Rooma- Trastevere

Trasteveren nimi kertoo, missä tämä viehättävääkin viehättävämpi kaupunginosa sijaitsee: Tiber-joki on italiaksi Tevere, tras tarkoittaa toisella puolella.

Trasteveren pittoreskit kujat viihtyisine ravintoloineen ja hämyisine baareineen houkuttelevat valtaisia määriä juhlijoita illanviettoon. Trastevere on yksi Rooman ilta- ja yöelämän keskuksia: viikonloppuisin sen kapeilla mukulakivikaduilla hoipertelee ja elämöi iloisia britti- ja saksalaisturisteja jopa haitaksi asti. Matkailijoiden kiinnostus on myös nostanut alueen ravintolahintoja ja valitettavasti tuonut myös ne surullisen kuuluisat turistiruokalistat, joita siis kannattaa varoa. Aitoja trasteverelaistrattorioita löytyy silti vielä, kun hiukan poikkeaa vilkkaimmilta kaduilta sivummalle.

Antiikin aikana alue oli Rooman monikulttuurisinta. Täällä asui imperiumin eri laidoilta saapunut väestö, ja alueella harjoitettiin useita eri uskontoja. Vielä nelisenkymmentä vuotta sitten Trastevere oli punainen työläiskaupunginosa, nyttemmin asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin alueen suosion vuoksi. Trasteveren tenho ei ole kuitenkaan kadonnut minnekään. 

Tänne kannattaa tulla galleriakierrokselle loppuiltapäivästä, ja viipyä illallisaikaan saakka, niin että on aikaa rauhassa valita illallisravintola ja nauttia auringonlaskun värjäämistä kivitaloista, joiden luukkuikkunoilta on pingotettu pyykkinaru vastapäisen talon ikkunaan. Illan värit ovat Trasteveressä ikimuistoisen kauniit.

Piazza Santa Maria in Trastevere

Santa Maria in Trastevere -kirkon edessä olevan piazzan keskellä on Carlo Fontanan vuonna 1692 suunnitteleman, jo tuhoutuneen suihkulähteen jäljitelmä vuodelta 1873. Kahdeksankulmaisen suihkulähteen portailla istuskelee usein turisteja ja iltaisin myös italialaista nuorisoa. Piazzaa kiertävien ravintoloiden terasseilla väki nauttii illallisesta ja yhden Rooman kauneimman kirkon upeasta iltavalaistuksesta. Myös katutaiteilijat esiintyvät usein tällä pikku piazzalla, Trasteveren sykkivässä sydämessä.

Lue myös:

Rooman parhaat ravintolat

Pastaa ja perkeleitä

Rooman biletysvinkit top 5

 

© Anu Rinkinen

Anu Rinkinen

Anu on runoilija, joka työskentelee kirjallisuuden, kielen ja kirjoittamisen parissa myös opettajana, vapaana toimittajana ja suomentajana. Anu on elänyt jo yli parikymmentä vuotta Italian ja Suomen kulttuurien sekoitteessa. Perheen toinen koti on Sisilian etelärannikolla Gelassa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *