Kotkan ja Haminan parhaat ravintolat ja kahvilat
Kotka-Haminan ravintolat
Ravintola ja viinibaari Vausti
Eurooppalaisia makuja Kotkan ylpeydessä
Täällä tarjoillaan paikallisista raaka-aineista tehtyä tasokasta eurooppalaista ruokaa aasialaisilla vivahteilla. Annokset ovat hyvin kauniita ja niiden asettelussa on käytetty luovuutta. Esimerkiksi kalat ja sienet on saatu Kotkasta, ja juomapuolella esitellään paikallisia pienpanimoita. Vinkkinä kerrottakoon, että alkudrinkkinä kannattaa kokeilla täyteläistä giniä & tyrniä. Testaa myös vaihtuva kolmen tai viiden ruokalajin yllätysmenu, jonka saa liha-, kala- tai kasvisversiona!
Vuonna 2010 avatussa ravintolassa on lämmin tunnelma ja viihtyisä miljöö. Voit myös vuokrata oman kabinetin. Ravintola Vausti sijaitsee teollistuvan suuriruhtinaskunnan mahtavassa punatiilikolossissa. Vuonna 1907 valmistuneen Kotkan konserttitalon on suunnitellut Eliel Saarinen, ja konserttitalo sijaitsee yhä ravintolan yläpuolella. Ravintolatila taas toimi aiemmin Työväentalona 1900-luvun alussa. Nimi Vausti on muuten vanhempaa kotkalaista murretta ja tarkoittaa baskeria!
Osoite: Kotkankatu 7b, Kotka
Ravintola Kotkan klubi ja Salakapakka
Hienossa ravintolassa Kotkan ainoa salakapakka
Vuonna 1927 valmistunut klubikiinteistö tarjoaa arvokkaat puitteet lounaalle tai illalliselle. Paikkaa on viime vuosina pyörittänyt pariskunta Niina Utter ja Niko Löyttynen. He ovat hankkineet vanhanajan huonekalut huutokaupoista, ja klubilla oli myös ennestään suuri taidekokoelma. Ravintolan linjaus on kotimainen lähiruoka. Suosituimmat ruuat ovat perinteisiä, kuten turska, kana ja pippuripihvi. Kannattaa maistaa kotkalaista kalakeittoa, joka tehdään kirkkaaseen liemeen eikä sisällä porkkanaa. Myös lapsille edullinen ruokalista.
Runsas buffetlounas jälkiruokineen on suosittu, ja sunnuntaisin on tarjolla brunssi. Ravintolan baarissa pyritään tekemään kaikki itse sokerisiirapista alkaen.
Viikonloppuisin lisäjännitystä tuo se, että voit yrittää löytää Kotkan klubilta salakapakan! Salakapakan vintagehuonekalut olivat klubilla valmiina, ja drinkkilistalla on herkullisia cocktaileja ja mocktaileja.
Kesäisin Kotkan klubi on kiinni, ja silloin on auki kesäravintola Vaakku Varissaaressa.
Osoite: Kirkkokatu 2, Kotka
Ravintola Vaakku
Kaunis ja ainutlaatuinen fine dining -ravintola saaressa
Vuonna 2014 avautuneen ravintolan on perustanut on kotkalainen ravintoloitsija-avopari Niina Utter ja Niko Löyttynen. He pitävät myös perinteikästä ravintola Kotkan klubia sekä kesäkuussa 2021 Kotkan torille avautunutta välimerellistä ravintola Toria. Aiemmin Vaakun paikalla myytiin makkaraperunoita, mutta yrittäjäpariskunta muokkasi tilasta rennon ja tasokkaan fine dining -ravintolan. Hyvän ruuan ja juoman lisäksi pyöreän mallisen ravintolan vetonauloja ovat 360 asteen merinäkymä, iso terassi, hienostuneet sisätilat ja uponneesta fregatti St. Nikolaista nostetut laivanosat ja tykit. Laiva upposi Ruotsinsalmen meritaistelujen aikana 1700-luvun loppupuolella.
Ravintola Vaakun yhteysvene, vuonna 1971 rakennettu mahonkivene m/s Klippan, kulkee tasatunnein Sapokasta Varissaareen aikavälillä klo 10–21, mutta vain niinä päivinä kun ravintola on auki (kesäisin ravintola on auki joka päivä). Viimeinen lautta saaresta pois lähtee klo 23.
Osoite: Varissaari, Kotka
Ravintola Keisarinsatama
Vuonna 1895 avatun panimorakennuksen ravintola
Kotkan Höyrypanimo vihittiin käyttöön vuonna 1895, ja suljetun panimon tiloissa avattiin Keisarinsatama vuonna 2001. Ravintola tarjoaa laadukasta ja perinteistä ruokaa kotimaisista raaka-aineista, maustettuna hyppysellisellä italialaisuutta. Ravintolasta löytyy lasten ruokalista, syöttötuoleja ja leikkinurkkaus. Kesäisin avataan suuri terassi.
Panimon päätuote oli vuoteen 1967 asti UKKO-olut, jonka retrohenkisiä mainoksia näkee yhä ravintolassa. UKKO-olutta on alettu taas valmistaa Mikkelissä, ja tällä täysmallasolulle voi huuhtoa janonsa ravintolassa.
Metsolan niemellä sijaitsevan ravintolan ikkunoista on kauniit näkymät merelle. Ravintolan nimi juontaa 1800-luvun lopulle, jolloin Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri III vietti aikaa kalastusmajalla Langinkoskella. Keisari ankkuroi aluksensa läheiselle lahdelle, joka kansan keskuudessa sai nimen Keisarinsatama.
Samassa rakennuksessa toimii pienpanimo Kotka Steam Brewery.
Osoite: Metsontie 41, Kotka
Wanha Fiskari
Laadukas klassikkoravintola
Wanha Fiskari on perinteinen klassikkoravintola, joka ei turhia koreile, mutta tekee kaiken pieteetillä. Sen merellinen tunnelma, tummasävyinen sisustus ja kapteeninpöytä luovat miljöön, jossa aika tuntuu hidastuvan. Keittiö luottaa klassikoihin. Listalta löytyy silakoita eli hailia, pippuripihviä ja laadukkaita kala-annoksia, jotka ovat keränneet kiitosta vuodesta toiseen.
Erityisen kiitoksen ansaitsee kuha-kampasimpukka-annos, jonka sitruunarisotto jää mieleen pitkäksi aikaa. Viinilista on harkittu, palvelu huomaavaista ja kokonaisuus hiottu. Wanha Fiskari on kaupungin ainoa Rôtisseurs-tunnustuksen saanut ravintola ja sitä on pyörittänyt sama pariskunta jo yli 30 vuotta. Kasvisvaihtoehtoja ei ole paljon, mutta kalaruoista ja klassikoista nauttivalle paikka on nappivalinta.
Osoite: Juha Vainion katu 2 (Sapokan satama), Kotka
Tai Hing
Runsas ja tunnelmallinen aasialaisravintola
Tai Hing on kotkalaisten suosikki, kun tekee mieli maukasta ja monipuolista aasialaista ruokaa. Kantonilaisiin makuihin keskittyvä ravintola sijaitsee Sibeliuksenpuiston laidalla ja sen koristeellinen sisustus vie ajatukset kauas Aasiaan.
Ruokalista on laaja, mutta erityisesti ravintolan omat erikoisuudet kannattaa testata. Suositeltavaa on jakaa jakaa useampi annos pöytäseurueen kesken. Tarjolla on myös kasvisruokia sekä lounasbuffet arkipäivisin.
Osoite: Kirkkokatu 9, Kotka
Kotka-Haminan kahvilat
Ravintola ja kahvila Villa Munkholma
Tunnelmallinen kahvila ja ravintola Koskipuistossa
Tämä maaginen paikka sijaitsee kosken katveessa. Paikalla oli ennen Munkkisaaren luostari, mutta vuonna 1901 luostari purettiin ja sen hirsistä rakennettiin kesähuvila. Vanhassa huvilassa toimii nykyisin vuoden 2018 maaliskuussa avattu Satu Yrjölän ja Simo Juuran Villa Munkholma. Ympäri vuoden auki olevassa nostalgisessa paikassa on ihastuttavat kaakeliuunit. Erityisen suosittuja ovat kakut, jotka on leivottu omien reseptien mukaan. Tarjolla on myös vanhoja ulkomaalaisia klassikoita, kuten italialaista frangipane-kakkua. Ihanaa mansikkaraparperikakkua saa ympäri vuoden.
Monet leivonnaiset ovat gluteenittomia, ja myös maidotonta ja munatonta löytyy. Suolaisista hitti on lohipiirakka. Iltaisin auki olevan ravintolan ruuat ovat nekin lohipainotteisia, ja suosituin on omalla reseptillä tehty 20 ainesosan lohikeitto.
Moni saapuu Villa Munkholmaan rauhoittumaan, joten siellä ei soi taustamusiikkia. Kahvila on suosittu treffipaikka.
Osoite: Munkholmantie 109, Koskipuisto, Kotka
Leistin leipomo ja myymälä
Maista Kotkan kansallisruokaa, possoa! Myös vegaaneille!
Posso on kotkalainen munkkipossu, joka on ohut ja rapea ja sisällä on lämmintä omenahilloa. Possot valmistetaan käsin, mikä vaatii työvoimaa ja aikaa. Vain kaksi perinneleipomoa valmistaa possoja, ja toinen on Kotkan leipä, jonka possoilla on korvat. Kotkan leipä sijaitsee osoitteessa Itäkatu 2. Huom! Possot ovat vegaanisia!
Leistin leipomo on perustettu vuonna 1955. Karhulassa on toinen Leistin leipomon myymälä ja myös kahvila, ja tuotteita myydään lisäksi Kotkan torilla keskiviikkoisin ja lauantaisin. Leistin leipomon suolainen suosikki on lihapiirakat. Myymälässä myydään vain samana päivänä leivottua. Paikka sijaitsee hieman syrjässä kaupungin laitamilla.
Niin Leistiltä kuin Kotkan leivältäkin saa myös herkullisia vegaanisia vihiksiä eli vegepiirakoita – kurkkaa myymälöiden lisäksi esimerkiksi torin pisteet ja Sapokan kahvilat, kuten Marina Cafe Laituri.
Osoite: Vanha Sutelantie 47, Kotka
Kahvilakonditioria Huovila
Perinteitä kunnioittava konditoria-kahvila Haminan keskustassa
Vanhan ja komean Tanelinkulma-rakennuksen pohjakerroksessa, osittain tiiliholvisissa kellaritiloissa, sijaitsee tämä perheyrityksen vuonna 1966 perustama kodikas leipomo. Sen yhteyteen avattiin vuonna 1994 tunnelmallinen kahvila. Leipomon suosituimmat tuotteet ovat kakut, erityisesti moussekakut ja perinteinen sitruunapeilikakku. Suosituin yksittäinen tuote on kruunuviineri, joka kyllä vie kielen mennessään! Kolme euroa maksavassa viinerissä on kermavaniljaseoksen päällä kotimaisia vadelmia, kesäisin mansikoita. Myös meritähti-vaniljapulla on suosikki.
Huovila valmistaa sotilasmusiikkitapahtumaan Hamina Tattooseen tattoo-leivokset jokaisena Hamina Tattoo vuotena.
Osoite: Fredrikinkatu 1, Hamina
Tsekkaa myös:
Pienpanimo Kotka Steam Brewery
Nuorekas ja suosittu olutbrändi
Kari-Jukka ”Kärsä” Koivistoinen ja Matias Puranen ovat perustaneet pienpanimonsa vuonna 2018. Raikkaita oluita on ilmestynyt jo 12 eri makua. Panimo sijaitsee meren rannalla, vuonna 1894 rakennetun Kotkan Höyrypanimon tiloissa. Leikkisissä etiketeissä seikkailee lokki Heiskanen, joka luulee olevansa kotka. Veikeät piirrokset ovat Kiroilevasta siilistä tunnetun Milla Paloniemen käsialaa. Oluiden nimet viittaavaat mereen.
Panimomyymälä on auki arkisin klo 11–17. Pienpanimon oluita myydään myös S-marketeissa ja Prismoissa ympäri Suomen sekä monissa ravintoloissa. Ryhmille järjestetään tutustumiskierroksia panimolla. Voit myös tilata panimolta oluita omalla etiketilläsi.
Osoite: Metsontie 41, Kotka
Teksti: © Elisa Helenius ja Arna Grym
