Valassafarit – Islanti

Valaat – nuo merten sympaattisimmat eläimet! Islanti on mainio paikka nähdä valaita. Niitä saattaa nähdä ihan rannaltakin katselemalla, mutta lähemmäs pääsee veneellä. Valassafareita järjestetään vuoden ympäri. Veneretkillä nähdään muun muassa sinivalaita, ryhävalaita ja miekkavalaita. Jo pelkkä valaanpyrstön vilahdus saa housut tutisemaan.

Valassafareja järjestetään esimerkiksi Reykjavíkissa, Snæfellsnesissä ja Pohjois-Islannissa pienessä Dalvíkin kylässä, Akureyrin kaupungissa (keskustan satamasta lähtee useammankin valassafarifirman aluksia) ja valassafareiden varaan turisminsa rakentaneessa Húsavíkissa Pohjois-Islannissa. Valassafari kestää noin kolmisen tuntia ja keskimääräinen hinta aikuisilta on lisukkeista riippuen 70-100 euroa.

Kannattaa muistaa, että jos ilma on kovin tuulinen, keinuvassa laivassa tulee helposti huono olo ja merellä on vaahtopäiden ja rikkonaisen merenpinnan takia hankala nähdä valaita.

Valassafareiden alukset ovat turvallisia ja niissä on istumatiloja sekä sisällä että ulkona. Useimmista aluksista löytyy myös vessat ja virvokkeita myyvä pieni kahvio. Islannin valassafaritarjonta on viime vuosina kasvanut hurjasti. Nykyään safarille pääsee myös pienillä ja nopeilla kumiveneillä. Ne vievät kyllä todella lähelle valaita ja hurauttavat nopeasti  pidemmänkin merimatkan, mutta matkanteko on niiden kyydissä ikävän hyppivää. Isommissa aluksissa voi liikkuva vapaammin ja keskittyä ottamaan valokuvia.

Melkein kaikilla retkillä näkee valaan tai pari – mutta ei kuitenkaan aina. Useimmat valassafarifirmat tarjoavat tällaisen reissun jälkeen uutta retkeä ilmaiseksi. Jos siis olet valmis maksuttomaan uusintaretkeen, kannattaa valassafarointi aloittaa Islannin-matkan alkupäivinä. Valaita on liikkeellä eniten keväästä syksyyn. Talvisin meren sympaattisista nisäkkäistä osa lähtee Karibialle lisääntymään.

© Satu Rämö

Käteviä mobiililippuja valassafareille myy Tiqets

Satu Rämö

Islannissa asuva kirjailija ja luovan alan yrittäjä. Intohimona matkailu ja islanninhevosreissut. www.satu.is

Kommentit (2):

btrc 02.02.2020 04:14

Heippa,
Kirjoittelinkin jo aiemmin kysymyksiä, mutta haluaisin vielä kysyä näistä valassafareista. Kesä ilmeisesti on parasta aikaa bongata valaita? Olemme siis tulossa elokuun puolen välin jälkeen Islantiin ja omana haaveena on ehdottomasti valassafari. Mietin kuitenkin Husavik:n menoa ja pohdin sitä, että onko todellista merkitystä näkemisen kannalta siinä lähteekö Husavikista, Akureyrista vai Dalvikista? Vai onko Husavik ehdottomasti se varmin jos haluaa valaita nähdä?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sanna Vertanen 09.10.2018 10:43

Heippa! Olen menossa kaverini kanssa Islantiin tammikuun lopussa ja mietimme järjestetäänkö valassafareita tuolloin? Yhden löytämäni sivuston mukaan järjestettäisiin, mutta löytyi vain yhteen aikaan päivästä klo 13.00. Olisi kiva tietää jos safareita järjestetään jo aikaisemmin tai myöhemmin päivästä. Majoitumme Reykjavikissa. Mietin myös pitäisikö olla käteistä mukana kun saapuu Islantiin jos aikoo mennä lentokenttäbussilla Reykjavikiin, vai käykö busseihin jos maksaa kortilla matkan?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 09.10.2018 23:56

Moikka Sanna. Keskellä talvea valassafareita järjestetään pienemmän kysynnän takia vähän harvemmin kuin kesäisin, mutta jos tsekkaat esim. Eldingin sivut (se on yksi Islannin suurimmista valassafarifirmoista ja niillä on lähtöjä myös Reykjavikista), sieltä saa luotettavaa tietoa aikatauluista.

Ette tarvitse käteistä ollenkaan, kortit käyvät kaikkialla. Ainakaan Suomessa ei kannata vaihtaa, valuuttakurssi on vaihtajalle heikompi Islannin ulkopuolella. Mutta en kyllä näe mitään syytä vaihtaa käteistä lainkaan, tämä on niin korttiuskollinen maa, että pienimmällä snägärilläkin voi maksaa kortilla. :)

Kivaa matkaa!
t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *