Pyhtään ruukkikylä Stockfors Village on yllättävä runsaudensarvi

Stockfors Village on kiehtova ruukkikylä Pyhtäällä, Kymijoen varrella. Stockfors on vuonna 1901 perustettu puuhiomon tehdasalue, joka nykyään on kulttuurin ja hyvinvointitapahtumien keskittymä. Pihan Piippuhallissa on myynnissä muun muassa käsintehtyjä koruja ja saippuoita. Alue on mitä mainioin kesäretkikohde.

Stockfors Village sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, puolen tunnin ajomatkan päässä Porvoosta ja alle puolen tunnin ajomatkan päässä Kotkasta. Stockfors Village vuokraa myös tiloja tapahtumia varten, ja siellä pidetäänkin esimerkiksi hääjuhlia ja festivaalitapahtumia.

Stockforsin kartano on saanut alkunsa jo vuonna 1570. Lue lisää Stockforsin pitkästä historiasta täältä.

Stockfors Village tarjoaa usealle yrittäjälle tilat. Piippuhallissa on myös kesänäyttely. Lisäksi pihapiiristä löytyy punaisesta puutalosta hauska Pakkausmuseo. Siellä on esillä menneiden aikojen kotimaisia pakkauksia ja paperituotteita. Nostalginen museo on avoinna vain heinäkuun ajan sunnuntaisin klo 12–16. Muina aikoina museoon pääsee tilauksesta ottamalla yhteyttä Stockforsin ruukkialueen Patruunantalolle numeroon 040 7534101.

Aavikon valoa ja menneisyyden jälkiä -valokuvanäyttely

Egyprinäyttely, Stockfors. Kuva Päivi Arvonen
Egyptinäyttely, Stockfors. Kuva Päivi Arvonen

Stockfors Village tarjoaa tänä kesänä mielenkiintoisen kesänäyttelyn. Ammattiluontokuvaaja ja viestintäalan yrittäjä Päivi Arvonen on asunut 12 vuotta Egyptissä ja matkustanut paljon myös muualla Lähi-idässä. Nykyisin Arvosen koti löytyy Suomesta, mutta työ vie häntä jatkuvasti reissuille erityisesti Kotkan, Kuusamon ja Kuhmon seuduille.

Stockforsin rouhean, punatiilisen Piippuhallin kesänäyttelyssä on esillä Arvosen ottamia valokuvia kahden viikon pituiselta Saharan matkalta vuodelta 2014. Arvonen mietti aluksi, ettei hän huoliteltuun tyyliin tottuneena selviytyisi kahden viikon aavikkomatkasta ilman suihkua, mutta päätti silti osallistua ainutlaatuiseen seikkailuun – eikä katunut.

Egyptinäyttely, Stockfors. Kuva Päivi Arvonen
Egyptinäyttely, Stockfors. Kuva Päivi Arvonen

Toimittajista ja tutkijoista koostuvalla tutkimusmatkalla ajettiin jeepeillä yli 2000 kilometriä Saharassa. Retken pääkohde oli Gilf Kebirin tasanko, jonka luolista on löytynyt hienoja kalliomaalauksia.

Moni kuvittelee, että Sahara on vain hiekkadyynejä, mutta maailman suurin aavikko on enimmäkseen kivikkoista ja kallioista. Kalliomaalauksissa hämmästyttää se, että kuvat ovat tuhansienkin vuosien jälkeen niin selkeitä. Eläväiset kalliopiirrokset tuovat kauan sitten eläneet ihmiset lähelle tämän päivän katsojia. Kuvissa esiintyy välillä eriskummallisia hahmoja, jotka ovat kenties muinaisia jumalolentoja tai unikuvia.

Näyttely on avoinna Stockforsin Piippuhallissa 12.6.-31.8.2021 ti–su klo 11–17.

Stockforsin paahtimo

Kahvipaahtimo, vasemmalta Jaakko Marttinen ja Nikolas Bardy
Stockforsin paahtimo, vasemmalta kesätyöntekijä Jaakko Marttinen ja yrittäjä Nikolas Bardy

Stockfors Village tarjoaa loistavat kahvit! Stockforsin Piippuhallissa gallerian edustalla majailee Nikolas Bardyn alkuvuodesta 2021 perustama kahvipaahtimo. Häntä auttelee myyjänä myös Stockforsin infopisteellä kesätöissä oleva Jaakko Marttinen.

”Paahtimoni juttu on tuoreus. Lisäksi käytän vain pienviljeljöiden kasvattamia Arabica-kahvipapuja. Suosin myös naisten viljelemiä kahvipapuja”, Bardy kertoo.

Makuja on useampia, ja uusin maku on kofeiiniton, suklainen tummapaahto Night Caf. Mustat kahvipaketit ovat yksinkertaisen tyylikkäitä. Yksi kahvipaketti maksaa 9,90 euroa. Voit myös juoda kahvia paikan päällä.

Stockforsin paahtimo
Myymälä on auki ti–su klo 11–17.

Patruunantalo

Patruunan talo
Patruunan talo, Stockfors

Pihapiirissä, syreenipensaiden ympäröimänä komeilee vaaleanvihreä, kaksikerroksin puuhuvila. Patruunantalo on Stockforsin tehdasalueen isännöitsijän kartano. Talossa ei tosin ole virallisesti koskaan asunut patruunaa, vaan tehtaan johtajia ja isännöitsijöitä. Patruunantalossa voi ihastella menneen ajan loistoa ja nykytaiteilijoiden maalauksia. Siellä voi myös yöpyä.

Kun tehdastoiminta loppui alueella 1990-luvun alussa, kartano jäi heitteille. Salongissakin alkoi kasvaa koivuja. Alueella on nyt tehty 12 vuotta mittavaa remonttia.

Patruunan talo
Patruunan talo

Katja Lemberg muutti Kotkasta Pyhtäälle neljä vuotta sitten ja alkoi pitää Patruunan talossa hyvinvointipaikkaa masentuneille ja työuupuneille. Hän on halunnut täyttää kartanon seinät taiteella.

”Vien koko aluetta kohti olemista ja lepäämistä. Tällä alueella on paljon potentiaalia, ja ennen kaikkea siivottavaa! Pyöritämme vuodessa yli 50 retriittiä. Haluan viedä konseptin myös ulkomaille”, kertoo Lemberg.

Patruunantalolle voi saapua maksutta makoilemaan puutarhassa ja salien mukavilla sohvilla, ja samalla voi ostaa kahvia tai lounasta. Tilauksesta voi saada rannasta käyttöönsä saunan, kylvyn ja kauneushoitoja.

Lue lisää Parantola-päivistä

Pyhtään lintuhoitola

Pyhtään lintuhoitola
Pyhtään lintuhoitola

Kurki työntää nokkaansa häkkiverkon välistä ja yrittää tiirikoida oven lukkoa auki. Se yrittää myös lempeästi nokkaista lähelle tulevia katsojia. Kurki saapui viisi vuotta sitten Pyhtään lintuhoitolaan, kun se jahtasi omakotitalon pihalla pelokasta koiraa. Lintu loukkaantui rytäkässä ja elelee nyt kesynä lintuhoitolassa.

Kurjella on kavereinaan kaksi joutsenta. Toinen joutsenista on vammautunut siivestä ja kuulemma ihastunut lintuhoitolan kuusikymppiseen pitäjään Arto Hokkaseen. Hokalla on hoitolassa apunaan tyttärensä Marjaana Hokkanen.

Lintuhoitolassa majailee tällä hetkellä myös sinisorsia, kanadanhanhi, muutama pöllö, metsähaukka ja korppi, joka osaa raakkua sanan “huomenta”.

Pyhtään lintuhoitola on perustettu vuonna 1998. Se on Suomen toinen virallinen lintuhoitola, jonka tehtävä on kuntouttaa loukkaantuneet linnut ja vapauttaa ne takaisin luontoon. Tarhassa on myös vakiasukkaita, kuten joutsenet ja kurki. Hoitolaan saapuu vuosittain noin 400 lintua ja joitakin kymmeniä oravia ja siilejä. Hoitolan ulkotarhat ovat avoinna yleisölle.

Pyhtään lintuhoitola
Pyhtään lintuhoitola

Yksityishenkilöt voivat ryhtyä 35 eurolla vuodessa Pyhtään lintuhoitolan kannatusjäseniksi. Pieniltä yrityksiltä ja yhteisöiltä vuosihinta on 250 euroa ja isoilta 500 euroa.

Pyhtään lintuhoitolan Facebook-sivut

Stockfors Village
Harjuntie 111
Pyhtään kirkonkylä

WWW

Lue myös: Pyhtään uusi lentokenttä – puhtaampaa ilmailua ja huima lento

Lue lisää Suomen kesän matkavinkkejä: Kotimaan parhaat matkavinkit

Elisa Helenius

Jo kesästä 2004 lähtien Punavuoressa asunut paljasjalkainen helsinkiläinen. Elisa rakastaa merta ja reissaa mielellään sykkivissä suurkaupungeissa ja historiallisissa pikkukaupungeissa. Hän on vapaa toimittaja, kulttuuribloggaaja (Sateenkaarenmaalari-blogi), yleisen kirjallisuustieteen maisteri ja maaliskuussa 2021 valmistunut medianomi.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *