Tulivuoret – Islanti

Islanti on kuuma paikka. Minne tahansa katsoo, siellä voi nähdä tulivuoren tai tulivuorista purkautunutta laavaa. Aktiivisia tulivuoria Islannissa on yli 30. Paitsi että Islanti sijaitsee kahden mannerlaatan saumakohdassa, se osuu myös niin sanottuun kuumaan pisteeseen. Vulkaanisesti aktiivinen kuuma piste syntyy, kun maapallon vaipassa kuumempi ja kevyempi materiaali kohoavat kohti pintaa. Näistä geologisista faktoista johtuen Islannissa purkautuu tulivuori noin kerran viidessä vuodessa.

Tulivuorista aktiivisin on lähes puolitoista kilometriä korkea Hekla. Se on saaren asuttamisen jälkeen purkautunut noin parikymmentä kertaa. Viimeksi Hekla purkautui vuonna 2000.

Käy upeassa tulivuorimuseossa

Tässä hyvä täsmävinkki tulivuorista kiinnostuneille! Hvolsvöllurin kylässä Etelä-Islannissa aivan päätien vieressä sijaitsee tavattoman kiinnostava, tulivuoriin ja maanjäristyksiin erikoistunut museo. Paljon faktatietoa tulivuorista, niiden toiminnasta ja tulivuorista islantilaisten arjessa. Yksi Islannin parhaista museokokemuksista. Noin parikymmentä euroa maksava pääsylippu on todellakin hintansa arvoinen.

Näillä samoilla main purkautui keväällä 2010 Eyjafjallajökullin tulivuori, joka nosti Islannin maailman uutistoimistojen pääpuheenaiheeksi. Purkauspaikalle järjestetään kuntoa vaativia, muutaman päivän mittaisia vaellusretkiä.

Retki tulivuoritunneliin

Islannin valtavilla laavakentillä on lukematon määrä erikokoisia luolia. Laavatunneliluolat ovat maailmalla melko harvinaisia, sillä ne ovat syntyneet tulivuorenpurkausten yhteydessä.

Tulivuorenpurkauksesta tullut laava on virrannut eteenpäin ja haarautunut erillisiksi ”laavajoiksi”, jonka reunat ovat jäähtyneet sisusta nopeammin. Purkausten loputtua näiden laavajokien sisus on valunut ulos, mutta jäähtynyt kuori jäänyt paikalleen. Ja kas: luola on syntynyt.

Viime vuosina monia luolia on avattu matkailijoita varten. Luolat voivat olla vaarallisia paikkoja, sillä niihin on helppo eksyä. Kokemattomien ei kannata lähteä luoliin omin päin. Opastettuja luolamatkoja järjestävät useat islantilaiset matkanjärjestäjät.

Yksi edullisimmista ja helpoimmista tavoista päästä Reykjavikista mystiselle laavatunneliretkelle, on ostaa reilun 80 euron hintainen reissu, joka sisältää myös kuljetukset Reykjavikista ja takaisin.

Satu Rämö

Islannissa asuva kirjailija ja luovan alan yrittäjä. Intohimona matkailu ja islanninhevosreissut. www.satu.is

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *