Skotlanti – hotellit ja muu majoitus

Skotlantiin - miten majoitus? Hotelli vai B & B mielessä? Skotlanti pursuaa houkuttelevia majoitusvaihtoehtoja. Pienellä etsimisellä matkakokemus voi rikastua, kun löytyy kiintoisa yöpymispaikka.

Olen alle poiminut muun muassa sellaisia hotelleja, majataloja, B & B:itä, retkeilymajoja, jotka ovat jääneet mieleeni, syystä tai toisesta.
Lisää hotelleja ja muuta majoitusta löytyy eri sivuilta kohteiden alta.

SKOTLANTI – MAJOITUS JA GREEN TOURISM

Skotlanti on erittäin suosittu matkailumaa. Jotta miljoonien kävijöiden matkailun eduista voidaan nauttia, tulee matkailun olla sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää.
Skotlannissa Green Tourism -ohjelmaan kuuluu yli 850 yritystä, mikä tekee siitä yhden Euroopan suurimmista ohjelmista lajissaan. Sen tarkoitus on, että matkailun kokemus olisi myönteinen niin paikallisväestölle, matkailuyrityksille kuin matkailijoillekin.
GTBS-ohjelma käsittää hotellien ja muun majoituksen energian- ja vedenkulutuksen minimoimisen, jätteiden määrän ja matkailun ympäristövaikutusten vähentämisen. Lisäksi ohjelma kannustaa joukkoliikenteen käyttöön, matkailijavirtojen alueelliseen ja ajankohdalliseen tasoittamiseen, ja matkailualan ympäristö- ja sosiaalivaikutusten ymmärtämiseen.
Lisää kultatason 159:stä Green Tourism -majoitusvaihtoehdosta täältä.
Samalta sivulta pääsee myös hopea- ja pronssitason vaihtoehtoihin. Niitä voi etsiä paikkakunnan, alueen tai majoitustyypin mukaan. Myös ravintolat, kahvilat, matkailukohteet on reitattu.

SKOTLANTI – MAJOITUSHINNAT

Skotlannissa yhden hengen huone maksaa yleensä yli puolet kahden hengen huoneen hinnasta. Kun ”ykkösiä” on aika vähän, yhden hengen yöpyminen tapahtuu usein kahden hengen huoneessa. Skotlannissa yhden hengen kohtuuhintainen majoitus maksaa B&B:ssä tai hotellissa 40-115 euroa.
Kun huonetta varaa kahdelle, kannattaa miettiä, haluaako huoneen, jossa on yksi leveä vuode ja yhteinen peitto (double room tai double bed) vai kaksi erillistä vuodetta (twin room, twin beds).
Hotellihuone tai B&B-majoitus maksaa kahdelta hengeltä kohtuudella 50-230 euroa.
Usein majoitukseen kuuluu vähintään mannermainen aamiainen. Muita vaihtoehtoja ovat buffet-aamiainen, listavalinta tai tuhti full Scottish breakfast.
Maaseudulla ja saarilla moni B&B ilmoittaa yöpymisen minimikestoksi 2 tai 3 yötä. Yhden yön majoitusta kannattaa tarvitessaan kysyä.
Varmin tapa päästä rahoistaan on majoittua tunnettuun hotelliin Edinburghissa suurten kansainvälisten festivaalien eli kulttuurifestivaalin tai sotilastattoon aikaan. Myös joulu, uusivuosi, pääsiäinen ja touko-kesäkuun alusta syyskuun puoliväliin kestävä huippusesonki ovat varattuja ja kalliita. Yliopistokaupunkien hotellit ja B&B:t ovat usein täynnä lukuvuoden alkaessa ja päättyessä; opiskelijoiden vanhemmat ja perheet ovat liikkeellä.

SKOTLANTI – HOSTELLIT JA RETKEILYMAJAT

Skotlannissa on erilaisia hostelliketjuja. Hostelleissa nukutaan joko naiset ja miehet eri saleissa (dormitory, dorm) tai ns. mixed sex -salissa.
Useissa hostelleissa on myös 1-2 hengen huoneita ja perhehuoneita. Näihin saattaa kuulua oma wc tai kylpyhuone.
Scottish Youth Hostel Association (SYHA) kuuluu kansainväliseen retkeilymajaorganisaatioon. Viime vuonna sen 34 hyvin eri tyyppisessä retkeilymajassa yöpyi yli 70 000 matkailijaa noin 380 000 yötä. SYHA:n majoissa yöpyjiltä edellytetään jonkin retkeilymajajärjestön jäsenyyttä (tai vieraaksi kirjautumista).
Lue lisää
Scottish Independent Hostels (SIH) on ketju yksityisomisteisia retkeilymajoja, joihin ei tarvita jäsenyyttä. Näissäkin on pieniä huoneita.
Lue lisää
Pieniä SIH-hostelleja löytyy myös hyvin erikoisista rakennuksista ja ympäristöistä. Lue niistä tästä.

SKOTLANTI – HOSTELLEJA

Stirling SYHA
Stirling SYHA

Stirling (SYHA): Kätevästi hyvin lähellä linnaa ja keskustan muita nähtävyyksiä, talo on iso ja perinteinen kuin kirkko tai sisäoppilaitos. Hyvät näkymät. Varustus vähintään hyvää opiskelija-asuntolatasoa.
Missä: St.John Street, Stirling, Stirlingshire

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Crianlarich (SYHA): Kauniin alle 2 tunnin bussi- tai junamatkan päässä Glasgow’sta, tunturien keskellä, moderni rakennus, jossa hyvin hoidettu ”superb” hostelli, puhdasta ja ystävällistä. Lähellä rautatieasemaa. West Highland Way -vaellusreitin kulkijoiden suosiossa.
Missä: Station Road, Crianlarich, Stirlingshire

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Loch Ossian (SYHA): Ekohostelli saman nimisen kuvankauniin järven rannalla, vuorten sylissä. Mykistävän junamatkan jälkeen reilun kilometrin kävelymatka Corrourin rautatieasemalta (lue: seisakkeelta). Järven voi kiertää kävellen; hyviä herkkutattiapajia. Kysy uintikohdasta wardenilta ja varo vedenalaisia kiviä. Asemalla toimii tunnettu ravintola ja B&B.
Missä: Corrour, Loch Ossian, Inverness-shire

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Iona Hostel: Itsenäinen ystävällinen hostelli kiehtovalla luostarisaarella, jolle on haudattu Macbeth ja 47 muuta Skotlannin kuningasta. Hostelli on vain 2 km lauttarannasta, mutta henkisesti etäällä 150 000:sta saarella vuosittain käyvästä päivämatkailijasta. Täältä näkyy Staffalle ja Cuillin-vuorille Skyella. Hiekkaranta.
Missä: Lagandorain, Iona
Hostelli vuokraa myös pientä paimenmajaa 1-2 hengelle.

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

SKOTLANTI – EDULLISIA HOTELLEJA

The Black Bull Hotel
The Black Bull Hotel

The Black Bull Hotel. Yksi Skotlannin vanhimpia majataloja on muutettu  boutique-hotelliksi.  Perinteitä, vieraanvaraisuutta ja skandinaavisen pelkistetyt huoneet. Sijaitsee Edinburghin eteläpuolella, tunnelmallisessa pikkukaupungissa – jyrkkärinteisessä laaksossa, jonka kaikilla vuoristoteillä ei ole matkapuhelinverkkoa. Hyvä paikka Edinburghin ja kaakkois-Skotlannin (Dumfries ja Galloway) välillä.
Missä: Church Gate, Moffat, Dumfriesshire

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Moxy Aberdeen Airport. Paikallisbussilla nopeasti saavutettava uusi hotelli, jossa hauskat värit ja muotokieli. Nuori ystävällinen henkilökunta tekee parhaansa viihtyäksesi. Erilaisia tarjouksia.
Missä: Argyll Way, Dyce, Aberdeen

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

SKOTLANTI – KESKIHINTAISIA HOTELLEJA

Trigony House Hotel and Garden Spa
Trigony House Hotel and Garden Spa

Trigony House Hotel & Garden Spa. Tunnelmallinen oldieworldie-kartanohotelli Skotlannin vähemmän tunnetussa lounaiskulmassa. Hotelli on palkittu moneen kertaan, myös koiraystävällisyydestään.
Lähistöllä kirjallisuusfestivaalikaupunki Wigtown, pimeäntaivaan puisto, Drumlanrigin linna ja Solwayn maisemat ja suiston linnustoalue.
Missä: Thornhill, Dumfries & Galloway

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Hotel Eilean Iarmain. Skyen saarella, aivan meren rannalla sijaitseva laadukas hotelli ja arvostettu ravintola. Täällä periskottilaisessa vieraanvaraisuudessa yövyin radiojuttukeikalla. Illalla viereisessä pubissa tanssittiin: gaelinopiskelija vietti syntymäpäiviään, minä mukana.
Missä: Isle Ornsay, Sleat, Skye

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

SKOTLANTI – LUKSUSHOTELLEJA

Inverlochy Castle Hotel
Inverlochy Castle Hotel

Inverlochy Castle Hotel. Linnahotelli maalauksellisissa maisemissa. Luksus maksaa. Tämä unelma sijaitsee Skotlannin korkeimman vuoren Ben Nevisin lähellä.
Missä: Torlundy, Fort William

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

The Gleneagles. ”Big tree countryssä” eli Perthshiressä sijaitseva golfarien ja itsensä hemmottelijoiden suosima kartanohotelli luetaan maailman parhaimmistoon. Luit oikein. Hotelli aloitti toimintansa 1924.
Missä: Auchterader, Perth & Kinross

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

SKOTLANTI – MAJATALOJA

The Ship Inn. Aivan hiekkarannan laidalla, pienessä kalastajakylässä sijaitseva majatalo, pubi ja ravintola samojen seinien sisällä. Perille pääsee Edinburghista bussillakin alle 2 tunnissa, autolla tunnissa. Kylästä pääsee rannikkopolkua lähistön muihin kalastajakyliin, Anstrutherin kiinnostavaan museoon, sieltä veneretkelle Forthjoen suulle tai saarille.
Missä: The Toft, Elie, Fife

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

The Oystercatcher. Porkkana kepinnokassa pitkän ajomatkan päätteeksi, viihtyisä huone merenlahden äärellä. Omistajapariskunnan tarkkakorvainen huomaavaisuus jäi lähtemättömästi mieleen. Aamiainen sisälsi sekä talon omia ja muita paikallisia tuotteita että samppanjaa ja ostereita. Merenrantakylään tullaan pelkästään tämän ravintolan vuoksi. Mallasviskikokoelma on myös arvostettu. Portmahomack on historiallisesti piktien seutua, mistä kertoo erinomainen museo.
Missä: Main Street, Portmahomack, Ross & Cromarty

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

The Arch Inn. Merenrantakadulla, merinäköaloin, modernit houkuttelevat huoneet. Loch Dornoch -vuono ikkunan alla, musiikkia ympärillä. Paikallisten suosima lounaspubi ja merenantimia tarjoava noteerattu ravintola.
Missä: 10-11 W. Shore Street, Ullapool, Wester Ross

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Craignure Inn. Kolme huonetta kylppäreineen yli 200 vuotta vanhassa karjanajajien majatalossa Mullin saarella. Kuopiolaisen Tiinan ja paikallisen Alecin pitkään pyörittämä yritys, jonne tuli  hommiin  Tuija-siskokin. Kahdesta huoneesta merinäköala. Suosittu pubi ja ravintola, lähellä lauttasatamaa.Bussipysäkki, matkailuinfo, sekatavarakauppa ja bensa-asema lähellä samoin kuin Duartin linna ja muut nähtävyydet.
Missä: Craignure, Mull

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

SKOTLANTI – AAMIAISMAJOITUS, B&B

Douglas House B&B. Vieraanvarainen majoittumispaikka aivan kaupungin keskustassa mutta silti hiljaisella kadulla. Huolella hoidettu ja sisustettu kokonaisuus. Joka huoneessa kaikki matsaa.
Missä: 63 Queen Street, Castle Douglas, Dumfries & Galloway

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Sonas B&B. Vaeltajien ja pyöräilijöiden suosima Sonas (suom. rauha) -aamiaismajoitus otti ensin vastaan lochnessinvalloittajan kajakin ja muut varusteet, sitten itse melojan.
Missä: Fort Augustus, Inverness-shire, 200 m keskustasta pohjoiseen, vasemmalla puolen tietä, kukkameren takana.

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

SKOTLANTI – ERIKOISIA MAJAPAIKKOJA

Ananaksesta muistuttava lomatalo on jo kauan symboloinut minulle Skotlannin majoituksen monimuotoisuutta. Kirjoitushetkellä (kesä 2018) The Pineapple on remontissa, mutta muita erikoisuuksia löytyy kyllä:

Saddell Castle. Oma linna oman hiekkarannan laidalla, näköalat Kintyren kapealta niemimaalta Arranin saarelle, purppuraiset auringonlaskut linnan tornista. Majoitustilat 8:lle, jolloin yö maksaa noin 20 euroa per henkilö. Neljä yötä on minimi. Linna on yksi Landmark Trust -säätiön 200 kohteesta Skotlannissa ja muualla Britanniassa. Säätiö kunnostaa ja ylläpitää historiallisia rakennuksia ja vuokraa niitä matkailijoille. Linnan lähistöllä on pienempiäkin taloja kuten perinteiseen tyyliin rakennettu Ferryman’s Cottage.
Missä: Kintyre, Argyll & Bute

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Blue Cabin by the Sea. Aallonmurtajan suojaama pikkusatama ja hyvin varustettu pieni sininen talo Skotlannin kaakkoisosassa. Käynti salakuljettajien kallioon tekemän ison aukon kautta. Arkkitehtiomistaja suosittelee paikkaa rauhoittumiseen. -jouluksi?

Missä: Cove, Berwickshire

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Lisää erikoista majoitusta tästä

Ja linnamajoitusta tästä

SKOTLANTI – GLAMPING

Roulotte Retreat. Varta vasten rakennettuja ranskalaisvankkureita eteläskotlantilaisen luonnon keskellä. Kukin glamping-vankkuri on erilainen tyyliltään ja täysin varustettu. Edinburghin eteläpuolella. Joogaa ja hoitoja tarjolla. Melrosen keskiaikaisen luostarin rauniot kannattaa tutkia. Luostaria on pidetty yhtenä Skotlannin kauneimmista rakennuksista.
Missä: Bowden Mill, Melrose

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Ecopod Boutique Retreat. Pyöreitä täysin varustettuja luontoasumuksia 360-asteen näkymin. Silmien edessä avautuvat järvi (Loch Linnhe), Mull-saaren vuoret ja Kingairlochin rannikko koivumetsän keskeltä tai korkealta mäeltä. Ecopodien toteutuksessa on hyödynnetty kokemuksia berliiniläisestä Zendomesta.
Missä: Appin, Argyll.

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

SKOTLANTI – LEIRINTÄALUEET

Leiriytyminen on Skotlannissa lain mukaan vapaata, kunhan telttaa ei pystytä kenenkään viljelyksille tai karjalaitumelle, eikä liian lähelle rakennuksia tai teitä. Roskat on otettava mukaan ja teltan pystytyksen ja leiritulen jäljet on poistettava maastosta.

Lue lisää ”villistä” leiriytymisestä tästä:
Skotlannissa on myös maan kattava leirintäalueverkosto. Asuntoautoille (campervan) ja karavaanareille on sekä erillisiä että telttailijoiden kanssa yhteisiä leirintäalueita.
Lue lisää campingalueista tästä:
Huom. 1-kaistaisten pikkuteiden ohituslevikkeet EIVÄT ole yöpymistä TAI pysäköintiä varten.

Eeva Simola

Olen vuosia Skotlannissa asunut tietokirjailija ja toimittaja. Skotlannissa olen kuin kotonani ja hymyilen. Olen käynyt siellä yli 60 kertaa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *