Mitä kiinalaiselta ei sovi kysyä?

Mitä pidät Pekingistä?

Se on taatusti ensimmäisiä kysymyksiä, joita saat, kun ryhdyt Pekingissä juttusille. Missään nimessä ei pidä vastata rehellisesti eritellen pääkaupungin hyviä ja huonoja puolia. Parasta vain sanoa, että “Pidän Pekingistä todella paljon”.

Kun kiinalainen kohteliaasti äimistelee, että “Todellako?”, on syytä jatkaa vakuuttelua. Hienoja nähtävyyksiä, varsinkin se Kielletty kaupunki. Mielenkiintoisia baareja. Ystävällisiä ihmisiä. Ja kiinalainen ruokahan on niin herkullista! Sitten voit varovasti sanoa, että noh, liikenne on aika kaoottinen… Mutta sekin unohtuu, kun maistan kiinalaista olutta!

Kiinalaiset ovat yleensä herkkiä ulkomaalaisen Kiinan-arvostelulle. Itse ja varsinkin keskenään he voivat mollata maataan mielin määrin, mutta ulkopuoliselta moista ei siedetä. Ellei ulkopuolinen ole pitkäaikainen ystävä.

Kiinalaiset ovat yhtä kohteliaita muille. Kuulet nopeasti, että Fenlan (Suomi) on hyvin kaunis paikka. Olin pitkään ilahtunut kiinalaisten maantiedon tuntemuksesta, kunnes oivalsin, ettei useimmilla ollut aavistustakaan, missä Suomi on. Jotenkin toisen maata on kuitenkin kehuttava — ja orkidean tuoksua tarkoittavasta Fenlan-sanasta tulee kauneus mieleen.

Kiinalaisten herkkyys liittyy kansallisylpeyteen. Suomalaisin silmin lähes jokainen kiinalainen on isänmaallinen. Kiinan toisinajattelijatkin ovat yleensä sitä mieltä, että toki Tiibet, Taiwan ja Hongkong kuuluvat Kiinaan.

Kaikissa poliittisissa kysymyksissä on siis syytä edetä varovasti. Kun uusi kiinalainen tuttava utelee minulta, mitä pidän japanilaisista (hyvin herkkä asia) tai Kiinan presidentistä Xi Jinpingistä, kysyn, että mitä mieltä itse olet? Provosoiviin kysymyksiin, kuten “Eikö kiinalaisten kadulle syljeskely ole sinusta ällöttävää?”, olen provosoituneena usein vastannut rehellisesti. Aina voi toki pallottaa takaisin: “Mistä se muuten johtuu?”

Vastakysymysten taktiikka on osoittautunut hyväksi. Opin paljon kiinalaisten ajattelusta — ja huomaan nopeasti, kuinka tiukka tai vapaamielinen keskustelukumppani on. Sitten on helpompi pukea sanoiksi todelliset mielipiteensä. Vaikkapa näin: “Kiinan ilmansaasteet ovat aika kamalia, mutta niin ne olivat Euroopassakin aiemmin.”

Uusien tuttujen kanssa en koskaan nosta esiin arkaluontoisimpia asioita, kuten Tiananmenin verilöylyä tai toisinajattelijoiden julmaa kohtelua. Enkä pohdiskele kommunistisen puolueen vallankäyttöä. Monet pelkäävät puhua niistä ja aivan syystä. Joskus kiinalainen itse avautuu aroista aiheista, ja silloin syntyykin mielenkiintoinen keskustelu.

Toisaalta: monista länsimaissa vaietuista asioista puhutaan Kiinassa avoimesti. Naisten kesken on ihan ok valittaa isoon ääneen kuukautiskivuista. Olin juuri seurueessa, jossa (nais)tarjoilijaakin valistettiin ruokaseurueen kuukautiskierrosta.

Kiinassa raha ei ole tabu. Voit aivan hyvin ihastella toisen paitaa ja kysyä “Mistä ostit ja paljonko maksoi?” Tai tiedustella puolitutun palkkaa ja asuntolainan määrää.

Muistat vain sitten varautua vastakysymykseen.

Copyright: Mari Manninen

Mari Manninen

Asuin Pekingissä 2013-2016, jolloin tein näitä sivuja.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *