Peking-hutongit

Hutong ei ole kaupungiosa, kuten moni luulee, vaan sana tarkoittaa kujaa. Ennen Peking oli hutongien verkosto, joiden varrella oli matalia taloja. Vain murto-osa kujista on jäljellä, tilalla on leveitä teitä ja korkeita rakennuksia. Parhaiten säilyneet hutongit ovat Rumpu- ja Kellotornin ympäristössä sekä Tiananmenin eteläpuolella Dazhalanissa, joka oli aikanaan kauppojen, baarien ja peliluolien pahamaineinenkin paikka. Hutongien taloista vain osa on vanhoja, sillä taloja on rakennettu ja uusittu aina, mutta matala ja kapea kujafiilis on tallella.

Parhaiten hutongeihin tutustuu eksymällä. Pidä huoli, ettet jymähdä kaupallistuneille hutongkujille, joissa on paljon ravintoloita ja liikkeitä. Luikahda niistä sivukujien sivukujille –  ja sitten väisteletkin jo narulla kuivuvia pyykkejä, katselet (kesäaikaan) kadunvarrella illallistavia paikallisia, juoruavia naapuriäijiä, jotka ovat käärineet paidanhelmat kainaloonsa, sakinpeluuta, viinanjuontia.

Hutongeissa tulee pyörittyä paljon, jos asuu niihin remontoiduissa hotelleissa ja hostelleissa.

Hutongeihin järjestetään myös kivoja opastettuja kierroksia.

Huom! Tripsterin Peking-opasta ei tällä hetkellä päivitetä. Erityisesti hutongeissa on tapahtunut isoja muutoksia sitten vuoden 2016. Kaikkia tässä oppaassa mainittuja kohteita ei välttämättä enää ole olemassa. 

Tässä intohimoisten “hutongilaisten” suosikkikohteet:

Jojje Olsson, toimittaja, on asunut pitkään Rumpu- ja Kellotornin lähistöllä. Häneltä ilmestyi keväällä 2015 ruotsinkielinen matkaopas Mitt Peking –  tällä haavaa paras paperille painettu Pekingin matkaopas. Tässä Jojjen luvalla oppaasta poimittuja kohteita hänen kulmiltaan:

1. Vieraile Zhang Manhaon hutong-sisäpihalla, jossa elää tavallinen kiinalaisperhe. Se on yksi alle sadasta yhden perheen asuttamasta kokonaisesta hutong-sisäpihasta. Yleensä nämä perheet ovat rikkaita ja vaikutusvaltaisia. Ennen yksi piha kuului yhdelle suvulle, tätä nykyä ne on  jaettu useiden perheiden kesken. Zhanghit ostivat sisäpihan ennen vuotta 1949, joutuivat luopumaan siitä välillä ja saivat sen 1980-luvulla takaisin. Kylttejä ei ole, joten koputa ovelle ja joku perheenjäsen näyttää pientä korvausta vastaan sisäpihaa. Opastus on kiinaksi tai horjuvaksi englanniksi. 18 Guosheng Hutong.

2. Shoppaa Gulou Dongdajiella. Täällä on kaikkea  jännää pienissä butiikeissa: soittimia, käsintehtyjä sateenvarjoja ja laukkuja, vintagekauppoja, korealaista saippuaa, nallekarhuja  ja tietysti kahviloita.

3. Osta mittatilauksena nahkakengät kaupasta nimeltä Lao Yu eli “Vanhalta Yulta”. Hän on tehnyt kenkiä ikänsä, myös Ranskan suurlähettliläälle ja Kiinan pisimmälle miehelle. Herra Yu ei huijaa, ja kengät maksavat paristasadasta eurosta ylöspäin. 37 Gulou Dongdajie.

4. Syö tulista sichuanilaista  Zhang Mama-ravintolassa. Pieni paikka on kuuluisa erinomaisesta ruuastaan ja halvoista hinnoistaan. Sinne on pitkät jonot lounas- ja illallisaikaan, joten käy siellä noiden aikojen välissä.  4 Fensiting Hutong.

5. Asu Old Beijing Square-hutonghotellissa. Kaunis hotelli on rauhallisessa paikassa lähellä kivoja baareja ja Gulou Dongdajien ostoskatua. 38 Baochao Hutong.

Anu Leinonen, arkkitehti, asui vuosia kevääseen 2015 asti Doujiao Hutongissa lähellä turistien kansoittamaa katua Nanluoguxiangia. Leinonen oli suunnittelemassa Pekingin maamerkkiä, CCTV-tornia, jota paikalliset kutsuvat leikkisästi kalsareiksi. Tässä Anun vinkit läheltä asuinpaikkaansa:

1. Leikkauta tukkasi kiinalaisen Harryn parturikampaamossa Doujiao Hutongin pohjoispäässä. Harry osaa leikata hiukset, puhuu englantia ja haaveilee parturimuseon perustamisesta.

2. Käväise kahvilla ja laukkuostoksilla The Other Placesissa. Markus Schneiderin suunnittelemia metrolaukkuja. 1 Langjia Hutong (Beiluoguxiang).

3. Taide on saapunut hutongeihinkin. Jiali Gallery, 4 Beijixiang Hutong.

4. Osta palkittua, hauskaa kiinalaista designia +86 Desing Storesta. 245 Gulou Dongdajie.

Michael Meyer, kirjailija, asui kolme vuotta Dazhalanin hutongeissa kiinalaisten perheiden keskellä. Hänellä ei ollut lämmitystä, vessa ja suihku olivat kadun varrella. Kokemuksesta ja Dazhalanin historiasta kertoo Amazon.comista löytyvä kirja The Last Days of Old Beijing: Life in the Vanishing Backstreets of a City Transformed.

1. Asu kohtuuhintaisessa Qianmen hostellissa. Kane Kangin remontoima ja  johtama hotelli on vuodelta 1850. Aikonaan Kiinan kommunistit tapasivat siellä salaa. 33 Meishijie.

2. Soloist Coffee on uusi uusi kahvila vanhan asuinalueen ytimessä. Juomat ovat kalliita, mutta toisesta kerroksesta saa hienoja kuvia hutongeista. 39 Yangmeizhu Xiejie.

3. Syö Pekingin ankkaa vanhassa, kuuluisassa ankkaravintolassa Quanjudessa. Ravintolassa ei näytä vanhalta, mutta kävele ravintolasta läpi hutongien johonkin toiseen tämän listan paikoista. Eksyt kujille, joissa on kauppiaita, asukkaita ja elämää. Kaakkoiskulma Hepingmenin risteyksessä/metroasemalla.

4. Katso Pekingin oopperaa Zhengyicissa. Se on Pekingin vanhimpia puurakennuksia. Perinneteatteri juontaa juurensa 1600-luvulle. Esityssali on hieno. Pyydä hotellia soittamaan ja varaaman liput, sillä teatterilla ei ole englanninkielistä palvelua. 220 Xiheyan Dajie.

5. Tee kävelykierros: Aloita Quanjudesta tai Zhengyicista, kävele Yanshoujielle, Dazhalanin markkinakadulle. Kolmen neliökilometrin naapurusto on pinta-alaltaan Vatikaanin kokoinen. Vatikaanissa on 750 asukasta, Dazhalanissa 57 000. Seikkaile muutamalla Dazhalanin 110 hutongista ja aistit vanhan Pekingin.

Copyright: Mari Manninen

Mari Manninen

Asuin Pekingissä 2013-2016, jolloin tein näitä sivuja.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *