Lontoo – kaupunginosat

Miten eroavat Soho ja Covent Garden? Onko Fitzroviassa tai Marylebonissa mitään nähtävää? Opiskele Lontoon kaupunginosat tästä.

Välimatkat Lontooseen lasketaan Yrjö I:n patsaasta, joka sijaitsee Trafalgar Square -aukion eteläpuolella. Ydinkeskustaan kuuluvat niin ikään aukion pohjoispuoliset alueet Piccadilly Circusin ja Leicester Squaren ympäristössä sekä ainakin Soho ja Covent Garden. Laajemman määritelmän mukaan keskustaan voidaan lukea mukaan kaikki alueet, jotka metrolinja circle line rajaa sisäänsä ja jotka kuuluvat metron ykkösvyöhykkeelle.

Lontoossa kannattaa tutustua eri kaupunginosiin, koska niistä monilla on omat identiteettinsä. Keskustassa on tunnettuja nähtävyyksiä, mutta siellä ei asu juuri kukaan. Siksi Lontoon tunnelma on parhaimmillaan keskustan ulkopuolella. Ennen vanhaan monet kauemmat kaupunginosat olivat kyliä Lontoon liepeillä. Kaupungin laajentuessa niistä tuli osa suurkaupunkia. Esimerkiksi Greenwich ja Hampstead ovat yhä viehättävän kylämäisiä kaupunginosia. Niillä on omat vireät pääkatunsa, joista löytyy pieniä kauppoja, ravintoloita ja pubeja.

Länsi- ja Pohjois-Lontoo ovat perinteisesti olleet varakkaampia kuin Itä- ja Etelä-Lontoo. Kaikkein haisevimmat tehtaat rakennettiin aikoinaan Itä-Lontooseen, jolloin länsituulet puhalsivat saastepilvet pois Lontoosta. Näin keskustassa ja lännessä asuvat parempituloiset ihmiset saivat hengittää puhtaampaa ilmaa. Kaupunki on kuitenkin muuttunut. Esimerkiksi aiemmin hyvin työväenluokkainen Itä-Lontoo on keskiluokkaistunut keskustasta ulospäin. Etelä-Lontoon Brixtonin aiemmin pahamaineinen imago on myös muuttumassa.

Listaan alla Lontoon keskustan tärkeimmät kaupunginosat sekä tärppejä keskustan ulkopuolelta. Itä-Lontoon kaupunginosista voit lukea sivulta Opas Itä-Lontooseen.

Covent Garden

Covent Garden Market ja sitä ympäröivät kadut ovat Lontoon West Endin suurimpia turistirysiä – mutta kaupunginosalla on oma viehätyksensä. Covent Gardenissa sijaitsi 1500-luvulta vuoteen 1974 maan suurin vihannes- ja kukkatori. Vuonna 1632 valmistuneessa torin päärakennuksessa on nykyisin turisteille suunnattuja pieniä kauppoja ja ravintoloita. Rakennuksen keskellä on katettu torialue, josta voit löytää hauskoja käsityöläisten ja pienyrittäjien tuotteita, mutta hinnat heijastavat alueen korkeita vuokria. Ympärillä on autoilta kielletty alue, joka on yksi Lontoon parhaista paikoista nähdä katuesiintyjiä. Muista ottaa mukaan kolikoita.

Covent Garden on kätevä ostosalue, sillä sen kaduilta – etenkin Long Acren ja Neil’s Yardin varrelta – löytyvät lähes kaikkien tärkeimpien muotiketjujen liikkeet. Kun on tauon paikka, ympärillä riittää kahviloita ja pubeja, kuten Covent Gardenin vanhin pubi, The Lamb and Flag, ja tai pramean kimalteleva viktoriaaninen The Salisbury.

Covent Garden tunnetaan myös teattereistaan, joihin kuuluvat Royal Opera House, Theatre Royal ja Coliseum. London Transport Museumissa kannattaa käydä ainakin sen kaupassa, josta löydät laajan valikoiman hauskoja tuliaisia: miten olisi metron vanhanaikainen mainosjuliste tai metrojunien istuinkankaasta valmistettu laukku?

Soho ja Chinatown

Sohon pikkukadut ovat täynnä ravintoloita, kahviloita, baareja ja kauppoja. Niiden yläpuolella ja välissä on hyvin menestyvien media- ja mainosfirmojen toimistoja. Soho ei ole enää samanlainen paheen pesä kuin 1960- ja 1970-luvuilla, mutta se on yhä suvaitsevainen kaupunginosa. Jäljellä on pari kadunpätkää neovaloin koristeltuja stripteasebaareja. Sateenkaarilipuin koristeltu Old Compton Street on Lontoon vanhin HLBT-baarialue ja koko Sohon yöelämä keskipiste.

Kaupunginosan pohjoisreunaa rajaa kaoottinen ostoskatu Oxford Street, jonka kaupallisuus levittäytyy myös Sohoon. Carnaby Street, joka oli 60-luvulla svengaavan Lontoon ydin, on nyt Sohon keskeinen ostoskatu. Sen historiallisesta merkityksestä haluavat osansa brändit kuten Camper, Ben Sherman, Dr. Martens ja Monki. Kaupat jatkuvat Carnaby Streetin lähikaduilla, josta löydät muun muassa kuuluisan – ja suuren – Hamleysin lelukaupan. Jos et syönyt syvemmällä Sohossa, voi täyttää vatsasi Kingly Courtin kolmikerroksisessa ravintolakeskuksessa.

Berwick Street on hieman omalaatuisempi ostoskatu, joka tunnetaan levykaupoistaan ja pienestä katutoristaan. Sohossa kannattaa käydä myös Photographers’ Galleryssä (16–18 Ramillies Street), joka on Lontoon suurin ja tunnetuin valokuvataiteen galleria.

Shaftesbury Avenuen eteläpuolella sijaitsee Chinatown. Vaikka se kattaa vain muutaman korttelin, se on Euroopan suurin kiinalaisten kaupunginosa. Chinatownissa on lähemmäs sata kiinalaista ravintolaa, joista suositeltavia ruokansa puolesta ovat esimerkiksi Mr Kong ja Leong’s Legend. Kiinalaisista kaupoista voit ostaa jälkiruoaksi vaikkapa kiinalaisia kuukakkuja tai makealla punapaputahnalla täytettyjä pasteijoita.

Mayfair

Mayfair on aina ollut naapuriaan Sohoa hienostuneempi ja kalliimpi.  Jos sinulla on rahaa, voit teettää itsellesi mittatilauspuvun Savile Row’n maailmankuuluilla räätäleillä tai shoppailla esimerkiksi Channelin, Luis Vuittonin ja Vivienne Westwoodin kaupoissa.

Piccadillyn varrella sijaitsee suuri Royal Academy of Arts vaihtuvine näyttelyineen ja Fortnum & Mason -tavaratalo. Burlington Arcaden katettu ostoskuja näyttää millaisissa puitteissa Lontoon rikkaat shoppailivat 200 vuotta sitten. Lounaalle kannattaa mennä Tibits-kasvisravintolaan Heddon Streetin pienelle ravintolakadulle.

Westminster ja St. James’s

Trafalgar Square, Buckinghamin palatsi, Downing Street, Westminster Abbey, Parlamenttitalo ja Big Ben. Westminster on niin Britannian hallinnon kuin nähtävyyksiä metsästävien turistien keskus.

St. James’s Parkissa pääsee katsomaan läheltä vesilintuja ja pelikaaneja. Puiston kaakkoisnurkalla sijaitseva Churchill War Rooms (King Charles Street) oli brittihallinnon pakopaikka toisen maailmansodan aikana. Museo on Lontoon paras paikka, jos haluat oppia toisesta maailmansodasta. Se havainnollistaa vahanukkejen ja äänimaailman avulla elämää ja sodankäyntiä sota-ajan Lontoossa.

The South Bank, Thamesin eteläranta ja Bermondsey

Thamesin etelärantaa ja sen lähialueita ei kannata jättää näkemättä Lontoon matkalla. Monet ikoniset maamerkit sijaitsevat joen tuntumassa. Näet ne helposti etelärannan kävelytieltä: Parlamenttitalo, Southbankin kulttuurikeskus, Shakespearen Globe-teatteri, kaasulaitokseen rakennettu Tate Modern, St Paulin katedraali, Tower Bridge ja Tower of Londonin linnoitus.

Thamesin eteläpuolella sijaitsee myös Länsi-Euroopan korkein rakennus, The Shard, jonka huipulta avautuu näköala koko Lontoon yli. Tate Modernissa riittää katsottavaa koko päiväksi, vaikka kävisit vain vakituisissa ilmaisnäyttelyissä. Lapset tykkäävät katsoa katuesiintyjiä London Eyen edustalla. London Dungeons ja London Bridge Experience sopivat etenkin teineille ja nuorille aikuisille. Sotalaiva HMS Belfastin vahanukeilla ja lavasteilla elävöitetyt tilat kiinnostavat myös vanhempia aikuisia.

Borough Market on Lontoon tunnetuin ruokatori – tai oikeastaan kokonainen ruoka-alue – mutta lounasaikaan (ja loma-aikaan) siellä voi olla kova tungos. Rauhallisempi mutta ei yhtään huonompi vaihtoehto on Maltby Street Market Bermondseyn kaupunginosassa lauantaisin ja sunnuntaisin. Junaraiteiden alla olevat kaariholvitilat avataan. Pöydille nostetaan paikallisia leipomotuotteita, juustoja, pienpanimojen oluita ja muita herkkuja. Bermondseyssa kannattaa tsekata myös Bermondsey Street, jossa on mukavia kahviloita ja esimerkiksi kodikas gastropub, The Garrison.

City

Roomalaiset perustivat Londoniumin aikoinaan Cityn alueelle Thames-joen rantaan. Nykyisin City on yksi maailman tärkeimmistä finanssikeskuksista. Menneestä on jäljellä Tower of London, St. Paulin katedraali, Monument-torni, vanhoja pubeja ja palanen roomalaisten muuria. Niiden välistä loistaa uusia lasipintaisia toimistotaloja.

Viikonloppuisin kaupunginosa hiljenee lukuun ottamatta Barbicanin aluetta, jossa on massiivisia brutaaleja asuintaloja ja yksi kaupungin parhaista kulttuurikeskuksista, Barbican Centre.

Marylebone

Marylebone tunnetaan Baker Streetistä ja Sherlock Holmesista, jonka museo sijaitsee Regent’s Parkin lähellä. Kaupunginosan keskus on kuitenkin Marylebone High Street vähän Oxford Streetiltä pohjoiseen. Sen kylämäisempää ostoskatua Lontoon keskustasta on vaikea löytää. Katuja reunustavat 1800-luvun talot, joissa on sisustuskauppoja ja esimerkiksi laadukas kirjakauppa, Daunt Books. Oxford Streetin ostoskatu rajaa aluetta etelässä.

Fitzrovia

Sohon ja Oxford Streetin pohjoispuolelle Fitzroviaan on muuttanut viime vuosina kymmeniä kaupungin kiinnostavimpia nykytaiteen gallerioita – monet Itä-Lontoosta. Siksi se on nyt Lontoon paras paikka tehdä galleriakierros. Eniten gallerioita löytyy Oxford Circusin läheltä, Eastcastle Streetiltä.

Kaupunginosan tunnetuin maamerkki BT-torni on yksi Lontoon korkeimmista rakennuksista. Tornin huipulla oli ravintola vuoteen 1971, jolloin IRA räjäytti siellä pommin. Idässä Fitzrovian rajana on Tottenham Court Road kodinelektroniikka- ja sisustusliikkeineen.

Bloomsbury

Bloomsburyn tunnetuin nähtävyys on British Museum, joka kuuluu Lontoon tärkeimpiin museoihin. Jos museokierroksen jälkeen jää aikaa, voi virittäytyä kirjalliseen tunnelmaan. Kaupunginosassa asui 1900-luvun alussa merkittäviä kirjailijoita, kuten Virginia Woolf, E. M. Foster ja Lytton Strachey. Rauhallisella Lamb’s Conduit Streetillä voi kiertää pieniä kirjakauppoja tai istahtaa viihtyisässä The Lamb-pubissa. Bury Placellä sijaitsee London Review of Books, joka on yksi Lontoon parhaista pienistä kirjakaupoista. Kaupan pieni kirjakahvila on täydellinen paikka kirjojen lukemiseen.

Clerkenwell ja Holborn

Clerkenwell tunnetaan historiallisista pubeista, gourmet-ravintoloista ja arkkitehtien toimistoista. Siellä voit tehdä rauhallisen pubikierroksen tai käydä Smithfieldin suurilla lihamarkkinoilla. Gourmet’n ystävät suunnistavat perinteistä brittiruokaa tarjoavaan St Johniin (26 St. John Street). Jos katuruoka riittää, Exmouth Market on paras vaihtoehto. Kojujen padoissa höyryää esimerkiksi ghanalaista pataa, thaicurrya ja ranskalaisia lettuja. Exmouth Market ei ole vielä täynnä turisteja. Voit katsella siellä siististi pukeutuneita toimistotyöläisiä lounastauoillaan. Viikonloppuisin alue hiljenee ja pubit sulkevat ovensa.

Jos eksyt Holborniin, kannattaa pistäytyä hämärässä Sir John Soane’s museossa. Historiallinen kotimuseo pursuaa aikoinaan maailmalta kerättyjä erikoisuuksia. The Strandin varrella sijaitsee oikeustalo Royal Courts of Justice, joka on tekeytynyt satulinnaksi. Vähän matkan päässä, kadun toisella puolen, on Somerset House, jonka komealla sisäpihalla voit luistella marraskuusta tammikuuhun. Erityisen suosittuja ovat iltaluistelut esimerkiksi Ministry of Soundsin DJ:den säestyksellä. Somerset Housessa on myös vaihtuvia näyttelyjä.

Knightsbridge, Kensington ja Chelsea

Öljyrikkaat arabit ja venäläiset oligarkit ostavat yläluokan brittien naapurista sijoitusasuntoja alueelta, jossa on koko Britannian kalleimmat neliöhinnat. Eipä ihme että juuri Knightsbridgen kaupunginosassa sijaitsee kuuluisa Harrodsin tavaratalo.

South Kensingtonin suuret museot kuuluvat Lontoon parhaisiin museoihin ja niissä voi viettää helposti useammankin päivän. Valittavana on luonnontieteellinen museo dinosauruksineen, valtava taideteollisuusmuseo Victoria & Albert, ja tiedettä popularisoiva Science Museum. Lähellä on myös yksi kaupungin prameimmista teattereista, The Royal Albert Hall, jonka ohjelmaan kuuluu klassisen musiikin ja popin suurnimien konsertteja sekä aina alkuvuodesta Cirque du Soleil’n näyttäviä sirkusesityksiä.

Kensingtonia on myös Hyde Parkin naapuripuisto Kensington Gardens. Siellä sijaitsee Serpentine Gallery, joka on kiinnostava jo näyttelyidensä puolesta.Kesäisin gallerian edustalle nousee aina jonkun huippuarkkitehdin kekseliäs paviljonki. Notting Hillin eteläpuolella on Holland Park, jonka vetonaula on japanilainen puutarha.

Sloane Squareltä lähtee King’s Road, joka tunnettiin 1970-luvulla punkin keskuksena. Nyt se on keskimääräistä elegantimpi ja kalliimpi ostoskatu. Lähellä majailee suuri Saatchi Gallery, jonka nykytaiteen näyttelyt ovat ilmaisia. Monille Chelsea merkitsee vain ja ainoastaan jalkapalloa.

Bayswater ja Paddington

Moni löytää hotellin Bayswaterin ja Paddingtonin alueita. Suurin osa hotelleista on viehättävissä viktoriaanisissa taloissa. Alueella on paljon turisteja, muttei paljon muuta nähtävää. Toisaalta keskustaan ja etenkin Heathrown lentokentälle pääsee kätevästi. Naapurissa ovat Notting Hill, Hyde Park ja Kensington Gardens. Idässä rajana on Edgware Road, joka on monikulttuurisen Lontoon Lähi-itä. Osta siirappisia baklavia leipomosta tai tilaa pöytä täyteen herkkulautasia yhdessä kadun monista ravintoloista.

Notting Hill

Portobello Roadin antiikkimarkkinat pastellin väristen talojen litistyksessä, kivoja pieniä kauppoja ja kahviloita. Viimeistään Hugh Grantin tähdittämä Notting Hill -elokuva toi paikalle turistit. Silti kaupunginosa on vierailun arvoinen, ainakin jos sattuu asumaan lähistöllä. Vielä 1950-luvulla Notting Hill oli karibialaisten maahanmuuttajien slummia, mutta alueen romanttinen imago ja keskustan läheisyys nostivat hintoja. Katuja tallaavat nyt lähinnä sellaiset pankkiirit ja lakimiehet, jotka pitävät itseään vähän keskivertoa boheemimpina. Karibialaisista on jäljellä Notting Hill Carnival, joka on Euroopan suurin katufestivaali. Se levittäytyy koko Nottin Hillin alueelle elokuun viimeisenä viikonloppuna ja sitä seuraavana maanantaina.

Camden ja Primrose Hill

Camden oli pitkään Lontoon vaihtoehtorockin keskus, jossa elettiin punkin, grungen ja indiepopin unelmaa. Camden Marketin kaduilla ja aukioilla kiemurtelee sadoittain kojuja, joissa myydään nahkatakkien ja mustien vaatteiden välissä tuulikelloja ja Banksy-kopioita canvastauluina.

Mutta ei Camdeniä voi ainakaan trendikkääksi haukkua. Säröäkin on vielä jäljellä: värikkäitä seiniä koristavat rock-viritelmät ja turistien välissä maleksii muutamia talonvaltaajilta näyttäviä heppuja koirineen. Eivätkä Camdenin kanavanrannan puitteet ole paha paikka katsella nuoria turisteja (ja muutamia paikallisia), joiden vaatteet kertovat heidän musiikkimauistaan.

Iltaisin useimpien klubien meno on pikemminkin mainsteamiä kuin vaihtoehtoista, mutta esimerkiksi Dublin Castle ja Underworld jatkavat Camdenin vaihtoehtoista perinnettä. The Good Mixer oli 90-luvulla Oasiksen ja Blurin suosikkipaikkoja – ja nyt kaikkien muidenkin. Roundhouse ja Jazz Cafe ovat keikkapaikkoina Lontoon kärjestä.

Kylämäinen naapuri Primrose Hill on rikkaiden ja kuuluisien asuinaluetta. Kahviloissa ja gastropubeissa saattaa tulla vastaan vaikkapa Daniel Graig, Jamie Oliver, Jude Law, Kate Moss, tai Gwyneth Paltrow ja Chris Martin. Jos satut majailemaan lähistöllä, nouse aikaisin aamulla ainakin kerran. Auringonnousu Primrose Hillin mäeltä on ikimuistoinen kokemus.

Brixton

Brixton muistetaan yhä 80- ja 90-lukujen mellakoistaan. Tällä vuosituhannella se on päässyt otsikoihin lähinnä, kun paikalliset nuorisojengit ovat selvitelleet välejään ampumalla. Meno on rauhoittunut, mutta Brixtonissa on yhä hyvät ja huonot alueensa. Metroaseman läheinen seutu ja isot pääkadut ovat turvallisia.

Tänne kannattaa tulla kauempaakin tutustumaan Brixton Village Marketiin. Kävele metrolta läheiselle Electric Avenuelle, joka oli Lontoon ensimmäinen sähkövalot saanut katu. Nyt sitä reunustavat afrikkalaisia kankaita ja kuivattuja kaloja myyvät kojut. Niiden takaa löydät Brixton Arcaden, 1800-luvulla rakennetun kauppahallin. Rakennus oli pitkään tyhjillään, kunnes joku keksi houkutella pieniin tiloihin nuoria suunnittelijoita ja ravintolanpitäjiä halvoilla vuokrilla. Syntyi sopivasti trendikäs Brixton Village Market, joka on täydellinen kohde viikonlopun brunssille tai viikonlopun iltamenoihin. Asiaan kuuluu, että suosituimpiin ravintoloihin jonotetaan.

Greenwich

Greenwichin kaupunginosa Kaakkois-Lontoossa on keskustan ulkopuolinen päiväretkikohde etenkin tieteen historiasta kiinnostuneille. Greenwichin observatoriossa, jossa sijaitsee nollameridiaani, kerrotaan aikavyöhykkeistä ja merillä suunnistamisesta. Observatoriomäeltä avautuu hieno näkymä Itä-Lontoon yli. Greenwichissä ovat myös maailman suurin merenkulkumuseo ja nykytekniikoilla esitelty Cutty Sark. Kuuluisa purjelaiva kuljetti teetä maailman merillä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Pääkatujen varsia reunustavat putiikit, kahvilat ja ravintolat. Jonkun matkan päässä on massiivinen O2-konserttiareena.

Hampstead ja Highgate

Äveriäs kaupunginosa, jossa on valtava Hamstead Heathin puistoalue ja Lontoon kuuluisin hautausmaa, Highgate Cemetery. Käy Karl Marxin, George Eliotin, Douglas Adamsin ja George Michaelin haudoilla. Hautausmaan nettisivuilta voit lukea tarinoita entisistä silmäätekevistä, jotka sinne on haudattu.

Lue lisää:

Varaa majoitus, liput tai kierrokset yhteistyökumppaniemme kautta.

Tripsteri saa pienen provision, mutta sinä et maksa mitään ekstraa. Kiitos, kun tuet Tripsteriä!

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 18 vuotta asunut toimittaja ja videotuottaja. Suomessa Milla toimitti radio- ja televisio-ohjelmia Ylelle ja kirjoitti Mondon Lontoon oppaan. Englannissa hän tuottaa videoita Open University -yliopistolla.

Kommentit (1):

Ritva Nordström 11.04.2018 10:03

Hei

Kaipaisin karttaa, johon alueet on merkitty! Se nopeuttaisi sivuun tutustumista.

Yst.terv. R

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Milla Kontkanen 12.04.2018 09:58

Hei Ritva, kiitos palautteesta. Hyvä idea. Selvittelen saisiko sivulle karttaa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *