Liftaa itsesi seikkailuun Islannissa

Paras tapa nähdä ja kokea Islanti on häipyä maaseudulle ihailemaan jäätiköitä, kuumia lähteitä ja tulivuoria, valloittamaan laavapeltoja ja seisomaan vesiputousten vieressä. Saaren noin 1 300 kilometriä pitkän rengastien voi kiertää vaikkapa vuokra-autolla tai bussilla. Budjettimatkailijan ja seikkailijan vaihtoehto on kuitenkin liftaus.

Liftaamalla kyydin saa melko helposti, sillä melkein kaikilla islantilaisilla on vähintään yksi auto, ja autossa usein takapenkki tyhjänä. Olen kiertänyt Islannin lifaten kahteen kertaan. Muutama vuosi sitten kyytiä joutui pisimmillään odottelemaan puolisen tuntia. Nyt tilanne on hieman muuttunut, sillä turisteja – ja peukuttajia – on tienvarsilla enemmän. Liftaaminen vaatii kärsivällisyyttä, mutta se palkitsee. Liftari tapaa matkoillaan mielenkiintoista matkaseuraa maajusseista paikallisiin lapsiperheisiin ja pääsee hyvällä tuurilla vaikka presidentin kyytiin. Sekin on Islannissa mahdollista. Liftaamalla myös säästää pitkän pennin, sillä autovuokrat ovat varsinkin kesäkaudella kalliita.

Liftarin kannattaa muistaa Islannissa muutama asia:

– Kanna mukana kylttiä, jossa selvästi lukee, minne olet menossa (esimerkiksi kylän nimi tai tien numero).

Pysähdy paikkaan, jonne auton on helppo pysähtyä. Älä tuki risteysaluetta. Asetu seisomaan noin 100 metrin päähän bussipysäkistä tai muusta tienlevennyksestä.

Ole varovainen. Liftaamisessa kannattaa pitää järki matkassa, vaikka ollaankin maassa, jossa on vähemmän ihmisiä kuin Helsingissä eivätkä poliisit kanna aseita. Kaksin liftaaminen on aina turvallisempaa.

Älä liftaa liian suuressa porukassa – harva ottaa kyytiin kolmea matkailijaa rinkkoineen.

Varaa tarpeeksi aikaa. Kyydin saaminen voi kestää etenkin harvaan asutuilla seuduilla (itä- ja länsivuonot). Islannissa nopeusrajoitus päätiellä on 90 km/h, eli parinkin sadan kilometrin matkaan voi vierähtää odotteluineen useampi tunti.

Hymyile! Ei kukaan halua nuukahtanutta matkaseuraa.

– Jos kuski innostuu juttelemaan, on kohteliasta jatkaa keskustelua. Islantilaiset ovat hyviä tarinankertojia ja kertovat mielellään juttujaan kotiseudustaan. Jos olet onnekas, saatat saada arvokkaita matkavinkkejä tai vaikka kahvikutsun kyläjuhliin. Vaikka kylmässä seisomisen jälkeen auton penkki tuntuu ihanan mukavalta, älä nukahda tai räplää kännykkääsi vaan iske tarinaa.

– Edullisia  ja parhaassa tapauksessa jopa ilmaisia autokyytejä etsivät ovat järjestäytyneet nettiin. Samferðan ja Bílfarin sivuilla autoilijat etsivät kanssamatkustajaa ja toisinpäin.

 

Liftauspysäkki Länsivuonoilla. (Kuva: Anni Rein)
Liftauspysäkki Länsivuonoilla. (Kuva: Anni Rein)

Noudata paikallisia ohjeita. Islannissa on muutamia paikkakuntia, joissa liftaamiselle on osoitettu erityiset paikat ja peukalokyytiläisille (ja heidän kuskeilleen) on asetettu säännöt. Noudata näitä ohjeita. Esimerkiksi Länsivuonoilla Bólungarvíkissä voi lifata “liftauspysäkiltä”. Kyltti suosittelee antamaan kuskille pienen korvauksen, mutta ei yli 1,3 euroa kilometriltä.  “Älä liftaa kännissä tai alaikäisenä”, kyltti kannustaa.

Hyvää matkaa – Góða ferð!

© Satu Rämö

Satu Rämö

Islannissa asuva kirjailija ja luovan alan yrittäjä. Intohimona matkailu ja islanninhevosreissut. www.satu.is

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *