Peking yllätti matkailijan — hyvässä ja pahassa

Kaverini on käymässä luonani Pekingissä. Eipä olisi voinut huonompaa aikaa valita. Huomenna torstaina 3. syyskuuta on Suuri Paraati, jossa muistetaan voittoa sodasta Japania vastaan toisen maailmansodan aikaan.

Jättimäinen määrä sotilaita ja sotakalustoa esitellään Tiananmeninaukiolla ja isoilla lähikaduilla. Paraati on hyvin tärkeä maan johdolle, joten Peking on siivottu niin rauhalliseksi kuin mahdollista. Lukemattomia baareja, ravintoloita ja kauppoja on suljettu. Tärkeimpiä nähtävyyksiä kuten Kielletty kaupunki, kansallismuseo, Maon mausoleumi ja Lama-temppeli on pantu kiinni päiviksi. Kun kaverini yritti tänään paraatin aattona päästä kaupungin korkeimman tornin baariin, sekin oli kiinni.

Paraatia harjoiteltiin jo toissa viikonloppuna, ja samalla harjoiteltiin turvatoimia. Silloin toinen kaverini oli käymässä. Hän yritti tulla keskellä yötä meille, mutta hänet pysäytettiin tiesululla, vaikka hänellä oli passi ja muut tarvittavat paperit mukanaan. Pitkällisen odottelun ja ystävällisen neuvottelun jälkeen poliisi toi hänet kotiimme.

Tuohon aikaan Peking oli täynnä MM-kisaturisteja. Heille saattoi tulla yllätyksenä, että isoja baarialueita ja nähtävyyksiä oli suljettu.

Toisaalta — en muista milloin saasteisessa Pekingissä on ollut näin puhdas ilma näin pitkään. Pilvet näkyvät joka päivä. Eikä ihme. Kisojen ja paraatin vuoksi autoliikennettä on rajoitettu jo pitkään. Tehtaita on pantu kiinni. Ulkoilu Pekingissä ei ole ollut näin kivaa ikinä.

Ja onhan tämä vähän jännääkin. Parhaillaan yritämme pähkäillä, miten kaverini pystyy aamulla kiertämään kaikki suljetut kadut, jotta hän pääsee Kiinan muurille vaellukselle.

Päivitys 4. syyskuuta: Ei päässyt kaveri Kiinan muurille, koska hän ei saanut nukuttua edeltävänä yönä. Paraatissa esitellyt tankit ja muut isot aseet jyristelivät paraatipaikoilleen asuntomme ohi keskellä yötä. Meteli oli melkoinen. 

Copyright: Mari Manninen

Mari Manninen

Asuin Pekingissä 2013-2016, jolloin tein näitä sivuja.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *