
Helsingin harrastelijateatterit
Helsingin teatteritarjontaa rikastuttavat monet korkeatasoiset harrastelijateatterit. Tekijät eivät yleensä saa palkkaa, joten heidän sydämissään voi todella sanoa palavan rakkaus lajiin.
Ylioppilasteatteri
Ylioppilasteatteri, Aleksanterinkatu 23 / Mustikkamaankuja 1
Raikasta ja energistä teatteria tarjoava Ylioppilasteatteri on ammattijohtoinen harrastajateatteri, joka on perustettu jo vuonna 1926. Päänäyttämö eli Studioteatteri sijaitsee keskellä Helsinkiä Vanhalla ylioppilastalolla. Kesällä taas teatteri tekee esityksen ulkoilmanäyttämölle Mustikkamaalle. Ylioppilasteatterin pääsykokeet ovat elokuussa.

Kuva: Veera Konsti
Teatterikorkeakoulun opetusteatteri
Teatterikorkeakoulun opetusteatteri, Haapaniemenkatu 6
Täällä näkee yleensä kokeilevimmat ja uusinta uutta olevat esitykset. Teatterikorkeakoululla on vuosittain 40-50 ensi-iltaa, joista valtaosa on julkisia. Teakin päärakennus Kookos sijaitsee Sörnäisissä, mutta esityksiä on ympäri kaupunkia. Esityksissä voit tutustua etukäteen suomalaisten ammattiteatterien tuleviin tähtiin.

Kellariteatteri
Kellariteatteri, Liisankatu 27
Kruununhaassa sijaitsevassa “Kiltsussa” on vuosittain vajaa kymmenen ensi-iltaa. Esitystila on entinen halkovaja, joka on kunnostettu teatterisaliksi. Vapaaehtoisvoimin pyörivällä teatterilla ei ole erillistä taiteellista johtajaa.
Ikäkriteeri Kiltsuun näyttelijäksi tai muuhun rooliin työryhmässä hakemiseen on 16-30 -vuotta. Iästä voidaan tosin joustaa, mutta peruskoulu täytyy olla suoritettuna. Pääsykokeet pidetään taas syksyllä 2017.
Kesäisin teatteri tekee yhteistyöproduktion Kumpulan metsäteatterissa käpyläläisen Ilves-Teatterin kanssa, josta voit lukea lisää alempaa.

Ilves-Teatteri
Ilves-Teatteri, Sampsantie 50
Käpylässä, vanhan elokuvateatteri Rion tiloissa toimii vuonna 1985 perustettu jäsenvetoinen harrastajateatteri. Rion ajoista muistuttaa teatterin omaleimainen kalteva näyttämö. Ilveksellä ei ole taiteellista johtoa. Teatteri tuottaa vuosittain 4-6 produktiota sekä kahdet lyhytteatterifestivaalit: kesäkuussa ILVESLIVES! ja marraskuussa Räntäkarkelot.
Kesäisin teatteri tekee yhteistyöproduktion Kellariteatterin kanssa Kumpulan metsäteatteriin. Elokuussa 2017 metsäteatterin ensi-illassa on Neon Macbeth.
Syyskuussa on jälleen Ilvesteatterin pääsykokeet uusille hakijoille.

Teatteri Kultsa
Teatteri Kultsa, Katri Valan puiston väestönsuoja, Käenkuja 6-8
Entisessä väestönsuojassa maan alla työskentelee pitkän linjan teatterintekijöitä. Ohjelmistossa on usein moderneja kotimaisia näytelmiä ja klassikoita maailmalta. Kultsan perinteiset vappukonsertit ovat suosittuja. Sörnäisissä sijaitsevassa teatterissa on kahvio. Teatteri Kulta on perustettu alun perin Kulttuuritalolla vuonna 1959.

Teatteri Julkimo JHL
Teatteri Julkimo JHL, näytökset Teatteri Ilmiössä, Iso Roobertinkatu 10 B 20
Teatteri Julkimo JHL aloitti toimintansa vuonna 1981 silloisella nimellä KTV:n näytelmäkerho. 2000-luvun lopulta alkaen Teatteri Julkimo JHL:n ohjaajana sekä myös näytelmien käsikirjoittajana on toiminut Jukka Lehto. Syksyn 2017 esitys Palapeli kertoo elämän rakentamisesta. Näytökset ovat Punavuoressa Teatteri Ilmiön tiloissa.

Lisäksi Helsingin yliopiston ainejärjestöt järjestävät speksejä eli interaktiivista, musiikki- ja tanssinumeroilla höystettyä opiskelijateatteria.
Helsingissä toimii myös harrastajateatteriryhmiä, joilla ei ole pysyvää esityssalia, kuten vuonna 1994 perustettu Teatteri Reipas Irma.
Lue lisää:
- Helsingin teatterit
- Helsingin isoimmat teatterit
- Kuuluisia teattereita Helsingissä
- Pieniä laatuteattereita Helsingissä
- Helsingin kesäteatterit
- Nukketeatteria, tanssiteatteria ja sirkusta Helsingissä
© Elisa Helenius