Tansania

Mielikuvien Afrikka, hieman kaoottinen kaupunkielämä ja arabialainen estetiikka kohtaavat toisensa. Tansania on täynnä luontokohteita ja kulttuuria, perinteisiä kyläyhteisöjä ja toisaalta tornitaloja.
Tansania on niin valtava ja monipuolinen, että kaikkea ei voi nähdä kerralla. Monesta tansanialaisestakin maan muut osat tuntuvat eksoottisilta. Matkaajan on siis parasta valita vain muutama kohde tai varata paljon aikaa.

Safari ja Kilimanjaro

Monelle tärkein syy Tansanian matkaan on joko safari tai Kilimanjaro-vuorelle kiipeäminen, usein myös molemmat. Monen mielestä Tansania onkin maailman paras safarikohde, jonka tunnetuimpia puistoja ovat pohjoisen Serengeti ja Ngorongoro.

Vaikka pohjoisen puistot ovat kieltämättä upeita, ja Ngorongoron ”luonnon amfiteatteri” vanhassa kraaterissa vertaansa vailla, ei muitakaan luonnonpuistoja kannata jättää huomiotta. Jos haluaa välttää suosituimmat turistikohteet ja kenties säästää hieman rahaa, kannattaa suunnata eteläisen Tansanian puistoihin, kuten Mikumiin ja Ruahaan.

Sansibar

Suomessa Sansibar tunnetaan parhaiten valkoisista hiekkarannoistaan, joita riittääkin lähes joka puolella pääsaari Ungujaa. Hotellit vaihtelevat isoista resorteista butiikkihotelleihin ja pieniin paikallisiin rantabungaloweihin, vaikkakin tiukkaa budjettia noudattavalle Sansibar saattaa olla liian kallis. Turismia karsastavan kannattaa suunnata pohjoisemmalle Pemban saarelle.

Sansibarin erikoisuus moniin muihin Intian valtameren saariin verrattuna on sen historiallinen kaupunki Stone Town. Tämä labyrinttimäinen, pääosin 1800-luvulla rakennettu kaupunki on edelleen eloisa ja täynnä ravintoloita, kauppoja ja nähtävyyksiä.

Dar es Salaam

Suuret kaupungit jäävät usein vain lentojen ja kuljetusten solmukohdiksi, mutta urbaanista elämästä kiinnostuneen kannattaa varata niihinkin hiukan enemmän aikaa. Dar es Salaam on tunnettu musiikkiskenestään, jonka tunnetuin suuntaus on swahilinkielinen r’n’b bongo flava.

Dar es Salaamin keskusta ei ole kovin elävä, sillä kaupungin asukkaat viettävät usein vapaa-aikansa muualla, kuten lähiöiden isoissa ostoskeskuksissa tai varakkaiden alueena tunnetulla Masakin niemimaalla. Kaupungissa suunnistavan on hyvä tietää tarkalleen minne on milloinkin menossa, sillä monet kiinnostavat paikat ovat muurien ympäröimiä. Matkaa hidastavat usein valtavat aamu- ja iltapäiväruuhkat.

Kuuntele Tripsterin Tansania ja Sansibar -podcast

Lue myös: Kaikki mitä sinun pitää tietää Tansanian-matkalla

© Aino Tanhua

Aino Tanhua

Tansaniassa vuodesta 2009 asti matkustellut ja asunut toimittaja, joka päätyi myös pyörittämään Colors of Zanzibar -matkailuyritystä. Erityisesti Sansibarille kotiutunut ihminen, jota eivät niinkään ihastuta lämpö ja rannat vaan kaupunki ja tansanialaisen elämän moninaisuus.

Kommentit (1):

Annastiina 20.10.2019 22:26

Hei, ollaan äidin kanssa tulossa Sansibarille lauantaina ensi viikolla, ja pukeutuminen vähän mietityttää. Ollaan siis pääasiassa Stone Townissa. Onko niin, että olkapäät ja polvet pitää olla kunnolla peitossa koko ajan, ja että ei saa käyttää mustaa tai sinistä tsetse-kärpästen vuoksi? Kiitos jo etukäteen avusta! Ja mimmoisia juttuja teidän matkatoimisto tarjoaa?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Aino Tanhua 04.11.2019 19:28

Hei Annastiina!

Anteeksi myöhäinen vastaus, oletkin varmasti jo saarella :) Kuitenkin vastaan, jos muilla on sama kysymys mielessä.

Sansibarilla on rantojen ulkopuolella hyvä pukeutua hieman konservatiivisesti niin, että keskivartalo on peitetty, ja mielellään myös polvet. Stone Townissa ja kylissä ei katsota hyvällä rantapukeutumista. Mutta käytännössä kaduilla kyllä näkee vaatteita ihan laidasta laitaan, eikä siitä mitään sen kummempaa seuraa. Se vain ei ole paikalliskulttuuria kunnioittavaa. Itse käytän usein pitkiä hellemekkoja, ne kun ovat mukavia ja vilpoisia myös.

Tsetse-kärpäsiä ei taida Sansibarilla olla lainkaan, niihin olen itse törmännyt vain safarilla. Jos menee safarille niin on siis hyvä miettiä myös tuota aspektia.

Oma matkatoimistoni Colors of Zanzibar tarjoaa erityisesti retkiä Sansibarilla, mutta myös koko paketteja majoituksineen ja kuljetuksineen. Toivottavasti teillä on ihana loma!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *