Wienin Tapaninkirkko

Pyhän Tapanin kirkko on kaupungin ja ensimmäisen kaupunginosan keskipiste. Goottilainen Stephansdom on edelleen kirkko, jossa järjestetään jumalanpalveluksia, mutta se on myös yksi Wienin tärkeimmistä turistikohteista.

Messujen aikana turistien liikkumista kirkossa on rajoitettu. Muulloin osan alueesta voi kiertää ilmaiseksi. Lähemmäksi pääalttaria ja keisari Fredrik III:n hautaa pääsee vain maksamalla pienen pääsymaksun. Kannattaa ottaa myös audioselostus, koska se kertoo paljon eri yksityiskohdista. Kirkon sekä sen tornien aukioloajat vaihtuvat vuodenaikojen mukaan.

Tapaninkirkon katon yli 20 000 lasitettua tiiltä näkyvät Wienissä kauas. Tiilet muodostavat muun muassa Itävallan tunnuksen kaksipäisen kotkan. Torneista hallitsevin on etelätorni Steffl, joka kohoaa 137 metrin korkeuteen. Steffl valmistui vuonna 1433 yli 70 vuoden rakentamisen jälkeen. Ylös pitää kavuta 343 porrasta.

Toisella puolella kirkkoa on pohjoistorni, joka ei koskaan valmistunut täyteen mittaansa. Todennäköisesti rakennustyöt jäivät kesken rahapulan vuoksi. Vuonna 1579 pohjoistorni sai yhä paikallaan olevan renessanssityylisen yläosan. Pohjoistorniin pääsee hissillä.

Pohjoistornissa on yli 20 000 kiloa painava kello Pummerin. Alkuperäinen Pummerin oli valettu paenneilta turkkilaisilta jääneistä tykeistä ja ripustettu paikalleen 1700-luvun alussa. Toisen maailmansodan pommitukset pudottivat Pummerinin, joka tuhosi alleen myös turkkilaisten hyökkäyksen muistomerkin. Kirkko kärsi muutenkin pahoin pommituksissa.

Kirkon vanhimmat osat ovat 1200-luvulta. Nämä ovat pääsisäänkäynti Riesentor ja sen yläpuolelle kohoavat pakanatornit Heidentürmer.

Kirkon vanhan saarnastuolin uskottiin pitkään olleen myöhäiskeskiaikaisen kuvanveistäjälegenda Anton Pilgramin käsialaa. Nykytutkimuksen mukaan sen suunnittelija olisi kuitenkin ollut joku tuntemattomaksi jäänyt kuvanveistäjä. Suunnittelija kurkistaa tuolin kyljessä olevasta luukusta. Ylhäältä tuolista kurkistelevat neljä oppi-isää: Augustinus, Hieronymus, Gregor ja Ambrosius.

1400-luvun loppupuolelta oleva tuoli on valmistettu hiekkakivestä, kuten suurin osa Tapaninkirkosta.

Myös Anton Pilgram oli kuin olikin rakentamassa ja suunnittelemassa Wienin Tapaninkirkkoa. Hän kannattelee kirkon vasemmalla seinällä suunnittelemaansa pientä urkuparvea.

Kirkon alttaritaulu esittää Pyhän Tapanin kivitystä. Tapani oli kristinuskon ensimmäinen marttyyri, jonka mukaan koko kirkko on saanut nimensä. Taulua ympäröivät pyhimyspatsaat.

Kirkon alla ovat katakombit, jossa on muun muassa Habsburgien keisarisuvun jäsenten hautakammioita. Katakombeihin pääsee vain opastetuilla kierroksilla. Kesäisin kirkossa järjestetään myös kattokävelyitä.
]

© Elina Alanne

Elina Alanne

Wienissä asunut toimittaja, jolta jäi kaupunkiin puoli sydäntä ja kokonainen sisko. Viihtyy nykyään Mikkelin seudulla.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *