Pariisin vehrein hotelli

Harvemmin pariisilaishotellin kuudennessa kerroksessa kukkaiskasvit ryöpsyvät iloisina sisään, kun avaa ikkunan… Paris XIII:n julkisivua komistaa tuuhea viherseinä, joka rönsyilee monenkirjavana etenkin kesäaikaan.

Ilmaston ja vuodenaikojen mukaan valkatut kasvit eivät tuo mukanaan pelkästään silmänlumoa, vaan ne parantavat proosallisemmin myös ilman laatua sitomalla pölyä ja sähköisyyttä. Kadunhälykin vaimenee harmittomaksi muminaksi happea tuottavan vihermaailman filtteroimana.

Nimensä mukaisesti 13. kaupunginosassa sijaitsevan hotellin upea kasviseinä oli ensimmäinen laatuaan Pariisissa.

Vuonna 2016 “kylvetyn” kasviseinän räätälöi trendibotanisti Patrick Blanc, joka on loihtinut ympäri maailmaa mahtavia vertikaalisia puutarhoita. Blancin mielikuvituksesta yhdistyneenä hänen kasvimaailman tuntemukseensa on kummunut muun muassa Quai Branlyn museon ja Fondation Cartierin vaikuttavat kasviseinämät.

Hiljattain uusittu, pieni ekohotelli on sitoutunut -kuten asiaan kuuluukin-  ympäristörasituksen pienentämiseen. Huoneiden sisustukseen on haettu inspiraatiota skandinaavisen pelkistetystä tyylistä puupintoineen ja luontokuvineen. Ilmastointi toimii, ja huoneet ovat hiljaisia.

Hotellissa piilee myös pieni kuntosali, jonka ohessa on ranskalaisversio saunasta elikkä pieni, kuuma hikikoppero ilman löylyjä, tosin aivan suihkuhuoneen vieressä. Hotellin aamiaisessa panostetaan luomuun, ja ruokalistaltakin löytyy kasvisruokia nyt kun hiilijalanjäljestä kannetaan huolta.

Kaksi nähtävyyyttä kävelymatkan päässä

Yksi tunnetuimmista presidentti François Mitterrandin valtakauden mahtitöistä sijaitsee kivenheiton päässä hotellista. Kyseinen monumentaalinen Ranskan kansallinen kirjasto on ehdottomasti näkemisen arvoinen huikaisevine, kirjankantta muistuttavine rakennuksineen.

Taiteelliseen elämysmatkailuun voi heittäytyä samaisessa kaupunginosassa sijaitsevassa vallatussa “kylmätehtaassa”. Seine-joen tuntumassa sijaitseva Les Frigos pursuaa yhtä luomisvoimaista kuin monenkirjavaa street artia ja grafiittia.

Kaupungin ensimmäisellä, ilman kuljettajaa toimivalla metrolla (linja 14) pääsee halutessaan nopeasti flaneeraamaan hausmannilaisen ja historiallisen Pariisin sydämeen.

Hotellin hinnat vaihtelevat sesongista riippuen.  Kahden hengen huoneen hinta on 80-150 euroa. Elokuussa hinnat ovat halvimmillaan.

Katso ajankohtaiset hinnat ja varaa hotelli

Hôtel XIII, 90 Rue de Patay, 13. arr. 
Metro Bibliothèque François Mitterrand
0153828484

Anneli Airaksinen

Anneli Airaksinen on Pariisissa pitkään asunut toimittaja ja valokuvaaja, tieteen yleistajuistaja. Osa-aikaluova.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *