Kaikki mitä sinun pitää tietää Gdańskin-matkalla

Missä vaihtaa Gdańskissa rahaa vai pärjääkö pelkästään kortilla? Miten päästä lentokentältä kaupunkiin? Miten julkinen liikenne toimii? Pärjääkö paikan päällä englannin kielellä? Alla listattu seikkoja, jotka saattavat askarruttaa ennen Gdańskin-lomaa tai sen aikana.

Milloin Gdańskiin kannattaa matkustaa?

Varsinainen matkailusesonki pitenee Gdańskissa vuosi vuodelta Puolan rannikon muuttuessa ilmastoltaan yhä suositummaksi. Tällä hetkellä sesonki alkaa toukokuun lopulla ja jatkuu aina lokakuuhun saakka. Kliimaksi saavutetaan paikallisen lukukauden loputtua eli noin heinäkuun alussa. Tällöin hotellit ovat loppuunmyytyjä.

Toinen suosittu aika matkustaa Gdańskiin on jouluna (Gdańskin ihanat joulumarkkinat!) ja uutena vuotena. Syksy ja kevät ovat taas huomattavasti rauhallisempaa aikaa. 

Puolan Złoty ja pankkikortit

Yhtenä harvoista EU:n jäsenvaltioista, Puola on säilyttänyt oman valuuttansa. Pikaisia päässälaskuja varten Złotyn suhteen Euroon voi yksinkertaistaa 4:1. Yksi Euro on siis neljä Złotyä.

Poliittisella tasolla on useasti ollut puhetta Euroon siirtymisestä. Ennen muutosta palkkatasojen on kuitenkin lähestyttävä muita taloudellisesti varakkaampia jäsenmaita. Oma valuutta tulee siis pysymään Puolassa vielä jonkin aikaa.

Rahaa ei tosin tarvitse välttämättä paljoa vaihtaa: Puolassa pärjää halutessaan pelkällä kortillakin. Oli se sitten Master Card taikka Visa. Käteistä tarvitsee vain harvoissa kioskeissa tai katukojuissa. Maksaessa suomalaisella kortilla muistathan valita maksuvaluutaksi paikallisen Złotyn! Tällöin vaihtokurssi on suotuisampi. Lue lisää rahanvaihdosta Gdańskissa.

Gdańskin hintataso

Kaupoissa asioidessa tuntuu, että hintalaput voisivat yhtä hyvin olla samat kuin Suomessakin. Neljä Zlotyä on kuitenkin vain yksi Euro! Iso tuoppi laatuolutta maksaa ravintolassa noin yhdeksän Zlotyä, joka voisi vastata yhdeksää Euroa suomalaisessa ravintolassa.

Ruoan ja juoman lisäksi myös taksit ovat suomalaiselle lompakolle Gdańskissa puoli-ilmaisia. Kilometri maksaa alle 50 senttiä.

Sääntöön löytyy kuitenkin myös poikkeuksia. Ulkomaalaiset vaatemerkit ja elektroniikka ovat kutakuinkin samanhintaista kaikkialla Euroopassa. Puolassa valikoima on kuitenkin huomattavasti isompi ja alennuksia tiheämpään kuin Suomessa.

Alennukset Gdańskissa

Alennuskaudet seuraavat Gdańskissa pitkälti samaa kaavaa kuin kaikkialla muuallakin maailmalla. Selkeästi  isoimmat alennukset ovat heti joulun jälkeen sekä kesäkuun loppupuolella. Näiden välillä on toki kevät- ja syysmalliston loppuunmyynnit sekä sellaiset erikoispäivät kuten Black friday. Alennusprosentit ylittävät helposti 50:n rajan ja tyydyttävät varmasti sisukkaimmankin laihialaisen! 

Puolan aikavyöhyke

Puolassa vallitsee GMT+1 aikavyöhyke. Lomalla siis viisareita on siirrettävä tunnin verran taaksepäin. Loppuvuodesta 2017 hallitus päätti, että keväällä 2018 siirryttäisiin viimeistä kertaa kesäaikaan. Tämä tarkoittaa aikaeron nollaantumista talvella lomaillessa! 

Lentokentältä kaupunkiin

Euro 2012-jalkapallomestaruuksien myötä Gdańskin lentokenttää on uudistettu ja logistiikkaa parannettu huomattavasti. Nykyään kuljetusmahdollisuudet ovat hyvin turistiystävällisiä. Lue lisää: Gdańskin lentokentältä keskustaan.

Yöpyminen Gdańskissa

Gdańskin hotellit ja huoneistot tarjoavat laajalti yöpymismahdollisuuksia. Majoituksensa voi valita niin eritasoisten hotellien kuin huoneistojen väliltä. Jälkimmäiset ovat erityisesti nousseet turistien keskuudessa suureen suosioon kilpailukykyisten hintojensa puolesta.

– Gdanskin hotellit ja huoneistot

Käytännön vinkkejä hotellin valintaan

Julkinen liikenne ja liput

Useat isot kaupungit laajenevat kehämäisesti, mutta Gdańsk on kasvanut linjamaisesti kiinni toiseen rannikkokaupunkiin, Sopotiin. Näin ollen julkisen liikenteen reitit ovat helposti hahmotettavissa. Kätevin kulkuväline Gdańskissa ovat raitiovaunut.

Lue lisää Gdańskin julkisesta liikenteestä.

Gdańskin aukioloajat

Vuonna 2018 astui voimaan lakiuudistus, joka rajoittaa myyntiä sunnuntaisin. Toistaiseksi isot kaupat pysyvät kiinni pyhien lisäksi myös kuukauden toisena ja kolmantena sunnuntaipäivänä. Tulevaisuudessa on tarkoitus siirtyä lähes täydelliseen myyntikieltoon. Laki ei kuitenkaan koske esimerkiksi yrittäjän itse pitämää kioskia, lentokenttäkauppoja eikä huoltoasemia. Ravintolat, kahvilat ja leipomot ovat auki normaalisti. Arkipäivinä myynti on täysin vapaa. Yllätyksenä suomalaisille myös alkoholin myynti on rajaton. Ympäri vuorokauden auki olevasta kioskista voi käydä hakemassa vaikkapa 96% pirttua.

Puolan kieli ja kulttuuri

Puolalaiset ovat ylpeää ja kovia kokenutta kansaa, jolle ei kannata ryppyillä. Keskiverto Janusz on ystävällinen ja näyttää kysyessä tietä. Nuorempi sukupolvi osaa sujuvaa englantia, joten ravintoloissa ja kaupoissa pärjää ongelmitta. Vanhemmat taas korvaavat kielitaidottomuuden käsieleillään.

Sisäänpäin aukeavat ovet ja etiketti

Vaikka sisäänpäin aukeavat ovet ovat paloturvallisuuden kannalta itsemurha, Puolassa niitä näkee lähes kaikkialla. Oli se sitten koti, kauppa taikka ravintola.

Lomaillessa kannatta pitää mielessä myös se, että hyvän tavan mukaan ensin päästetään ulos pyrkivät henkilöt. Paikallisväestö noudattaa tapojaan ja saattaa huomauttaa melko tympeään sävyyn etiketin rikkonutta turistia. Samoin naisille on avattava ovi tai ne on vähintään päästettävä edelle. Tämä pohjautuu puolalaiseen romanttisuuteen.

Voiko Gdańskissa juoda kraanavettä?

Paikallinen johtovesi on hyvin kalkkipitoista. Tämä saa vaatteet ja hiukset tuntumaan tavallista jäykemmiltä. Hotelleissa ja uudemmissa rakennuksissa vettä voi kuitenkin juoda surutta sellaisenaan. 

Onko Gdańskissa turvallista?

Lyhyeesti vastattuna: on. Gdańsk on iso kaupunki, jossa toki sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta maalaisjärjellä selviää vahingoitta. Vaikka moni mustamaalaa Puolan Venäjän kaltaiseksi, on se siitä hyvin kaukana.

Ainoa mihin kannatta kiinnittää erityistä huomiota on paikallinen autoilukulttuuri. Puolalaiset ovat kuumaverisiä ja ratin takana jokainen muuttuu rallikuskiksi. Tilastot puhuvat puolestaan ja suojatiet eivät olekaan niin turvallisia. Pidä siis mielessä äitisi ohjeet. Suojatielle astuessa katso molempiin suuntiin vähintään kolme kertaa!

-Gdanskin strippiklubit

 Tippi

Ravintoloissa on tapana antaa 10% tippiä. Jos sinulla ei ole mukana käteistä, pyydä tarjoilijaa lisäämään haluamasi summa maksupäätteeseen.

© Konrad Sopyllo

Konrad Sopyllo

Syntyperäinen seinäjokelainen, joka muutti Puolaan opiskelemaan lääketiedettä. Asuu tällä hetkellä Gdanskissa.

Lue lisää

Kommentit (1):

Tarja 22.10.2023 11:01

Pääsevätkö taksit Gdanskin vanhaan kaupunkiin?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *