Gdańskin maitobaarit

Nimi on jokseenkin harhaanjohtava, sillä maitobaari on sotien välisenä aikana yleistynyt ruokala eikä mikään maitojuomala. Menu perustuu kansanruokiin, jotka ovatkin useimmiten maitopohjaisia. Maitobaarit saavat nykyään valtion tukea tarjotakseen paikallisille mahdollisimman halpoja aterioita. Kommunismin aikainen maitobaari on sisustukseltaan melko ankea ja on kuin aikakone suoraan 60-luvulle. Valkoiset kaakelit katosta lattiaan ja juna-aseman aikataulua muistuttava ruokalista saavat tähän päivään asti puolalaisen ihon kananlihalle. Kyseistä sisustusta näkee kuitenkin enää ani harvoin.

Bar Turystyczny

Vuonna 1956 perustettu ”turistibaari” tarjoili alunperin vain vegaaniruokaa. Nykyään perheyrityksenä toimiva ruokala on noussut ei pelkästään puolalaisten suosioon vaan on myös saanut kunnianosoituksia ulkomailta. Lukuisten palkintojen ohella, The Guardian-lehti palkitsi sen vuonna 2012 The best of Poland-tittelillä. Lounasaikaan ruokajono kiemurtelee pitkin jalkakäytävää.

Bar mleczny STĄGIEWNA

Turisteille suunnattu maitobaari muistuttaa edelläkävijöitään vain konseptillaan. Erittäin moderni ja koristeellinen STĄGIEWNA on suunnattu ennemmin turisteille kuin paikallisille. Hinnat ovat myös yllä mainittua turistibaaria korkeammat.

© Konrad Sopyllo

Konrad Sopyllo

Syntyperäinen seinäjokelainen, joka muutti Puolaan opiskelemaan lääketiedettä. Asuu tällä hetkellä Gdanskissa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *