Audiokierros: Tsaarin ajan seikkailu

AUDIO: Aikamatkakierros kadonneessa Helsingissä

Pääkuva: Penkki ja pysäkki Kapteeninpuistikossa. Aikamatkakuva: Mojo Erämetsä

Lähde Frans-pojan mukana seikkailulle kadonneeseen Helsinkiin – näe vanhoja rakennuksia, merkkihenkilöiden patsaita ja tutustu yhdessä Fransin kanssa 1800-luvun pääkaupunkiin!

1. Senaatintorin salaisuus

Mystisiä arvoituksia

Senaatintori

Senaatintorilla on outoa kuhinaa. Mitä torin keskellä piilotellaan?

Frans on saapunut Senaatintorille, jota vierustavat rakennukset ovat kuin palatseja. Frans näkee tyylikkäässä Kiseleffin talossa ”mannermaisen tavaraliikkeen” Stockmannin. Tuomiokirkko on silmiä polttavan valkoinen.

Torilla häärää paljon väkeä. Mitä on tekeillä? Frans aistii suuren juhlan tunnun. Keskellä aukiota on valtava möykky, joka on peitetty suurella peitteellä. Kiireisten miesten puheista Frans poimii sanoja: ”Aleksanteri toisen kunniaksi”, ”tsaarin patsas”, ”huomenna”, ”Walter Runebergin tekemä”. Hän tietää, että suomalaisten ihailema keisari Aleksanteri II kuoli 13 vuotta aiemmin pommiterroristin uhrina. Huomenna on keisarin syntymäpäivä, 29. huhtikuuta.

Helsingin keskusta on sijainnut Senaatintorin alueella siitä lähtien, kun kaupunki vuonna 1640 siirrettiin sinne Vanhastakaupungista. Senaatintorin monumentaalimuodon kehittivät 1800-luvun alkupuoliskolla asemakaavoittaja Johan Albrecht Ehrenström ja arkkitehti Carl Ludvig Engel. Senaatintorin eli Suurtorin paikalla sijaitsi 1600-1700-luvuilla hautausmaa. Tälläkin hetkellä sinun jalkojesi ja Fransin jalkojen alla lepää satoja luurankoja.

Auta Fransia jatkamaan matkaa, ennen kuin Aleksanterin vielä salainen patsas paljastetaan ja väki täyttää torin. Frans löytää maasta ruttuisen päivän lehden, Päivälehden, ja sitä lukien vaeltaa kohti Esplanadia.

2. Esplanadin kynäniekat

Runollisia arvoituksia

Pohjoisesplanadi

Esplanadilla elävät ja kuolleet runoilijat kohtaavat.

Frans on nyt Helsingin vanhimmassa julkisessa puistossa. Kappeli-ravintolassa Pienen Vasikkahaan päässä kuhisee äänekkäästi. Kapakka on täynnä taiteellisen ja hienon näköisiä ihmisiä. Frans näkee ikkunan läpi Juhani Ahon turputtelemassa ilakoivassa seurueessa. Pari kuukautta sitten Frans löysi äidin kätköistä painomusteelta tuoksuvan romaanin Papin rouva ja luki sitä salaa.

Frans kulkee tärkeää viherpromenadia yrittäen tekeytyä nuhjuisissa vaatteissaan huomaamattomaksi hienon väen keskellä. Myös puisto on Ehrenströmin ja Engelin suunnittelema ja rakennettiin vesijättömaalle. Frans näkee kauempana komean Svenska Teaternin, joka kolmisenkymmentä vuotta sitten tuhoutui tulipalossa.

Esplanadin istutusalueen valmistuttua vuonna 1831 Etelä- ja Pohjoisesplanadista tuli suosittu säätyläisten kävelypaikka. Frans katselee uusrenessanssitaloja ja pysähtyy Runebergin patsaan ääreen. Kansallisrunoilijan patsaan muotoili hänen poikansa Walter pronssista. Patsas paljastettiin yhdeksän vuotta sitten – kahdeksan vuotta runoilijan kuoleman jälkeen – ja se oli Helsingin ensimmäinen julkinen muistomerkki. Frans oli vain pieni taapero, kun 20 000 tuhannen ihmisen väkijoukko kirjailija Zacharias Topeliuksen johdolla juhli isänmaallisessa tunnelmassa.

Frans ei vielä tiedä, että myös satusetä Topeliuksen ja nyt alle parikymppisen Eino Leinon muistomerkit aikanaan nousevat tähän samaan puistoon. Parhaillaan runoilija Leino astelee hänkin Kappeliin liehuvassa viitassaan ja lierihatussaan. Hänen tuleva muusansa, runoilija L. Onerva, poikkeuksellisen rohkea, yksin Kappeliin uskaltautuva nainen, on vielä 12-vuotias, aivan kuten Frans.

Frans uskoo löytäneensä vihjeen ja tietää, että hänen on uskallettava nyt kulkea Kamppiin.

3. Kampin kulkurikalliot

Helsingin vaarallisin alue

Urho Kekkosen katu 1

Kampin kallioille ei kannata mennä kuin päivänvalossa – jos silloinkaan.

Frans kävelee Henrikin esplanadin lehmusten varjoissa kohti Kampin kallioita. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että vuonna 1942 nyt vehreä katu nimetään Mannerheimintieksi erään tärkeän miehen mukaan. Frans ohittaa Simonkadun varren lumpunkerääjien ja kaupustelijoiden juutalaistorin, Narinkan.

Helsingin pahamaineisimmasta alueesta, Kampista, liikkuu Pasilan poikien keskuudessa paljon huhuja. Viinaa kaupataan hämärissä ja repaleiset hylkiöt juovat ja huutavat, kunnes kaatuvat. Frans kulkee varovaisin askelin ränsistyneen vajajonon ohi väistellen sameasilmäisten naisten katseita.

1800-luvun puolivälissä suurin osa Kamppia on köyhälistön laitakaupunkia. Länsilaitaa kansoittavat rahdinsoutajien ja muiden työläisten puiset asunnot, ”Puulaakivillat”. Lastenkodinkadun ”Sadan markan villat” ovat aivan uusia. Fransin edessä siintävät Turun kasarmin varuskunnan rakennukset, paikassa, jota Fransin tulevat lapsenlapsenlapset kutsuvat Kampin keskukseksi. Kasarmin harjoituskentän paikalle aikanaan nousevat Tennispalatsi, Graniittitalo ja Hotelli Presidentti.

4. Paloaseman kaikuja

Kampintorilla tapahtuu

Fredrikinkatu 63

Uusi paloasema on kuin piparkakkutalo.

Frans on kuullut, että sinä vuonna, kun hän syntyi, Kampin harjoituskentän päädyssä sijaitsi kaupungin häpeäpaalu. Viimeinen raipparangaistus toimitettiin juuri vuonna 1882. Myös Kolmikulman häpeäpaalulla särmikkään lankun päälle istutettu rangaistuksen kärsijä oli suosittua seurattavaa, tositelevision esiaikaa. Frans ajattelee kauhulla häpeärangaistusta. Onneksi hän ei hulinoi. Ja onneksi enää ei sentään teloiteta, kuten ennen vanhaan Siltavuoren kupeen ja Töölönkadun kulmilla teloituspaikoilla.

Mutta mikä piparkakkurakennus tuolla Kampintorilla onkaan? Se on tuliterä Kampin paloasema, jonka on suunnitellut Magnus Scherfbeck. Koristeellisen tiilirakennuksen katolla on torni ja tornissa kuparinen kello. Myöhemmin, tulevina aikoina, pommituksissa tuhoja kokeneen ja sittemmin puretun paloaseman paikalla on kuvataiteilija Ernst Billgrenin Kohtauspaikat-niminen tiilitalotaideteos, jonka pronssiset eläinhahmot huvittavat 2000-luvun futuristisia ohikulkijoita.

Kampin alueen itäpuolelta alkaa tulevaisuuden Runeberginkatu, joka kutsuu Fransia maagisesti puoleensa. Runeberg – tuo nimi seuraa Fransia kaiken aikaa. Ei, nyt ei ole Töölön maaseutuhuviloiden aika. Frans tietää, minne seuraavaksi.

5. Fredrikit ja Fredrikat

Fredrikinkadun oivallus

Fredrikinkatu 41

Fredrikinkatu kulkee kohti paheiden Punavuorta.

Frans kaartaa kohti pahamaineista Rööperiä eli työläisten ja ilotalojen Punavuorta. Sepän- ja Punavuorenkatujen välillä olleita rantakallioita kutsuttiin 1600-luvulla nimellä Rödberget niiden punertavan värin vuoksi. 1860-luvulla suomenkielinen käännös liitettiin karttaan: Punavuoret. Köyhät muuttivat Katajanokan kivitalojen myötä Punavuoreen 1870-luvulta eteenpäin, mutta pikkuporvarillistuminen on jo hyvällä mallilla. Silti alue säilyy vielä pitkälle 1900-luvulle levottomana, laittoman viinan ja rötöstelyn seutuna. Länsiosaan levittäytyy työväen eläväinen puutaloalue.

Fredrikinkadulla Frans sen tajuaa: hänellä on hirveä nälkä. Eväät hän söi jo Pasilan poluilla.

Nyt Frans tietää, miksi Runebergin nimi on häntä vaivannut. Toki mies oli kuulu ja rakastettu runoilija, mutta hänen vaimonsa – Fredrikinkatu muistuttaa hänet Fransin mieleen. Fredrika Runeberg, jo 15 vuotta haudassa levännyt. Kirjailija, mutta ennen kaikkea innokas leipuri!

Fredrika ja Fredrik. Äkkiä seuraavaan kohteeseen!

6. Kahvilan aarre

Herkullinen taika

Bulevardi 9

Bulevardilla odottaa tulevaisuuden perinnekahvila.

Frans muistelee isänsä tarinaa kävellessään kohti Bulevardia. Eräs nuori mies nimeltä Fredrik Edvar Ekberg kiersi parikymppisenä leipurikisällinä Viipurissa ja Pietarissa. Fransin isä on kertonut, että vuonna 1852 Fredrik perusti leipomon Rauhankadun kulmaan ja sitten Kahvikamari Kuopan Kiseleffin talon kellariin. Menestyksen siivittämänä Ekberg osti tontin Aleksanterinkadulta ja rakennutti tulevaisuuden Stockmannin paikalle kolmikerroksisen kivitalon leipomolle ja kahvilalle. Nälkävuosien kriisiä helpotettiin viinatehdastuloilla.

Kohta herra jo perusti Johanna-vaimon kanssa Helsingin hienoimman ravintolan, Cafe Parisienin, jonka pitopalvelemia antimia aterioi itse tsaari puolisoineen Kaivohuoneella vuonna 1876, viisi vuotta ennen kuolemaansa. Mutta voi onnetonta! Fransin isä oli juuri tuossa suuressa tapahtumassa keittiöharjoittelijana – ja vuokratut pöytähopeat varastettiin! Parisien joutui konkurssiin ja suljettiin.

Fransin isä tunsi kaksi vuotta sitten kuolleen Fredrikin hyvin. Kun isä kävi Suomessa, hän aina haki Fredrikiltä herkullisia torttuja, melkein koko palkallaan.

Frans ei vielä tiedä, että seuraavalla vuosituhannella Fredrikin työtä jatkava Fridolf Ekberg muuttaa Bulevardi yhdeksään, ja hänen vaimonsa Hilma pyytää rakennuttamaan ”pienen leipomon”. Pian kahvila-leipomo, Cafe Ekberg, on tyylikkäiden kaupunkilaisten suosikkipaikka, ja sukupolvi toisensa jälkeen ottaa siitä johtovastuun.

Nuo herkulliset tortut ovat tietenkin Runebergintorttuja, Ekbergin klassikkoja jo 1800-luvulta. Fredrika Runeberg ei kenties aina leiponut itse miehensä lempitorttua, vaan uskotaan, että porvoolainen kondiittori on tämän suomalaisen erikoisleivonnaisen kehittänyt. Resepti löytyy kuitenkin Fredrikan reseptikirjasta.

Ekbergin kahvilassa Fransia hymyilyttää. Hän taitaa tietää, mikä isän mielestä oli myös tsaarin suomalainen aarre…

Mutta toisaalta – missä nuo varastetut pöytähopeat mahtavatkaan sijaita…?