Oslon olutravintolat

Crowbar & Bryggeri

Suuri, kaksikerroksinen panimobaari on parin vuoden aikana lunastanut paikkansa Oslon olutravintoloiden keskuudessa. Baarin sisäänkäynnin tunnistaa suuresta lasiseinästä ja ovea vahtivasta kotkapatsaasta. Suositun after work -paikan tiskiltä löytyy 21 hanaa, joista useimmissa on oman panimon olutta. Viikonloppuisin Crowbar täyttyy äärimmilleen, ja suosituimpia oluita lasketaan illan aikana tuoppeihin jopa 500 litraa. Jos nälkä yllättää, löytyy menusta pikkupurtavaa.

Osoite: Torggata 32

Schouskjelleren Mikrobryggeri

Schouskjellerenin sisäänkäynti on hieman piilossa sisäpihalla. Portaat johtavat tunnelmallisen hämärään kellariravintolaan, jonka holvikatto on seurannut Oslon olutkulttuurin kehitystä 1800-luvulta asti. Ravintolasta löytyy neljä 500-litraista oluttankkia, ja olutta siemaillaan massiivisilla nahkasohvilla, jotka on luonteva jakaa tuntemattomienkin kanssa.

Osoite: Trondheimsveien 2

Olympen

Olympen on itäisen kantakaupungin, eli Grønlandin kaupunginosan ylpeys. Olutvaihtoehtoja löytyy aina norjalaisista pienpanimoista amerikkalaisiin ja espanjalaisiin erikoisuuksiin. Olutta siemaillaan jättimäisten kattokruunujen alla, ja tunnelma on fiini mutta rento. Oluidensa lisäksi Olympen tunnetaan norjalaishenkisestä menustaan, josta löytyy niin lounas- kuin illallisvaihtoehtojakin. Ruoka on rehtiä ja lihapainotteista.

Osoite: Grønlandsleiret 15

Beer Palace

Aker Bryggessä sijaitseva Beer Palace on oiva pysähdyspaikka, jos oluthammasta kolottaa Aker Bryggeä kolutessa. Hanoja on 34 ja tarjolla on kattava edustus kansainvälisten olutmaiden tarjontaa – valikoimaa on kehuttu yhdeksi Oslon parhaimmista. Oluen nauttimisen lisäksi baarissa voi seurata muun muassa jalkapalloa useilta screeneiltä tai heittää tikkaa, pelata suffleboardia, osallistua olutkurssille tai testata norjan kielen taitonsa sunnuntaisin järjestettävässä tietovisassa.

Osoite: Holmens gate 3

Grünerløkka Brygghus

Grünerløkka Brygghus ei ole ainoastaan baari, vaan myös koko Oslon tuntema olutpanimo. Baarin 18 oluthanasta suurimmassa osassa virtaakin oman panimon olut. Kattava valikoima koostuu aina tarjolla olevista “Løkkaøl” -vakio-oluista, sesonkituotteista sekä oluista, joita valmistetaan vain yksi satsi. Pullo-oluita löytyy sesongista riippuen 50-70 erilaista. Oma panimo sijaitsee kivenheiton päässä baarista, ja siellä valmistuu vuosittain jopa 100 000 litraa olutta ja sitä myydään myös muihin, tarkkaan valikoituihin Grünerløkkan ravintoloihin.

Osoite: Thorvald Meyersgate 30B

© Anniina Korpela

 

Anniina Korpela

Norjassa viisi vuotta asunut toimittaja ja viestintäammattilainen, jonka suurimmat Oslo-rakkaudet ovat Kampenin ja Vålerengan kaupunginosien pienet, värikkäät puutalot ja bussilinja 37.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *