Tutustu Tripsteriin: Satu Rämö ja luonnonkaunis Islanti

Tutustu Tripsteriin -sarjassa tekijämme paljastavat kasvonsa ja kohteensa. Tripsteri on täynnä loistavia tyyppejä, jotka asuvat ympäri maailman. Tutustutaan!

Satu Rämö on viestintäyrittäjä ja kirjailija Islannista. Hän on asunut Islannissa parikymmentä vuotta ja uinut saaren lähes jokaisessa kuumassa lähteessä ja uima-altaassa.

Islanti vei mennessään

“Olen Satu Rämö, ekonomi, humanisti, luovan alan yrittäjä, tuloksellisen viestinnän ammattilainen, matkailuihminen, kouluttaja, puhuja, Islanti-nörtti, issikkaretkien järjestäjä, kirjailija ja yksi Suomen ensimmäisiä sosiaalisen median vaikuttajia. En ole osannut päättää, mikä minua kiinnostaisi eniten. Sen takia olen mukana monenlaisissa jutuissa projekti kerrallaan.

Opiskelin Helsingin kauppakorkeakoulussa ekonomiksi. Päädyin opiskelemaan kaikkea mikä kiehtoi. Töiden ohessa yliopistossa vierähti yli kahdeksan vuotta. Tein opinnot viestinnästä, kansantaloustieteestä, laskentatoimesta ja espanjan kielestä. Kävin tutustumassa myös humanisteihin Helsingin yliopistolla ja opiskelin kotimaista kirjallisuutta.

Tapasin aikoinaan Kreetan saarella työskennellessäni älyttömän kiinnostavia tyyppejä. He olivat kotoisin Islannista. Hauskat islantilaiset jäivät mieleen ja Islannin luonto kiinnosti. Halusin kovasti päästä käymään Islannissa, joten hain opiskelemaan Islannin yliopistoon puoleksi vuodeksi Nordplus-vaihto-ohjelman kautta. Se päätös on luultavasti vaikuttanut elämääni kaikkein eniten.

Ihastuin maahan, luontoon, ihmisiin ja matkailumahdollisuuksiin – ja muutin saarelle noin 15 vuotta sitten. Halusin päästä sisään yhteiskuntaan kunnolla, joten kirjauduin yliopistoon opiskelemaan islannin kieltä. Kolme vuotta myöhemmin valmistuin kandiksi. Nyt osaan tilata leipää leipomosta islanniksi ja väitellä politiikasta paikallisten kanssa. Glæsilegt!

Olen yksi Tripsterin perustajajäsenistä. Tripsterin matkaopasta ennen kirjoitin Mondo Islanti -matkaoppaan.”

Satu Rämö ihastui Islantiin. Kuva: Bjorgvin Hilmarsson.

“En kyllästy Islantiin koskaan”

”Asun Islannissa Länsivuonoilla, mutta työskentelen pääasiassa suomalaisten asiakkaitteni parissa. Silloin kun en ole töissä tai opiskelemassa, olen äänikirjojen suurkuluttaja, islanninhevosfani, islantilaisen jäätikköoppaan vaimo ja kahden suomalaisislantilaisen lapsen äiti. Kotitöistä vihaan imurointia ja silittämistä. Tykkään järjestää ja laittaa ruokaa.

Islannissa ehdottomasti parasta ovat mahtava luonto, islanninhevosvaellukset, kuumavesialtaat ja pitkät vaellukset vuoristossa. En koskaan kyllästy lomailemaan omassa uudessa kotimaassani.

Täällä on niin paljon tekemistä ja koettavaa, että odotan malttamattomana jokaista lomaviikonloppua ja lomaviikkoa, jotka saan viettää Islannin luonnossa puuhaillen lempijuttujani.”

Islanninhevosvaellus on upea elämys.

“Työ saa olla rankkaa mutta sen pitää olla hauskaa!”

“Minun mottoni on tehdä sellaisia asioita, joista itse pidän. Myös töissä. Olen aika ajoin tuottelias bisnesmuija, mutta en tee asioita pelkästään rahan takia. Työ saa olla rankkaa ja sitä voi tehdä paljon, mutta sen pitää olla hauskaa ja merkityksellistä.

Näistä kivan työnteon, itseä ja läheisimpiä miellyttävän arjen ja omaan elämään mukautuvan urasuunnittelun aiheista tykkään kertoa myös muille.

Rakastan seikkailuja, hotelliaamiaisia, uusien paikkojen tuoksuja ja kirjan lukemista rantakahvilassa. Matkailu on minulle tärkeää. Se on keino hemmotella itseä ja oppia uusia asioita maailmasta. Kun on mahdollisuus matkustaa, on myös vastuu toimia oikein.

Vastuullisen matkailun teemoja ei voi liikaa korostaa. Kun Tripsteri perustettiin, sen kantavaksi ideaksi otettiin vastuullinen matkailu. Se on minulle tärkeä syy olla tässä mukana.”

Vapaiden hevoslaumojen matkassa

”Mikään ei vedä vertoja sille äänelle, joka lähtee sadan islanninhevosen laumasta, kun se rynnistää tölttiä ja laukkaa pitkin Islannin suuria erämaita.

Viikon mittaisilla islanninhevosvalluksilla kulkee mukana vapaa hevoslauma, jotta ratsua voi vaihtaa parinkymmenen kilometrin välein. Taukopaikoilla juodaan kahvit, haukataan pala islantilaista raparperikakkua hjónabandssælaa ja turistaan leppoisten islantilaisten kanssa mukavia. Sitten taas jatketaan!”

Lepohetki luonnossa ja evästauko kruunaavat retken.

Tutustu Satu Rämön Islanti-oppaisiin!

Satu Rämön somekanavat tavoittavat kuukausittain kymmeniätuhansia seuraajia blogin, Instagramin ja podcastien kautta. Satu on vetänyt kirjoittajakoulutuksia sekä julkaissut parisenkymmentä kirjaa: asiaproosaa, humoristisia tietokirjoja ja muun muassa markkinointiviestinnän oppikirjoja. Islantilainen voittaa aina (WSOY) palkittiin Vuoden matkakirjana vuonna 2015.

Tripsteri Islanti -matkaopaskirja

Tarinallinen matkaopaskirja Tripsteri Islanti – lue maagisen saaren parhaat vinkit ja kertomukset.

Tripsteri Islanti -matkaopas

DayTripster App Islanti

Lähde kierroksille, luo oma huippukierros tai koosta suosikkiravintolasi suosituslistaksi kavereille. Sovellus sisältää muun muassa Islannin saarikierroksen, Kultaisen kierroksen ja muutaman Reykjavikin kaupungin saloihin tutustuttavan kierroksen.

LATAA ILMAISEKSI:

DayTripster Islanti

iOS

Android

Islannin verkko-opas

Islannin verkko-opas on laaja kattaus Islantiin. Oppaan tekijältä Satulta voi kysellä kommenttikentissä viime hetken vinkkejä Islantiin.

Kuuntele Satun Islanti-podcast

Tripsteri-podcastin ensimmäisessä jaksossa Satu Rämö paljastaa, kuinka syöt Islannissa kuin paikallinen, miten myöhään Reykjavikin yöelämä alkaa, minne mennä lasten kanssa ja missä Björk oikein hengailee.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *