Ruotsi
Tripillä
Tripsteri-blogi
Matkamuisteloita läheltä ja kaukaa
Tripstereiden paikallisvinkit
Ruotsi
Tripillä
Tripsteri-blogi
Matkamuisteloita läheltä ja kaukaa
Tripstereiden paikallisvinkit
Ruotsin-roadtrip jatkukoon. Helmikuun alussa julkaisimme sarjan ensimmäisen etapin: matkakertomuksen Ruotsin Manchesterinä tunnettuun Norrköpingiin. Vain puolen tunnin ajomatkan päässä on kulinaristin märkä uni, historiallinen helmi, yliopistokaupunki Linköping, jonka juuret ulottuvat jopa 1100-luvulle asti.
Matka toteuteettiin yhteistyössä Visit Swedenin, Visit Linköpingin ja Visit Norrköpingin kanssa. Kuvat ja teksti: Soile Vauhkonen Pääkuva: Vanha Linköping / Soile Vauhkonen
Matkasimme Norrköpingistä Linköpingiin sopivasti lounasaikaan. Edessä oli ravintolarikas vuorokausi. Visit Linköpinging oli auttanut meitä löytämään kaupungin kiinnostavimmat ruokakohteet.
Olimme sopineet tapaavamme palkitun ravintoloitsija Andreas Landénin hänen uudessa lounasbistrossaan Svinnerietissä. Ravintola valmistaa kaiken ruoan hävikkiraaka-aineista.
Konsepti oli toteutettu pieteetillä. Andreas esitteli ylpeänä kolme eri tiskiä joiden takana hymyilevä henkilökunta kokosi annoksia: liha (kött), kala (blöt) ja kasvis (växt). Keskellä ravintolaa oli herkullinen salaattibuffet ja sivupöydällä kahvipiste teeleipien kera. Andreas tiesi jokaisen raaka-aineen alkuperän, sillä hän itsekin soitteli kaupungin ravintoloitsijoille niiden perään. Jopa astiasto ja aterimet olivat kierrätyskamaa. Ruoka maistui aivan uskomattomalta.
Herkullinen lounas vatsassa ajoimme kaupungin laidalle vanhaan Linköpingiin. Edes harmaa ilma ei heikentänyt 1700-luvun puutalojen charmia. Punaiset ja pastellinväriset mökit piilottivat sisälleen erilaisia vanhanajan putiikkeja ja museoita. Muutama talorypäs oli muutettu pittoreskiksi Bed & Breakfestiksi. Mukulakivisillä kaduilla sai kävellä rauhassa, sillä kävi selväksi, että vanha Linköping on enimmäkseen kesäkohde. Sisäpihat muuttuvat kesällä ulkoilmakahviloiksi, joissa järjestetään konsertteja ja vanhanajan tansseja. Vanhassakaupungissa järjestetään myös suositut vanhanajan joulumarkkinat.
Lapsiperheille matkavinkiksi vanhassa Linköpingissä avautui keväällä 2023 LassenMajan dekkaritalo. LasseMaja Detektivbyro on Ruotsissa suosittu lastenkirjasarja, jonka kirjailija Martin Widmark on kotoisin Linköpingistä. Dekkaritalossa ratkaistaan mysteerejä porukalla. Kohde sopii erityisesti 4–14-vuotiaille. Dekkaritalon vieressä on karkkitehdas Cloettan karkkikauppa. Me säästimme karkkiostokset seuraavaan päivään Cloettan tehtaanmyymälään.
Vanha Linköping on noin 20 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Autoilijoille löytyy runsaasti parkkipaikkoja.
Pitkän kävelyn jälkeen olimme janoisia, joten onneksi ohjelmassa oli vierailu paikalliselle olutpanimolle Centralbryggerietille. Moderni olutpanimo valmistaa raikkaita aleja eli pintahiivaoluita. Panimolla on valikoimassa myös muutama lager, stout sekä erilaisia sesonkioluita. Panimo sijaitsee vanhassa teurastamossa kaupungin laidalla, josta osa on muutettu ravintolaksi ja juhlatilaksi.
Centralbryggerietin tunnetuin olutmerkki Folkes on kastettu kaupungin erikoisen patsaan, Folke Filbyterin mukaan. Tarina kertoo, että Folke oli paikallinen herttua, joka oli erityisen ylpeä perimästään. Legendan mukaan hän sai nimen Filbyter, sillä hän kastroi hevosia hampaillaan. Totta vai tarua? Sitä ei tiedetä. Folke Filbyterin patasa katsoo alas, sillä siniverisenä häntä tulee katsoa ylöspäin.
Erikoisia oluita pääsee myös maistelemaan gastropubi De Klompissa, joka on on todellinen paikallisten olohuone. Paikan omistaja Take Anstoot valittiin vuoden 2022 itägötanmaalaiseksi. Ravintolabisneksen lisäksi Take ajaa rekkoja Euroopan läpi Ukrainan armeijalle. Maistelimme Taken kanssa oluita ja hollantilaisia aperatiiveja. Hapanpallerot saavat meiltä erikoismaininnan! Taken ravintolassa on kodikas tunnelma. Ehkä juuri siksi, että Take on myynyt suuren osan ravintolan osakkeista kanta-asikkailleen.
Matkalla ravintolaan matkakumppanini muisteli opiskeluaikojaan Linköpingissä. Kaupungissa ei kuulemma tuolloin ollut yhtään hienoa ravintolaa. Linköping on yliopistokaupunki, jonka tunnetuimmat suuryritykset ovat puolustusyhtiö Saab ja karkkiteollisuuden kuningas Cloetta. Nykyään kaupungista löytyy ravintoloita vaikka muille jakaa ja ne täyttyvät viikonloppuisin paikallisista ja vierailevista nautiskelijoista. Me valitsimme illallispaikaksi vuoden riistaravintolan Jordin.
Jordin omistaa Svinnerietistä tuttu Andreas Landin. Raaka-aineet tulevat Ruotsin luonnosta: porojäkälä vuoristosta, luonnonvaraisesti pyydetty kuhaa Glanista ja villisika Itä-Götanmaan metsistä. Andreas on intohimoinen metsästäjä, joka pyytää osan raaka-aineistaan itse. Omenatkin taitavat tulla Andreaksen takapihalta. Maut pyritään säilyttämään mahdollisimman aitoina ilman liikoja mausteita.
Pienessä tilassa vallitsi seesteine tunnelma. Se sopi meille hyvin rankan päivän päätteeksi. Edessä oli pitkä illallinen maistelumenun merkeissä. Tilasimme aperatiiveiksi raikkaat cocktailit ja antauduimme Jordin henkilökunnan hemmoteltavaksi. Mainittakoon vielä, että Jordin alkoholiton juomapaketti oli aivan uskomaton.
Linköpingissä on muitakin mainitsemisenarvoisia ravintoloita. Klassikkoravintola Stångs Magasin aivan Stånganin virran vieressä on upea paikka lounaalle tai brunssille. Myös ravintola Dahlboms Mat & Bar sekä takatasku Kusinen pitävät yllä makuhermoja kutkuttavaa tasoa. Parhaat kahvit ja kahvileivät löytyvät Simons Rosteri & Bagerista.
Heräsimme uuteen aamuun herkut mielessämme. Koska olimme saapuneet autolla, päätimme matkata Ljungsbrohon joka tunnetaan suuresta Cloettan karkkitehtaasta. Ljungsro sijaitsee vain vartin ajomatkan päässä Linköpingistä.
Karkkitehtaalla meitä odotti tehdaskaupan johtaja Marita. Kaupan väriloisto oli omaa luokkaansa. Telineet notkuivat Cloettan kuuluisia klassikoita: Gott & Blandat -pusseja, KEX-suklaapatukoita ja Åhlgrens bilar -vaahtoautoja. Löysimme myös laarillisen tuoreita Tupla-patukoita. Pääsin näyttämään matkakumppanilleni, kuinka Tupla-patukka kuuluu oikeaoppisesti avata keskeltä.
Jutustelimme hetken Maritan kanssa Cloettan historiasta. Perheomisteinen yritys on 161 vuotta vanha. Cloetta ja Fazer laittoivat hynttyyt yhteen vuonna 2000, mutta yhteiseloa kesti vain kahdeksan vuotta. Eron taustalla oli huhujen mukaan perheiden erimielisyydet yrityksen strategiasta.
Lähdimme karkkikaupasta kassit notkuen. Tosin herkkunälkä ei vielä hellittänyt. Ljungsbron lähellä oli toinenkin vierailukohde ennen kotimatkan alkua, nimittäin Boställets Vedungsbageri.
Boställets on herttainen maatila keskellä… no, ei mitään. Omistaja, Karin, perusti leipomon pitkän toimistotyöuransa jälkeen. Hän ei enää halunnut istua konttorissa vaan työskennellä käsillään. Perheen navetta muuttui leipomoksi ja kahvilatilaksi. Kesällä pöydät kannetaan pellonviereen ja perheen tiluksilla saa istukella vapaasti. Leipiä voi myös ostaa mukaan.
Boställetissä on tarjolla leipiä, leivonnaisia ja kevyitä lounaita kuten keittoja. Leivät paistetaan puu-uunissa. Karin tarjosi meille kahvit ja vuoden ensimmäiset semlat eli laskiaispullat, joiden täytteenä on mantelimassa. Pehmeä pulla suli suussa samalla kun kuuntelimme Karinin tarinaa.
Majoitukset ja ruoat tarjosi Visit Sweden.
Ajomatka Linköpingin ja Tukholman välillä on kaksi tuntia. Linköpingiin pääsee helposti junalla Tukholman päärautatieasemalta. Junamatka kestää puolitoista tuntia. Arlandan lentokentältä on myös bussiyhteys, mutta matka kestää lähes kolme tuntia useiden pysähdysten takia. Linköping on myös täydellinen taukopaikka matkalla Tukholmasta Etelä-Ruotsiin tai Tanskaan.
Linköpingin nähtävyydet ovat toisistaan etäällä, joten paikasta toiseen liikutaan autolla tai bussilla.
Hilma Vinblads B&B: Todellinen elämysyöpyminen Vanhassa Linköpingissä. Hilma Vinbladsissa on 12 uniikkia kustavilaisesti sisustettua huonetta. Jokainen huone on nimetty kuuluisan linköpiläisen naisen mukaan. Romanttiseen yöpymiseen kannattaa varata Agnes, jossa on suuri kahden hengen kylpyamme. Perheille sopii extra sängyllä varustettu Sigrid. Mukavuuksista ei tarvitse tinkiä, vaikka miljö onkin vanhahtava. Huoneista löytyy TV ja toimiva wifi. Kesällä Hilma Vinbladsin puutarha on upea paikka istua kahvilla ja vaikka lukea kirjaa. Katso ajankohtaiset hinnat ja varaa yöpyminen tästä.
Quality Hotel the Box: Tämä hotelli on aivan valtatien vieressä, joten se sopii hyvin niille jotka saapuvat autolla (latauspisteitä löytyy). Ensisilmäykseltä hotelli vaikuttaa askeettiselta, mutta astuessasi sisään huomaat todellisuuden olevan jotain aivan muuta. Modernissa hotellissa on trendikäs baari, spa-osasto, juoksurata ja mukavat huoneet. Tänne tullaan ihan vaan olemaan hotellilla. Kaupunkiin kävelee 20 minuutissa tai pyöräilee 10 minuutissa. Hotelli vuokraa vierailleen pyöriä. Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.
And Hotel Linköping: Tältä hotellilta on Linköpingin keskustaan ja vanhaankaupunkiin kävelymatkaa vain 10–15 minuuttia. Hotelli on uusi ja sen konseptina on tehokas tilankäyttö. Sänkyjen alla on kätevät säilytyslaatikot. Sieltä löytyy myös vedenkeitin ja muut huoneen lisätarvikkeet. Aulassa on paljon co-working-tilaa ja hotellilla on myös kuntosali. Hotellin parkkihallissa on sähköautoille latauspisteet. Aamiaisella on otettu huomioon erikoisruokavaliot. Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.
Ai että, nuo annokset näyttävät kyllä todella hyviltä. Ja oikein mukavalta tuo Linköpingin vanhakaupunki näyttää, ehkäpä seuraavalla Ruotsiin kohdistuvalla matkalla tulee pistäytyä siellä.
Ozan Sen, hotelldirektör 06.04.2023 12:38
Kiitos, että päätit testata hotelliamme, and hotelli Linköpingiä. Olet tervetullut takaisin milloin tahansa.