ostetuilla lipuilla :-)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 22.06.2017 15:46

Johanna, hauska kuulla. Toivottavasti pääsitte sisään ilman pidempää jonotusta! Olisi kiva kuulla mihin aikaan menitte ja miten sisään pääsy sujui.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *