Ekotrippi Espanjaan – Kuinka matkustaa vastuullisesti ja saako enää lentää?

*Kaupallinen yhteistyö: Espanjan matkailutoimisto (Tourspain)*

Ekotrippi on uusi vastuullisen matkailun podcast, jonka ensimmäisessä jaksossa jututin vastuullisuusasiantuntija Anu Nylundia siitä, mitä kaikkea vastuullisella matkailulla oikeastaan tarkoitetaan – ekologisuuden lisäksi – ja miten voimme matkailla kestävästi Espanjassa. Jaksossa keskustellaan myös matkailun positiivisista vaikutuksista sekä innovatiivisesta uudistavan matkailun konseptista.

Anu Nylund on todellinen Suomen vastuullisen matkailun guru, matkaopas, konsultti, Mood of Finland -yrityksen ja Rakkauden metsä -konseptin äiti. Tutustuin Anuun Tripsterin alkuaikoina, kun Anu opetti vastuullisen matkailun kurssia Perhon liiketalousopistossa, jossa minäkin kurssin suoritin. Muistan jo silloin, että tunnuimme Anun kanssa olevan samalla aaltopituudella sen suhteen, kuinka viestiä vastuullisuudesta.

Meistä Tripsterissä ei ole koskaan tuntunut luontevalta puhua vastuullisuudesta syyllistävään, moralisoivaan tyyliin ja virheitä jahdaten, vaan mieluummin tuoda hyvässä hengessä tietoa matkailun hyvistä puolista ja siitä, kuinka voidaan toimia. Anu on huomannut saman omassa työssään: syyllistäminen ei ole hedelmällinen lähestymistapa.

play.acast.com/s/ekotrippi/voiko-espanjassa-matkustaa-vastuullisesti-ja-miten

Lentäminen sallittu – pienennä hiilijalanjälkeä kokonaisuutena

Podcastin kärkeen otin aiheeksi kuumimman perunan, eli lentämisen. Kysyin Anulta, pystytäänkö päästöttömämpää lentoteknologiaa kehittämään, jos lentoyhtiöt eivät saa kassavirtaa nykyisenlaisista lennoista ja milloin hän ennustaa lentämisen onnistuvan päästöttömästi.

On muistettava, että kokonaisuus ratkaisee ja omaa hiilijalanjälkeä kannattaa seurata esim. Sitran laskurilla. Itselläni esimerkiksi tulokseksi tulee 3900 kg, eli noin puolet keskimääräisen suomalaisen päästömäärästä, vaikka lentäisin vuosittain kaksi edestakaista lentoa Barcelonaan. Näin siksi, että asun pienissä neliöissä, en omista autoa, en syö punaista lihaa tai maitotuotteita ja ostan suurimman osan perheen vaatehankinnoista käytettynä.

Päästäkseni vuoden 2030 tavoitteeseen, joka on 2500 kg/hlö, saisin lentää edestakaisin Barcelonaan joka toinen vuosi, vaihtoehtoisesti matkustaa sinne autolla edestakaisin kerran vuodessa tai lentää vuosittain edestakaisin puolimatkaan ja kulkea loppumatkan junalla. Matkustamista tai edes lentämistä ei siis hiilineutraaliuden aikanakaan tarvitse lopettaa.

Myös Anu kertoi nipistävänsä yhä enemmän kulutuksesta, ja lisäksi hän suosii ekologisia energiamuotoja ja on ollut jo vuosia kasvissyöjä. Hiilijalanjälkilaskurit auttavat tulemaan tietoiseksi omista valinnoista. On hyvä huomata, että esimerkiksi vaateteollisuuden päästöt ovat suuremmat kuin lento- ja rahtimatkojen päästöt yhteensä, vaikka tästä aika harvoin puhutaan. Anu suosittelee Sitran elämäntapalaskurin lisäksi myös ilmastodieetti.fi-laskuria.

Kuuntele podista, milloin Anu uskoo nykyisen tutkimuksen valossa, että pääsemme lentämään vähäpäästöisesti uusiutuvalla sähköllä.

Ekologinen vastuullisuus

Podissa käydään läpi vastuullisen matkailun eri osa-alueet ja esimerkkejä niistä juuri Espanjassa. Ekologinen vastuullisuus on monille se tutuin ja ehkä jopa ainoa tiedossa oleva vastuullisuuden laji.

Ekologista vastuullisuutta harjoittava suosii maata pitkin matkustamista kohteeseen ja itse kohteessa. Espanjassa on todella kattava ja hyvä junaverkosto ja 80 % Espanjan valtion rautateiden Renfen junista kulkee uusiutuvilla energianlähteillä tuotetulla sähköllä. Myös linja-autoliikenne on Espanjassa pääosin ekologista. Esimerkiksi Barcelonassa vuoteen 2030 mennessä puolet kaupungin sisäisen liikenteen busseista tulee kulkemaan sähköllä. Espanja on toki myös erinomainen pyöräilymaa, joten pyörän vuokraaminenkin on loistava idea.

Lisäksi ekologiseen vastuullisuuteen kuuluvat sähkön ja veden kulutuksen minimoiminen ja jätteiden kierrätys. Anu mainitsee podissa, että koti-Suomessa kierrättävät unohtavat usein kierrättää roskansa hotellissa yöpyessä, vaikka Espanjassa kierrättäminen on tehty hyvin helpoksi ja jäteastioita on suurissa kaupungeissa lähes joka korttelissa. Kierrätyksestä ja roskasäiliöiden värikoodeista voit lukea lisää tästä.

Luontomatkailu on Espanjassa erittäin tärkeässä roolissa. Moniin kaupunkien puistoihin on laitettu etukäteen ostettavat pääsymaksut turistivirtojen kontrolloimiseksi. Anu kertoo podcastisä patikointiretkestään luonnonpuistossa, johon päästetään vain pieni määrä ihmisiä kerralla luonnon kantokyvyn ja toisaalta matkailijoiden turvallisuuden vuoksi. Myös turvallisuus on osa vastuullisuutta.

Matkustaminen Espanjaan maata pitkin

Cap de Creus © Tuulia Kolehmainen
Kuva: © Tuulia Kolehmainen

Päästöttömin vaihtoehto matkustaa Suomesta Espanjaan on mennä ensin mahdollisimman uudella laivalla – tai potkurilentokoneella – Tukholmaan ja jatkaa sieltä junalla Tanskan, Saksan ja Ranskan tai Belgian kautta Espanjaan. Tämän kaltaisia matkoja voisi tehdä noin viisi yhden edestakaisen lennon päästöillä. Lisäksi voi toki harkita lentävänsä vaikkapa puolimatkaan, kuten Saksaan tai Ranskaan, ja jatkaa sieltä matkaa junalla. Tällöin puolittaa päästönsä. Myös omalla autolla liikkuminen puolittaa matkan päästöt lentämiseen verrattuna.

Rahtilaiva, eli Helsingistä Travemündeen kulkeva laiva, on siitä ongelmallinen, että se aiheuttaa päästöjä jopa enemmän kuin samanpituinen lentomatka. Kuitenkin, mikäli laivalta jatkaa matkaa junalla tai omalla autolla, jäävät kokonaispäästöt joka tapauksessa lentomatkaa pienemmiksi. Hyvä sivusto, jolta voi tarkastella maata pitkin -reittejä suomeksi on: maatapitkin.net.

Anu muistuttaa, että paras keino vähentää päästöjä ja tuottaa matkailullaan positiivisia vaikutuksia kohteelle on yksinkertaisesti matkustaa harvemmin ja viettää kohteessa pidempiä aikoja kerralla.

Taloudellinen ja sosiokulttuurinen vastuullisuus

Matkailuelinkeinolla on kansantaloudelle erittäin merkittävä rooli, erityisesti Espanjassa. Vuonna 2019 matkailun osuus Espanjan bruttokansantuotteesta oli yli 12 %, viime vuonna vain kolmanneksen tuosta. Tällä romahduksella oli vaikutusta yli 700 000 matkailun parissa työskentelevään, ja välillisesti luku on paljon isompi. Anu mainitsee podissa, että matkailu on myös siitä mielenkiintoinen toimiala, että se työllistää globaalisti paljon nuoria, naisia ja muita sellaisia henkilöitä, joiden olisi ehkä muutoin vaikea työllistyä.

Jos haluat matkailla taloudellisesti ja sosiokulttuurisesti vastuullisesti, työllistä paikallisia palveluntarjoajia: käy museoissa, näyttelyissä, keikoilla, paikallisten opastamilla kierroksilla, syö paikallisten pitämissä ravintoloissa ja osta paikallisten valmistamia tuotteita. Näin taloudellinen hyöty jää kohteeseen ja hyödyttää paikallisia yrittäjiä ja työntekijöitä. Anu muistuttaa, että monet perinnekulttuurin tai ruokakulttuurin muodot eivät olisi välttämättä edes säilyneet elinvoimaisina meidän päiviimme ilman matkailijoiden kiinnostusta ja tukea.

Meille Tripsterissä kulttuurinen vastuullisuus on alusta saakka ollut tärkein kantava voima jo senkin takia, että matkatoimittajamme ovat kaikki asuneet kohteissaan pitkään ja sulautuneet joukkoon paikallisen tavoin. Olemme nähneet turismin varjopuolet, paikallisten asenteet massaturismia kohtaan ja toisaalta sen, minkälaista matkailijaa puolestaan arvostetaan.

On todella suositeltavaa ottaa edes hiukan etukäteen selvää matkakohteensa tilanteesta, kulttuurista, tavoista ja kielistä, jotta osaisi toimia enemmän paikallisten tavoin. Tällä sivustolla, Tripsteri-opaskirjoissa ja DayTripster-äpissä vinkkaamme autenttisia, paikallisten suosimia paikkoja.

Alueellinen vastuullisuus

Espanjassa puhutaan erityisen paljon alueellisesta vastuullisuudesta. Matkailun tulisi siis levittäytyä tasaisemmin Espanjan eri alueille, ei vain Välimeren rannikolle ja suuriin kaupunkeihin.

Olemme Anun kanssa molemmat suuria Espanja-faneja maassa pitkään asuttuamme ja reissattuamme ja keskustelimme siitä, kuinka paljon koluamattomia kolkkia Espanjassa onkaan! Voisitko sinä harkita seuraavaa Espanjan-reissuasi vaikkapa Portugalin rajalla sijaitsevaan Extremaduraan, maan pohjoisrannikolle Galiciaan ja Asturiaan tai Don Quijoten tuulimylly- ja viinitilamaisemiin Castilla y Leoniin tai La Manchaan? Välimeren rannikollakin vähemmän vierailtuja kohteita yhä löytyy, kuten pohjoisrannikon Costa Brava.

Niin sanotussa massakohteessa kuten Barcelonassa tai Málagassa reissatessakin alueellista vastuullisuutta on mahdollista harjoittaa. Esimerkiksi Barcelonan kaupungin matkailustrategiaan on jo vuosia kuulunut se, että matkailijoita kannustetaan vierailemaan myös kuormitetun ydinkeskustan ja massanähtävyyksien ulkopuolella. Huomioi tämä, kun etsit majoitusta, ravintolaa tai tekemistä Barcelonassa, sillä vaihtoehtoja löytyy kosolti kaupungin laitamiltakin.

Barcelona. Kuva: © Jenni Laulumaa
Barcelona. Kuva: © Jenni Laulumaa

Vastuullisen matkailun innovaatioita: virtuaalimatkailu ja uudistava matkailu

Pandemiakauden hyvä puoli on ollut se, että koronaepidemia on räjähdysmäisesti nopeuttanut uusien matkailuinnovaatioiden kehitystä. Tripsterillekin tärkeä on ollut virtuaalimatkailu. Paitsi että järjestämme etäopastuksia livenä, olemme myös kehittäneet sovellukseemme lisätyn todellisuuden, audiokierrosten ja 360-opastusten teknologiaa.

Virtuaalimatkailua ei kuitenkaan tarvita ainoastaan pandemia-aikana, vaan se on tullut jäädäkseen. Puhuimme Anun kanssa podcastissä siitä, miten erinomainen tapa virtuaalimatkailu on käydä katsomassa kohteita etukäteen ja tehdä sitten päätös, missä kohteessa haluaa lisäksi käydä fyysiesti. Virtuaaliopastus johdattaa myös etukäteen kohteen tapoihin ja saloihin. Kaikkein suosituimpiin tai vaikeakulkuisimpiin nähtävyyksiin ei välttämättä tarvitse tai voikaan mennä itse ja tällöin on silti mahdollista vierailla paikan päällä virtuaalisesti. Paitsi erinomaista kohdemarkkinointia, virtuaalimatkailu on myös aina esteetöntä ja kaikille avointa.

Toinen uusi vastuullisen matkailun innovaatio on Anun Cantabriassa pilotoima uudistavan matkailun konsepti. Kuuntele podcastistä, mitä kaikkea tällä tarkoitetaan! Pähkinänkuoressa: uudistava matkailu on sekä päästökompensoinnin keino että ennen kaikkea etätöiden mahdollistama pitkään kohteessa viettämisen muoto. Sen ansiosta on mahdollista tutustua kohdekulttuuriin, tapoihin ja arkielämään uudella ja syvällisemmällä tavalla. Kukaties uudistava matkailu tulee lähitulevaisuudessa poikimaan uusia kansainvälisten verkostojen tuottamia innovaatioita taiteen, tieteen tai bisnesideoiden saralla.

Matkailun positiiviset puolet

Summauksena siis, jos matkustat, suosi maata pitkin matkailua tai lennä harvemmin ja pysy kohteessa pidempään. Matkusta sesongin ulkopuolella. Älä pihtaile, vaan käytä kohteessa rahaa, etenkin palveluihin ja elämyksiin. Ota etukäteen selvää kohdekulttuurista ja kielistä, luontokohteista ja nähtävyyksistä, joissa vierailet, ja tutustu joihinkin niistä vaikkapa virtuaalimatkailun keinoin. Kierrätä jätteet ja kuluta harkiten vettä ja sähköä. Syö paikallisissa ravintoloissa ennemmin kuin monikansallisissa ketjuissa ja osta tuotteita paikallisilta käsityöläisiltä ja pienyrittäjiltä. Näin saat varmuudella enemmän irti matkastasi ja tuotat positiivisia vaikutuksia matkakohteelle.

Voit kuunnella Ekotrippi-podcastin ensimmäisen jakson kokonaisuudessaan tästä.

Paula Kultanen Ribas

Barcelonassa kahdeksan vuotta asunut toimittaja, kirjailija ja muusikko seilaa tällä hetkellä synnyinkaupunkinsa Helsingin ja toisen kotipaikkansa Katalonian väliä.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *