Helsinki: käytännön vinkit Tuskaan – ja fiilisraportti

Tuska oli perjantaina leppoisa kuin… Tuska! Tunnelma oli perinteisen rento ja veljellinen&sisarellinen. Järjestelyt toimivat hyvin, jonoja ei kertynyt liikaa. Kovin erikoisia pukeutujia ei ole tänä vuonna näkynyt, mutta pääväri asuissa on tietenkin itsestään selvä. Tuska on traditionaalisesti myös festari, jolla näkee eniten miehiä hameissa.

Myös Solmusalin luennoilla oli sopivasti tilaa. Solmusalin sijainti on opastettu kyltillä – kyseessä on vaalea rakennus päälavan vasemmalla puolella. Kannattaa käydä edes tovi kuuntelemassa syvempiä sanomia metallimusiikin takana oluttelttailun ohessa. Tänään lauantaina Solmusalissa on klo 15.30 keskustelupaneeli “pimeyden” merkityksestä nykymetallimusiikissa ja klo 17 Anthraxin Scott Ianin haastattelu. Klo 19 lavalle astuu akustisesti Swallow the Sun arvotulle joukolle katsojia. Kitaristi Juha Raivio ei osallistu Tuskan keikoille täysipainoisesti.

Sunnuntaina Solmusalissa haastatellaan Tuskan promoottoria Jouni Markkasta klo 16.

Perjantaina Tuskassa juhli noin 9000 henkeä. Lauantaina ruuhka tulee olemaan suurempi. Alue on tehokkaasti jakautunut – joskin pääolutalue on varsin täynnä. Telttalava toimi perjantaina hyvin, ja kuumuutta auttaa se, että tyylikkäästi muotoiltu teltta on valtavan korkea. Bonusseikka teltassa on se, että yhtyeiden valoshow’t pääsevät hienosti esille. Kattilahallin Inferno-lava on sympaattisen pieni ja sopii mukavasti intiimimpiin esitykseen – esimerkiksi japanilaisen Man With a Missionin mukaansatempaava ja ilomielinen susishow perjantai-iltana oli mitä mainioin!

Mikäli musiikki ei joka hetki maita, voi Tuskan Black Dining -ravintolassa aterioida pienellä jonotuksella: perjantaina jonotusaika oli noin 15 minuuttia. Viskibaarissa nimeltä The Famous Bar Whisky & Coctail baarimikot taikovat viskeistä drinkkejä kuten vaikkapa appelsiininen Swallow the Sun tai Pear(l) Jam. Verhon toisella puolella viskiä saa ostaa huppukaapuisilta viskimunkeilta. Viskibaarissa on myös futiskatsomo ja lokoisia sohvia.

Samppanjabaarista saa samppanjaa esimerkiksi pullohintaan 66,6 euroa. Ruohikkoisella Tuska Libre -”virkistysalueella” on kuumana sauna ja kylmänä drinkkibaari. Erikoisuutena Tuskan alueella on vaatepesula, jossa voi pesaista pölyisen moshpit-asunsa sillä aikaa, kun kylpytakissa hilpaisee saunomaan. Alueella on useita flippereitä ja anniskelualueita kiertävä viinikärry.

Ruokatarjonta on riittävää, muttei erityisen persoonallista. Falafel, burritot ja hampurilaiset jyräävät. Erikoisosuus katetaan sushilla ja vohveleilla. 8 eurolla saa burriton, hampurilaiset maksavat 10-15e. Vegeruokailijalle valikoima on tylsähkö, mutta Black Diningin seitanburgeri saa kehut. Falafelien taso vaihtelee, mutta festarilla joka tapauksessa saa mahansa täytettyä. Alepan rekka myy vihiksiä ja tofujäätelöä. Kaikkialla käy kortti.

Päälavan soundit olivat hyvät, ja Lordi posautteli innolla pommejaan taivaan tuuliin hirviöiden hikoillessa helteessä. Avantasia keräsi laajan yleisön aloittaessaan jatko-ajalla klo 22 hienon auringonlaskun siivittämänä.

Tuska alkaa tänään lauantaina klo 13, eli ensin tovi Pridea ja sitten lovi Tuskaa – iloista Helsinki-päivää!

Aikataulut ja lisätiedot:

tuska-festival.fi

©Siru Valleala

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittajan fyysinen koti on Espoossa, henkinen Tokiossa ja tuleva Tallinnassa. Juuret ovat Jyväskylässä, mökki Saimaalla ja suku Kouvolasta. Nuoruus kului Prahassa ja maailmanympärysmatkoilla.

Kommentit:

irma 16.08.2016 16:19

on se, se on aina niiiiiiiiiin paljon hienompaa kaikki siellä ulkomailla. ruokakaan ei oo tääll. festareilla niin persoonallista ku muualla. voi vittu etten sanos,ei se oo sitä japanisskanaa, makkaraa ei löydy vaan ainaista sushia ja säshiö joka ei oo persnoonalliasta ollenkaan.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *