Poliisi ja sairaanhoito Puolassa

Poliisi ja sairaanhoito ovat lomailun ikäviä puolia, joilta moni haluaisi välttyä keinolla millä hyvänsä. Ulkomailla lomaillessaan on kuitenkin hyvä tietää miten kyseiset järjestelmät toimivat. Puolassa hädän tullen voi surutta kääntyä molempien puoleen.

Sairaanhoito

Hotelleilla on useasti jonkinlaisia sairaanhoitopalveluita. Paikalle voidaan soittaa lääkäri tai vähintään ohjeistaa sairaalaan. Jos olet kuitenkin omillasi, Puolassa toimii Euroopan laajuinen 112-hätänumero. Mikäli vaivasi vaatii sairaalahoitoa, mutta ei ambulanssia, kannattaa hakeutua yliopistosairaalan kliiniseen ensiapuosastoon. ”Kliniczny oddzial ratunkowy” KOR

Puolan poliisit

Katukuvassa näkee sekä poliiseja (Policja) että kaupungin turvamiehiä (Straż Miejska) He kulkevat joko yhdessä tai erikseen. Jälkimmäinen vastaa ennemmin: väärin parkkeeratuista autoista, asuintalojen häiriköinnistä ja katujen vartioinnista. Hädän tullen voi vetäytyä molempien puoleen. Erikoistilanteissa ja väkijoukoissa partioiden mukana saattaa olla myös pienkonepistooliin aseistautunut, punalakkinen sotilaspoliisi (Żandarmeria Wojskowa).

Poliisi 997

Kaupunginpoliisin päämaja (Komenda Miejska Policji)

Nowe Ogrody-kadulla, hieman vanhan kaupungin ulkopuolella, sijaitsee kaupunginpoliisin päämaja. Kävellen matka kestää alle 10 minuuttia. Rikoksen sattuessa kannattaa joko haukeutua sinne henkilökohtaisesti tai soittaa.

Tutustu englanninkieliseen nettisivuun täältä.

Muita numeroita: (Huomioithan puolalaisen suuntanumeron +48)

Paloasema 998
Ambulanssi 999
Turistien hätäpalvelu 0 800 200 300
Englanninkielinen hätänumero (toimii kesäkuun alusta syyskuun loppuun) 608 599 999

© Konrad Sopyllo

Lue myös:

Konrad Sopyllo

Syntyperäinen seinäjokelainen, joka muutti Puolaan opiskelemaan lääketiedettä. Asuu tällä hetkellä Gdanskissa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *